Autismi- ja aspergerliiton puheenjohtaja Erkki Paara kirjoittaa HS:n mielipiteissä tänään:
"Tänä syksynä kymmenettuhanneet nuoret aloittavat peruskoulun jälkeiset opintonsa. Yksi ryhmä on joukosta poissa.
Monet vaikeasti vammaiset ja autistiset nuoret jäävät valitettavasti toisen asteen opetuksen ulkopuolelle. Ohjaus peruskoulusta jatko-opintoihin ei heidän kohdallaan toimi. Erityisnuoret putoavat tyhjän päälle ja heidän peruskoulussa saadut oppinsa voivat valua tyhjään.
Ammatillista koulutusta koskeva laki on olemassa, mutta kukaan ei näytä kantavan vastuuta sen toteuttamisesta erit.nuorten kohdalla. Laki lupaa kauniisti, että esim. kehityksessä viivästyneiden ja tunne-elämältään häiriintyneiden opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena.
Lakia ei kuitenkaan noudateta eikä opetusta järjestetä. Opetuksen ulkopuolelle jääminen johtaa usein toimettomuuteen, työttömyyteen ja pysyvään syrjäytymiseen.
Erityisryhmille tarkoitettuja toisen asteen koulutuspaikkoja on liian vähän, ja ne sijaitsevat epätasaisesti maan eri osissa. Lisäksi oppilaitosten saama oppilaskohtainen valtionosuus ei huomioi riittävästi vaikeimmin vammaisten opetuksesta koituvia kustannuksia.
Tällöin oppilaitokset eivät valitse oppilaikseen kaikkein vaikeimmin vammaisia nuoria. Nämä nuoret joutuvat siten heikkona ryhmänä selvän syrjinnän kohteeksi.
Opetusministeriössä on vuosien mittaan istunut lukuisia toimikuntia ja työryhmiä, jiden hyvää tarkoittavat esitykset ovat ilmeisesti hyytyneet ministeriön byrokratiaan.
Tuloksia ei näy kentällä. Räikein esimerkki toimettomuudesta on opetuksen rahoituksen korjaamatta jättäminen. Erit.nuorten opetuksen rahoituksen tulisi perustua oppilaiden tarvitsemien tukitoimien määrään eikä vuosikymmenten takaisiin oppilaitoskohtaisiin ryhmittelyihin.
Suomesta puuttuu erit.opetuksen kokonaissuunnitelma, joka kertoisi,miten eduskunnan säätämät lait käytännössä toteutetaan.
Nyt järjestelyt ovat maakunnissa sattumanvaraisia, jolloin erit.nuorten opiskeluun pääsy on onnenkauppaa. Näissä arpajaisissa autistisille ja vaikeimmin vammaisille nuorille tulee liian usein tyhjä arpa."
"Tänä syksynä kymmenettuhanneet nuoret aloittavat peruskoulun jälkeiset opintonsa. Yksi ryhmä on joukosta poissa.
Monet vaikeasti vammaiset ja autistiset nuoret jäävät valitettavasti toisen asteen opetuksen ulkopuolelle. Ohjaus peruskoulusta jatko-opintoihin ei heidän kohdallaan toimi. Erityisnuoret putoavat tyhjän päälle ja heidän peruskoulussa saadut oppinsa voivat valua tyhjään.
Ammatillista koulutusta koskeva laki on olemassa, mutta kukaan ei näytä kantavan vastuuta sen toteuttamisesta erit.nuorten kohdalla. Laki lupaa kauniisti, että esim. kehityksessä viivästyneiden ja tunne-elämältään häiriintyneiden opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena.
Lakia ei kuitenkaan noudateta eikä opetusta järjestetä. Opetuksen ulkopuolelle jääminen johtaa usein toimettomuuteen, työttömyyteen ja pysyvään syrjäytymiseen.
Erityisryhmille tarkoitettuja toisen asteen koulutuspaikkoja on liian vähän, ja ne sijaitsevat epätasaisesti maan eri osissa. Lisäksi oppilaitosten saama oppilaskohtainen valtionosuus ei huomioi riittävästi vaikeimmin vammaisten opetuksesta koituvia kustannuksia.
Tällöin oppilaitokset eivät valitse oppilaikseen kaikkein vaikeimmin vammaisia nuoria. Nämä nuoret joutuvat siten heikkona ryhmänä selvän syrjinnän kohteeksi.
Opetusministeriössä on vuosien mittaan istunut lukuisia toimikuntia ja työryhmiä, jiden hyvää tarkoittavat esitykset ovat ilmeisesti hyytyneet ministeriön byrokratiaan.
Tuloksia ei näy kentällä. Räikein esimerkki toimettomuudesta on opetuksen rahoituksen korjaamatta jättäminen. Erit.nuorten opetuksen rahoituksen tulisi perustua oppilaiden tarvitsemien tukitoimien määrään eikä vuosikymmenten takaisiin oppilaitoskohtaisiin ryhmittelyihin.
Suomesta puuttuu erit.opetuksen kokonaissuunnitelma, joka kertoisi,miten eduskunnan säätämät lait käytännössä toteutetaan.
Nyt järjestelyt ovat maakunnissa sattumanvaraisia, jolloin erit.nuorten opiskeluun pääsy on onnenkauppaa. Näissä arpajaisissa autistisille ja vaikeimmin vammaisille nuorille tulee liian usein tyhjä arpa."
Vastaukset 7
Vanhimmat
muutkin liitot,
jotka ovat erityisryhmien etujärjestöjä
heräisivät
niin jotainhan olisi päättäjienkin pakko tehdä!
liitolle antama vetoomus puuttua julkisuudessa jo pelkästään niihin aiheettomiin lastensuojelutoimiin, joiden kohteeksi neurologisten oireyhtymien lapset ovat joutuneet, jäi lähinnä vain liiton lehdessä julkaistuun muutamaan artikkeliin.
Liiton silloinen johto arasteli liian räväkkää julkisuudessa esitettyä kannanottoa, koska meillä Suomessa on asiat hoidettava HILLITYN SIVISTYNEESTI.
Sekö sitten on hillittyä ja sivistynyttä, että lapsista tehdään väkisin koulupudokkaita tai huostaanotetaan lapsia, jotka jäävät heille kuuluvan kuntoutuksen ja koulutukien ulkopuolelle!
Olen raivosta ratkeamaisillani vieläkin, että liiton asiantuntijat suosittavat esim. monelle Asperger-oppilaalle henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa, jonka monet AS-lapset tarvitsevat, eivät kuitenkaan kaikki. Oma lapseni kuului noihin tarvitsijoihin ja hänet tuntevat opettajat myönsivät avustajan tarpeen, mutta samalla nauroivat, että "saattehan te hakea avustajaa, mutta ei siihen ole Helsingissä ollut varaa vuosikausiin, joten ihan turhaa työtä teette koko asiassa."
Sivistyneesti minäkin jaksoin hymistellä vuosia, mutta en hymistele enää. Nimenomaan AS-oireyhtymän oirekuva on hankalimmillaan usein lapsuudessa ja helittää automaattisesti vuosien myötä ja sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsi pääsee oikean kuntoutuksen ja avun piiriin. Mikä ihmeen erityinen takapajula Helsingin on näissä asioissa oltava?
Joillakin käy lottovoitto ja saavat lapsensa täälläkin oikean avun piiriin jo tarhaiässä, mutta suurimmalla osalla ei. Törkeää myyräntyötä on tehnyt keskussairaalan eräs lastenpsykiatrian yksikkö, jossa neurologisten oireyhtymien lapsia on pakotettu vääriin psykiatrisiin hoitoihin ja heidän hoitoon pääsynsä on estetty laittomilla hoidollisilla huostaanotoilla. Ei lämmittänyt yhtään sekään, että erään toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkäri neuvoi täällä laittomasti kohdeltua perhettä tekemään valituksen potilasasiamiehelle ja muuttamaan sellaiselle paikkakunnalle, jossa on toimiva yhteistyö lastenpsykiatrian ja neurologian välillä!
Ja mitä hittoa minä tuollaisen liiton jäsenmaksuja maksan, josta emme ole hyötyneet yhtään mitään! Sivistynyt hymistely saa jäädä siinä vaiheessa, kun lasten ihmisoikeuksia poljetaan vuosia ja perusopetuslakia rikotaan jatkuvasti heidän kohdallaan.
Ettei vaan sdp:llä olisi sormensa pelissä? Veikkaan, että on! Siksi hymistellään!
jo peruskouluissa on erit.opetus ollut puutteellista, joissakin kunnissa se on puuttunut lähes täysin, eikä sen tasoon ole kiinnitetty huomiota, vaan todellisuudessa suuresta osasta erit.oppilaita on tehty koulupudokkaita jo peruskoulun aikana, niin jo pelkästään tämä on huomattavasti vaikeuttanut lasten pääsyä toisen asteen koulutukseen.
Autisminkirjon lasten peruskouluun saamaa tukea kavennetaan jatkuvasti, vaikka suuntaus pitäisi olla päinvastoin jo pelkästään siksi, että heidän määränsä tulevina vuosina tulee kasvamaan kehittyneen lääketieteellisen tutkimus- ja kuntoutustiedon ansiosta. Monelta perheeltä lähti viimeinen tuki opetusviraston viime keväisen päätöksen takia lakkauttaa Lastenlinnan sairaalakoulun neurologisten lapsipotilaiden opettajien virkoja. Käsittämätöntä!
Nyt Helsingissä on huutava pula tänä syksynä pätevistä opettajista, myös erityisopetuksen puolella. Mistähän johtuu?
Täytyy sanoa, että monessa kunnassa on erit.lasten asiat hoidettu paremmin kuin Helsingissä. Sitä saa, mitä tilaa. Missä muualla on erit.opetuksen tilanne yhtä huono kuin Helsingissä? Opettajat ovat yliväsyneitä liian suurten luokkien opettamiseen, joissa oppimisongelmaisia on paikalla aivan liian paljon, koska ei ole paikkaa, mihin heitä siirrettäisiin.
Totta kai ongelmaoppilaiden joukossa on myös niitä, jotka oireilevat sitä henkistä pahoinvointia, josta heidän koko perheensä todennäköisesti kotona kärsii. Mutta on edesvastuutonta leimata myös pelkkien oppimisongelmiensa takia ilman tukea jäävät oppilaat edellä mainittuun ryhmään kuuluviksi.
Ja erityisopettajat ne vasta tiukille ovat joutuneetkin, koska erit.opetukseksi yhä vieläkin mielletään usein pelkkä häirikköluokkaan siirto. Siellä sitten möykkäävät keskenään kaikki kodeissaan ilman apua jätetyt, henkistä pahoinvointiaan oireilevat, sekä ne, jotka kuuluisivat neurologisen kuntoutuksen puolelle, mutta heitä ei ole kukaan osannut sinne ohjata. Tai nimenomaan Helsingissä on syynä myös psykiatrisen puolen haluttomuus ohjata neurologiseen kuntoutukseen sitä tarvitsevat.
Tarpeeseen nähden aniharvoissa erit.opetuksen pienryhmissä taas monesti vesittyy koko pienryhmä paikka sillä, että samaan ryhmään ohjataan niin rauhallista opetusympäristöä tarvitsevat, kuin ylivilkkaushäiriöstäkin kärsivät oppilaat. Luokan erit.opettajalla on kyllä halua oppilaiden henkilökohtaiseen ohjaukseen, että jokainen voisi suorittaa opintoja kykyjään vastaavalla tavalla, mutta käytännössä hänen aikansa ei riitä siihen liian monen kirjavan oppilasaineksen takia. Näin hyväksikin tarkoitetussa pienryhmässä juuri kukaan ei saa opetusta muuta kuin sopeutetusti, mikä sulkee 9:n luokan jälkeen ovet suurelta osalta toisen asteen opiskelupaikoista.
Varmasti rahoituksen osalta on rikkana rokassa pääministerin lupaama 20 miljoonan euron lisärahoitus, mutta pahoin pelkään, että se on vasta pintasilaus vuosien laiminlyöntien korjaamisessa.
Tuon uskallan sanoa ihan varmaksi.
Oman osansa kiukusta ansaitsevat ne ymmärtämättömät räkättäjät, jotka luulevat vanhempien vaativan lapsen joka toiveen täyttämistä pikku-prinsessoilleen. Jos se, että lapsen kohdalla vaaditaan lakien noudattamista, tekee lapsesta "prinsessan", niin olkaa räkättäjät hyviä vaan vaihtamaan paikkaa kanssani koska tahansa!
Saatte ihan koska tahansa tulla paikkaamaan epäpätevän ja stressaantuneen erit.opettajan työssään jättämiä aukkoja lapsen opetuksessa. Saatte omin silmin nähdä opettajan vaikean tilanteen, sekä lapsen turhautumisen turhan koulussa istumisen takia, koska varsinainen oppiminen tapahtuu vasta kotona.
Jos tilanne menee koulussa oikein hankalaksi, saatte siirtyä opettamaan lasta koska tahansa yksityisopetuksessa, koska yhteiskunta tulee siinäkin vastaan vain 2-3 tuntia viikossa. Saatte herätä aamulla normaaliin aikaan ja päivä etenee koulun lukujärjestyksen mukaisesti kaikissa aineissa - kotona.
Voitte huolehtia puolestani kaiken yhteydenpidon koulun ja kodin välillä, oppimateriaalin jatkuvan hankkimisen kotiin, opetuksen suunnittelun ilman, että itselläsi on opettajan koulutusta ja opetustyön joka päivä ihan omilla resursseillanne.
Ainoa palkkio - ei tosin niin vähäinen - on nähdä lapsen oppimisen ilo, sillä ei kaupunki maksa sentin jetinää tekemästänne työstä, vaikka se tapahtuukin yhteiskunnan laiminlyöntien johdosta. Eihän nyt ilman mitään opettajankoulutusta olevalle vanhemmalle kuulu korvausta maksaa, eihän häntä voi opettajan virkaan virallisesti palkatakaan. Ovelaa, mutta törkeää yhteiskunnalta jättää perheelle vain kaksi vaihtoehtoa: Joko lapsesta tehdään koulupudokas tai vanhempi ottaa vastuun opettamisesta.
Noin minä etenin lapseni kanssa vuosi sitten 2,5 kk ja hyvin pysyimme tavallisen luokanopetuksen tahdissa. Mutta entä sitten kun lapsi siirtyi sen jälkeen vapautuneeseen erityisopetuksen pienryhmään? Kaikki meni hyvin alussa pätevän erit.opettajan ohjauksessa. Mutta sitten hän jäi äitiyslomalle ja sijale palkattiin juuri erikoistumisopintonsa aloittanut luokanopettaja. Ei voitu koulussa enää opettaa kaikissa aineissa tavallisen luokanopetuksen mukaan, vaan siirryttiin "sopeutettuun" oppimäärään.
Jos lapsi suorittaa koulun yhdekksännen luokan loppuun sopeutetusti, on häneltä pääsymahdollisuus isoon osaan toisen asteen koulutuspaikoista suljettu. Saa siinä sitten lehdistö ihmetellä, miten 16000 nuorta jäi vaille opiskelupaikkaa, kuten tänäkin vuonna.
Upeaa! Ensin näille lapsille tehdään hoidollisia laittomia huostaanottoja, lapsia kohdellaan sijaishuollossa miten tahansa, koko prosessilla viivytetään oikean kuntoutuksen alkua monilla tärkeillä vuosilla ja lisäksi perusopetuskin jätetään vanhempien vastuulle. Mitä vielä, kysyn vaan?
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
On tässä hengissä selvitty kaikista koettelemuksista tähänkin asti, joten kai sitä ensi talvestakin jotenkin selvitään. Kieltämättä jännittää vähän, että itse jaksaa taas ja että lapsikin jaksaa, niin hyvä.
Kalland saisi pitää naamansa kiinni siitä, että vanhemmat eivät riittävästi ole lastensa arjessa.
Kun saisi joskus lomaa, edes viikon vuodessa lapsen hoidosta, niin jees.