onko tuttua

Olen vasta hiljakkoin tajunnut, että olen sairastanut jotain masennustautia jo pidemmän aikaa. Nyt pelkään elämäni ottavan takapakkia isoin askelein. Olen lapsesta asti ollut aika huomion kipeä. Ja nyt vuoden alussa päättynyt suhde sekä yksinäisyys repii minua hajalle. Olin menestyvä yrittäjä ja kiireinen. Tunsin olevani vahvempi kuin koskaan. Parisuhteen ongelmat ajattelin siivoavani lopettamalla suhde´. Ex oli pettänyt aiemmin ja romutti tuolloin itsetuntoni täysin. Petti tuli raskaaksi meni kihloihin.Kuitenkin palasimme yhteen. Alku oli heti sotaisaa ja tappeluita tuli. Asuimme silloin ex vuokra kämpässä koska omani oli remontin pyörteissä ja kesken. kesti melkein 2 vuotta saada remppa päätökseen. Häpesin asuntoni keskeneräisyyttä niin paljon etten edes käynyt posteja 4kk hakemassa. Kun sain remontin valmiiksi ja itsetuntoni palautetuksi muutimme yhdessä takaisin samaan kämpään. Riitoja oli tasaisesti ja ex potki nenäni poikki kerran. Heti muuton jälkeen tuli nyrkkiä. Sotkuista menoa. Kämppä oli ahdas joten sekin tuli monesti riidoissa selväksi. Ostin isomman kämpän ja remontti alkoi heti. Koitin jotenkin elää ex kautta elämääni ja mielyttää häntä. En varmaan onnistunut kun riitoja oli jatkuvasti. Kerroin hänelle 2005 kun oikein masensi, etten toivo kenellekkään samaa olotilaa. Meillä elettiin on/off. Masennuin erosta nyt vuoden alussa niin etten enää osannut hoitaa yritystäni siis työtä mitä olen 12 vuottaa tehnyt. Vauhti oli töissä 2 vuotta varmaan liian kova paloin loppuun. Olen hakenut apua mutta tarvitsisin pientä työntöapua itsetuntoni palauttamiseksi. Arjen pyörittäminen on täyttä tuskaa.Töissä sentään käyn. Sain kuin tuurilla 7-16 työn ja vielä mukavan kuukausipalkan. Pelkään vaan etten pysty hoitamaan kohta uutta työtänikään, jollen ala kuntoutua.Lääkkeitä törkkäsivät unettomuuteen mirtazapin 15mg, ensin olin vastaan mutta kun olin aivan rikki annoin periksi. Olen pohdiskellut aikuisikääni ja tullut siihen tulokseen että silloin tällöin on ollut jaksoja jolloin olen ollut täysin toimeton. 10 vuotta olen ollut ex kanssa ja nyt se kaikki on pois. On aika tyhjä olo. Ketään ei odota kotona. Kukaan ei soita. Kaverit joita on elävät omaa elämäänsä eikä sitä parasta kaveria enää ole. Yks kaveri sanos et onhan sulla terveys mutta ei tiennyt et mielenterveys on menossa. Mielestäni olen symppis reilu tyyppi, kunhan ei tuu aina paskaa niskaan. Olen sitkeä ja päättäväinen. Okei mulla on ehkä hiukan alkoholi ongelmaa mutta ainakin tiedostan sen ja jos on motivoivaa tekemistä niin ei ole ongelmaa. Missä on ne nuoret aikuiset jotka ovat yksin. Missä on ne kaverit??Mulla oli vissiin kaikki ihan hyvin. Meillä on muuten yhteinen lapsi. Hankaloittaa asioita aika paljon. Ja mulla lähestymiskielto ex muijaan meni hiukan hermot kun piti olla kumallakin ns. rauhoitus aikaa ja nussi ekaa ku käveli vastaan.Sekosin täysin. Se on kaks vuotta hokenu et oon paska isä ja nyt mulla on senkin ajatuksen kanssa hiukan ongelmia.
2220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jep, sellasta se elämä on. Kestä se tai... no, tiedät kyllä.

Äänestä

Jopas oli elämänkertaa kerrakseen, rupes oikein ahdistaan. Mikä saa monen viipymään vuosikaudet ahdistavassa ja epäonnistuneessa suhteessa ja siishen vielä lapset kärsimään, ei ole ihme jos masentaa, eniten säälittää ne lapset jotja ovat riitakapuloina, ja näkevät sen kaiken paskan ja mitä siitä seuraa ne lapset kun kasvavat ilman tasapainoisia vanhempia, niin ne ovat sitten niitä joilla ongelmat kertaantuvat. Ota ensinnäkin elämä omiin käsiisi, unohda viina ja ala huolehtia lapsestasi, älä syytä muita vaan ihan rehellisesti mieti mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä!Ainahan on helppo löytää syy muista, mutta omista valinnoista vääristä yleensä ne ongelmat lähtevät liikkeelle ja aiheuttavat lumivyöryn..vai mitä olet mieltä!? itsetutkiskelu ja itseensä tutustuminen kannattaa nimittäin aina voi kasvaa ihmisenä ja vanhempana ja se ei todellakaan ole helppoa, mutta ole rehellinen ja muista viina on yleensä se joka pilaa kaikki loputkin hyvät asiat.Tsemppiä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liianpaljon kirjoitti:

Olen vasta hiljakkoin tajunnut, että olen sairastanut jotain masennustautia jo pidemmän aikaa. Nyt pelkään elämäni ottavan takapakkia isoin askelein. Olen lapsesta asti ollut aika huomion kipeä. Ja nyt vuoden alussa päättynyt suhde sekä yksinäisyys repii minua hajalle. Olin menestyvä yrittäjä ja kiireinen. Tunsin olevani vahvempi kuin koskaan. Parisuhteen ongelmat ajattelin siivoavani lopettamalla suhde´. Ex oli pettänyt aiemmin ja romutti tuolloin itsetuntoni täysin. Petti tuli raskaaksi meni kihloihin.Kuitenkin palasimme yhteen. Alku oli heti sotaisaa ja tappeluita tuli. Asuimme silloin ex vuokra kämpässä koska omani oli remontin pyörteissä ja kesken. kesti melkein 2 vuotta saada remppa päätökseen. Häpesin asuntoni keskeneräisyyttä niin paljon etten edes käynyt posteja 4kk hakemassa. Kun sain remontin valmiiksi ja itsetuntoni palautetuksi muutimme yhdessä takaisin samaan kämpään. Riitoja oli tasaisesti ja ex potki nenäni poikki kerran. Heti muuton jälkeen tuli nyrkkiä. Sotkuista menoa. Kämppä oli ahdas joten sekin tuli monesti riidoissa selväksi. Ostin isomman kämpän ja remontti alkoi heti. Koitin jotenkin elää ex kautta elämääni ja mielyttää häntä. En varmaan onnistunut kun riitoja oli jatkuvasti. Kerroin hänelle 2005 kun oikein masensi, etten toivo kenellekkään samaa olotilaa. Meillä elettiin on/off. Masennuin erosta nyt vuoden alussa niin etten enää osannut hoitaa yritystäni siis työtä mitä olen 12 vuottaa tehnyt. Vauhti oli töissä 2 vuotta varmaan liian kova paloin loppuun. Olen hakenut apua mutta tarvitsisin pientä työntöapua itsetuntoni palauttamiseksi. Arjen pyörittäminen on täyttä tuskaa.Töissä sentään käyn. Sain kuin tuurilla 7-16 työn ja vielä mukavan kuukausipalkan. Pelkään vaan etten pysty hoitamaan kohta uutta työtänikään, jollen ala kuntoutua.Lääkkeitä törkkäsivät unettomuuteen mirtazapin 15mg, ensin olin vastaan mutta kun olin aivan rikki annoin periksi. Olen pohdiskellut aikuisikääni ja tullut siihen tulokseen että silloin tällöin on ollut jaksoja jolloin olen ollut täysin toimeton. 10 vuotta olen ollut ex kanssa ja nyt se kaikki on pois. On aika tyhjä olo. Ketään ei odota kotona. Kukaan ei soita. Kaverit joita on elävät omaa elämäänsä eikä sitä parasta kaveria enää ole. Yks kaveri sanos et onhan sulla terveys mutta ei tiennyt et mielenterveys on menossa. Mielestäni olen symppis reilu tyyppi, kunhan ei tuu aina paskaa niskaan. Olen sitkeä ja päättäväinen. Okei mulla on ehkä hiukan alkoholi ongelmaa mutta ainakin tiedostan sen ja jos on motivoivaa tekemistä niin ei ole ongelmaa. Missä on ne nuoret aikuiset jotka ovat yksin. Missä on ne kaverit??Mulla oli vissiin kaikki ihan hyvin. Meillä on muuten yhteinen lapsi. Hankaloittaa asioita aika paljon. Ja mulla lähestymiskielto ex muijaan meni hiukan hermot kun piti olla kumallakin ns. rauhoitus aikaa ja nussi ekaa ku käveli vastaan.Sekosin täysin. Se on kaks vuotta hokenu et oon paska isä ja nyt mulla on senkin ajatuksen kanssa hiukan ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu