kasvosokeus.
Kun diagnoosin jälkeen aloin purkaa vyyhtiä, kuulin vanhemmiltani,
etten lapsena ollut tunnistanut heidänkään kasvojaan.
Kun minua huudettiin nimeltä, en aina osannut mennä oikean ihmisen luokse.
Kapusin kaikkien aikuisten syliin yhtä hyvin mielin.
Diagnoosi oli helpotus. Ymmärsin vihdoin itseäni ja sen, miksi kaikki sosiaaliset suhteeni olivat olleet lapsuudesta asti solmussa.
En ollutkaan ylpeä, toisista piittaamaton ja sopeutumaton, kuten olin niin monesti kuullut itsestäni sanottavan ......
Tajusin jo lapsena olevani poikkeava. En nauttinut samoista asioista kuin muut lapset. Jopa piiri pieni -leikki oli minulle tuskaa....
Parikymmpisenä olin jo menettää järkeni. En tullut toimeen vanhempieni, sisarusteni enkä luokkakaverieni kanssa. .....
Muutto Suomesta varmasti pelasti minut.......
Pääsin opiskelemaan biologiaa, kuvitusta sekä myöhemmin myös musiikkia.
Huomasin että minulla on erityislahjakkuuksia ja menestyin hyvin opinnoissani. .......
Jo lapsena tiesin että niin sanottujen tavallisten ihmisten elämä on helpompaa mutta tylsempää..."
Lähde: Olivia -lehti, huhtikuu 2007
Kun diagnoosin jälkeen aloin purkaa vyyhtiä, kuulin vanhemmiltani,
etten lapsena ollut tunnistanut heidänkään kasvojaan.
Kun minua huudettiin nimeltä, en aina osannut mennä oikean ihmisen luokse.
Kapusin kaikkien aikuisten syliin yhtä hyvin mielin.
Diagnoosi oli helpotus. Ymmärsin vihdoin itseäni ja sen, miksi kaikki sosiaaliset suhteeni olivat olleet lapsuudesta asti solmussa.
En ollutkaan ylpeä, toisista piittaamaton ja sopeutumaton, kuten olin niin monesti kuullut itsestäni sanottavan ......
Tajusin jo lapsena olevani poikkeava. En nauttinut samoista asioista kuin muut lapset. Jopa piiri pieni -leikki oli minulle tuskaa....
Parikymmpisenä olin jo menettää järkeni. En tullut toimeen vanhempieni, sisarusteni enkä luokkakaverieni kanssa. .....
Muutto Suomesta varmasti pelasti minut.......
Pääsin opiskelemaan biologiaa, kuvitusta sekä myöhemmin myös musiikkia.
Huomasin että minulla on erityislahjakkuuksia ja menestyin hyvin opinnoissani. .......
Jo lapsena tiesin että niin sanottujen tavallisten ihmisten elämä on helpompaa mutta tylsempää..."
Lähde: Olivia -lehti, huhtikuu 2007
Vastaukset 4
Vanhimmat
itsensä tuntee, sen olen ymmärtänyt. On hänellä kasvosokeutta jonkin verran, mutta ei noin pahasti kuin tuossa lehtijutussa kerrotaan.
Ei hänkään pienenä vierastanut ketään, siis silloin ihan pienenä, kun ei vielä mitään pahoja kokemuksia ollut kenestäkään. Sittenhän niitä tuli tarhassa ja myöhemmin hoidollisen huostaanoton myötä sijaishuoltopaikassa siitäkin edestä. Ei luota lapsi ihmisiin enää, paitsi meihin läheisiin.
Ei lapseni ole Aspergeria mieltänyt oikein miksikään, ainakaan nyt vielä 11-vuotiaana. Alussa kysyi, että onko hän jotenkin sairas. Kun selitettiin välittäjäaineiden poikkeavasta aineenvaihdunnasta, tuntui sekin menevän yli. Seuraava kysymys kuului, onko hän aivovammainen. No ei sitäkään. Vaikeita asioita ja luulisin, että koska hän ei siitä enempää puhu ja kysele, saa aiheen käsittely jäädä siihen, kunnes hän itse alkaa tutkimaan alan kirjallisuutta.
Tosiaan vaikeita asioita selitettäväksi tytölle, joka ulkoisesti näyttää ihan tavalliselle tytölle, mutta jolla on suuriakin vaikeuksia sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Juuri tuo erilaisuuden kokemus on varmaan merkittävin. Hän on monesti ihan kuin varuillaan koko ajan, jos joutuu ihmisten ympäröimäksi, koska ei ole varma, miten toiset käyttäytyvät eri tilanteissa. Kädestä pitäen olen opettanut niin paljon tavallisista arkielämän tilanteista ja ihmissuhteista kuin suinkin. Mutta kun ei ikinä pysty kaikkea etukäteen ennakoimaan...
Toisaalta hän on valtavan omaehtoinen, hänen on vaikea luopua omista periaatteistaan. Oikeudenmukainen ja rehellinen hän on, ja vaatii niitä ominaisuuksia viimeisen päälle toisiltakin. Toivonut ystävää koko elämänsä ajan, eikä vieläkään ole oikein läheistä kaveria löytynyt. Kolme vuotta nuoremman tytön kanssa viettää paljon aikaansa, välillä ottavat yhteen kovastikin ja sitten taas sopivat.
Olisikohan muutto ulkomaille pelastus meillekin. Kun nyt jotenkin onnistuisi kunnialla kahlaamaan peruskoulun läpi, vaikka yhteiskunnan apuun sen suhteen ei ole paljoa luottamista. Hän tarvitsisi mahdollisimman rauhallisen oppimisympäristön, eikä sitä ole välttämättä taas ensi talvena koulussa tarjolla.
Kun ajattelen aikaa 5 v taakse päin, on hän niin paljon kehittynyt pois pahimmista AS-oireistaan, että olen jotenkin ihan varma, että enemmän hän pystyy opiskeluunsa keskittymään vasta aikuisemmalla iällä. Nyt vievät henkisiä voimia vielä niin paljon sosiaaliset ongelmat ja tasapainottelu oman henkisen tasapainonsa kanssa. Sitten kun perusluonne on vielä kovin äkkipikainen ja temperamenttinen, näyttää kuin hänen elämänsä olisi yhtä suurta draamaa ja tunteiden vuoristorataa jatkuvasti. Sitä yritän tasapainottaa kykyjeni mukaan tarjoamalla vakaampaa aikuisen käytöstä malliksi, ja tueksi ja turvaksi.
Tulevaa ammatinvalintaa ajatellen on kurjinta nyt nähtynä se, että vaikka minulla ei mitään ole sitä vastaan, että hän valitsisi jonkin käytännön ammatin, mutta kun kiinnostus ja taidot näyttävät suuntautuvan muihin aineisiin. Ja nimenomaan käytännön aineet ovat hänelle yhtä tuskaa koulussakin. En tiedä, paljonko asiaan vaikuttaa se, että erityisopetuksen pienryhmässäkin esim. käsitöitä ja kotitaloutta opettaa tavallinen luokanopettaja, jolla ei ole mitään käsitystä Asperger-lapsen ongelmista. Siis ei kykyä oppilaan auttamiseen.
Tuttavapiiristämme yksi yh-isä suunnittelee muuttoa dysfaatikko-lapsensa kanssa Espanjaan, ovat olleet siellä haistelemassa tuulia kohta parisen kuukautta. Tuossa iässä on lapsen kielitaito vielä niin puutteellinen, että kyseeseen voisi tulla suomalainen koulu ulkomailla. Mutta auttaako se tilannetta mitenkään, koska Suomen opetusviraston alainen se on samoin kuin täkäläisetkin koulut. Ja erityisoppijan tilanne varmaan samanlainen. Vai onko siellä pienemmät luokat, en tiedä. Varmaan kuullaan jotain heiltä, kunhan palaavat Suomeen kun koulut alkavat.
lapsensa kanssa "norjat", kuten eräs lehdissä kerrottu narkkariäiti aikanaan. Pääsee kertaheitolla eroon Suomen sossuista, heitä kun ei huoltovastuu huostaanotettua lasta kohtaan paljon kiinnosta, kuten lehdissä on kerrottu. Erityisoppijan tilanteeseen se ei välttämättä toisi huojennusta, ainakaan ennen kuin lapsi oppisi maan kielen.
on jo iät ajat viljelty, ah niin epäkelpojen ja kunnottomien huostavanhempien syyksi,
eli se että heille sijoitettu lapsi
ei vierasta ketään, menee syliin kuin syliin aivan vieraidenkin
ja on valmis lähtemään kenen aikuisen mukaan tahansa .........
" Kun minua huudettiin nimeltä, en aina osannut mennä oikean ihmisen luokse. Kapusin kaikkien aikuisten syliin yhtä hyvin mielin....."
Aspergerin oireyhtymän oireita, kasvosokeus kuuluu niihin. Joillakin lievempänä, joillakin vahvempana.
Mutta niinhän täällä joku kirjoittikin, että Asperger-lapset ovat varmaankin suurin yksittäinen ryhmä lapsia, jotka ovat tulleet aiheettakin huostaanotetuiksi. Ja heidän oirekuvansa on just sellainen, joka uppoaa sijareiden kuin häkä merkkinä siitä, miten kaaaamaaaalaaaa koti lapsella on ollut.
He ovat myös tavallista herkempiä mm. syömisongelmien kehittymiselle, pienenä heillä voi olla ihan käsittämättömiä pelkotiloja ilman, että pienintäkään traumaa olisi taustalla. Ja tuo on myös ihan tavallista, että pienenä ei vierasteta ketään, mikä sijareille ja sossuille kertoo ihan järkyttävästä KIINTYMYSSUHDEHÄIRIÖSTÄ! Näin sen omasta vauvastani aikanaan, että hän syntyi ihan kuin valmiiksi kiintymyssuhdehäiriöisenä tässä mielessä.
Myös nukahtamis- ja unessapysymisessä voi olla ongelmia autisminkirjon lapsilla. Kun tähän liitetään vielä taipumus nirsoilla ruuasta syömällä hyvin pieniä aterioita kerrallaan, ei ole ollenkaan epätavallista, että yöllä heräilevä lapsi käy jääkaapilla välillä, siis yöllä, kotonaankin.
Arvatkaa, oliko järkkyä lukea sijareiden kirjoituksia, miten "lapsi oli niin nälkiintynyt, että heräsi yöllä varastelemaan ruokia, kunnes tottui siihen, että ruoka ei kesken lopu." Voi kiekkumarallaa sentään!
AS-oireistoon ei ole lääkettä, mutta kaikki oireisto lievenee iän myötä. Ainoa "lääke" on nukkumiseen käytetty melatoniini, joka on elimistön oma aine, josta kuitenkin autistisilla lapsilla on pulaa omassa solujen välittäjäainetuotannossa. Ja sitten sijarit kirjoittavat, miten "lapsi on mennyt koko ajan parempaan päin, kun pääsi turvallisiin oloihin."
Minulle raakuivat, että kai se voi aiheellinen huostaanotto silti olla. Niin tietysti voi, mutta hoidollisia huostaanottoja on tehty niin paljon, että minä en purematta niele joka sijarin selitystä "kiintymyssuhdehäiriöisistä" lapsista.