Lapinkoira lapsiperheeseen?

Monen äippä :)

Olemme pitkään miettineet lapsiperheeseen sopivaa koira rotua ja eniten mieltyneet suomenlapinkoiraan. Olemme lukeneet, että rotu olisi lapsien kanssa hyvin toimeentuleva. Olisiko kertoa kokemuksia?

5

2208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scarlet.

      Kyllä Suomen lapinkoira sopii oikein hyvin lapsi perheeseen. Itse olen kolmilapsisesta perheestä ja meille tuli lapinkoira kun olin 11, nuorin siskoni oli tuolloin kolmen vanha. Mitään ongelmia meillä ei ollut sen suhteen, että koira olisi satuttanut tai käyttäytynyt liian rajusti nuorimmaista kohtaan.

      Lapinkoira on myös kiltti ja nopea oppimaan. Lapinkoira myös kiintyy nopeasti ihmiseen ja meilläkin pentu seuraili meitä lapsia jo muutaman päivän päästä aivan joka paikkaan ja käyttäytyi jopa suojelevasti.
      Lapinkoira on lisäksi sen verran pieni rotukin, että äitini uskalsi laskea meidät koiran kanssa lenkille ihan itsekseen.

      Lapinkoira on oikeastaan sellainen melko helppo rotu siihen nähden, että se ei ole kovinkaan jääräpäinen. Meillä ei tarvinnut käydä oikeastaan minkäänlaisia tahtojen taistoja pennun kanssa vaan koira ikään kuin halusi tehdä mitä isäntä sanoo.

      Nyt meidän lappari on jo kymmenen vuotias ja edelleen erittäin seurallinen ja vireä koira.

      Suosittelen ehdottomasti lapinkoiraa lapsiperheeseen.

      • gdhgd

        Elikkä lapinkoira on erittäin mukava rotuna ja sopii hyvin lapsi perheeseen, mutta se kaipaa paljon toimintaa. Ainanki omani kaipaa:)Mutta pelkäksi ulkokoiraksi ei sovi, kaipaa liikaa ihmistä. Voin sanoa, että harrastus koirana aivan mahtava! Pelkkiä hyviä kokemuksia näistä veijareista.


    • Pikkis

      Aikuisellahan täytyy olla tietenkin se päävastuu, jos lapset ovat sen verran pieniä, etteivät pysty itsenäisesti huolehtimaan koirasta. Mutta varmaan olettekin ajatelleet asian jo tältäkin kannalta...

      Lapinkoiran turkkihan vaatii perusteellista harjaamista, varsinkin karvanlähdön aikaan, ja silloin ei mikään pikku sipaisu riitä. Muuten on iho-ongelmia edessä ja se ei ole kenellekään hauskaa...
      Luonteen puolesta sopii erittäin hyvin lapsiperheeseen, ja mihin tahansa perheeseen, missä riittää harrastajia ja puuhailijoita koiran kanssa... Lappari on toiminnallinen koirarotu!

    • Nimetön

      Meillä on lapparinarttu ja hyvin tulee toimeen lapsien kanssa,mutta kun meillä on allekouluikäinen poika joka on villi ja juoksee paljon ja kiusaa koiraa niin koira puree (siiis ei nyt oikein pure pure mutta ottaa kiinni kumminkin ja se sattuu jonkin verran) sen käsiä.Mutta kun poika on rauhallinen niin koira nauttii,mutta ei se enää kun se on jo yli 2 vuotias koira niin ei enää niin paljon käy kiinni.Kai se paimenvietti tässä ratkaisee :)

      • mamarus

        Meillä on vajaa kolmevuotias paimensukuinen lapinkoira ja kome lasta, joista nuorin vajaa 4. eillä on ollut aikaisemminkin koiria, joten lapset olivat niihin tottuneita. Heti pennusta alkaen koiralle opetettiin, ettei lapsia oteta kiinni tai jahdata tahi napata hampailla(kun juoksevat). myös lapsilla oli omat säännöt eli koiraa ei kiusata tai härnätä tai yllytetä. yhdessä leikkivät tänä päivänä hienosti ja koira tottelee lapsiakin hyvin. seuraa niitä kyllä vaikka maan ääriin..aivan ihana ja leikkisä ja miellyttämishaluinen rotu! Voin suositella!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      271
      4687
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe