Kiitos vaan

ex-kihlattuni kun jaksoit minua kiusata ja painaa alas. Ilmeisesti suhteemme loppui siksi, koska minä olin vahvempi, etkä sinä saanut minua muuttumaan. Kiitos itsekkyydestäsi, kiitos siitä, että et kiittänyt lahjoistani, etkä rakkaudestani, jota sinulle runsaasti annoin. Kun sinulla jo oli kaikkea, et osannut minua arvostaa. Katkera? Minäkö?
Kaikesta eniten minä olisin halunnut kuulla sinun pyytävän anteeksi ja sanovan kiitos. Kiittämättömyys on maailman palkka, joko sinä olet saanut siitä osasi? Miten ihminen, joka loukkaa toista syvästi menestyy hyvin elämässä? Tunteeton ihminen sinä olit.
61425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Teksti oli aivan kuin minun kirjoittamani. Oma ex-kihlattu oli aika lailla samanlainen, muttei vieläkään ymmärrä mitä on muka tehnyt väärin. Vuosien mollaaminen ja vähättelyhän taitaa olla normaalia?

Äänestä
  • Onneksi nykyisin haetaan avioero helposti, jos "palliperse" ei ole kunnolla, aina päissään ja vittuilee. Juo rahansa, ja kynnet vieraan pimpsfloorassa. Sitä se avioliitto o työkaverini aina vanhempi nainen sanoi "kullin herkkua on vieras pillu".Tuntuu, että miehet ei ole kuin vittua, viinaa ja vapautta vailla.

    Äänestä

Olla myös vikaa kun suhteenne päättyi? Keskustelitko asiasta kyseisen henkilön kanssa?

Äänestä

Tuntuu ainakin tutulta kun olen lukenut juttuja narsisteista. Omakohtaisesti olen kokenut myös vuosien piinan, onneksi ei sentään kihlattu!
Siihen en kelvannut kun olin niin huono kaikessa, jopa autoa ajamaan. Hän taas päinvastoin kova urheilemaan(oi miten kaikki ihailivat hänen lihaksiaan ja urheilusaavutuksiaan), työssä ja rakkaimmassa harrastuksessaan naisten jahtaamisessa. Tosiasiassa pieni ja saita,kaljuuntuva mitättömän näköinen lihastenpullistelija jonka suusta ei totuuden sanaa tullut. Paitsi "mies menee jos on mennäkseen" ja vittu. No pienellä paikkakunnalla naisille kelpaa ihan kuka vaan joka on vähänkin miehen näköinen, niin minullekin mutta ei enää. Eivät nämä ihailijat arvaa mitä kätkee sisälleen hiljaisen ja ujon tuntuinen "mies",jos tietäisivät kyllä palvonta loppuisi. Oksettaa pelkkä ajatuskin menneistä, otin kyllä sen verran välimatkaa ettei tarvitse kovin usein tyyppiin törmätä. Tottakai jokaisessa ihmisessä on vikoja ja syitä puolin ja toisin, täydellisiä ei ole.

Äänestä

hei
hyvä etten ole ainoa.............mulla on ollut paljon "suhteita" netissä, mutta ne on päättyneet
aina samaan: sen toisen pettämiseen ja salailuun.
Se tuntuu jatkuvan aina, exänikin kummitteli tääl
lä Treffit-sivulla, sama nimikin........nyt se on
tas häipynyt, sillä kun tuntuu olevan joka kuukau
delle uusi ämmä........oli sillä sitten lapsia en
nestään tai ei se ei sitä tyhmää haitannut.......
mä en ota pettäjää takaisin vaikka kuinka määkyy.
ja tämä kyseinen "herra" yritti raiskata mut kahe
sti n. 10 minsan aikana.....liian ujo mukamas ede
s keskusteleen asiasta............se haiskin kuin
pahuksen räkkitynnyri, ihme kun kukaan muu nainen
sen huolii.................

Äänestä

hohhoijaa..miksi ei naiset ymmärrä tai vaikkapa miehet...
Olsipa joku pilleri tai jokin muu konsti ettei tuollaisia olisi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinulle... kirjoitti:

ex-kihlattuni kun jaksoit minua kiusata ja painaa alas. Ilmeisesti suhteemme loppui siksi, koska minä olin vahvempi, etkä sinä saanut minua muuttumaan. Kiitos itsekkyydestäsi, kiitos siitä, että et kiittänyt lahjoistani, etkä rakkaudestani, jota sinulle runsaasti annoin. Kun sinulla jo oli kaikkea, et osannut minua arvostaa. Katkera? Minäkö?
Kaikesta eniten minä olisin halunnut kuulla sinun pyytävän anteeksi ja sanovan kiitos. Kiittämättömyys on maailman palkka, joko sinä olet saanut siitä osasi? Miten ihminen, joka loukkaa toista syvästi menestyy hyvin elämässä? Tunteeton ihminen sinä olit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu