Kyselin asiaa jo tuolla yleisissä, mutta täältä löytyisi varmaan joku joka osaa kertoa tilanteesta ihan lapparin kohdalla.
Meillä on kotona kuusi vuotias uros, paimensukuinen suomenlapinkoira. Nyt on ajatuksena ottaa toinen koira ja toiveissa olisi narttu. Lapsuudenkodissani oli välillä kolmekin uroskoiraa ja vaikka koirat tulivat pääsääntöisesti hyvin toimeen, niin aina välillä rähistiin kunnolla. En millään jaksaisi välienselvittelyitä ja koiramme luonteen tuntien niitä olisi jossain välissä luvassa... siksi siis narttu. Leikkauttaa en halua, sillä on myös ihan mahdollista että tahtoisin myöhemmin pennuttaa nartun. Moni kasvattaja myös toivoo, että koira käytettäisiin ainakin kerran näyttelyssä ja kun se on tämän nykyisenkin kohdalla tehty pari kertaa, niin mielelläni käyttäisin seuraavankin.
Kertokaa omakohtaisia kokemuksia leikkaamattomien koirien yhteiselosta. Millaisia ongelmia on ilmennyt? Kuinka olette järjestäneet elämän, jottei esim. vahinkopentuja pääse tulemaan?
Tiedän muutamia ihmisiä, joilla on koiria molempia sukupuolia eivätkä he pidä tilannetta mitenkään erityisen vaikeana tai haastavana. Pikemminkin päinvastoin, kun uroksen ja nartun yhteiselo on kuulemma vähemmän myrskyistä. Olisi vaan kiva kuulla useampia mielipiteitä ja mielellään ihan käytännön vinkkejä miten homma toimisi.
Asumme omakotitalossa ja koirilla on iso aidattu piha, jossa oleskella. Löytyy myös kunnollinen ja tukeva ulkotarha isoine koppeineen, mutta koira viettää aikaansa siellä lähinnä vain kun haluan sen syystä tai toisesta kokonaan pois jaloista. Koiramme on pääasiassa sisäkoira ja sitä seuraavakin tulee olemaan. Koirat joutuvat tietysti välillä olemaan myös yksin kotona. Ne on mahdollista erottaa eri huoneisiin, jopa lukittujen ovien taakse. Olisiko koirat tarpeen totuttaa olemaan ihan jatkuvasti eri tiloissa kun isäntäväki on poissa (tai nukkuu)?
Meidän herra ei ole kovasti tyttöjen perään. Naapurissa oleva juoksuinen narttu saa aikaan vaan lievää mielenkiintoa ja ilman nuuhkimista. Koira pysyy kiltisti pihalla ja kulkee hihnatta vierellä, eikä yritä livahtaa vieraisille. Silti himot ne ovat hiirelläkin ja juoksuinen narttu kotona on varmasti jo ihan eri juttu kuin naapurin neiti. Eniten arveluttaa se ensimmäinen juoksu, joka tulee varmaan joka tapauksessa enemmän tai vähemmän yllättäen.
uros ja narttu
5
1950
Vastaukset
- Lappalaiskoiriensa ihminen
Meillä on leikkaamattomat keskenään ja kaikesta päätellen sinulla on samanlainen rauhallinen uros. Meillä ei ole edes juoksuaikana eikä parhaina päivänäkään mitään ongelmia, kun aina joku kotona, vaikka koirat täysin sisätiloissa ja ei edes erillään muuten kuin öisin.
Parhaat päivät luultavasti sitten huomaatte uroksen käytöksen muutoksesta ja silloin erillään täysin sinä aikana kun ette ole kotona, ja öisin. Siis silloin, kun ei ole tarkoitus _tehdä mitään_ hauskoja puuhia ja jälkeläisiä ;)
Meillä on havaittu erittäin hyödylliseksi pestä juoksuinen narttu heti parhaiden päivien loppuessa, jolloin uroksen romahtanut kiinnostus loppuu täystyystin ;)
Ota pois likka vaan. Kyllä nekin ovat ihan kivoja. Tosin uroksiin tottuneelle ne voivat olla vähän liian pliisuja joskus.- Lappalaiskoiriensa ihminen
Ps Meillä on kuin vanha aviopari. Ja uroksen kiinnostus ei ole ongelma. Naaras hoitaa sitä kosimista juoksuaikana. Urosparka tiedä mihin menisi rauhaan ;) mutta kyllä silläkin sitten syttyy kun tulee oikea aika.
Joskus näinkin päin, hihi - ei ne urokset se aktiivinen osapuoli aina ole. - alkup.
Lappalaiskoiriensa ihminen kirjoitti:
Ps Meillä on kuin vanha aviopari. Ja uroksen kiinnostus ei ole ongelma. Naaras hoitaa sitä kosimista juoksuaikana. Urosparka tiedä mihin menisi rauhaan ;) mutta kyllä silläkin sitten syttyy kun tulee oikea aika.
Joskus näinkin päin, hihi - ei ne urokset se aktiivinen osapuoli aina ole.hyvistä neuvoista! Kirjoittelit paljolti saman suuntaisia kun lappari-ihmiset ovat kasvotustenkin uteluihini vastanneet.
Jännä juttu miten voimakkaasti tämä aihe tuntuu jakavan mielipiteet. Toisaalla saat vastaukseksi, että ei missään nimessä, vain ongelmia luvassa ja liudan muita vaihtoehtoja, mutta et yhtään neuvoa miten homma voisi toimia. Toisaalla sanotaan, että ota vaan ei se sen kummempaa ole kun ottaa tietyt asiat huomioon. Kai se sitten riippuu niin pitkälti rodusta. Ilmeisesti suomenlapinkoira ei noin yleisesti ole rotuna edes nartun juoksujen aikana mikään mahdoton koira. Yksilöitä tietysti aina on.
Olen jo kysellyt narttua, tuttu kasvattaja on antanut hyviä vinkkejä ja luvannut jopa auttaa pennun etsimisessä jos tahdon apua. Lisävinkit ovat toki vieläkin tarpeen. Täytyy varmaan siirtyä lappalaisfoorumiin kyselemään :) - lappalaisen omistaja
alkup. kirjoitti:
hyvistä neuvoista! Kirjoittelit paljolti saman suuntaisia kun lappari-ihmiset ovat kasvotustenkin uteluihini vastanneet.
Jännä juttu miten voimakkaasti tämä aihe tuntuu jakavan mielipiteet. Toisaalla saat vastaukseksi, että ei missään nimessä, vain ongelmia luvassa ja liudan muita vaihtoehtoja, mutta et yhtään neuvoa miten homma voisi toimia. Toisaalla sanotaan, että ota vaan ei se sen kummempaa ole kun ottaa tietyt asiat huomioon. Kai se sitten riippuu niin pitkälti rodusta. Ilmeisesti suomenlapinkoira ei noin yleisesti ole rotuna edes nartun juoksujen aikana mikään mahdoton koira. Yksilöitä tietysti aina on.
Olen jo kysellyt narttua, tuttu kasvattaja on antanut hyviä vinkkejä ja luvannut jopa auttaa pennun etsimisessä jos tahdon apua. Lisävinkit ovat toki vieläkin tarpeen. Täytyy varmaan siirtyä lappalaisfoorumiin kyselemään :)meilläkin on lapinkoira uros joka on todella kiltti. naapurin nartut eivät saa tätä koiraa karkaamaan omasta pihasta. meillä on toinenkin koira, sekarotuinen jonka isä kuitenkin on lapinkoira niin mitään tappeluita ei ole tullut.
naapurin narttujen juoksu aika saa uroksessa aikaan
- Anskhutus
Meillä monta urosta ja narttua. Hyvin on tultu toimeen vaikka vahinko pentuja on tullut. Ku nämä yhet on niin rakastuneita toisiinsa.
No nytkin Hippi juoksussa ja urokset ihan sekaisin. Hippi on häkissä ja kun pojat päästetään pihalle juoksentelemaan niin totta kai pitää pitää silmällä. Tiukat pelisäännöt koirilla.
Meillä kun on nartut juoksujen aikaan pihalla niin ei tarvitse öistä huolehtia.
Siskolla kaks belgialaista uros ja narttu. Sisällä kun ovat niin tyttö yöksi kuletusboxiin. Riittävän tilavaan tietenkin. Eipä uros ole vielä ainakaan yrittänyt astua häkin läpi.
Mutta ota vaan narttu. Mieti eri vaihtoehtoja juoksujen ajaksi. Aina sekään ei auta jos ovat eri huoneissa. Meillä ainakin osaavat avata ovia.
Onnea tulevan pennun kanssa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913416Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729731Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208046Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396770Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486178Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243335Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy211635En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184