Saman aikaa kun toisessa iltapäivälehdessä kirjoitetaan Tapani Kansan olevan vaikea ihminen, seksiaddikti(nainen joka kaupungissa)
toinen iltapäivälehti otsikoi: Lavakuningas! Mahtibasso Matti Salminen näytti, kuka on tanssilavojen oikea kuningas.
Mies oli elämänsä vedossa, lauloi muhkeasti ja komeasti. Joku pelkäsi ehkä oopperamaisia maneereja, mutta turhaan. Mestari osaa laulun lajit niin kuin ne kuuluu.
Tässä nähdään kuinka paljon parempi taidelaulajat ovat.
Lavakuningas
48
1481
Vastaukset
- ZaiZai
Oopperafanit ovat nurisseet täällä siitä, että Tapani laulaa mikrofoniin, mutta niinpä vaan tuosta kuvasta näkee, että mikrofoniin se Matti Salminenkin laulaa.
- mene perille
ZaiZai kirjoitti:
Oopperafanit ovat nurisseet täällä siitä, että Tapani laulaa mikrofoniin, mutta niinpä vaan tuosta kuvasta näkee, että mikrofoniin se Matti Salminenkin laulaa.
Täällä tuntuu olevan aika sivistymätöntä porukkaa. Samoin vaikka 10 kertaan asian toistaa ei tunne menevän perille. Taidemusiikissa on käytäntö, josta ei poiketa. Konserttiesiintymiset, esim. kaupunginorkesterin konsertit tai oopperaesiintymiset, niissä ei käytetä mikrofonia. Äänen pitää kantaa. Matti Salmisen keikka ei kuulunut em.mainittuihin.
Meneekö pikku hiljaa perille? - Öynöy
Eipä tuo Salminen kovin paljoa taida tanssikansaa arvostaa, kun on tuollaiset rehmuvaatteet pukenut päälleen. Paitakin on ihan ryppyinen. Tapsa sentään tanssilavoilla esiintyessäänkin pukeutuu yleensä pukuun.
Olkoon vaan vaikee luonne, mut Tapsa on oikee kunkku!!!
Matti Salminen on erinomainen basso, mut pysyttelis vaan siellä oopperan puolella. Ainakin kun mä kuuntelin levyltä kerran sen Slaavilaisia balladeja, niin kyllä niissä ainakin oli niitä oopperamaneereita kuultavissa ihan tarpeeks. Ei istunut ainakaan niihin lauluihin se laulutyyli.- ei fani
Kansa muka kunkku ja hah hah haaaaaaaaa
- haittaa
ei fani kirjoitti:
Kansa muka kunkku ja hah hah haaaaaaaaa
jos jonkun toisen mielestä onkin
- mitä se sinua
haittaa kirjoitti:
jos jonkun toisen mielestä onkin
jos ei pidä koko kuminaamasta
- Annu.
Laita se kunkku-sanan tilalle toinen sana/kirjain niin menee oikein ;D
- Hyypiö_
Siinäpä olis muuten ideaa , jos Tapsaja Matti Salminen lähtisivät yhteiskonsertti- kiertueelle. Jos/kun Matti Salmiselta klassisenmusiikin lisäksi luonnistuu kevyenmusiikin laulaminenkin ja Tapsalta kevyenmusiikin lisäksi myös klassisempimusiikki, niin hehän voisivat kiertueella laulaa molemmat sekä klassisempaa- , että viihdemusaa.
- Mutta kun..
Matti Salminen on laulajana niin paljon parempi kuin Tapsa, että Tapsa ei koskaan suostuis tollaseen.
Mutta kun.. kirjoitti:
Matti Salminen on laulajana niin paljon parempi kuin Tapsa, että Tapsa ei koskaan suostuis tollaseen.
Tapsa on parempi! NIH! Ja Tapsan ääni sopii kyl paremmin eri tyylisiin lauluihin. Mut mikäjottei ihan mielenkiintoinen olis toi Tapsan ja Matti Salmisen yhteiskiertue.
- lie
Justiinax kirjoitti:
Tapsa on parempi! NIH! Ja Tapsan ääni sopii kyl paremmin eri tyylisiin lauluihin. Mut mikäjottei ihan mielenkiintoinen olis toi Tapsan ja Matti Salmisen yhteiskiertue.
Tuskin Tapsukalta onnistuisi yhteistyö toisen artistin kanssa kun se ilmeisesti haluaa olla huomion keskipisteenä. Siinä yhteistyössä ei sellainen peli vetele.
lie kirjoitti:
Tuskin Tapsukalta onnistuisi yhteistyö toisen artistin kanssa kun se ilmeisesti haluaa olla huomion keskipisteenä. Siinä yhteistyössä ei sellainen peli vetele.
Äläs sano ! Kyllä mä luulen, että yhteistyö Matti Salmisen kans sujuis hyvinkin upeesti.
- ...niin
Justiinax kirjoitti:
Äläs sano ! Kyllä mä luulen, että yhteistyö Matti Salmisen kans sujuis hyvinkin upeesti.
Jos sujuisi niin se olisi täysin Salmisen ansiota.
- Petter X
Saman tien voisi ottaa Salminen kaverikseen minkä tahansa karaokepellen paikallisesta lähiöbaarista. Sitä paitsi, mitä Salmisen kaltainen vakava artisti tekisi miehen kanssa jonka uran kulmakivet ovat parisuhteen moniongelmaisuudesta jatkuvasti lehdissä tilittävä vaimoke (ei ole mitään musiikkiin liittyvää mistä kirjoittaa) ja R-A-K-A-S -niminen Suomi-iskelmän avuttomin rimanalitus?
Petter X kirjoitti:

Matti Salminen ei uskalla esiintyä Tapsan kanssa, koska Tapsa laulais sen suohon ja syvälle ! Niin ,että se siitä.
- wanharouwa
Justiinax kirjoitti:
Matti Salminen ei uskalla esiintyä Tapsan kanssa, koska Tapsa laulais sen suohon ja syvälle ! Niin ,että se siitä.
No jopa sain mojovat naurut. Tuolla repliikilläsi teit tasan selväksi sen, ettei Sinun sanomisistasi tarvitse todellakaan välittää pätkääkään :D
Ja muuten....vatkulit Sinulla taitaa olla...sanonko missä :D - Monica*
wanharouwa kirjoitti:
No jopa sain mojovat naurut. Tuolla repliikilläsi teit tasan selväksi sen, ettei Sinun sanomisistasi tarvitse todellakaan välittää pätkääkään :D
Ja muuten....vatkulit Sinulla taitaa olla...sanonko missä :DJoo eipä sinunkaan arwon wanharouwa sanomiset ole muuta kuin pätemistä ja itsesi esiintuomista; tyhjät tynnyrit kolisee.
- Petter X
Monica* kirjoitti:
Joo eipä sinunkaan arwon wanharouwa sanomiset ole muuta kuin pätemistä ja itsesi esiintuomista; tyhjät tynnyrit kolisee.
Miksi mulle tyhjästä tynnyristä tulee ensimmäisenä mieleen Tapani Kansa, itse itsensä "vakavaksi laulajaksi" julistanut Seiska-sankari, jonka musiikillisen uran kohokohta oli tunnetusti Bachin ja Mozartin kakkoseksi jättävä R-A-K-A-S. Ja tietty sen perään "Äidin pikku poika muuttaa ulkomaille", minkä kuultuaan kyllä varmasti Frank Sinatra ja Nat King Cole itkivät tappiotaan maailman parhaan laulajan tittlin suhteen.

Oot sä kyllä vitsikäs....Noi sun mainitsemas biisit ei ole mitään Tapsan parhaita lauluja olleenkaan. Biletysbiiseinä noi on kyllä ihan riehakkaan tunnelman aikaansaavia. Mut Tapsalla on huomattavasti hienompiakin lauluja paljon, ja lisää tulee kokoajan.
- tuosta...
Petter X kirjoitti:
Miksi mulle tyhjästä tynnyristä tulee ensimmäisenä mieleen Tapani Kansa, itse itsensä "vakavaksi laulajaksi" julistanut Seiska-sankari, jonka musiikillisen uran kohokohta oli tunnetusti Bachin ja Mozartin kakkoseksi jättävä R-A-K-A-S. Ja tietty sen perään "Äidin pikku poika muuttaa ulkomaille", minkä kuultuaan kyllä varmasti Frank Sinatra ja Nat King Cole itkivät tappiotaan maailman parhaan laulajan tittlin suhteen.
Todella nappiin mennyt arviointi ;D Pitää paikkansa.
- mimmu
Petter X kirjoitti:
Miksi mulle tyhjästä tynnyristä tulee ensimmäisenä mieleen Tapani Kansa, itse itsensä "vakavaksi laulajaksi" julistanut Seiska-sankari, jonka musiikillisen uran kohokohta oli tunnetusti Bachin ja Mozartin kakkoseksi jättävä R-A-K-A-S. Ja tietty sen perään "Äidin pikku poika muuttaa ulkomaille", minkä kuultuaan kyllä varmasti Frank Sinatra ja Nat King Cole itkivät tappiotaan maailman parhaan laulajan tittlin suhteen.
Mun mielestä T.Kansa on just aika hauska kun se on vähä liian näkyvästi itserakas. Tapsahan esim.sanoi kerran yhdessä haastattelussa,ettei yhtään laittaisi pahakseen, vaikka häntä sanottaisiin Suomen Bryan Adamssiksi
- Annu.
Justiinax kirjoitti:
Matti Salminen ei uskalla esiintyä Tapsan kanssa, koska Tapsa laulais sen suohon ja syvälle ! Niin ,että se siitä.
Voi luoja, sun ääliömäisille kommenteillesi ei ole rajaa! Eiiiiii!
- Annu.
mimmu kirjoitti:
Mun mielestä T.Kansa on just aika hauska kun se on vähä liian näkyvästi itserakas. Tapsahan esim.sanoi kerran yhdessä haastattelussa,ettei yhtään laittaisi pahakseen, vaikka häntä sanottaisiin Suomen Bryan Adamssiksi
Buaaaahhhaaa :DDD No on ukkelilla otsaa kuin variksenpojalla persettä :D
Vai hauska, kammottava! Ei ole Adamsia nähnyt kuuna päivänä tuo uikuttaja. Sillä on kaunis, persoonallinen ja pehmeä ääni, aivan toista kuin.......
- ...
Kyllä Salminen osaa. Olisi ollut upeaa olla paikalla.
Tapsukka oli tuossa kuvassa muuten ihan kurjan näköinen. Kuinka se voi ollakin aina noin haljun ja kalpean näköinen.- naikkonen.
Tapani on upea laulaja ja on tosi charmikkaan ja tyylikään näköienen mies. Kuvat eivät tee hälle oikeutta. On livenä huomattavasti komeempi ( kuten Ninakin blogissaan taannoin totesi), kuin valokuvissa. Livenä Tapsan valloittava karisma pääsee oikein oikeuksiinsa. Ei ihme, että naiset on niin haltioissaan sen keikoilla ja konserteissa. Ja miehet myös arvostaa hommansa osaavaa laulajaa.
Matti Salminen loistava basso Jaakko Ryhäsen ohella. Hienoa ,että Salmineen ei halveeraa kevyttämusiikkiakaan, vaan laulaa myössitä ja käy joskus tanssilavoilalkin esiintymässä. - Joku vaan
naikkonen. kirjoitti:
Tapani on upea laulaja ja on tosi charmikkaan ja tyylikään näköienen mies. Kuvat eivät tee hälle oikeutta. On livenä huomattavasti komeempi ( kuten Ninakin blogissaan taannoin totesi), kuin valokuvissa. Livenä Tapsan valloittava karisma pääsee oikein oikeuksiinsa. Ei ihme, että naiset on niin haltioissaan sen keikoilla ja konserteissa. Ja miehet myös arvostaa hommansa osaavaa laulajaa.
Matti Salminen loistava basso Jaakko Ryhäsen ohella. Hienoa ,että Salmineen ei halveeraa kevyttämusiikkiakaan, vaan laulaa myössitä ja käy joskus tanssilavoilalkin esiintymässä.Kyllä Tapsa sen tietää miten naisia hurmataan.
Eipä ole, kuin pari viikkoa, kun tanssilavan kahviossa Tapanin esiintymisen jälkeen kuuntelin eräässä pöydässä istuneen naisseurueen keskustelua, kun he kilvan kehuivat miten komeaääninen, karismaattinen ja hyvän näköinen mies Tapani on.
Ja mikäettei olekkin...Onhan hän siististi pukeutunut, ulkomuoto on tyylikäs ja huoliteltu. On ryhdikäs ( hyvä ryhti on sellainen seikka joka yllättävän paljon tekee asiaa ulkomuotoon ja koko olemukseen), suht pitkä, kropaltaan miehekkään raamikas ( ei läski, muttei mikään "luuhimmelikään").
Valloittava, ja hieman veikeä hymy, sekä silmänisku lavalta ja joku hauska sutkautus on sitä sellaista yleisökontaktia ja pientä flirttiä, jonka Tapani kyllä osaa.
- Gilla*
Matti Salmiselle sopii varmaan aikahyvin just tangot laulettavaksi, koska hänellä on sellainen matala ja miehekäs ääni.
- Viljami.
Matti Salminen on niitä harvoja oopperalaulajia, jossa on karismaa. Esiintyminen ei ole niin etäistä ja pidättyväistä, kuin useimmilla oopperalaulajilla. Se vuoksi hän osaa tarvittaessa valloittaa tanssilavoillakin. Tietysti hänellä on myös komeanjyhkeä ääni, joka lumoaa.
- särkynyt sydän
Yhden lavakeikan perusteella ei kenestäkään voi sanoa lavakuningas.Ei edes Matti Salmisesta.Missä kohtaa siinä jutussa sanottiin, että nainen joka kaupungissa?
- Zori
Kyllä Tapsa on kuningas ! Matti Salminen kelpaisi korkeintaan Tapsan kenkien kiillottajaksi tai autonkuljettajaksi.
Eihän se oopperapelle ollut viitsinyt opetella edes biisejä ulkoa, vaan lunttasi sanat suoraan paperista. - Ei pelle
Mitä pahaa Matti Salminen on sinulle Zori tehnyt, että haukut häntä pelleksi? Mikä kauna ja katkeruus saa sinut kirjoittamaan noin? Etkö yhtään häpeä?
- ei kuitenkaan
Juu ei kiitos mitään Matti Salmista tanssilavoille mörisemään. Suutari pysyköön lestissään, niinhän kulttuuri yliegoiset oopperapeelotkin aina hokevat jos ja kun Tapsa laulaa jotain muuta kuin viihdemusaa.
- Annu.
http://www.youtube.com/watch?v=iHjkb82hw0c
Tässä mallia mahtavasta äänestä ja laulajasta. Tuohon ei piipittäjä-Tapsukka ikinä pysty.HAHHAAHH ja just joo.... vielä kun sais sanoistakin selvää ilman että tarvis korvat hörössä koittaa kuunnella niin olis ihan kiva. Tapsan laulaminen on paljon selkeämpää.
- Annu.
Justiinax kirjoitti:
HAHHAAHH ja just joo.... vielä kun sais sanoistakin selvää ilman että tarvis korvat hörössä koittaa kuunnella niin olis ihan kiva. Tapsan laulaminen on paljon selkeämpää.
Sitä vartenhan sulla on ne hörökorvat että kuulet paremmin Tapsukkasi ininän ;D sillä selittyykin se miksi et ymmärrä oikean musiikin pääle p*******an.
Salmisen artikulointi on ERITTÄIN selkeää ja kuultavaa/kuunneltavaa toisin kuin idolisi kiekuminen. - Lorujaje
Kyllähän Matti Salminen tuon mahtavasti laulaa kaikenmaailman tangomarkkinat ulisijoihin verrattuna, mutta Tapsan laulamana tuokin biisi saisi varmasti vielä uusia hienoja ulottuvuuksia. Olisikin hienoa kuulla Tapsan laulavan tämän biisin.
- Jään unelmiin
Tuo tango ei tunnu sujuvan Matti Salmiselta hyvin. Humppaa http://www.youtube.com/watch?v=iwqF4I4eDSE&feature=related hän kuitenkin laulaa loistavasti.
- Jään unelmiin
Tässä Mika Pohjosen versio laulusta Soi vienosti murheeni soitto:
http://www.youtube.com/watch?v=9xfK51FLcTQ&feature=related
Täältä löytyy Tapani Kansan versio samasta laulusta:
http://www.musicme.com/#/Tapani-Kansa/albums/Oskar-Merikannon-Kauneimmat-Laulut-0886970293051.html
Pohjosen versio on kova ja epämiellyttävä kuunnella. Tapani Kansan ääni soi pehmeästi. Kansan versiota on ilo kuunnella. Loistavaa, Tapsa! - OK.
Jään unelmiin kirjoitti:
Tässä Mika Pohjosen versio laulusta Soi vienosti murheeni soitto:
http://www.youtube.com/watch?v=9xfK51FLcTQ&feature=related
Täältä löytyy Tapani Kansan versio samasta laulusta:
http://www.musicme.com/#/Tapani-Kansa/albums/Oskar-Merikannon-Kauneimmat-Laulut-0886970293051.html
Pohjosen versio on kova ja epämiellyttävä kuunnella. Tapani Kansan ääni soi pehmeästi. Kansan versiota on ilo kuunnella. Loistavaa, Tapsa!Tuo Mika Pohjosen esitys on kyllä aika kolkko. Tapanin vastaava esitys taas kuulostaa kauniilta. Tapsa on hyvä ja taitava Oskar Merikannon säveltämien laulujen tulkitsija. Hänen kirkkokonserteisaankin kun olen käynyt kuulemassa niin niistä monista hienoista lauluista vaikuttavimpia ja sykähdyttävimpiä ovat juuri olleet minun makuuni Tapanin tulkinnat Oskar Merikannon lauluista. Toivoisinkin Tapanin pitävän joskus konsertin pelkästään Oskar Merikannon säveltämistä kappaleista. Tapani saa niihin jotenkin sellaista koskettavaa tunnetta ja herkkyyttä aikaiseksi jota ei moni muu saa. Tapanin äänessä minua miellyttää juuri se pehmeys, tunteikkuus ja sen lämminvärinen sointi.
Vähän ihmettelenkin kun jotkut väittävät Tapsan ääntä kimeäksi tai kylmäksi. Tietysti jotain iskelmärallia esim. R.A.K.A.S:sää laulaessa ääni kulostaa erillaiselta (ns. "kimeämmältä "), koska laulu nyt on erityylisesti laulettava, kuin joku herkkä "Soi vienosti murheeni soitto" esimerkiksi.
Kyllähän Elviksen äänikin kuulosti balladi-tyylisissä lauluissa aika paljon erillaiselta kuin jossain vauhdikkaissa rockenroll-biiseissään.
- Sorujase
Ei olis. En halua kuulla.
- OK.
Matti Salminen on kyllä hyvä basso, mutta ehkä sittenkin pidän enemmän Jaakko Ryhäsen äänestä.
- OK.
Ryhäsen laulamana Ääänisen aallot :
http://www.youtube.com/watch?v=_ByOkk_M1AI- tykkään kovasti
On Salimsella muhkeampi ääni. Soi upeasti hänen laulunsa. Ei silti, Ryhänenkin on kyllä hyvä. Kuka vaan pesee Kansan.
- tykkään kovasti
tykkään kovasti kirjoitti:
On Salimsella muhkeampi ääni. Soi upeasti hänen laulunsa. Ei silti, Ryhänenkin on kyllä hyvä. Kuka vaan pesee Kansan.
Siis Salmisella, anteeksi virhe.
- Gilla*
tykkään kovasti kirjoitti:
On Salimsella muhkeampi ääni. Soi upeasti hänen laulunsa. Ei silti, Ryhänenkin on kyllä hyvä. Kuka vaan pesee Kansan.
Ei pese Tapsaa sen paremmin Salminen, kuin Ryhänenkään tms. Tapsa laulaa huomattavasti kauniimmin .
- Muhkea ääni
Kyllä Martti Talvela on ja oli kaikkienaikojen basso !!!
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019