Tälläkin palstalla on jo kauan puhuttu, kuinka suviseurojen kävijämäärissä ei ole tapahtunut muutosta pitkään aikaan, ja se kuvastaisi kuinka vl-liikkeen väkimäärä olisi laskussa. SRK päätti iskeä takaisin, ja julkaisi uudet huimat kävijäennätykset melkein kaikissa isoissa kesäseuroissa. Miksi yhtäkkiä tänä vuonna tämä tapahtui?
Suviseurojen
kävijämääristä
11963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Raamattu antaa raportointimallin siitä, mitä kokoontumisajoista tulee raportoida: uskoontulleiden määrä, vaikka epämääräisestikin ilmaisten (vrt Ap. t. 11:21). Uudessa Testamentissa oli jossain yhteydessä ilmoitettu melko tarkka lukukin.
nimittäin aika moni sievistä oli käyny uteliaisuuttaan kattomassa kuten myös kuulemma ylivieskasta, kannuksesta, nivalasta ja varmaan monista muistakin paikoista.
Taitavat laskea yhteen eri päivinä paikalla olleet, monipäiväongelmaiset siis useampaan otteeseen.
Myisivät pääsylippuja aidatulle alueelle, niin oltaisiin jotenkin oikeilla jäljillä.
Paikalla olleiden lukumäärä ei kuitenkaan ole sen olennaisempi kysymys kuin myytyjen soppalitrojen määrä (joka meille joka vuosi muistetaan kertoa).
Suviseurat Oulunsalossa olivat 1982 ja paikalla oli joidenkin ilmoitusten mukaan yli 100,000. Eli sama määrä kun Oulussa on asukkaita.
Keminmaassa taas pari vuotta aiemmin lähes sama luku.
Viralliset ilmoitukset nyt ovat joidenkin SRK tietojen mukaan 85,000 hlö:ä. Molemmissa paikoissa.
Silloin kerrottiin luvun olevan kaksikertainen 20 v sisällä, kuten Oulun kaupungin, se on Oulussa noussutkin jo yli 150,000, mutta SRKssa pienennyt huomattavasti, jopa siihen n 60,000. Koska kaikki lasketaan, vaikka yöpyisivät muualla.
laskutapana on hlö.auto/10 henkilöä ja linja-auto/50 henkeä. Nämä lasketaan joka päivä erikseen ja lopussa ynnätään yhteen.
Jokatapauksessa srk:n suurperhepolitiikan mukaisesti seuravieraita pitäisi olla omasta takaa kertaluokkaa kaksi ellei jopa kolme. Eikä tarvisi silloin edes keksiä ja sepitellä lukuja.
Suviseurojen kohdalla imoitetaan suurin arvioitu hetkittäinen kävijämäärä, joka on aina lauantai-ilta. Laskentatapa perustuu ajoneuvojen ja majoituskaluston määrään, ja se on useiden asiantuntijoiden mukaan melko paikkaansa pitävä. Yksi asia vain kummastuttaa: kun suviseurat järjestetään kohtuullisen matkan päässä Oulusta tai pk-seudusta, on usein käynyt niin että alueet ovat viimeisiä varapeltoja myöten täynnä. Silti kävijämäärä ei juurikaan poikkea muista vuosista. Erikoisuutta korostaa se, että myös ehtoollisella kävijöiden määrä voi olla suhteellisen paljon korkeampi kuin vaikkapa kuvitteellisissa Imatran suviseuroissa.
Taitaa olla niin, että SRK tiedottaa kävijämäärät alakanttiin, koska pelkää että voi mennä luvat uuteen harkintaan jos ihmisiä on enemmän kuin esim Jyväskylässä asukkaita.
Mitä opistoseuroihin tulee, siellä on viimevuosina tapahtunut hurjaa kasvua. Ainakin Jämsässä, jossa autonsa joutuu pysäköimään aiemman 500 metrin sijasta jopa yli kilometrin päähän seurapaikasta siitä huolimatta, että parkkialueita on saatu lisää käyttöön. Voi olla, että Jämsän kasvu kertoo väestön muuttoliikkeestä etelään. Reisjärvellä en ole käynyt vuosiin, joten sitä en osaa arvioida. Ranuan kasvu johtuu ihmisten halusta etsiytyä "hiukan pienempiin" isoihin seuroihin, sekä lisääntyneestä taloudellisesta hyvinvoinnista.
Väkimäärän laskussa käytetään kenttämaksulippujen kantaosia. Niistä nähdään kuinka monta asuntovaunut, - autoa, pikkutelttaa jne on alueelle lunastettu. Siihen kun lisätään päiväkävijöiden määrä (oma parkkialueensa heille) niin saadaan luku joka vastaa hyvin lähelle todellisuutta. Huomionarvoista on se ettei suvi- tai maakunnallisissa seuroissa lasketa eri päivien lukumäärää yhteen vaan niistä ilmoitetaan aina enimmillään olleen väen määrä. Tämä antaa todellisemman kuvan sillä silloin ei lasketa moneen kertaan samoja seuravieraita.
Tämän vuoden Ranuan maakunnallisissa seuroissa käytössä oli uusia seura-alueita noin 4-5 hehtaaria jotka täyttyivät viimeistä paikkaa myöten. Viimeisimmät vieraat jouruivat parkkeeraamaan autonsa vanhan meijerin pihalle lähemmäs Ranuan keskustaa, josta oli maksuton linja-auto kyyditys seura-alueelle. Ensi vuodeksi on jo raivattu valmiiksi noin 5 hehtaaria uutta aluetta. Väkimäärä on siis selvästi ollut kasvussa, - syystä tai toisesta.
Osaltaan maakunnalisten kävijämäärät ovat kasvaneet myös siksi, että ne koetaan vaihtoehdoksi suviseuroille. Miksi Suviseuroille haetaan vaihtoehtoisia tilaisuuksia? Tässä muutamia syitä.
-Työesteet. Yhä useammat joutuvat viikonloppuisin tekemään töitä.
-Taloudelliset esteet. Suviseuramatka on monelle perheelle liian kallis reissu. Valitettavasti.
-Mukavuuden halu. Pitkät matkat ja suviseurojen valtavat mittasuhteet koetaan hankaliksi. Valitaan mielummin vähän pienemmät maakunnalliset opistoseurat.
-Terveyteen littyvät esteet. Aika monella perheellä sattuu synnytys suviseurojen tienoille. On olemassa muitakin esteitä, esim astma saattaa olla sellainen jos on hyvin pölyistä. Myös omaishoitajilla voi olla vaikeaa irrottautua kotoaan.
Suviseurat ovat kuitenkin tapahtuma, joka koetaan laajalti "vaivannäön" arvoiseksi. On huomattavaa, kuinka moni uskostaan luopunutkin (tiedän, että nyt taas kommentteja tulvii sanamuodosta) haluaa sinne vuosittain saapua.
ilmoittaa kävijämäärän kuten muutkin hengelliset kesäjuhlajärjestäjät, eli kävijämäärät jokapäivä erikseen. Olishan se ylvästä ilmoittaa kävijämääräksi pitkästi yli 100 000 kävijää.
olisi se että kirkolliskokouksessa laskentatapa määriteltäisiin ja sitte jopainen liike laskee sen mukaan.
Ja jos haluttaisiin tehdä vertailut helpoksi muihin ajallisiin kokoontumisiin esim. konsertteihin, jalkapallo-otteluihin tms.. niin sovittakoon sellainen matemaattinen laskentatapa että se olisi mahdollista. Tämän jälkeen media hoitakoon loput, mihin kannattaa panostaa uutisoinnissa. Luulisi loppuvan turhat spekulaatiot missä mennään!
lippujen mynti kerro ainakin osittain totuuden, pääle vaihtoehtoiset majoitukset jota organisoi järjestävä taho ja heiilä on tieto myös niiden käytöstä loput niin sanotut muut majoitukset ovat niin pientä et sillä ei ole merkitystä.
Mutta onko tällainen tarkka kävijämäärä hiukan ongelmallista kertoa kun siitä selviäisi muutakin.
Se vanha toteamus et kaikki lähtee suviksiin.
ja sitten vuodesta toiseen kokonais määrä olisikin laskussa ei sitä voi selittää pelkillä työkiireillä sillä todelliset fanit järjestävät aina työnsä siten että pääsevät paikalle.
Mihin loput jäävät? kotiin miksi?
100vuodessa jos liikeestä poistuisi vain kuoleman kautta olisi tänävuonna suviksissa ollut 450-500tuhatta paikalla.
eli enemmän on niitä jotka pelastuvat liikeestä jättämällä sääntö/ihmisopin.