olisiko

löytnyyt hyvää vinkkiä? raskaus viikkoi takana nyt 16 3 ja miehen äiti ja isäpuoli eivät tiedä, koska mies ei uskalla kertoa heille. kun äiti jo muutenkin tulee vaikka puhelinlinjoja pitkin. ja suuttuu pienimmästäkin asiasta. mutta mieheni isä oli aivain innoissaan asiasta. miten siis mieheni äidille ja isäpuolelle voisi kertoa
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eli meillä oli melkein sama tilanne. Ratkaisu: ei kerrottu! Pieni kylä ja muille kerrottiin. Kyllä se pian anopin korviin tuli. Alkoi naputus ja kysely, eikö tuo lapsimäärä muka riittänyt (meillä 4 lasta ennestään). Mieheni tähän tokaisi: seuraavaksi alamme adoptoimaan. Taisi anoppi ottaa mieheni tosissaan kun ei tähän mitään kommentoinut.

Äänestä
  • osanottoni, teillä molemmilla on kauheat anopit! ymmärrän. oma anoppini on aivan hirvee! saan kärsiä siitä, tai siitähän kärsii koko perhe! appiukko on aivan mahtava tyyppi!

    Äänestä

Ei teidän nyt ihan heti tarvitse kertoa.

Jätä kertominen loppuraskauden tiimoille, että ehditte itsekin kypsytellä lapsen saamista, ja lapsella olisi jo muutenkin "lupa" syntyä.
Jos kerrot jo tässä vaiheessa, saat vain odotusajaksi turhan päiten pahaa mieltä.

Anoppi ehkä alkaa painostaa ja häiritä sinua, eikä se ole odottavalle äidille hyväksi. Suojele itseäsi siis, ja jätä kertominen viime tippaan.

Älä ota paineita. Äläkä syyllisty siitä, ettet ole kertonut. Älä syyllistä miestäsikään kertomatta jättämisestä.
Lapsi tarvitsee suojelua, ja te varjelette sikiön vointia. Sinun hyvinvointisi vaikuttaa lapsen vointiin.

Anoppi ei tällä hetkellä tee yhtään mitään sillä tiedolla, että sinä olet raskaana. Aikanaan kaikki paljastuu, mutta älä murehdi sitä, vaan iloitse tulevasta vauvasta.

Äänestä

Muista ensinnäkin kertominen on miehesi tehtävä. Olisiko kuitenkin paras keinoa kertoa suoraan viimeistään sitten kun alkaa päälle päin näkyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täältä kirjoitti:

löytnyyt hyvää vinkkiä? raskaus viikkoi takana nyt 16 3 ja miehen äiti ja isäpuoli eivät tiedä, koska mies ei uskalla kertoa heille. kun äiti jo muutenkin tulee vaikka puhelinlinjoja pitkin. ja suuttuu pienimmästäkin asiasta. mutta mieheni isä oli aivain innoissaan asiasta. miten siis mieheni äidille ja isäpuolelle voisi kertoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu