sää on lokakuussa Mallorcalla, sataako silloin enemmän ? Onko turisteja enää vai hiljeneekö paikka. Lähtö olisi 5.10 taitaa olla toiseksi viimeinen lento sinne. Onko siellä silloin lämmintä ?
Mallorca lokukuussa
5
1734
Vastaukset
- Tirtsu
Hola,
Oltiin Mallorcalla lokakuussa toissa vuonna.
Lähtö samoin kuin teillä, toiseksi viimeisellä reissulla. Opas kehui, kuinka siihen saakka oli aurinko porottanut useita kuukausia, eikä ollut satanut ollenkaan. Mutta sittenpä sää tyyppi muuttui ja meidän lomaa hellittiin vain kahdella aurinkoisella päivällä, kaksi pilvistä päivää ja loput satoi vettä.
Toivottavasti teillä parempi onni, siitähän se on kiinni. Loma on kuitenkin lomaa! - mallorc
Mellä lähtee 4.10 lento mallorcalle:). Tarkalleen palma novaan ollaan menossa.
- matkaaja1010
Millaista Mallorcalla lokakuussa? Onko paljon turisteja? Onko lämmintä? Onko vesi lämmintä? Ollaan lasten kanssa lähdössä syyslomalla eli 10.10.
- Minskuliini_73
Up
- loma on aina lomaa
Olimme vuosi sitten lokakuun puolivälissä Mallorcalla lasten syyslomalla. Lähes joka päivä satoi, mutta myös joka päivä paistoi aurinko ja joka päivä kävimme uimassa. Merivesi oli lämmintä, uima-altaiden vesi ei niinkään. Mutta eivät ne Suomen järvivettä kylmempiä olleet. Päivisin tarkeni t-paidalla ja lyhyillä housuilla (paitsi sateella), illalla oli kylmä, fleecetakki oli tarpeen.
Turisteja on selvästi vähemmän kuin kesällä, mutta ei siellä yksinään tarvitse olla. Turistikaupoissa on ale, kun sesonki on loppumassa. Eli sitä halpaa tavaraa saa vielä halvemmalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka862483- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811321EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta101750Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696