kumpi laji?

Kumpi olisi hyvälajivalinta,Krav maga vai Hokutoryu Jujutsu?
Haen toimivaa itsepuolustuslajia,aiempi Budotaustani on 2vuotta judoa, mutta judo keskittyy ,liikaa kilpailuun,haluaisin treenata käytännön tilanteita.
111631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kumpikin toimii mutta kyllähän tuo km on kokonaisvaltaisempi, se painottaa ihan alkeiskurssilta asti näitä paniikkireaktioiden, adrenaliiniaaltojen, putkinäön ym. hallintaa ja ymmärtämistä, ja niillä tulee aiemmin erilaiset massa, ase, pimeä, -puolustukst. ja hokutossa ei taideta ollenkaan mitenkään "vakavasti" treenata erilaisissa tiloissa (ahtaat kuten vessat tai puhelinkopit, epätasaiset kuten portaat ja ojapiennar, esteiset kuten junanvaunu jne).

Äänestä
  • Puolustanpa sitten Hokutoa minä puolestani. En nyt ala väittämään, että se olisi jotenkin absoluuttisesti "parempi" laji, mutta sillä on puolensa.

    Ensinnäkin HR:ssa tekniikoiden opetus aloitetaan väkivallattomista irrottautumisista. Tämä siksi, että useimmilla aloittelijoilla on melkoinen kynnys tosiaan lyödä vastustajaa täysin voimin ja apinan raivolla, mitä tuloksekas lyöminen (ja potkiminen) vaatii erityisesti, kun taitoa ei vielä niin ole. Vasta vihreän vyö (vaatii n. 2v. aktiivitreeniä) saavuttaneen kaverin voi olettaa pystyvän tehokkaasti kamppailemaan lyönnein ja potkuin. Niitä kyllä opetetaan jo heti alkeiskurssin jälkeen.

    HR perustuu enemmän siihen, että luodaan luja perustekniikka, jota sitten voi soveltaa eri tilanteisiin. Erilaisia taisteluympäristöjä on niin paljon, että voi miettiä, kuinka järkevää on opetella omia taistelutyylejä junanvaunua, baaria, liukasta katua, lentokonetta, kierreportaita, suoria portaita, vessaa, pankkiautomaattia, tuulikaappia, jne. varten. Tekniikoita suunnitellessa on kuitenkin pidetty mielessä, että niitä voi tehdä muuallakin kuin avoimella tatamilla. Eli mitään pitkiä liukuhyökkäyksiä, hyppypotkuja jne. ei käytetä.

    Paniikkireaktioita, putkinäköä jne. KM:ssa varmaan treenataan enemmän. Eivät kuitenkaan ole mitään tuntemattomia suureita HR:ssakaan.

    Painipuolella sanoisin HR:n olevan KM:aa edellä mm. brassijutsu- ja judokontaktien takia. Oma judotaustasi tukisi myös treeniä tältä osin hyvin.

    Ottelutreeni on KM:ssa yleensä erittäin vähäistä. Kaveri on harrastanut lajia jo pari vuotta, eikä ole treenannut sparria lainkaan. HR:ssa treenataan ottelua heti alkeiskurssin jälkeen. Aluksi vähänlaisesti, mutta myöhemmin paljonkin.

    Yhteenvetona sanoisin, että molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, etkä varmaan pety, kumman sitten valitsetkin.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Puolustanpa sitten Hokutoa minä puolestani. En nyt ala väittämään, että se olisi jotenkin absoluuttisesti "parempi" laji, mutta sillä on puolensa.

    " Ottelutreeni on KM:ssa yleensä erittäin vähäistä. Kaveri on harrastanut lajia jo pari vuotta, eikä ole treenannut sparria lainkaan. HR:ssa treenataan ottelua heti alkeiskurssin jälkeen. Aluksi vähänlaisesti, mutta myöhemmin paljonkin."

    Outoa. Olen aikaisemminkin lukenut foorumeilta että KM:ssä ei sparrattaisi pahemmin kuten myös päinvastaistakin.. Kysyin asiaa tuolta NHB-foorumilta (protestnet.jotain..) ja kyllä siellä vastattiin että sparri on ihan yleistä KM:n treeneissä..

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Puolustanpa sitten Hokutoa minä puolestani. En nyt ala väittämään, että se olisi jotenkin absoluuttisesti "parempi" laji, mutta sillä on puolensa.

    Ensinnäkin HR:ssa tekniikoiden opetus aloitetaan väkivallattomista irrottautumisista. Tämä siksi, että useimmilla aloittelijoilla on melkoinen kynnys tosiaan lyödä vastustajaa täysin voimin ja apinan raivolla, mitä tuloksekas lyöminen (ja potkiminen) vaatii erityisesti, kun taitoa ei vielä niin ole. Vasta vihreän vyö (vaatii n. 2v. aktiivitreeniä) saavuttaneen kaverin voi olettaa pystyvän tehokkaasti kamppailemaan lyönnein ja potkuin. Niitä kyllä opetetaan jo heti alkeiskurssin jälkeen.

    HR perustuu enemmän siihen, että luodaan luja perustekniikka, jota sitten voi soveltaa eri tilanteisiin. Erilaisia taisteluympäristöjä on niin paljon, että voi miettiä, kuinka järkevää on opetella omia taistelutyylejä junanvaunua, baaria, liukasta katua, lentokonetta, kierreportaita, suoria portaita, vessaa, pankkiautomaattia, tuulikaappia, jne. varten. Tekniikoita suunnitellessa on kuitenkin pidetty mielessä, että niitä voi tehdä muuallakin kuin avoimella tatamilla. Eli mitään pitkiä liukuhyökkäyksiä, hyppypotkuja jne. ei käytetä.

    Paniikkireaktioita, putkinäköä jne. KM:ssa varmaan treenataan enemmän. Eivät kuitenkaan ole mitään tuntemattomia suureita HR:ssakaan.

    Painipuolella sanoisin HR:n olevan KM:aa edellä mm. brassijutsu- ja judokontaktien takia. Oma judotaustasi tukisi myös treeniä tältä osin hyvin.

    Ottelutreeni on KM:ssa yleensä erittäin vähäistä. Kaveri on harrastanut lajia jo pari vuotta, eikä ole treenannut sparria lainkaan. HR:ssa treenataan ottelua heti alkeiskurssin jälkeen. Aluksi vähänlaisesti, mutta myöhemmin paljonkin.

    Yhteenvetona sanoisin, että molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja, etkä varmaan pety, kumman sitten valitsetkin.

    Meillä ainakin on varattu vuoro viikossa joka on kokonaan "pyhitetty" sparrille...ihan peruskurssilla jo harrastetaan "slow-fightiä".

    Totta kyllä tuo, että Hokuto on edellä KM:ää painissa, mutta tuo täysin siksi, että KM:ssä ei haluta painia...jos joudutaan maahan niin se katsotaan "pieneksi häviöksi". Sinne ei haluta ja jos joudutaan niin mahd. äkkiä ylös/pois..eli mikään viranomaisille tarkoitettu laji tämä ei ole (jos ei lasketa juuri viranomaisille suunnattua kurssia) Ja jos hän jo osaa painia, niin miksi sitä sitten enää enempää tukea? Siitä vain hakemaan "uusia tuulia" :)

    mutta kuten Andy tuossa totesi, niin molemmat ovat todella hyviä vaihtoehtoja jos haetaan realistista ja nopeasti opittavaa itsepuolustustaitoa. Suurin ero varmasti tuo, että Hokuto on ehkä hiukan pehmeämpi laji. (Mikä ei ole paha asia).

    Äänestä

  • Tohlo kirjoitti:

    Ilmeisesti paikallisia eroja asiassa on. Johtuisiko siitä, että KM-ohjaajilla on yleensä taustaa jostain muusta lajista ja tämä tuo vaihtelua treenimetodeihin.

    Ohjaajat opettavat eri mieltymyksiensä mukaan...toiset enemmän tekniikkaa..toiset sparria. Missä itse olen reenannut, menee jako suurinpirtein puoliksi. Että ei se ottelu maga miehille mitään uutta ole.

    Äänestä

  • Tiedz kirjoitti:

    Meidän salilla on kaksi kouluttajaa joista toisella kick-boxing tausta ja hän tykkää pistää sparria aina välillä. Toinen ohjaaja pistää enemmän tekniikkaa.

    Äänestä

Vaikuttaa, kiinnostavalta tuo Krav maga, oletko Nih itse harjoitellut sitä?
Onko Krav magassa heittoja, niinkuin jujutsussa, vai perustuuko ihan lyönteihin ja potkuihin ja vapautumisiin?
Otellaanko harjoituksissa ,kummassakin lajissa?

Äänestä
  • kavereita on kummankin lajin piiristä. kyllä matsiakin tehdään. heittoja ei magassa niinkään ole, kaatoja ja maahanvientejä kylläkin. en nyt ole ihan sata varma etteikö "yhtään" heittoa olisi, mutta ei siinä määrin ku hokutossa

    Äänestä

Palaa judoon. Molemmat ovat ihan höpö höpöä.

Äänestä
  • Millä perusteella väität kahdesta arvostetusta realistisesta lajista noin? KravMagalla ja Hokuto-ryulla on molemmilla paikkansa itsepuolustuskouluttajina, mm. Andy on oikaissut omia näkemyksiäni Hokuto-ryusta varsin suorasanaisesti. KravMaga eroaa Hokuto-ryusta teknisesti, mutta pääpaino on _kummassakin_ lajissa itsepuolustuksessa, voimme toki olla rauhassa mitä mieltä tahdomme mm. Hokuto-ryun sotilaskuri-meiningistä tai KravMagan "vedä sitä turpaan kuin vierasta sikaa"-mentaliteetista. Itse olen sitä mieltä, että Kumpikin lajeista on tarkoitettu tosielämään vaikka Hokuto-ryun pääpaino itsepuolustuksessa onkin varsin pehmeissä irrottautumisissa koska Hokuto-ryulla on vahva poliisitausta, siis laji huomioi erityisesti juuri suomen lakiolosuhteet ja demokraattisen yhteiskuntamuodon kun taas KravMaga lähtee yleismaailmallisesti siitä, että sinulla on oikeus puolustautua keinolla millä hyvänsä - sääntöjä ei ole. No, kadulla ei todellakaan ole sääntöjä, tätä mieltä olen minäkin.

    Judo ei parhaiten sovi itsepuolustukseen, silti se on poikinut mm. timo Purjon systeemin jonka käyttäjä suoraan sanoen saisi turpaansa heti jos kyseessä ei olisi NFG:n ylivoima, eli 10 karpaasia hillitsee 1-2 kännispäistä nuorta. Toki judosta on itsepuolustuslajiksi, jos harjoittelee sitä tosissaan, minä tunnen judokan joka laittaa riehujan maahan alta viiden sekunnin, ihan vain judon avulla. Judostakin on olemassa itsepuolustusversio, sen nimi on Goshin-judo, opetetaan m. Turussa Shaolinissa. ei kilpailua, pääpaino judossa itsessään ja itsepuolustuksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaitsu kirjoitti:

Kumpi olisi hyvälajivalinta,Krav maga vai Hokutoryu Jujutsu?
Haen toimivaa itsepuolustuslajia,aiempi Budotaustani on 2vuotta judoa, mutta judo keskittyy ,liikaa kilpailuun,haluaisin treenata käytännön tilanteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu