Ahdistus

Moi!

Kerron vähän mun tilanteesta ja kaipaisin jotain neuvoja miten selvitä. Olen kohta 17v tyttö siis.

Eli, nyt kahtena viimeisenä yönä en ole pystynyt nukkua kunnolla, koska en pysty sulkemaan silmiäni koska pelkään, että kuolen/taju lähtee (siltä myös tuntuu). En pysty lopettaa itkemistä. Yritän taas nukahtaa, laitan silmät kiinni, mutta on pakko pompata ylös ja avata silmät ja alkaa taas itkeä. Tunnen jopa, että toinen käteni puutuu vaikka ei ehkä oikeasti puudu, en tiedä. En haluaisi olla yksin, koska ahdistaa niin paljon ja pelkään, että se kohtaus ei lopu ikinä ja jatkuu seuraavina öinäkin. Viime yönä onneksi poikaystäväni kanssa pystyin puhua puhelimessa, joka helpotti vähän. Mulla on ollu tällee joskus ennenki, mutta tällöin äitini on ollut lohduttamassa minua. Lopulta kuitenkin nukahdan, mutta tuo kestää yli tunnin.

Olen muutenkin liian huolehtivainen terveydestäni. Nytkin epäilen, että minulla on joku veritulppa, koska syön e-pillereitä ja päässäni välillä sumenee ja päätä särkee, mutta johtuu oikeasti varmaan datauksesta. Sisälläni on koko ajan levoton olo. Äitini ja poikaystävänikin sanovat että huolehdin kaikesta ihan liikaa.

Mulla on todettu joskus masennus ollessani 8 luokalla. Tuntuu, että on jatkunut lievänä tähänkin päivään asti. En ole saanut siihen mitään lääkitystä. Enkä haluaisi enää puhua kenellekkään, koska olen tehnyt sitä jonkun verran.

Eräs kaverini sai tälläisiä "paniikkikohtauksia" varten lääkitystä. Mulle on kerran meinattu kirjoittaa resepti masennuslääkkeisiin, mutta lekuri jäi lomille just silloin, enkä koskaan saanut niitä vaikka olisin tarvinnut. Kaikki muut ovat tarjonneet vaan juttelua, vaikka en halua enää puhua. Oon jo kyllästynyt siihen, enkä koe, että se auttaa.

Toivoisin kommentteja tähän ongelmaan :( Kiitos jo etukäteen !
4438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa miettiä uudelleen sitä keskustelu hoitoa. Vaihda vain psykologia, koska jos edellisestä ei ole ollut apua niin silloin se ei ole ollut sinulle sopiva. Tiedäthän myös ettei se keskustelu hoitokaan hetkessä auta, vaan se voi pisimmillään viedä vuosia ennen kuin siitä on selvää apua.

Yksi mitä sinun kannattaa kokeilla on löytää illalla jotain tekemistä, joka auttaa unohtamaan ahdistuksen. Jos sellaista ei löydy niin harrasta ahdistuksen sattuessa raskasta liikuntaa. Raskas liikunta auttaa siinä, koska se lisää ihmisen mielihyvä hormooneja ja purkaa sitä levottomuutta.

Lääkkeet taas auttavat oireisiin, mutta ne eivät paranna mitään. Niin kauan kun olet käsittelemättä ongelmiasi, tarvitset lääkkeitä lievittääksesi oireita. Eli jos et mene keskustelu apuun, saatat olla loppu ikäsi lääkkeiden orja. Mikä sekään taas ei ole hyvä. Siltä kannalta ei ainakaan, koska niistä ei vielä tarkkaan tiedetä että mitä ne tekevät ihmiselle pitkän ajan kuluttua.
Muistathan myös että mielialalääkkeet aiheuttavat riippuvuuden vaikka lääkärit väittävät toista ja parin vuoden syömisen jälkeen jo melkoiset vieroitus oireet. Ja tarkoitan nyt siis ssri- ja trisyklisiä masennuslääkeitä. En siis rauhoittavia, eli bentsodiatsepiineja.

Sellaista tarvittaessa otettavaa lääkettä sinun kannattaa kysyä, kuin atarax. Atarax ei aiheuta riippuvuutta koska se on antihistamiini. Mutta muista antihistamiineista poiketen sillä on rauhoittava vaikutus. Lisäksi atarax on todella vanha lääke, joten siitä tiedetään jo ettei se ole mitenkään erityisen haitallinen. Se on mielestäni kokeilemisen arvoinen. Mutta kuten mikään lääke, niin se ei kaikilla auta.

Terveisin vuosia erilaisia lääkkeitä syönyt ja vuosia hoidossa ollut...

Äänestä

veritulppaa? Minulla oli samanlaisia oireita e-pilsuja popsiessani. Myöhemmin selvisi, että minulla on geenivirhe jonka ansiosta verituppariskini on moninkertainen. Testit on kyllä kalliita, jos ei kenelläkään lähiomaisellasi ole ollut veritulppaa. Muuten otetaan kyllä terveyskeskuksessa. Vaistoni vain silloin aikaisemmin käski lopettamaan e-pilsut. En pystynyt niitä syömään. Kuuntele vaistojasi.

Äänestä
  • ei noin nuorella tytöllä ole syytä pelätä veritulppariskiä... e-pillereiden lisäksi sinulla tulisi olla lisäksi huomattava ylipaino, sinun tulisi tupakoida pitkään/runsaasti, kärsiä korkeasta kolesterolista ja verenpaineesta useita vuosia...

    ennemmin tuo suhina päässäsi on merkki valvomisesta ja itkemisestä... samoin tuo käden puutuminen johtuu paljosta itkemisestä...

    veritulppa sitä paitsi syntyy jalan verisuonistossa jossa se aiheuttaa jo niin kovat ensioireet että hakeutuisit todennäköisesti lääkäriin ennen kuin se tulppa sieltä kulkeutisi keuhkoihin tai keuhkojen ohi lopulta vasta aivoihin joissa se aiheuttaisi karmivan viiltävän kivun.. eli niin kuin catha jo aiemmin sanoi, kannattaisi harkita keskusteluapua uudelleen ja hakeutua ammattitaitoiselle psykologille/psykiatrille niin saisit apua nukkumis/valvomisongelmaasi... vaikka et uskokaan niin se puhuminen auttaa oikeasti!

    Äänestä

Kannattaa ottaa yhteyttä koulupsykologiin tai omalääkärille. Selitä nämä puutumisoireet ja pelkotilat.

Olet varmaan niin uupunut/väsynyt/burnoutissa, että nukahtaminenkin tuntuu kuolemalta.

Printtaa vaikka kirjoittamasi viesti ja näytä se jollekin. Jos äitisi on aiemminkin lohduttanut, niin miksi ei nyt?
Voisitko näyttää tätä viestiä hänelle. Kokemuksesta tiedän, että heikkokin äiti saa uskomattomat voimavarat, kun omasta lapsesta on kysymys.

Kun on uupunut ei todellakaan itse jaksa hakea apua, jonkun täytyy auttaa, yleensä alaikäisellä se on huoltajan velvollisuus. Jonkun täytyy tilata sinulle aika ja viedä sinut lääkärille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


girllllll kirjoitti:

Moi!

Kerron vähän mun tilanteesta ja kaipaisin jotain neuvoja miten selvitä. Olen kohta 17v tyttö siis.

Eli, nyt kahtena viimeisenä yönä en ole pystynyt nukkua kunnolla, koska en pysty sulkemaan silmiäni koska pelkään, että kuolen/taju lähtee (siltä myös tuntuu). En pysty lopettaa itkemistä. Yritän taas nukahtaa, laitan silmät kiinni, mutta on pakko pompata ylös ja avata silmät ja alkaa taas itkeä. Tunnen jopa, että toinen käteni puutuu vaikka ei ehkä oikeasti puudu, en tiedä. En haluaisi olla yksin, koska ahdistaa niin paljon ja pelkään, että se kohtaus ei lopu ikinä ja jatkuu seuraavina öinäkin. Viime yönä onneksi poikaystäväni kanssa pystyin puhua puhelimessa, joka helpotti vähän. Mulla on ollu tällee joskus ennenki, mutta tällöin äitini on ollut lohduttamassa minua. Lopulta kuitenkin nukahdan, mutta tuo kestää yli tunnin.

Olen muutenkin liian huolehtivainen terveydestäni. Nytkin epäilen, että minulla on joku veritulppa, koska syön e-pillereitä ja päässäni välillä sumenee ja päätä särkee, mutta johtuu oikeasti varmaan datauksesta. Sisälläni on koko ajan levoton olo. Äitini ja poikaystävänikin sanovat että huolehdin kaikesta ihan liikaa.

Mulla on todettu joskus masennus ollessani 8 luokalla. Tuntuu, että on jatkunut lievänä tähänkin päivään asti. En ole saanut siihen mitään lääkitystä. Enkä haluaisi enää puhua kenellekkään, koska olen tehnyt sitä jonkun verran.

Eräs kaverini sai tälläisiä "paniikkikohtauksia" varten lääkitystä. Mulle on kerran meinattu kirjoittaa resepti masennuslääkkeisiin, mutta lekuri jäi lomille just silloin, enkä koskaan saanut niitä vaikka olisin tarvinnut. Kaikki muut ovat tarjonneet vaan juttelua, vaikka en halua enää puhua. Oon jo kyllästynyt siihen, enkä koe, että se auttaa.

Toivoisin kommentteja tähän ongelmaan :( Kiitos jo etukäteen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu