Miksi ihmeessä?

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi romanit uhkailevat niitä yhteisön jäseniä, jotka arvostelevat kulttuurin perinteitä. Tietysti yhteisö haluaa pysyä koossa, mutta jos kulttuuri on vahva, se kestää myös kritíikkiä.

Tarkoitan niitä uhkauksia, joita mm. Rainer Friman ja Kiba Lumberg ovat saaneet osakseen. Suoraan sanottuna tappamisella uhkailu ei sovi sivistyneille ihmisille eikä nykyaikaan, ainakaan Suomessa. Valitettavasti myös osa muslimimaahanmuuttajista uhkailee perheenjäseniään, eikä mitään vastaavaa tulisi hyväksyä. Järkyttävintä on, että pahimmassa tapauksessa romanitaiteilijoita uhataan vain siksi, että he eivät pukeudu romanisääntöjen mukaisesti.

Tiedän hyvin, etteivät kaikki romanit hyväksy uhkailua, mutta mielestäni siitä olisi luovuttava aivan kokonaan. Romanien tulisi voida vaalia kauniita perinteitään iloisina ja ylpeinä, ei yhteisön raivoa peläten.

13

2252

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YksJeeno`

      Elä ota mikskään noita suun soittajia,heillä ei ole parempaa tekemistä tai muuten vain ovat suunapäänä joka paikassa..
      Tällä palstalla on ikävä kyllä hirveitä juttuja puolin ja toisin mutta ei niistä kannata välittää alkuunsakaan..

      Vastaten alkuperäiseen kysymykseesi omalla mielipiteelläni,nykypäivän Romanikulttuuri on kärsimässä ja hajoamassa Suomen sisällä,monta todella tärkeää ominaisuutta on lähes kadonnut,oma kieli,yhtenäisyys näin pari tärkeintä mainitakseni,sitä voidaan miettiä miksi näin on tapahtunut..

      • On selvää, että romanien taipumus uhkailuun on vaikea keskustelunaihe. Sen käsittelystä ei kuitenkaan pidä loukkaantua. Onneksi minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta uhkailusta. Luettuani Kiban teosten aiheuttamista vihaisista reaktioista olen kuitenkin joskus miettinyt, uskaltaako romaneista ylipäätään kirjoittaa, jos vaarana on joutua uhkausten kohteeksi.

      • YksJeeno`
        Suomi-tyttö kirjoitti:

        On selvää, että romanien taipumus uhkailuun on vaikea keskustelunaihe. Sen käsittelystä ei kuitenkaan pidä loukkaantua. Onneksi minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta uhkailusta. Luettuani Kiban teosten aiheuttamista vihaisista reaktioista olen kuitenkin joskus miettinyt, uskaltaako romaneista ylipäätään kirjoittaa, jos vaarana on joutua uhkausten kohteeksi.

        Se on aika varmaa että esim homous/lesbi poikkeukset saavat "paskaa niskaan",ne on niin iso tabu Romaneitten keskuudessa ja olihan tämä myös valtaväestössä vaikka eipä enää nykyaikana niinkään.
        Suomessa on kyllä todella erikoinen ja tarkoin määritelty tämä pukeutumis koodi vaikkei se pakollinen olekaan niin siitä saa varmasti tiedyn laisen leiman jos pukeutuu eritavoin ja varsinkin jos ei ota huomioon häveliäisyys säätöjä!
        Lisäksi monet ihmiset ymmärtää väärin Romaneitten sisäiset riidat koska eivät ymmärrä tapojen erilaisuutta mikä on ymmärrettävää sinäsä koska Romanit on pitäneet aika pitkälle salassa koko kulttuurin sisällön.
        Uhkailu ei kuitenkaan ole sopivaa missään tapauksessa tietenkään ja kaikilla on oikeus mielipiteensä ja kritiikkiin!

      • mies vaan

        Juu - siksi ne on katomassa, kun on noita nykyajan romaneita, jotka yrittävät matkia valkolaisia, eivät pidä mustalais kultuuria missään arvossa. Ei Kiba eikä Raineri voi puhua koko mustalais kansan puolesta. Puhukoon vain omasta edestään ,eikä koko heimosta. Enemmistö meidä on kokonaan toista mieltä, samoin sinä yksijeeno. Poju tiedätkö sinä ollenkaan mitä sinä puhut . Taita olla raklo. Siksi olemme heille äkäisiä, eivät ole edes koko mustalaisia, eivät tiedä mitään meidän kultuurista.

        VAI SUUN SOITTAJIA? OLET ETELÄPOHJANMAAN TATTAREITA, PUHEISTASI PÄÄTELLEN, EI SUOMEN MUSTALAINEN SANO NOIN KUIN SINÄ SANOIT, PALJASTIT ITSESI

      • haluatte
        mies vaan kirjoitti:

        mutta jätä etelä-pohjanmaan kaaleet rauhaan..pohjanmaalla ei oo tattareita

      • rtyjfdghjdfghfgh
        mies vaan kirjoitti:

        Juu - siksi ne on katomassa, kun on noita nykyajan romaneita, jotka yrittävät matkia valkolaisia, eivät pidä mustalais kultuuria missään arvossa. Ei Kiba eikä Raineri voi puhua koko mustalais kansan puolesta. Puhukoon vain omasta edestään ,eikä koko heimosta. Enemmistö meidä on kokonaan toista mieltä, samoin sinä yksijeeno. Poju tiedätkö sinä ollenkaan mitä sinä puhut . Taita olla raklo. Siksi olemme heille äkäisiä, eivät ole edes koko mustalaisia, eivät tiedä mitään meidän kultuurista.

        VAI SUUN SOITTAJIA? OLET ETELÄPOHJANMAAN TATTAREITA, PUHEISTASI PÄÄTELLEN, EI SUOMEN MUSTALAINEN SANO NOIN KUIN SINÄ SANOIT, PALJASTIT ITSESI

        aito mustalainen miten kunnon kaalon pitää hankkia elantonsa?
        Miksi kunnon kaalon täytyy pukeutua tarkkojen sääntöjen mukaisesti?
        Miksi pitää salailla?
        Vaikka nyttenhän se on myöhäistä kun kaikki tiedetään jo kaajeitten keskuudessa jossain piireissä..

      • minulle oikeastaan kuulu
        mies vaan kirjoitti:

        Juu - siksi ne on katomassa, kun on noita nykyajan romaneita, jotka yrittävät matkia valkolaisia, eivät pidä mustalais kultuuria missään arvossa. Ei Kiba eikä Raineri voi puhua koko mustalais kansan puolesta. Puhukoon vain omasta edestään ,eikä koko heimosta. Enemmistö meidä on kokonaan toista mieltä, samoin sinä yksijeeno. Poju tiedätkö sinä ollenkaan mitä sinä puhut . Taita olla raklo. Siksi olemme heille äkäisiä, eivät ole edes koko mustalaisia, eivät tiedä mitään meidän kultuurista.

        VAI SUUN SOITTAJIA? OLET ETELÄPOHJANMAAN TATTAREITA, PUHEISTASI PÄÄTELLEN, EI SUOMEN MUSTALAINEN SANO NOIN KUIN SINÄ SANOIT, PALJASTIT ITSESI

        kun en asu suomessa enkä ole Suomen kansalainen, mutta yhen asian haluan sanoa että silloin kun joku rupes siellä tekkeen kaaleen kielestä kirjaa suomeksi niin silloin se oli menoa eikä nokitusta. Asiahan on niin että ei se enään oo meijän kieli vaan se on maailman kieli, ainoa mikä meillä oli omaa niin se oli tämä kaaleen kieli mikä meitä yhisti. Sanokaa minun sanoneen että niin siinä mennee kaikki muutkin nytten ja sitten saa hakia horttokaaloa suurennuslasilla.
        Kaalo

      • untravaa buut
        minulle oikeastaan kuulu kirjoitti:

        kun en asu suomessa enkä ole Suomen kansalainen, mutta yhen asian haluan sanoa että silloin kun joku rupes siellä tekkeen kaaleen kielestä kirjaa suomeksi niin silloin se oli menoa eikä nokitusta. Asiahan on niin että ei se enään oo meijän kieli vaan se on maailman kieli, ainoa mikä meillä oli omaa niin se oli tämä kaaleen kieli mikä meitä yhisti. Sanokaa minun sanoneen että niin siinä mennee kaikki muutkin nytten ja sitten saa hakia horttokaaloa suurennuslasilla.
        Kaalo

        Jakkes touva hin. Taala terne komuja hin sar siiva. Toola sikina sakka saaki siivenje. Avaseve terne saija koon mostulas suuves sohha raal , suuvena siivenenko farkku holluja raal.Naa toula hajula iek kon lanses, toola hin sar balihne. Toola akkina savo mui vela, naa toola lansina iek kon burane komuja.Sihkas jala

      • ihmettelen kovasti
        untravaa buut kirjoitti:

        Jakkes touva hin. Taala terne komuja hin sar siiva. Toola sikina sakka saaki siivenje. Avaseve terne saija koon mostulas suuves sohha raal , suuvena siivenenko farkku holluja raal.Naa toula hajula iek kon lanses, toola hin sar balihne. Toola akkina savo mui vela, naa toola lansina iek kon burane komuja.Sihkas jala

        Balihne kirjoitti:
        "sar balihne hin kaan terne kaale
        untravaa buut

        Jakkes touva hin. Taala terne komuja hin sar siiva. Toola sikina sakka saaki siivenje. Avaseve terne saija koon mostulas suuves sohha raal , suuvena siivenenko farkku holluja raal.Naa toula hajula iek kon lanses, toola hin sar balihne. Toola akkina savo mui vela, naa toola lansina iek kon burane komuja.Sihkas jala"

        Tämä balihne-kieli on helppoa.

        Voit itsekin halutessasi kääntää koko balihne-tekstin seuraavan linkin avulla:
        http://romani.uni-graz.at/romlex/lex.cgi?st=balihne&rev=n&cl1=rmff&cl2=fi&pm=in&ic=y&im=y&wc=

        PS.
        Tervemenoa vanhat balihnet, uudet tuulet puhaltavat!

    • ihmeessä?

      Ihan siksi, että kysymyksessä on RIKOLLISJÄRJESTÖ jota sitoo etnisyys siinä kuin Sisilian mafialla.

      • matias just

        nuo puheet rikollisjärjestöistä romanien keskuudessa on suurinta hölynpölyä mitä suustaan voi laskea ensinnäkin romani on perhekeskeinen ei hän sitoudu johonkin järjestöön toiseksi jos näin olis niin epämielyttävien pikkurasistien lärvit olisivat tukossa rikollisjärjestöt kun eliminoivat häiriötekijät meidänkin kaupunginosaan kun tuli ihan pieni naapurimaan välittäjäporukka niin me hurjat kaverit ja myös rouvat vaikenimme vaikka saunavuorot jäivät käyttämättä kun eestipojat kylpivät pitempään puhumattakaan piha-alueesta jostä tulikatumaastureiden parkkipaikka huoltomiehetkään eivät laitelleet siirtokehoituksia niin että kyllä nämä suomentummat ovat ihan tällä samalla kiltteysasteella meidän kanssa luojan kiitos

      • kertoo mm. se, että
        matias just kirjoitti:

        suomi on jaettu mustalaisten kesken ja välejä selvitetään tappamalla ja sulkemalla ulos 'pettäjät'.

        SILKKA RIKOLLISJÄRJESTÖ - YHTENÄISTÄ PUKEUTUMISTA MYÖTEN KUIN MOOTTORIPYÖRÄJENGEILLÄ.

    • joku

      tuo oli ihan asiaa sulla on järkeä hyvää kesää sulle

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      60
      1691
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      804
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      51
      562
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe