Vannoa vaiko vakuuttaa?
Joka vuosi noin 40 prosenttia maamme nuoresta ikäluokasta joutuu valitsemaan, vannooko ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan nimeen” vaiko ”kunnian ja omantunnon kautta”. Tämmoinen valinta pitää jokaisen varusmiehen tehdä perinteisen alokasajan päättyessä, jolloin annetaan sotilasvakuutus tai vannotaan sotilasvala.
Kuinka reilu ja vapaa on valinta noiden kahden vaihtoehdon välillä? Uuden lain ja asetuksen mukaan vaihtoehdot ovat tasa-arvoisia ja valinta täysin vapaa. Toisaalta ns. kirkollisella työllä on Puolustusvoimissa vanhva asema ja vahvat perinteet. Vuosikymmeniä organisaatio on käytännössä asettanut uskonnollisen valan etulyöntiasemaan aiemmin tarjolla olleeseen ns. juhlalliseen vakuutuksen verrattuna.
Lähetin asiasta kirjeen pääesikuntaan, ja sieltä saamani vastauksen perustella tilanne on periaatteessa tasa-arvoinen, mutta silti kytännössä ei välttämättä ole aivan reilu ja vapaa.
Kiitettävää vastauksessa olivat muun muassa seuraava: ”Puolustusvoimissa suhtaudutaan tasapuolisesti siihen, valitseeko henkilö sotilasvalan vai sotilasvakuutuksen.”; ”Yleisenä päämääränä on järjestää molemmista tilaisuuksista tasa-arvoiset ja yhtä juhlalliset, riippumatta siitä vannotaanko sotilasvala vai annetaanko sotilasvakuutus.”; ”Molemmat tilaisuudet pidetään esilukijan sanelun mukaan joukon komentajan ja lipun edessä paraatipuvussa. Useimmiten tilaisuudessa esiintyy myös sotilassoittokunta.”
Menettelystä valaa vannottaessa ja vakuutusta annettaessa onkin säädetty Valtioneuvoston asetuksessa asevelvollisuudesta (1443/2007, 13 §): ”Sotilasvala vannotaan ja sotilasvakuutus annetaan joukko-osaston tai sitä vastaavan joukon komentajan edessä sekä valantekotilaisuuteen tai vakuutuksenantotilaisuuteen järjestyneen joukon ja sen lipun läsnä ollessa.”
Toisaalta vastauksesta ilmeni, että Yleinen Palveluohjesääntö näyttää suhtautuvan epäsymmetrisesti sotilasvakuutukseen ja sotilasvalaan. Sotilasvakuutuksen antajat saatetaan panna seuraamaan uskonnollista valaa ja siihen mahdollisesti liittyvää joukkorukoiluttamista. Rukoilu saattaa sisältyä myös paraatiin, jonka pitäisi kuitenkin olla yhteistä ohjelmaa.
Vastauksesta myös ilmeni, että pakolliseen valintaan alokkaita johdatellaan ”valaoppitunnilla”, jonka saattaa pitää sotilaspastori. Armeijan palkkaamat ja sotilasarvon omaavat kirkolliset työntekijät pitävät myös muita oppitunteja.
Toisaalta monissa joukko-osastoissa on kuitenkin jo selvästi pyritty sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan tasa-arvoiseen ja yhtäläiseen juhlistamiseen, ja kummatkin osallistuvat yhteiseen paraatiin ja ohimarssiin.
Tilanne ei ole smanlainen kaikkialla...??
Vannoa vaiko vakuuttaa?
4
422
Vastaukset 4
sotilasvakuutuksen antajat järjestettiin meillä muotoon siten että ne marssivat ennen rukoilutilaisuutta ja valan vannomista omassa osastossa antamaan sen sotilasvakuutuksen. Se suoritettiin yhtäaikaa eripaikassa ja yllättäen... Molemmista tuli jääkäreitä.
Käytännössä toimenpiteet ei juurikaan eroa ja samanpa tuo tekee, mut kyse onki asennoitumisesta ja omasta arvomaailmasta.- miksi yllättäen
Tuo vaikuttaa olevan suurin piirtein ok, ainakin oikeasuuntaista... Mutta miksi "yllättäen"? Eikö asia olisi pitänyt selostaa etukäteen?
Ja tiesivätkö omaiset paikan etukäteen, jos asiaan liittyi ohimarssi tms. julkisita osuutta? Yleisössähän on usein omaisiakin?
Missä päin tuo mahtoi olla? miksi yllättäen kirjoitti:
Tuo vaikuttaa olevan suurin piirtein ok, ainakin oikeasuuntaista... Mutta miksi "yllättäen"? Eikö asia olisi pitänyt selostaa etukäteen?
Ja tiesivätkö omaiset paikan etukäteen, jos asiaan liittyi ohimarssi tms. julkisita osuutta? Yleisössähän on usein omaisiakin?
Missä päin tuo mahtoi olla?:D Sen suhteen että vannopa valan tai vakuutti, niin tulos oli sama.. Jääkäreitä meistä kaikista tuli.
Ei se siellä mikään tullu yllätyksenä, paitti se että hernari meinas loppuu kesken :Dmiksi yllättäen kirjoitti:
Tuo vaikuttaa olevan suurin piirtein ok, ainakin oikeasuuntaista... Mutta miksi "yllättäen"? Eikö asia olisi pitänyt selostaa etukäteen?
Ja tiesivätkö omaiset paikan etukäteen, jos asiaan liittyi ohimarssi tms. julkisita osuutta? Yleisössähän on usein omaisiakin?
Missä päin tuo mahtoi olla?se paikka PKarPr helmikuu 02 Rääkkylä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686