yrttilikööri

Hei olisiko jollain ohjetta tai tietoa yrttiliköörin
teosta.Olen kuullut että sellainen on hyvää ja saisi käytettyä kaikki ylimääräiset yrtit,koska en tykkää kuivata niitä käytän vaan tuoreena.
Kiitos teille jos vastauksia löytyy!
21668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Laita haluamiasi yrttejä tai yrttisekoituksia pulloon niin paljon kuin sinne mahtuu. Lisää sokeria neljänneksen pullon tilavuudesta. Täytä pullo kirkkaalla maustamattomalla viinalla. Laita korkki pullon suuhun, aseta puteli ikkunalle auringon valoon. Kääntele pulloa muutaman kerran päivittäin ylösalaisin. Kun sokeri on liuennut, on
likööri imenyt kaikki aromit yrteistä ja voit suodattaa liköörin melittapaperin lävitse.
Kaikki näin tehdyt liköörit eivät säilykovin pitkään. Toiset taas paranevat iän myötä. Esimerkiksi mansikka ei säily, Vaikka eihän se yrtti olekaan. Kokeilemalla asia selviää. Lisäksi voit maustaa erilaisilla siemenillä likööriäsi.
Kirjastosta löytyy lisää ohjeita, mm. kirjanen nimeltä Pieni liköörikirja.
Mukava harrastus, onnea matkaan.

Äänestä
  • varmasti useimmat yrtit kuivattaa ensin, mikä taisi ylläolevassa jäädä mainitsematta (se on itsestäänselvyys meille mutta silti).

    Muuten, tilli ja kumina ovat aika oivia maustamiseen. Siis se Carum carvi, ei juustokumina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrtit käyttöön kirjoitti:

Hei olisiko jollain ohjetta tai tietoa yrttiliköörin
teosta.Olen kuullut että sellainen on hyvää ja saisi käytettyä kaikki ylimääräiset yrtit,koska en tykkää kuivata niitä käytän vaan tuoreena.
Kiitos teille jos vastauksia löytyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu