Lapsen väkivaltaisuus?

että hän on väärässä kodissa. Sijoituksen tuottama trauma purkautuu ulospäin, useinhan se jää lapsen sisälle ja tulee myöhemmin esiin depressiona.
Mikäli mahdollista, antakaa lapsen pian palata juurilleen.
Oma koti on aina kuitenkin oma.

Tukekaa lapsen yhteyksiä omaisiinsa ja tihentäkää tapaamisia mahdollisimman paljon. Mieni mieli myllertää, mutta tasoittuu tutussa arjessa.

Meille tuli kaksi vuotias lapsi, jonka käytös oli aivan kamalaa toisia lapsia kohtaan, ja myös minua, sijaista, kohtaan. Puri, potki, sylki, raapi ja huusi aina kun silmä vältti ja kontakti vähän löystyi. Jossain vaiheessa luulin, etten pysty vastaamaan hänen tarpeisiinsa ja meinasin luovuttaa, mutta sitten alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Meillä auttoi valtavan tarkka toiminnan ohjaus ja tekemisen järjestäminen aivan koko valvomisen ajalle ja aina kun tuli erimielisyyttä ja riitaa, joutui penkille istumaan ja miettimään hetkeksi. Tätä vain noudatettiin ensimmäinen vuosi todella tarkasti ja sitten kun voitiin ruveta siirtymään pikku hiljaa vapaampaan toimintaan, niin sittenkin koko ajan tilannetta tarkasti seuraten. Nyt on kulunut kolme vuotta ja lapsi pystyy jo itse leikkimään toisten kanssa ja riitoja tulee aina vain vähemmän. Empatia-kyky on kasvanut ja luottamus on syntynyt. Kova puristus tuo aika pahimmillaan oli ja onneksi nyt takanapäin. Voimia toivotan ja hyviä hetkiä, jotka nyt varmasti ovat harvassa!

Valitettavaa ettei sosiaalityöntekijä ole tukenanne, siitä olisi apua hakiessanne lapselle apua.
Kirjaa kaikki lapsen käytöksessä oudolta tuntuva ja esitä sosiaalityöntekijälle. Meillä samantapaista käytöstä ja käymme lapsen kanssa Theraplayssa. Vuosi on vielä lyhyt aika sijoituksessa, joten tarkempien psykologin tutkimusten aika on ehkä vasta vuoden päästä, siihen asti hyvin strukturoitu päiväohjelma, jäähypenkki ja kehuminen pienestäkin helliminen.

huostaanotettujen lasten bioäiti, mutta vastaan silti oman mielipiteeni. kukaan lapsi ei ole väkivaltainen syntyessään. se voi olla jopa opittu tapa. en halua loukata ketään biovanhempia, mutta lapsi voi olla väkivaltainen kotona opitun esimerkin takia. oma lapseni koki pahaa perheväkivaltaa, joka ei kohdistunut häneen vaan minuun, mutta lapsi katsoi sitä usein vierestä. hän oli silloin kaksi vuotias. sijaisperheeseen joutuessaan, hän ikävöi tottakai minua ja näytti sijaisperheelle kaikki temppunsa. puolivuotta lapsen kanssa oli kamalan vaikeaa. minä pidin häneen yhteyttä jatkuvasti ja sijaisperhe ei menettänyt hänen kanssaan hermojaan vaan rakasti ja näytti oikean suunnan siihen mikä on oikein ja mikä väärin. jäähyllä lapsi oli usein ja pikkuhiljaa lapsi oppi miten tulee käyttäytyä. huomion antaminen oli yksi hyvä asia. sijaisperhe otti lapsen mukaan joka asiaan ja nykyään lapsi on todella kiltti ja rauhallinen. siihen on vaikuttanut myös se, että sijaisperhe ei missään vaiheessa ole kieltänyt minua tapaamasta lapsia vaan tukee näitä hetkiä niin paljon kun pystyy. lapset luottavat minuun taas ja ensi kuussa pidetään suuret juhlat, kun lapset tulevat kotiin.

Heittäkää se kauhukakara pari kertaa seinään, niin eiköhän ota opiksensa. Samalla mitalla takaisin vaan, turha sitä on lellitellä. Sen päälle arestia eikä ruokaa sinä päivänä ollenkaan.

Etkö pysty estämään 3-vuotiasta puremasta tai repimästä. Hyvähän se on antaa mokata, ja sitten rangaista jälkeenpäin. Miksi et estä häntä väkivallanteoista, jo ihan muiden ihmisten kunnioittamisen takia.

http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php

Miksi lapsi käyttäytyy hankalasti?

Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, kiukuttelee ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.

On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista – vaikka joskus suutunkin, minua rakastetaan eikä hylätä. Lapsen on tärkeää oppia esittämään omia mielipiteitä ja saada kehitystasonsa mukaisia mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja. Tunteet ovat sallittuja, mutta niiden sopivaa ilmaisua on opeteltava, esim. toisia ihmisiä tai esineitä ei saa vahingoittaa.

Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua. Näitä vaiheita on tyypillisesti n. 2–3 vuoden ja 6 vuoden iässä sekä esimurros- ja murrosiässä. Lapsen kehityksessä vaihtelevat myrskyisämmät ja seesteisemmät vaiheet.

Erilaiset elämän muutostilanteet tai kriisit voivat saada lapsen käyttäytymään tavallista haastavammin. Tällaisia tilanteita ovat esim.:

* pikkusisaren syntymä
* vanhempien eroaminen
* jonkun läheisen menettäminen
* koulun tai päivähoidon aloittaminen
* perheen muuttaminen.

Joskus myös alkava sairaus, väsymys tai nälkä käynnistävät kiukun. Usein kiukku kumpuaa turhautumisesta omien rajallisten kykyjen äärellä. Myös lapsen synnynnäinen temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat: toiset lapset ovat kiihkeämpiä ja vilkkaampia, hermostuvat herkemmin ja osoittavat tunteitaan voimakkaasti. Tätä käytöstä ympäristö voi vahvistaa tai vaimentaa.

Joskus raivokohtaus tai huono käytös aiheutuu vanhemman vääränlaisesta tilannearviosta: lapselta on vaadittu enemmän kuin hän kestää. Esim. jos 3-vuotias otetaan hoitopäivän jälkeen mukaan ostosreissulle, jossa hänen pitäisi rauhassa odotella, kun vanhemmat puntaroivat ostosvaihtoehtoja, tai jos 2-vuotiasta vaaditaan istumaan ravintolassa paikoillaan aikuisten pitkän aterian ajan, on pienen kärsivällisyys liiallisella koetuksella.

Lapsi voi kiukuta kotona, jos koulussa tai päiväkodissa on sattunut jotain ikävää: joku on kiusannut, kaverin kanssa on tullut riita, on epäonnistunut jossakin tai toiminut itse väärin. Kiukulla lapsi voi myös hakea käyttäytymiselleen rajoja ja selvyyttä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tiedostamattaan lapsi kokeilee sitä, kuinka hyvin häntä hoitavat ihmiset pystyvät hallitsemaan tilanteita ja huolehtimaan hänestä.

Kaikenikäisillä lapsilla yksi tavallisin kiukun aihe on rajat, joita vanhemmat joutuvat asettamaan. Joskus kiukulla ja uhmalla haetaan vanhemman huomiota. Lapsesta on tärkeämpää saada jopa vanhemman kielteistä huomiota kuin olla täysin ilman huomiota. Tällöin kiireetön yhdessä oleminen ja myönteisen huomion antaminen ovat oivia lääkkeitä kiukkuun.

Samana toistuvat arjen rutiinit tuovat turvaa ja vähentävät tarvetta kiukutella, kun lapsi saa sopivasti lepoa, ruokaa, ulkoilua ja mahdollisuuksia purkaa energiaa liikkumalla. Se, että lapsi pystyy ennakoimaan päivän tapahtumia, rauhoittaa myös.

Omatunto ja itsekuri kehittyvät lapsen kasvaessa ja aikuisen kärsivällisesti ohjatessa – sääntöjä on kerrattava. Moni pieni lapsi rikkoo sääntöjä, jotka hänen ”pitäisi jo tietää”. N. 6–7 vuoden iässä aikuisen valvonta ja ohjeet alkavat elää lapsen omana sisäisenä oppaana, omatuntona. Silti aikuisetkaan eivät aina toimi omatuntonsa mukaisesti, vapaa tahto ja kapinahenki vaikuttavat toimiin: ”Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee.” Sama pätee lapsiin.

Kaiken ikäiset lapset haluaisivat toimia mieliksi vanhemmilleen. Kuitenkin me kaikki, niin lapset kuin aikuiset, olemme pohjimmiltamme mielihyvää tavoittelevia olentoja. Tämä saa joskus kokeilemaan, jos kiukkuamisella saisi jotain halumaansa tai välttäisi jotain epämieluisaa.

Haastava käytös voi vaatia apua

Kaikki lapset käyttäytyvät välillä toisin kuin vanhempi toivoisi: he kiukuttelevat, kiljuvat, lyövät, rikkovat tavaroita, ovat tottelemattomia, eivät tervehdi, kaatavat ruokaa, sylkevät, sulkevat korvansa ja keskittyvät huonosti. Vaikka sen tietää, se voi herättää vanhemmassa monenlaisia tunteita: ärtymystä, turhautumista, häpeää ja nolostumista. Välillä voi tuntua, että kenenkään toisen lapsi ei käyttäydy yhtä huonosti.

Joskus vanhemman mieleen voi hiipiä epäilys: ”Onko tämä enää normaalia? Pitäisikö lapseni käytöksestä olla huolissaan?”

Aina ei olekaan helppoa määritellä, mikä on ns. normaalia huonoa käytöstä, tottelemattomuutta ja rajojen kokeilua, mikä taas niin haastavaa käytöstä, että voidaan puhua jopa vaikeudesta, häiriöstä tai oireyhtymästä, johon lapsi ja perhe tarvitsevat apua.

Hankalan käyttäytymisen taustalla voi joskus olla esim. jokin seuraavista syistä:

* tarkkaavaisuushäiriö
* impulsiivisuus
* ylivilkkaus
* motorinen levottomuus
* kielen ymmärtämisen tai tuottamisen vaikeus
* oman toiminnan ohjaamisen vaikeus
* muistivaikeudet
* käytöshäiriö
* masentuneisuus tai jokin tunne-elämän häiriö.

Joskus lapsen huomattava lahjakkuus voi saada hänet käyttäytymään haastavasti.

Jos vanhempi epäilee, että lapsen käytös ei ole ns. normaalin rajoissa, siitä kannattaa puhua ja asia tutkia esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Tukitoimien kannalta on aina parempi mitä aikaisemmin tilanne selvitetään!

Toiset lapset tarvitsevat jämäkämpää ohjausta ja rajojen asettamisen tapaa kuin toiset, vaikka kyse ei olisi mistään häiriöstä. Ohjauksessa ja kasvaessa villimmätkin vipeltäjät oppivat vähitellen mm. neuvottelemaan, jakamaan ja hillitsemään itseään. Katso vinkkejä jämäkästä rajojen asettamisesta. Jotkut lapset taas tarvitsevat apua vanhemmiltaan saadakseen lisää rohkeutta.

Merkkejä siitä, että lapsen käytös voi vaatia ulkopuolisen ammattilaisen arviointia ja apua ovat:

* Lapsi kieltäytyy jatkuvasti tekemästä sitä, mitä pyydetään, eikä lainkaan välitä noudattaa kodin, päivähoitopaikan tai koulun sääntöjä.
* Lapsi ei opi kokemuksesta mitään, vaan toimii uudelleen ja uudelleen samalla tavoin kielteisesti, vaikka vanhemmat ovat yrittäneet ohjata käyttäytymistä eri tavoin.
* Vaikean käyttäytymisensä vuoksi lapsen on vaikea keskittyä oppimiseen.
* Lapsen käytös on hyvin arvaamatonta, vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen, minkä vuoksi hänen on vaikea saada ystäviä. Lapsi on yksin päivähoidossa tai koulussa ja kotona.
* Lapsi satuttaa toisia ja joutuu alituiseen tappeluihin.
* Lapsi varastaa ja valehtelee eikä koe siitä syyllisyyttä.
* Normaalit arjen askareet, kuten herääminen ja nouseminen, pesulle meno, pukeutuminen, nukkumaan menoa ja ovesta ulos pääseminen, tuntuvat jatkuvasti ylitse pääsemättömän vaikeilta haasteilta.
* Lapsi on hyvin herkkä loukkaantumaan ja pahoittamaan mielensä.
* Lapsi vetäytyy kokonaan kontaktista toisten lasten seurassa.
* Lapsen puhe, käyttäytyminen tai mielenkiinnon kohteet poikkeavat selkeästi ikätovereista.


Merkittävää on se

* kuinka kauan haastava käytös on jatkunut
* onko käyttäytyminen päivittäistä
* ovatko vanhemmat toistuvasti voimattomia tai huolestuneita lapsen käyttäytymisen suhteen.


Jos olet huolissasi lapsestasi, puhu asiasta esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa terveydenhoitajalle, lääkärille tai psykologille.

Uhmaikä
Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.

Tahdon, en tahdo
Vauvaiässä lapsi oppi mm. konttaamaan ja istumaan, 1-vuotiaana puhumaan ja kävelemään. Nyt haasteena on opetella tahtomista. Uhmakaudella on tärkeä merkitys, kun lapsi harjoittelee ilmaisemaan ja säätelemään omaa tahtoaan.

Lapsi testaa mitä omalla tahdolla voi saada aikaiseksi. Tahtomista pitää saada harjoitella tiiviisti. Ei ole niinkään väliä mitä tahtoo, kunhan tahtoo: ”Ei lähdetä ulos, haluan toisen hatun, en sitä, en halua kenkiä, anna sandaalit!”

Tahtovalle maailma on aika kaoottinen paikka, johon aikuinen onneksi tuo järjestystä. Pohjimmiltaan lapsi on tyytyväinen, helpottunut ja kokee olonsa turvalliseksi, kun aikuinen vastaa arjen suurista linjoista: milloin syödään, koska mennään ulos ja nukkumaan, mitä ruokaa ostetaan. Tuntuu uhkaavalta, jos oman tahdon herätessä joutuu ottamaan näin isoista asioista vastuuta, vaikka sitä mahdollisuutta haluaakin kokeilla.

Vanhempi voi antaa lapsen harjoitella tahtomista pienemmissä päätöksissä. Lapsi voi esim. valita kahdesta paidasta mieluisamman tai laitetaanko lelu odottamaan ruokailun ajaksi hyllylle vai pöydälle. Liian monet vaihtoehdot hämmentävät. Taitavasta valitsemisesta on mukava saada kiitosta!

Päättämisen ja tahtomisen harjoitteleminen on tärkeää. Samoin se, että lapsen mielipiteitä ja ajatuksia kuunnellaan, vaikka niiden mukaan ei aina toimitakaan. Lapselle kehittyy valmiuksia päättää omista asioistaan myöhemminkin ja hän kokee, että hänenkin ajatuksensa ja mielipiteensä ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.

Aseta rajat
Aikuisen on väistämättä asetettava arjessa rajoja ja sanottava välillä ei. Sitä vastaan lapsi kapinoi. Lapsi haluaa jotain, mitä ei voi saada ja ei halua jotain, mikä on välttämätöntä. Turhautunutta kiukkua voi aiheuttaa myös omat riittämättömät taidot, esim. hankalasti myttyyntyvä paidan hiha voi saada raivostumaan.

Rajojen veto on usein helpointa ja selkeintä tilanteissa, joissa on kyse turvallisuuteen, terveellisyyteen tai leikkikaverin kohteluun liittyvistä asioista. Esim. turvavyö laitetaan aina kiinni, karkkia ostetaan vain lauantaina ja kaveria ei motata.

Epäselvempiä voivat olla tilanteet, joissa lapsen raivo ilmentää yleisempää turhautumista, rajojen kokeilua ja kiukkua ja joskus silkkaa väsymystä: ”En jaksa kävellä itse, kanna minut! Nosta minun lelu lattialta! En jaksa pukea sukkia!” Tällöin vanhempi joutuu puntaroimaan, minkälaiset vaatimukset kulloinkin ovat kohtuullisia tai kohtuuttomia.

Vanhempi voi oppia tunnistamaan oman lapsensa erityisen räjähdysherkät hetket ja pyrkiä pehmittämään niitä. Lapselle voi esim. olla tärkeää saada heräillä päiväunien jälkeen kaikessa rauhassa ennen kuin hänelle ehdotetaan uusia touhuja.

Erilaisia lapsia
Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita suuttumisen ja pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai sitten sulkeutumista ja mököttämistä.

Jollakin lapsella uhmavaihe menee melko huomaamattomasti ohitse. Toisella lapsella on kiukkukohtauksia päivittäin pidemmän jakson ajan, jollakin lapsella uhmakas mielipaha voi purkautua kaikkiaan vain muutaman kerran, mutta silloin rajusti. Yhden lapsen kohdalla voi näyttää siltä, että uhmavaihe jo laantuu, mutta se yltyykin uudelleen.

Uhmavaiheen kiukkuamisella lapsi yrittää saada vanhemman vakauden horjumaan, vaikka ei lopulta tahtoisikaan sen toteutuvan. Yrityksissään lapsi voi käyttää hyvinkin rankkoja ja julmia aseita ja syyllistää vanhempaa: ”En ole sinulle tärkeä. Et välittäisi, jos kuolisin pois. Menen metsään ja jään sinne, olet vaan iloinen!”

Entä, jos lapsi ei tahdokaan? Mikä voi olla syynä siihen, jos lapsi ei lainkaan koettele rajoja tai uhmaa vanhempiaan kiukkuamalla? Joskus syynä voi olla liian jyrkkä kasvatus. Jostain syystä lapsi ei saa olla tarvitseva ja pieni, vaan häneltä ehkä huomaamatta vaaditaan ”pikku-aikuisen” käytöstä. Lapsi alkaa suhtautua itseensä samalla tavalla kuin ympäristö eikä pidä omia ajatuksiaan merkityksellisinä: ”Sinulla ei ole vaikutusvaltaa. Olet ärsyttävä marisija.”

Tällaisessa ilmapiirissä lapsi yrittää aistia vanhemman mielialoja ja pyrkii olemaan hyvin huolehtivainen ja kiltti, jotta saisi vanhemman rakkauden ja hyväksynnän. Lapsi voi vanhemman silmissä olla varsin helppo ja ongelmaton, mutta erityisesti itsetunnon kehittymisen kannalta tilanne on lapselle haitallinen.

Vanhempi voi auttaa lasta harjoittelemaan mielipiteidensä ilmaisemista, jos lapsi ei lainkaan itse ilmaise tähän tarvetta – johtuipa tämä sitten lapsen omasta temperamentista tai kasvatusympäristöstä.

Ota kiukku vastaan
Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään ja tulla hyväksytyksi vaikeidenkin tunteiden keskellä, mutta silloinkaan toisia ihmisiä tai tavaroita ei saa vahingoittaa, se vanhemman tulee estää: ”Äitiä ei saa lyödä.” Tarvittaessa otetaan käsistä kiinni.

Vanhemman haasteellinen, mutta tärkeä tehtävä on ottaa vastaan ja sietää kiukku ja vakuuttaa lapselle, että maailma ei mene rikki, vaikka kiukku saakin joskus vallan. Olennaista on tunne siitä, että oma viha ei tuhoa eikä johda hylkäämiseen. Vanhempi osoittaa sen lapselleen, kun ei itse hermostu, vaan on turvallinen aikuinen ja ikään kuin seinä, jota vasten puskea. Joskus voi olla tervettä nähdä vanhemman suuttuvan, mikä ei kuitenkaan välttämättä vie tilannetta eteenpäin.

Osa lapsista haluaa vaikeiden tunteiden kourissa konkreettiset rajat. He rauhoittuvat esim. tiukassa sylipesässä. Toiset taas eivät kestä tiukkaa kiinnipitämistä. Vanhempi voi sanoittaa lapselle hänen tunnetilaansa: ”Näen, että sinua harmittaa.”

Kovuus ja lapsen alistaminen voimalla ja uhkauksilla vaikeiden tunteiden myrskyssä saa lapsen lohduttomaksi ja yksinäiseksi eikä auta häntä ymmärtämään omia tunteitaan. Liiallinen periksi antaminen ei myöskään auta lasta, vaan kasvattaa lapsesta vaativan tyrannin, jonka voi olla myöhemmin vaikea tulla muiden kanssa toimeen.

Kultainen keskitie on hyväksyä oma kullannuppu karjuvana peikkolapsenakin, mutta ei antaa periksi vain siksi, koska lapsi protestoi ja kiukuttelee. Lapsi on lopulta helpottunut, kun aikuinen on määrätietoinen ja osoittaa käytöksellään, että häneen voi luottaa, hän tietää, kuinka maailmassa toimitaan, vaikka lapsen oma sisäinen maailma kuohuu.

Joskus tuntuisi helpommalta vain antaa periksi, mutta pidemmän päälle yhteinen arki sujuu helpommin, kun noudattaa johdonmukaisesti muutamia perusteltuja, tärkeitä kieltoja ja sääntöjä. Rajoista kiinni pitävä vanhempi auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään sekä myös siitä, mikä on yleisesti hyväksyttävää ja oikein. Tämä luo pohjaa terveelle itsetunnolle.

Raivokohtauksen jälkeen tilanteista voi keskustella yhdessä lapsen kanssa, raivokohtauksen aikana puhe ja ”järki” ei tavoita lasta. Keskustelussa miksi-kysymykset ovat yleensä turhia, sillä niihin lapsi ei osaa vastata.

Lapsi tarvitsee apua riittämättömyyden, kiukun, vihan, loukkaantumisen, alemmuuden ja häpeän tunteiden käsittelyyn. Suuria tunteita on vielä vaikea hallita. Rajoittaminen loukkaa lasta, tunne voi syventyä häpeäksi, ellei vanhempi pehmennä tilannetta.

Vanhemman jaksaminen
Erityisesti vahvatahtoisen lapsen kanssa eläminen on haastavaa ja jatkuvien raivokohtausten vastaanottaminen voi uuvuttaa kärsivällisimmänkin vanhemman. On tärkeää nähdä jaksamisensa rajat ja muistaa, että lasta ei koskaan saa pahoinpidellä fyysisesti tai psyykkisesti.

Jos vanhempi joskus tuntee olevansa lähellä sellaista pistettä, että oma kontrolli ei enää pidä ja hän pelkää toimivansa väkivaltaisesti, kannattaa mennä toiseen huoneeseen ja laskea hitaasti kymmeneen, polkea jalkaa tai paukuttaa seinää ja vähitellen rauhoittaa itsensä takaisin tilanteeseen. Jos tilanteet toistuvat, asian voi ottaa puheeksi vaikka neuvolan terveydenhoitajan kanssa.

Vanhemman pitää muistaa pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan: antaa itselleen aikaa omaan virkistäytymiseen ja vuorotella lapsen hoidossa mahdollisuuksien mukaan. Helpottavaa voi olla verrata kokemuksia muiden tahtoikäisten lasten vanhempien kanssa ja huomata, että muissa perheissä käydään samanlaisia taisteluja.

Hyvä on pitää mielessä myös se, että uhmavaihe on vain yksi tärkeä vaihe lapsen kehityksessä, jota seuraa seesteisemmän kehityksen vaihe.

Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen
Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!

1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.

2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.

3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.

4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.

5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”

6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”

7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.

8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.

9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.

10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.

11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.

12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.

13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja tiukka syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu.

14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.

15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.

16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.

17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi jäähylle vaikkapa omaan huoneeseen tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.

18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.

19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.

20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.

21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:

a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.”
Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”

b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.

c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.

d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”

Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.

Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.

Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.

Miksi rajoja tarvitaan?
Rajoja tarvitaan, kun lapsi haluaa jotakin, jota ei voi saada, tai hän joutuu odottamaan sitä. Lapsi oppii vanhemman opastuksella vähitellen ottamaan huomioon toisten tarpeita ja yhteisiä pelisääntöjä ja hoitamaan yhteisiä velvollisuuksia ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti. Rajoja tarvitaan lapsen suojelemiseksi asioilta, joita hän ei voi vielä käsitellä ja ymmärtää, kuten väkivallan, seksin tai pornon näkeminen.

Rajat toimivat sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. Rajoilla vanhempi mm.

* suojelee lapsensa kasvua ja kehitystä
* varmistaa sekä omien että lastensa tarpeiden tyydyttymisen
* luo lapselleen fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta
* tukee lapsen sisäistä, kypsymätöntä itsesäätelyjärjestelmää, kun lapsi ei vielä itse kykene säätelemään omaa toimintaansa
* opettaa, mikä elämässä on sallittua ja mikä ei, mikä yleisesti hyväksyttyä ja mikä ei
* asettaa lapselle ikä- ja kehitystasoon sopivia vaatimuksia ja odotuksia
* opettaa lapselle itsehillintää ja -hallintaa, tärkeitä elämän taitoja
* auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään, mikä luo pohjaa terveelle itsetunnolle.

Vanhemman on tärkeä ymmärtää, että rajat suojelevat eivätkä vahingoita lasta. Tällöin uskaltaa asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni hermostumatta ja tuntematta syyllisyyttä.

Vanhempi voi joskus tuntea riittämättömyyttä ja epävarmuutta siitä, kuinka ja missä tilanteissa asettaa lapselle sopivia rajoja. Lapsensa parhaaseen pyrkivä vanhempi haluaa kunnioittaa lapsensa mielipiteitä, ajatuksia ja toiveita ja antaa matkaeväiksi tulevaisuuteen mahdollisimman paljon onnen, ilon ja onnistumisen tunteita, ei turhautumista, kiukkua ja pettymyksiä.

Lapsen elämänkokemus ja tiedot eivät kuitenkaan riitä siihen, että tämä pystyisi aina tekemään itsensä kannalta turvallisia ja järkeviä ratkaisuja. Vanhempi vastaa mm.

* lapsen päivittäisestä ulkoilusta
* terveellisestä ruokavaliosta
* sopivasta vaatetuksesta
* riittävästä levosta ja unesta
* puhtaudesta
* harrastusten ja kotiin kutsuttavien ystävien määrästä
* tv:n katselun ja tietokonepelaamisen rajoista (laatu ja aika)
* perheen raha-asioiden hoitamisesta.

Vanhempi, joka ei koskaan rajoita lastaan tai vaadi tältä mitään, tekee lapselleen karhunpalveluksen: kenenkään on vaikea sietää pikku-tyrannia, joka ei ole oppinut ihmisten välisen kanssakäymisen pelisääntöjä, vaatii kaiken itselleen, ei huomaa toisten tarpeita eikä malta odottaa tarpeidensa tyydyttymistä. Sisäisesti tällainen lapsi, joka joutuu jatkuvasti tekemään liian suuria itseään ja perhettäänkin koskevia päätöksiä, on turvaton ja voi kokea syyllisyyttä ja masennusta.

On tietysti hyvä, että lapsi saa opetella myös tekemään itse päätöksiä ja valintoja, mutta ne pitää sovittaa perheen rajoihin ja lapsen ikä- ja kehitystasoon. Lapsen on usein helpompi totella, jos hän saa samalla myös päättää tai valita jotakin itseään koskevaa: ”Nyt meidän on aika pukea päälle. Haluatko laittaa lelut odottamaan laatikkoon vai tähän pöydälle?”

Erilaiset ja eri-ikäiset lapset
Rajat vaihtelevat lapsen eri ikäkausina. Pienelle vauvalle aletaan luoda vähitellen rajoja sillä, että hänelle luodaan päivärytmi. Kun lapsi oppii liikkumaan, rajoilla ja valvonnalla pyritään varjelemaan lasta vaaroilta ja estämään tapaturmia. Vähitellen lapsi saa liikkua itsekseenkin lähiympäristössä siten, että yhdessä määritellään, missä lapsi saa missäkin iässä kulkea. Leikki- ja kouluiässä rajat liittyvät edelleen mm. turvalliseen päivärytmiin: tiettyyn aikaan mennään nukkumaan ja syödään ja pestään hampaat.

Rajojen asettamisen tapaan vaikuttaa lapsen synnynnäinen temperamentti. Joku lapsi tarvitsee enemmän hillitsemistä ja muistuttamista, toinen rohkaisua ja tukea. Rajojen asettamisen tapa muuttuu myös lapsen kasvaessa. Pikkulapsivaiheessa se on ehdottomampaa ja toiminnallisempaa. 1-vuotias on sanallisen kiellon lisäksi napattava syliin vaarallisesta paikasta ja raivoavan leikki-ikäisen joutuu joskus nostamaan rattaisiin ja kuljettamaan huutavana kotiin.

Lapsen kasvaessa kielestä tulee entistä enemmän väline: lapsen kanssa voi keskustella, ja hän ymmärtää aiempaa paremmin perusteluja ja kompromisseja. Isomman lapsen kanssa voidaan harjoitella päätöksentekoa keskustelemalla erilaisista vaihtoehdoista ja niiden seurauksista.

Iän karttuessa lapsi ryhtyy myös kyseenalaistamaan rajojaan. Kouluikäinen saattaa verrata oman kodin ja kavereiden kotien rajoja ja vanhempi saa kuulla kuinka ”kenenkään muun ei tarvitse” tai ”kaikki muut saavat”. Keskustelu ja yhteistyö muiden vanhempien kanssa on tässä vaiheessa hedelmällistä.

Luota itseesi!
Rajojen asettaminen ei ole käytännön tilanteissa aina helppoa tai palkitsevaa. Lapsi suuttuu, pettyy ja turhautuu, kun hän ei saa haluamaansa tai hänen tekemisiään rajoitetaan tai häneltä vaaditaan jotain.

Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai mököttämistä. Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään, mutta se ei saa pelästyttää tai saada vanhempaa peräytymään perustellusta vaatimuksesta. Pettyneenäkään lapsi ei saa vahingoittaa muita tai rikkoa tavaroita.

Lapsen on tärkeää voida luottaa vanhemman arvostelukykyyn ja kykyyn huolehtia hänestä. Kun tietyistä asioista tulee lapselle itsestään selviä kodin toimintatapoja, esim. karkkipäivästä kiinni pitäminen, hänen ei tarvitse nousta kapinaan joka kerta ja tuntea pettymystä.

Lapsen pettymys voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä ja epävarmuutta: onko minulla sittenkään oikeutta rajoittaa lastani? Vanhempi ei ehkä pystykään olemaan johdonmukainen, vaan antaa lapselleen periksi. Joskus vanhempi antaa periksi, jotta pääsisi tilanteessa helpommalla.

Jos tämä toistuu usein, se on lapsen kannalta vahingollista. Lapsi oppii, ettei vanhempi tarkoita mitä hän sanoo, ja on vain lapsen sinnikkyydestä kiinni milloin hän saa tahtonsa periksi. Vanhemman uskottavuus hapertuu lapsen silmissä. Kun vanhempi on epävarma, hänen on vaikea asettaa rajoja rauhallisesti. Hän saattaa suuttua kohtuuttomasti lapselle, joka ”pakottaa vanhemman kurjan rajoittajan rooliin”.

Vanhemman vaativa läksy on se, että tuottaa pettymyksiä ja vastaan ottaa seuraukset. Myös epävarmuuden, riittämättömyyden ja väsymisen tunteet rajojen asettamisessa ovat normaaleja riittävän hyvän vanhemman tunteita.

Minkälaisia rajoja ja kuka niistä päättää?

Jokainen vanhempi joutuu pohtimaan minkälaisia sääntöjä meidän perheessä noudatetaan. Sääntöjä tulee olla riittävästi, vaan ei liikaa, jottei elämä ole jatkuvaa sääntöjen, kieltojen ja käskyjen virtaa.

Säännöt voidaan jakaa neljään luokkaan:

1. Turvallisuus-säännöt
• esim. pyöräilykypärän tai turvavyön käyttäminen tai tietyt kotiintuloajat

2. Perustarve-säännöt
• esim. päivärytmi, riittävä uni ja sopiva ravinto

3. Sosiaaliset säännöt
• esim. toisia ei lyödä eikä kädestä oteta tavaroita, ketään ei kiusata

4. Yhteinen mukava olo
• muita asioita, jotka tekevät elämisen viihtyisäksi, esim. takit ripustetaan naulakkoon

Aikuinen päättää kolmesta ensimmäisestä sääntöluokasta ja pohtii, missä kulkevat näiden asioiden rajat meidän kodissa. Näissä rajoissa lapsikin voi kehitystasonsa mukaisesti tehdä joitain valintoja ja päätöksiä. Esim. vanhemman käsissä on se, että perheessä syödään terveellinen aamupala, mutta lapsi voi ainakin joskus valita, syökö hän vaikkapa puuroa, leipää tai mysliä.

Viimeinen sääntöluokka on sellainen, jonka laatimiseen lapsikin voi osallistua edellisiä enemmän. Yhdessä voidaan pohtia, mitä mukava olo meidän perheessä tarkoittaa. Iän myötä lapsen kyvyt ymmärtää erilaisten sääntöjen perusteluja ja kyky osallistua sääntöjen laatimiseen lisääntyvät. On hyvä muistaa, että lapsi on monessa suhteessa mallioppija ja vanhemman antamalla mallilla on merkitystä sille, minkälaisia asioita lapsi pitää tärkeänä.

Testi: Mikä on meillä tärkeää?
Tee pikatesti, joka auttaa kartoittamaan asioita, jotka ovat teidän perheessänne tärkeitä.

Mieti niitä asioita, jotka ovat teidän perheessänne tärkeitä ja joista haluat pitää kiinni. Anna alla oleville asioille arvosana 1–4 sen mukaan, kuinka tärkeänä pidät sen toteutumista ja kuinka se teillä tällä hetkellä toteutuu. Osa taulukon asioista kohdistuu enemmän aikuisen omaan toimintaan, osa lapsen toimintaan.

1 = En pidä tärkeänä eikä yleensä toteudu meillä
2 = En pidä tärkeänä, kuitenkin yleensä toteutuu meillä
3 = Pidän tärkeänä, ei kuitenkaan yleensä toteudu meillä
4 = Pidän tärkeänä, toteutuu meillä yleensä

Sääntöluokka    Esimerkki säännöstä    Arvio säännön tärkeydestä ja toteutumisesta (1-4)
Turvallisuus    

1. Autossa istutaan turvaistuimessa ja / tai turvavyöt kiinnitettyinä.
2. Pyöräillessä käytetään pyöräilykypärää.
3. Lääkkeet, tulitikut, pesuaineet ja terävät esineet ovat pienten lasteni ulottumattomissa.
4. Jos lapseni on yksin kotona, hän saa puhelimella yhteyden aikuiseen.
5. Lapseni kulkee koulumatkan sovittua reittiä pitkin, jota olemme yhdessä harjoitelleet.
6. Koululaisellani on kotiintuloajat.
7. Lapseni ei ole yksin yötä kotona.
8. Muita asioita:

   





Perustarpeet    

1. Lapseni syö päivittäin 5-6 ateriaa.
2. Arkiruoka on terveellistä, herkkuja syödään kohtuudella, esim. vain karkkipäivänä.
3. Lapseni nukkuu riittävästi.
4. Lapsellani on sopivat ja säänmukaiset vaatteet ja kengät.
5. Hampaat pestään aamuin ja illoin.
6. Lapseni arjessa on selkeä rytmi.
7. Lapseni ulkoilee ja liikkuu päivittäin.
8. Lapsellani on aikaa ja mahdollisuus leikkiä sisällä ja ulkona.
9. Huolehdin lapseni puhtaudesta.
10. Kehun ja kiitän aiheesta, osoitan sanoilla ja hellyydellä päivittäin, että lapseni on minulle arvokas.
11. Otan lapsen mukaan arjen töihin, kannustan yrittämään.
12. Huolehdin tv:n katselu ja tietokoneen käytön sopivasta määrästä ja laadusta.
13. Muita asioita:

   
Sosiaaliset taidot    

1. Vanhemmat noudattavat ja opettavat hyviä käytöstapoja, esim. sanomaan kiitos, anteeksi ja ole hyvä, tervehtimään naapureita, välttämään kiroilemista.
2. Lapsille opetetaan kaverisääntöjä, esim. muita ei lyödä tai kiusata, vuoroa pitää odottaa, kädestä ei oteta.
3. Lapseni vastuulla on jokin ikään sopiva kotityö.
4. Muita asioita:

   
Yhteinen mukava olo    

1. Kengät riisutaan eteisessä.
2. Jokainen, joka osaa, ripustaa takkinsa naulakkoon.
3. Ruokapöytään ei tuoda leluja tai lukemista.
4. Kerran viikossa on perheilta.
5. Olohuoneen sohva ei ole ruokailuun sopiva paikka.
6. Syömme useamman kerran viikossa yhdessä.
7. Kotiin tultua pötkötellään hetki yhdessä ja vaihdetaan kuulumiset ennen muita puuhia.
8. Kaikki nukkuvat omissa sängyissään.
9. Lapset saavat tulla vanhempien väliin nukkumaan.
10. Meillä on aina oltava siistiä.
11. Meillä saa näkyä elämisen ja leikin jäljet.
12. Klo 20.30 alkaa vanhempien yhteinen hetki, jonka jälkeen palveluja saa vain hätätapauksessa.
13. Muita asioita:

   

Onnittele itseäsi jokaisesta nelosesta! Kolmosten kohdalla voit miettiä mikä on syynä siihen, ettei asia teillä toteudu. Tilanteen korjaamiseksi voit käyttää apuna esim. pelilautaa. Joissakin asioissa auttaa jo se, että tiedostaa ja palauttaa asian muistiin.

Kakkos-vastauksissa voit pohtia mikä on tähän syynä. Ehkä asia on puolisollesi tärkeä ja siksi sinäkin sitoudut siihen. Erityisesti jos kyse on turvallisuus- tai perustarvesäännöstä, tämä onkin hyvä asia. Yhteinen mukava olo -säännön kohdalla voitte yhdessä vielä miettiä mikä on kaikille perheessänne tärkeää.

Ykkösten kohdalla asiassa ei ole omassa mielessäsi ongelmaa. Jos ykköset kuitenkin kohdistuvat turvallisuuden ja perustarpeiden tyydyttämiseen, tarkastele asiaa uudemman kerran. Minkälaiset asiat ovat merkityksellisiä lapsen terveen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi?

Jos useat lapsen turvallisuuteen ja perustarpeiden tyydyttämiseen liittyvät asiat jäävät jatkuvasti huolehtimatta, puhutaan lapsen laiminlyömisestä.

Lääkkeitä kiukkuun ja rajojen kokeilemiseen

Lapsen kiukkuun on erilaisia syitä. Myös ”täsmälääke” kiukun ehkäisyyn ja hoitoon vaihtelee. Joskus riittävä uni tai ulkoilu auttavat, joskus taas on lisättävä yhteistä aikaa, tai jämäköitä rajoja tai otettava lapsen mielipiteitä enemmän huomioon.

Alle on koottu muutamia vinkkejä ja näkökulmia siitä, kuinka elää kiukun ja rajojen kokeilemisen kanssa. Katso olisiko näistä apua teidän perheessänne!


Positiivinen huomio ja palkinnot
Vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde on kasvatuksen perusta. Lapsi, jota kuunnellaan ja arvostetaan, oppii todennäköisesti itsekin kuuntelemaan ja arvostamaan muita. Lapselle syntyy luontainen halu toimia hyväksytyllä tavalla.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että lapsi aina toimisi vanhemman toivomalla tavalla. On inhimillistä kokeilla kepillä jäätä: jos kuitenkin saisin, mitä haluan tai voisin luistaa ikävistä velvoitteista. Omien mielipiteiden esittäminen on tärkeää.

Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen kanssa luodaan pienillä asioilla. Lapsi ei kaipaa huippukokemuksia, vaan tavallista arkista yhdessäoloa, vanhemman aikaa, arjen puuhien jakamista, touhuilua tai päämäärätöntä oleilua yhdessä. Lapsi haluaa välillä olla myös rauhassa ja tehdä omia asioita. Silloinkin on mukava tietää, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla. Lapselle voi viimeiseksi illalla kuiskutella korvaan, kuinka ihana hän onkaan omana itsenään.

Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on vanhemmalleen arvokas, että hänen kanssaan on mukava olla, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei hyväksytäkään. On eri asia sanoa ”Sinun tekosi oli väärä” kuin ”Sinä olet tuhma lapsi.”

Erilaiset ristiriitatilanteet kuuluvat perheen arkeen. Lasten temperamenttikin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihan normaaliin, hyvään arkeen kuuluu kiukkua. Täydellinen kiukuttomuus ei ole tavoite. On opittava panemaan myös hanttiin!

Jos arki takkuaa jatkuvasti ja tottelemattomuus ja kiukku ovat alituisena riesana, voi vanhempi miettiä, onko arjessa jotain, mikä saa lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Vanhempi voi tietoisesti rauhoittaa tahtia ja antaa lapselle enemmän aikaa ja huomiota. Tällä voi olla enemmän myönteistä vaikutusta kuin kurin tiukentamisella. Sekin voi auttaa, että lapsi saa enemmän ääntään kuuluville, sopivasti päätösvaltaa omissa asioissa ja mahdollisuuden neuvotella joistakin säännöistä aikuisen kanssa.

Lapsi haluaa vanhemman huomiota. Hän oppii, millä keinoilla huomion parhaiten saa. Jos huomiota saa myönteisellä käytöksellä, lapsi oppii käyttämään sitä. Jos ainoa keino saada huomiota on ärsyttäminen ja huono käytös, lapsi käyttää niitä. On siis hyvä huomata ne hetket, jolloin lapsi käyttäytyy ja toimii vanhemman toivomalla tavalla ja kiittää aiheesta: ”Minusta oli tosi mukavaa, kun sinä …”, ”Tulin iloiseksi, kun sinä …”, ”Olen ylpeä sinusta, kun …”, ”Olet edistynyt tuossa tosi nopeasti!” Kaikki lapset tarvitsevat kiitosta ja onnistumisen kokemuksia.

Myönteistä huomiota kannattaa antaa myös ilman sen suurempaa syytä: kaapata lapsi halaukseen, osoittaa kiinnostusta lapsen puuhiin ja pörröttää tukkaa. Vanhempi voi myös järjestää tilanteita, joissa lapsi saa osoittaa osaamistaan ja saada kiitosta. Siitä voi tehdä vaikka leikin: vanhempi antaa ohjeita, joita lapsi keskittyy kuuntelemaan ja noudattamaan, ja kiitosta annetaan onnistumisesta. Rooleja voi myös vaihtaa!

Lapsen palkitsemista voi myös käyttää jonkin uuden taidon opettelemisessa: lapsi saa esim. tarran seinälle joka aamu, kun hän pukeutuu itsenäisesti ja ripeästi. Tietystä määrästä tarroja saa palkkion, esim. elokuvareissun vanhemman kanssa. Tässä kohdin voidaan käyttää apuna pelilautaa.

Tärkeät tunteet
Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä mitä tahansa: itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Suuttumusta voi turvallisesti purkaa vaikka huutamalla, raapimalla tuolin selkää, polkemalla jalkaa, mätkimällä tyynyä tai maalaamalla ja piirtämällä. Lasta voi kehottaa käyttämään sanoja, ei nyrkkejä.

Kun vanhempi ei koe syyllisyyttä eikä menetä malttiaan lapsen raivotessa pettymystään tai suuttumustaan, vanhemman on myös helpompi auttaa lastaan.

Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: ”Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen.” Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.

Jotkut lapset haluavat päästellä liialliset höyryt ulos itsekseen omissa oloissaan, minkä jälkeen tilanteesta voidaan puhua ja sopia asiat. Perheen perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi rajat ovat. Ne antavat lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon. Pettymyksetkin ovat väistämätön osa elämää.

Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. ”Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua” on parempi kuin ”Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton!”

Perheenjäsenillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Opettelemalla neuvottelutaitoja voidaan kuunnella ja ottaa huomioon mahdollisimman hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet. Voitte käyttää apuna perheen neuvottelupolkua.

Luovuus ja kekseliäisyys
Jokainen vanhempi joutuu hakemaan oman linjansa arjen rajojen asettamiseen. Lasta voi johdatella arjen karikoiden läpi käyttämällä aina välillä hassuttelua, luovuutta ja satuja. Näistä on paljon iloa, esim.:

* Vastaan hangoittelevat pienet varpaat saattaa saada sujahtamaan sukkaan, kun lasta pyytää varpaillaan kokeilemaan, onko sukan pohjalla hiiren pesä.
* Kaikkea tahtova uhmaikäinen voi hämmästyä, kun vanhempi ilmoittaakin haluavansa vielä mahtavampia asioita: linnan, lentokoneen ja norsun.
* Lasta, joka ei malttaisi lähteä nukkumaan, voi katsoa silmiin ja todeta, että toisessa silmässä lukee selvästi MINUA ja toisessa VÄSYTTÄÄ, on siis aika mennä nukkumaan.


Erilaiset leikit ja kilpailut voivat myös siivittää lasta innostuneisiin ja ripeisiin suorituksiin. Kun vanhempi arvioi, että ”Sillä aikaa, kun minä kuivaan hiukseni, ehdit pukea päällesi alushousut, sukat ja aluspaidan, et varmaan ehdi enempää”, lapsi voikin esittäytyä riemusta pursuavana kaikki vaatteet päällä ennen kuin vanhempi on kuivannut hiuksensa. On hauska yllättää vanhempi olemalla taitavampi ja nopeampi kuin vanhempi olisi voinut uskoa! Vanhempi ihmettelee ja ihastelee lapsen ripeää suoritusta, mikä innostaa yllättämään uudestaankin.

Saduissa ja kirjoissa voi tutustua muihin lapsiin, joita suuret tunteet kuohuttavat. Kiukun kohtaamista kuvataan mm. kirjoissa:

* Se pikkuinen Lotta (Astrid Lindgren 1973 ja 1997)
* Minttu ei tahdo (Maikki Harjanne 1988)
* Aino tahtoo mukaan (Kristiina Louhi 1988 ja 1990)
* Ainon äiti on vihainen (Kristiina Louhi 1986 ja 1990).


Jämäkät ja tehokkaat käskyt
Kun vanhempi vaatii tai kieltää jotain lapseltaan, hän voi vaikuttaa viestiensä tehokkuuteen. Jämäkkyyttä voi harjoitella. Syyllistymättä ja suuttumatta voi sanoa ”Ei, se ei käy, koska … .”

Kun lasta pyytää tekemään jotain, on tärkeää varmistua siitä, että lapsi ymmärtää, mitä aikuinen häneltä toivoo. ”Käyttäydy hyvin!” on liian epämääräinen pyyntö. Kerro lapselle, miten hän voi toimia myönteisesti. Varmista, että hän ymmärtää, mikä on se sopimaton teko, jonka kiellät.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella perheen säännöistä ja siitä, miksi ne ovat olemassa. Joitakin käskyjä lapsen on helpompi totella, kun niistä varoitetaan etukäteen. Esim. nukkumaan menosta tai ulos lähtemisestä voi kertoa lapselle jo etukäteen, ettei leikin lopettaminen tule yhtäkkiä yllätyksenä.

1. Valitse riitasi
Anna vain sellaisia käskyjä, joiden takana seisot. Mieti mitkä ovat niitä asioita, joista teidän kodissa pidetään kiinni – mahdollisista protesteista huolimatta. Kaikki asiat eivät ole kieltämisen, käskemisen tai protestihuudon arvoisia. Etukäteen on hyvä myös harkita kuinka pidät kiinni niistä asioista, joita haluat kieltää, käskeä ja vaatia. Käskyt, kiellot ja valinnan vapaus pitää suhteuttaa lapsen ikä- ja kehitystasoon.

Voit jakaa arjen tilanteet kolmeen luokkaan:

1. Asiat, joista on ehdottomasti pidettävä kiinni eikä niistä voi neuvotella.

* Esim. autossa matkustetaan aina turvavyö kiinni tai ulos lähtiessä puetaan vaatteet päälle.


2. Tilanteet, joissa lapsen kanssa voi neuvotella tai tehdä ennakolta sopimuksia hankalien tilanteiden varalle.
Esim., jos…

* …lapsi inhoaa vihanneksia, mutta vanhemman mielestä niiden syönti on tärkeää hyvälle kasvulle. Laaditaan yhdessä lista vihanneksista, joita lapsi sietää syödä, ja joiden turvin lapsi saa riittävästi vitamiineja. Vanhempi sitoutuu tarjoamaan niitä aterioilla ja lapsi sitoutuu niitä syömään. Maistelemalla tutustutaan vähitellen vieraampiinkin makuihin ja vihanneslista laajentuu.
* …kaupassa tulee karkkipäivänä itku siitä, kuinka paljon karkkia ostetaan. Sovitaan jo kotona yhdessä etukäteen, kuinka paljon karkkia ostetaan. Pidetään kaupassa sopimuksesta kiinni.


3. Tilanteet, joissa lapsi voi valita ja päättää asioistaan tietyissä rajoissa.

* Esim. pieni lapsi saa valita aamulla päälleen kahdesta paidasta mieluisamman tai isompi lapsi saa valita kouluun mieleisenä vaatteet, kunhan ne sopivat säähän ja ovat soveliaat kouluun.

(Mukailtu Greene 2000)

Mitkä arjen asiat teillä kuuluvat mihinkin näistä kolmesta luokasta?
Esim.: Saanko katsoa myöhäiselokuvan televisiosta? Minkälainen kampaus laitetaan kouluun? Onko laitettava kurahousut? Minkä lelun otan lelupäivänä päiväkotiin? Saanko kasvattaa otsatukan pois? Saanko kävellä yksin eskariin? Saanko valita mitä syön aamiaiseksi? Voinko määrätä, paljonko saan viikkorahaa? Onko takki ripustettava naulaan? Voinko syödä aterian television äärellä?

2. Käsky ei ole ehdotus tai kysymys
Älä ehdota tai kysy silloin, kun lapsi ei voi päättää, kuinka toimitaan. Isompien lasten ja aikuisten kanssa kysymysmuotoinen ehdotus on kohtelias tapa puhua, esim. ”Laittaisitko lelut laatikkoon?”
Pieniä lapsia kysymysmuoto hämmentää – voinko todella valita? Sano vaikka: ”Kerätäänpä lelut yhdessä laatikkoon” ja jatka tarvittaessa: ”Keräätkö sinä legot vai pehmolelut?” Käsky sanotaan ystävällisellä, mutta varmalla äänensävyllä: vanhempi tarkoittaa, mitä hän sanoo. Vältä huutamista, pyri perustelemaan käskysi.

3. Yksi käsky kerrallaan
Lapsen on vaikea pitää mielessään kovin useita tai pitkiä käskyjä. Anna siis yksi käsky kerrallaan. Jaa pitkä ja monimutkainen käsky pienempiin osiin ja varmista, että lapsi alkaa toimia oikein ennen kuin annat lisää ohjeita. Anna kiitosta, kun lapsi toimii toivotulla tavalla.

4. Varmista lapsen huomio
Joskus muu mielenkiintoinen asia tai tekeminen vie lapsen huomion pois vanhemman sanomisesta. Valikoivan kuulon ei ole vaikea valita, keskittyäkö lempiohjelman vai äidin käskyn kuuntelemiseen. Leikkiin uppoutuneen lapsen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun.
Varmista siis, että lapsi kiinnittää sinuun huomion, kun puhut hänelle. Voit mennä lapsen luokse, ottaa häntä käsistä ja katsoa silmiin samalla, kun kerrot pyyntösi. Pyri katsekontaktiin, vaikka hellästi lapsen päätä kääntämällä.

5. Varmista, että lapsi ymmärtää
Jos et ole varma, onko lapsi ymmärtänyt tai kuullut käskysi, voit pyytää lasta toistamaan, mitä sanoit. Näin käsky ei unohdu niin helposti.

6. Miksi kannattaa toimia näin?
Kun perustelet lapsellesi, miksi hän ei saa tehdä jotain tai miksi hänen olisi syytä tehdä jotain, on mukavampaa kuulla, mitä hyötyä asian hoitamisesta on, kuin mitä haittaa on sen hoitamatta jättämisestä.

7. Vältä syyttelyä
Syyttely ja leimaaminen tuntuvat kurjalta ja nostavat usein karvat pystyyn. Syyttelyn sijasta kuvaile lapsellesi minä-viestin avulla, mitä hänen käyttäytymisensä aiheuttaa sinulle tai muille. Kuvaa 1. mikä on se asia tai käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä, 2. tunne, jonka se herättää sinussa, ja 3. miten asia konkreettisesti vaikuttaa sinuun.
Esim.: ”Kun takkisi ja reppusi ovat levällään eteisen lattialla (tilanteen kuvaaminen syyttelemättä), se suututtaa ja pelottaa minua (oman tunteesi kuvaus), kun eteisessä ei mahdu kulkemaan ja meinaan kompastua (konkreettinen vaikutus sinuun).”

Kun lapsi ei kaikesta huolimatta tottele
Väkivaltaiset rangaistukset, nöyryyttäminen ja nujertaminen eivät ole koskaan oikea ratkaisu. Lapselle ei saa olla väkivaltainen.

Mieti minkälaisia myönteisiä tai kielteisiä seurauksia tärkeiden ja perusteltujen sääntöjen tottelemisesta tai tottelemattomuudesta seuraa. Vanhemman pitäisi seisoa lupaustensa ja asettamiensa seuraamusten takana. Vanhemman on osoitettava, että säännöt oikeasti on tarkoitettu noudatettaviksi.

8. Tunteiden ottaminen vastaan
Kun kiellät tai pyydät lapseltasi jotain, lapsi voi ensin suuttua. Kova kovaa vastaan -asetelma nostaa usein uhman pintaan, kummankaan on enää vaikea kuunnella toista. Sen sijaan voit ottaa lapsen vaikean tunteen vastaan, osoittaa sille ymmärrystä ja silti pitää jämäkästi kiinni toiveestasi tai pyynnöstäsi: ”Sinua harmittaa tosi paljon, että huomautan vaatteiden lojumisesta lattialla. Eteisessä on vaikea kulkea, kun siellä meinaa kompastua kasoihin.”
Lapsi haluaa todennäköisemmin kuunnella mikä sinua tilanteessa harmittaa, kun osoitat ensin ymmärtäväsi hänen kurjan tunteensa ja tilanteensa. Kun lapsi ottaa tarpeesi huomioon, kerro, miten mukavalta se sinusta tuntuu.

9. Oppia kantapään kautta
Kun se on turvallista ja muutoin soveliasta, lapsen voi antaa huomata kantapään kautta, että vanhemman pyyntö tai kielto on järkevä, ja sitä kannattaa noudattaa. Pikku-nakupelle voi käydä ulkoportailla toteamassa, että ulkona on oikeasti kylmä ja vaatteet on syytä pukea päälle. Koululainen oppii kokemuksesta, kuinka kurjaa on mennä kouluun läksyt tekemättä.
Ei ole tarkoitus asettua lapsen yläpuolelle asenteella ”Mitäs minä sanoin!”, vaan osoittaa iloa siitä, että lapsi haluaa toimia rakentavasti. Yhdessä voidaan pohtia, kuinka ikävä seuraus vältetään jatkossa.

10. Kohtuullinen seuraus
Mieti etukäteen, mitä tärkeimpien sääntöjen rikkomisesta seuraa. Tämä on hyvä siksi, että itse tilanteessa vihaisena voi langettaa kohtuuttomia seurauksia, joista on mahdotonta pitää kiinni. Pohdi joskus ison lapsen kanssa seurauksia. Lapsi voi esim. menettää jonkin etuoikeuden määräajaksi tai joutua korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
Lapsesta on helpottavaa huomata, että tahalliset tai tahattomat teot on mahdollista sovittaa tai korjata ja saada anteeksi ja unohtaa. Hän myös oppii ymmärtämään, kuinka vahingon korjaamiseen menee enemmän aikaa kuin sen aiheuttamiseen.

11. Kädestä pitäen -tekeminen
Kun lapsi ei tee, kuten vanhempi pyytää, mitä vanhempi voi tehdä? Nalkuttaminen, kiljuminen tai asian tekeminen lapsen puolesta eivät ole mukavia vaihtoehtoja. Kokeile kädestä pitäen -tekemistä. Sano samasta asiasta lapselle kaksi kertaa, varmista, että lapsi on kuullut pyyntösi. Tämän jälkeen menet lapsen luokse ja teet hänen kanssaan yhdessä sen mitä pyysit, esim. otat lasta kädestä kiinni ja nostatte yhdessä takin lattialta naulakkoon.
Ole jämäkkä, mutta älä vihainen tai suuttunut. Kiitä lasta: ”Sinähän osaat nostaa hienosti takin naulakkoon. Kiitos! Nyt on paljon mukavampi kulkea eteisessä, kun ei tarvitse kompastua takkiisi.”

12. Viimeinen varoitus
Kahden pyynnön jälkeen voit antaa lapselle viimeisen varoituksen. Lapsi saa valita, kuinka hän toimii. Kerro lapselle, mitä siitä seuraa, jos hän ei tottele: ”Jos vielä potkit siskoa pöydän alla, saat mennä huoneeseesi ja sinun ateriasi päättyy tähän. Voit päättää itse kumman valitset.”
Viimeiseen varoitukseen voi liittää kolmeen laskemisen: ”Olen pyytänyt sinua kahdesti tulemaan ruokapöytään. Ellet ole täällä, kun olen laskenut kolmeen, tämä ateria jää sinulta väliin.” Seurauksen tulee olla sellainen, jonka voi toteuttaa.

13. Peli poikki ja jäähylle
Jäähytuolin käyttäminen on yksi tapa katkaista käyttäytyminen, jota et voi hyväksyä. Idea on sama kuin jääkiekossa: sovittujen sääntöjen rikkomisesta seuraa jäähy. Jäähytuolia ei kannata käyttää liikaa, eikä sitä kaikkien lasten kanssa tarvita koskaan. Se on kuitenkin joskus toimiva keino auttaa erityisesti niitä lapsia, joiden haasteena on kehittää itsehillintäänsä esim. vilkkauden vuoksi.
Lapsen kanssa keskustellaan etukäteen teoista, joista joutuu jäähytuolille rauhoittumaan. Lapsen on hyvä ymmärtää, että sinut on suututtanut lapsen väärä teko, ei itse lapsi.
Jäähytuoli sijoitetaan esim. nurkkaan, jossa lapsella ei ole mielenkiintoista katseltavaa, eikä hän voi potkia seinää, ja jossa voit pitää lasta silmällä. Lapsen kanssa ei keskustella jäähyn aikana. Sopiva jäähyaika on yleensä 1–2 min. / ikävuosi, joka tapauksessa niin pitkä aika, että lapsi rauhoittuu ja lupaa lopettaa kielletyn tekemisen tai tekee kuten pyydettiin. Lapsen on pysyttävä tuolilla kunnes annat luvan poistua.
Lapsi saattaa ensimmäisillä kerroilla protestoida rajusti jäähyllä olemista ja testata, oletko tosissasi. Jäähyn toteuttaminen vaatiikin johdonmukaisuutta. Sinun on pysyttävä lujana mutta ystävällisenä. Pienet lapset viedään jäähytuolille, isommat osaavat mennä sinne itse.
Jäähy seuraa välittömästi kiellettyä tekemistä. Se toteutetaan, vaikka lapsi jo jäähylle vietäessä lupaa parantaa tapansa.
Jos lapsi karkaa tuolilta, hänet viedään takaisin. Tarvittaessa lasta pidetään paikoillaan tai rauhoitetaan sylissä, minkä jälkeen hänet jätetään tuolille. Kun lapsi jäähyn jälkeen tekee sen, mitä vanhempi toivoi, lasta kiitetään.
Jäähyn tarkoitus ei ole nöyryyttää lasta tai aiheuttaa mielipahaa, vaan antaa mahdollisuus rauhoittua, miettiä ja oppia minkälainen käytös on sallittua tai kiellettyä.

14. En kestä enää…
Joskus voi tulla raja vastaan ja tuntua, että nyt on päästävä huudosta ja kiukusta pois. Tällöin voit hetkeksi vetäytyä rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Voit vaikka laskea 1:stä 50:een ja potkia seinää. Lapselle voit sanoa esim.: ”Huomaan, että sinua kiukuttaa. Minun korvani ovat nyt täynnä huutoa, ja minun on saatava hetki lepuuttaa niitä. Palataan kohta asiaan.” Jos kotona on toinen aikuinen, voit lähteä vaikka lenkille tai rauhoittaa mieltäsi muuten raittiissa ilmassa.

Tiivistetysti lapsen kiukusta ja uhmasta

* Kaikki lapset käyttäytyvät välillä hankalasti: kiukuttelevat, hermostuvat, turhautuvat.
* Uhmaaminen ja rajojen testaaminen on erityisen tyypillistä 2–3-vuotiailla, 6-vuotiailla sekä esimurros- ja murrosiässä. Se on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua.
* On hyvä, että lapsi oppii ilmaisemaan omia mielipiteitään ja uskaltaa osoittaa kaikenlaisia tunteita. Turhautuminen edistää taitojen oppimista, kunhan onnistumisiakin on riittävästi.
* Lapset ovat erilaisia temperamentiltaan: toiset tulistuvat herkästi ja ilmaisevat itseään voimakkaasti, huutavat sinnikkäästi ja pitkään, toiset ovat rauhallisempia ja joustavampia.
* Muutostilanteet ja kriisit. esim. pikkusisaren syntymä, vanhempien ero, koulun tai päivähoidon aloittaminen ja perheen muutto, voivat laukaista haastavan käyttäytymisen.
* Kiukun takana voi olla myös alkava sairaus, nälkä, väsymys, turhautuminen, riita ystävän kanssa tai ystävän menettäminen, liian suuret vaatimukset, pyrkimys hakea selvyyttä siihen mikä on sallittua tai vanhemman huomion hakeminen.
* Joskus lapsen hankala käytös voi johtua sellaisesta vaikeudesta, häiriöstä tai oireyhtymästä, johon lapsi ja perhe tarvitsevat apua. Oma huoli kannattaa ottaa puheeksi, jotta asia saadaan tutkittua esim. neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa.
* Kiukun tunteeseen on lupa, mutta sen vallassa ei voi tehdä mitä vain. Satuttaminen ja tavaroiden rikkominen kielletään ja estetään.
* Vanhempi auttaa lasta suurien tunteiden säätelyssä: rauhoittaa, hillitsee ja muistuttaa, rohkaisee, tukee ja lohduttaa.
* Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa, kun vanhempi tavoittaa ja ymmärtää lapsen tunnetilan ja sanoittaa sen lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Vaikeiden tunteiden jakaminen helpottaa. Riehuva lapsi tarvitsee syliä ja kiinni pitämistä.
* Lapsi tarvitsee vanhemman asettamia rajoja ja niiden sisällä mahdollisuuksia tehdä sopivan kokoisia valintoja. Tärkeistä rajoista pidetään kiinni protesteista huolimatta.
* Kasvatuksen perusta on vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde. Lapsi hyväksytään, vaikka kaikkia hänen tekojaan ei hyväksytäkään.
* Mielikuvitus, huumori, luovuus ja kekseliäisyys auttavat usein kiperien tilanteiden ylitse.
* Vanhempi voi harjoitella antamaan jämäköitä ja tehokkaita käskyjä. Suuttumatta ja syyllistymättä voi käskeä, pyytää ja kieltää. Kannattaa miettiä, mitkä ovat oman perheen tärkeät asiat, joista pidetään kiinni ja kuinka tämä tehdään.
* Kerro lapselle konkreettisesti, miten toivot hänen toimivan. Pilko pitkät ohjeet lyhyemmiksi. Varmista, että saat lapsen huomion ja että lapsi ymmärtää, mitä pyydät.
* Vältä syyllistämistä ja leimaamista. Kerro toiveesi minä-viestillä: ”Kun tavarasi ovat levällään eteisessä, minua suututtaa ja pelottaa, kun eteisessä ei mahdu kulkemaan ja meinaan kompastua.”
* Lapselle ei saa koskaan olla väkivaltainen.
* Lapsen kiukun vastaan ottaminen on ajoittain raskasta. Kun oma pinna kiristyy liikaa, on hyvä vetäytyä rauhoittumaan. Pidä huolta itsestäsi ja jaksamisestasi!



Lähteet ja kirjallisuutta

Arajärvi T. 1999. Hyvä lapsuus vauvasta koululaiseksi. Ajatus-kirjat. Karisto.

Furman B. 2003. Muksuoppi : ratkaisun avaimet lasten ongelmiin. Tammi.

Furman E. 1993. Auta lasta kasvamaan. Yliopistopaino.

Gottman J. 1997. The heart of parenting. How to raise an emotionally intelligent child. Bloomsbury Publishing Plc. London.

Greene R. W. 2000 The Explosive Child. Harper & Row Distributors, LTD.

Gyldén O., Hemánus K., Ikonen M., Kivinen R., Pyrrö S., Salovaara E. 2000.

Kaks’plus, pieni kasvatuskirja.

Heikkilä M., Luumi P. 2003 Rakasta lasta – suojele lapsuutta. LK-kirjat. Gummerus.

Karila I. 1977. Lapsen kanssa. Tietoa ja herätteitä lasten vanhemmille ja hoitajille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kekseliäs kasvatus. 2001. Lastensuojelun keskusliitto.

Kinnunen S. 2003. Anna mun olla lapsi. Kirjapaja.

Litja T., Oinonen M. 2000. Mä en haluu. Leikki-ikäisen arjen pulmia. Edita.

Over the Top Behaviour in the Under Tens. National Family & Parenting Institute, London, UK. Saatavilla: http://www.e-parents.org/data/behaviour/pdfs/NFPIunder10s.pdf. Luettu 15.6.2005.

Peltonen A., Kullberg-Piilola T. 2000. Tunnemuksu. Tunnetaitoja perheille ja kasvattajille. Kirjapaja.

Rönkä T. 1989. Kasvattajan kolme oppituntia. Kasvattajien aktivointikurssi. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Sandberg S., Santanen S. Jansson A., Lauhaluoma H. 2002. Perhekoulun käsikirja. Käytännön opas vanhemmille. Barnavårdsföreningen i Finland r.f. – Suomen Lastenhoitoyhdistys.

Sinkkonen J. 1998. Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä. WSOY.

Tahkokallio K. Kotipesän lämpöä etsimässä. Kirja vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista. WSOY.

Tasola S., Lajunen K. 1997. Käsikirja Vanhempana vahvemmaksi. Vanhempien valmennusohjelma. Kopijyvä.

Toimiva perhe –kurssin työkirja. 1999. Pääsuunnittelija Thomas Gordon, suomalainen laitos: Salminen P. ja Staffans T. Gordon Training International. N

Pienetkin lapset vastaavat väkivaltaan väkivallalla. Jos lasta ei kohdella väkivalloin, ei lapsessakaan ilmene näitä piirteitä. Kun lapsi pääsee turvalliseen ympäristöön, hänen väkivaltainen käytöksensä lakkaa.

Kolmevuotiiaan tulisi olla jo nukkumassa, kun vanhemmat menevät unten maille. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän tarvitaan lapselle mahdollisuuksia unesta nauttimiseen ja kauniiden unien näkemiseen.

Onko kolme vuotias erityisen kookas, koska ylettyy repimään hiuksista? Vai onko vanhemmalla vaihtunut roolit ja vanhempi repiikin kolmivuotiasta hiuksista?

Hei kuule..ne on ihan normaaleja oireita kun laps on joutunu johonki paikkaa.mun poika kun jóutu, ni se alko uhkailla ja hakata.älä ihmees anna valtaa.se vaa kokeilee.kokee kamalia ja joutuu oppimaa väkisin luottamaa uusii ihmisii.mut sitä se aina eniten kokeilee, ketä se eniten rakastaa ja arvostaa..koska lapsi luottaa,mitä enempi se koton mieltä näyttää ni sitä enemmän se kotia ja vanhempia rakastaa..mun poika tekee sitä.ja tiedän et se rakastaa mua!mä olen sen mami!