Mikä mussa

pahaa, että pitää aina olla niin tyly? Hyvä on, olemme monessa mielessä erilaisia- ja myönnän että olen joskus sellainen taivaanrannanmaalari ja haaveilija, en välttämättä niin käytännönläheinen, mutta tällaisena olen kaikista onnellisin.

Ja olen sen myöntänyt itselleni, ettei meistä koskaan tule mitään. En enää edes haluaisikaan, vaikka susta tosi paljon pidänkin edelleen.

Mutta käytöstäsi mua kohtaan en tule koskaan ymmärtämään. Osaan säheltää, mutta en koskaan ilkeyttäni, lähinnä ujouttani ja tiedät sen myös. Ehkä me elämme eri planeetoilla, mutta tarkoittaako se sitten sitä, että mua pitää inhota? Siihen kun saisi vastauksen.

Miehelle menee, tuskin käy täällä palstalla. Kunhan nyt kirjoittelin.
61029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta eihän sinussa mitään pahaa ole, aika vaikea on kyllä ymmärtää.

Äänestä
  • aloittaja, koska en hän ole. Mutta kuten Jopekin tietää.. tässä selitystä ymmärtämättömille.


    Toinen toistaan huonompi ihminen
    kaipaa rakkautta kuitenkin
    silloin särkynyt sielumme syntinen
    löytää toisestansa enkelin

    Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
    miltein kyyneleitä silmissäs näin
    jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
    joku katsoi meitä ylhäältä päin

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    saamme rakkautemme kestämään

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Kai sinut ikuisesti pitää saan
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    emme muuta enää kaipaisikaan

    Vaikka sinut syliini painaisin
    voin olla kaukana jossakin
    mutta palaan varmasti, rakkahin
    vaivuin hetkeksi muistoihin

    Minä kerran sinua jos loukkasin
    tyhmyyttäni sinut melkein menetin
    sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
    sulta, rakkaani, viimeinkin

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    saamme rakkautemme kestämään

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Kai sinut ikuisesti pitää saan
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    emme muuta enää kaipaisikaan

    Äänestä

  • lukeeko tuo kirjoitti:

    aloittaja, koska en hän ole. Mutta kuten Jopekin tietää.. tässä selitystä ymmärtämättömille.


    Toinen toistaan huonompi ihminen
    kaipaa rakkautta kuitenkin
    silloin särkynyt sielumme syntinen
    löytää toisestansa enkelin

    Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
    miltein kyyneleitä silmissäs näin
    jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
    joku katsoi meitä ylhäältä päin

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    saamme rakkautemme kestämään

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Kai sinut ikuisesti pitää saan
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    emme muuta enää kaipaisikaan

    Vaikka sinut syliini painaisin
    voin olla kaukana jossakin
    mutta palaan varmasti, rakkahin
    vaivuin hetkeksi muistoihin

    Minä kerran sinua jos loukkasin
    tyhmyyttäni sinut melkein menetin
    sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
    sulta, rakkaani, viimeinkin

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    saamme rakkautemme kestämään

    Ollaanko enkeleitä toisillemme?
    Kai sinut ikuisesti pitää saan
    Jos oomme enkeleitä toisillemme
    emme muuta enää kaipaisikaan

    täytyy kai sitä jotain ruveta ymmärtämään.

    Ei opi milloinkaan
    ihmiskunta
    onnellisuuttaan
    ikuistamaan

    Aina löytyy meitä
    tolloja ja sähläreitä
    joita tämä paha maailma
    murjoo, monottaa

    Aina löytyy meitä
    herran pikku enkeleitä
    jotka portilla jo
    jatkopaikkaa jonottaa

    Jos aikaa jään mä mittaamaan
    se karkaa enkä kiinni saa
    elämästä tästä ainoasta milloinkaan

    En tiedä onko ollutkaan
    aikaa tätä parempaa
    se mittaa meitä joka hetki uudestaan

    Äänestä

  • lue näitä kirjoitti:

    täytyy kai sitä jotain ruveta ymmärtämään.

    Ei opi milloinkaan
    ihmiskunta
    onnellisuuttaan
    ikuistamaan

    Aina löytyy meitä
    tolloja ja sähläreitä
    joita tämä paha maailma
    murjoo, monottaa

    Aina löytyy meitä
    herran pikku enkeleitä
    jotka portilla jo
    jatkopaikkaa jonottaa

    Jos aikaa jään mä mittaamaan
    se karkaa enkä kiinni saa
    elämästä tästä ainoasta milloinkaan

    En tiedä onko ollutkaan
    aikaa tätä parempaa
    se mittaa meitä joka hetki uudestaan

    aloittaja, kun en ole hän.


    Asfaltin pinta kiiltää yössä,
    On sade lakannut viimeinkin.
    Pakomatkalla jostain
    Lienet sinäkin.

    Sinä etsit turvapaikkaa täältä,
    Minä toivoani, jonka kadotin.
    Olet ensimmäinen
    Valonpilkahdus aikoihin.

    Tämä voisi olla uuden alku,
    Mietin, ja viimein nukahdin.
    Tilaisuus tehdä kaikki toisin.

    Olit siinä, minä silmäni ummistin.
    Pienen ohikiitävän hetken näin sut siivin valkoisin.
    "Ota minut", minä hiljaa rukoilin.
    "Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun ja pois ajelehdin."

    Asfaltin pinta kiiltää yössä,
    On sade lakannut viimeinkin.
    Ajatella, minä melkein luovutin.

    Olit siinä, minä silmäni ummistin.
    Pienen ohikiitävän hetken näin sut siivin valkoisin.
    "Ota minut", minä hiljaa rukoilin.
    "Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun pois.
    Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun ja pois ajelehdin."

    Äänestä

  • lukeeko kirjoitti:

    aloittaja, kun en ole hän.


    Asfaltin pinta kiiltää yössä,
    On sade lakannut viimeinkin.
    Pakomatkalla jostain
    Lienet sinäkin.

    Sinä etsit turvapaikkaa täältä,
    Minä toivoani, jonka kadotin.
    Olet ensimmäinen
    Valonpilkahdus aikoihin.

    Tämä voisi olla uuden alku,
    Mietin, ja viimein nukahdin.
    Tilaisuus tehdä kaikki toisin.

    Olit siinä, minä silmäni ummistin.
    Pienen ohikiitävän hetken näin sut siivin valkoisin.
    "Ota minut", minä hiljaa rukoilin.
    "Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun ja pois ajelehdin."

    Asfaltin pinta kiiltää yössä,
    On sade lakannut viimeinkin.
    Ajatella, minä melkein luovutin.

    Olit siinä, minä silmäni ummistin.
    Pienen ohikiitävän hetken näin sut siivin valkoisin.
    "Ota minut", minä hiljaa rukoilin.
    "Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun pois.
    Ota minut, ota minut
    Tai kuihdun ja pois ajelehdin."

    Oltiin vain hiljaa eikä kuiskattu
    Vain hellästi lupasit et lähde pois luotani
    Olin niin hiljaa kuin uskalsin.
    Mikset sanonut vasten ihoasi
    on niin kylmä olla.

    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä
    Hiuksiini sulaa mun kyyneleitä.
    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä.
    Mikset sanonut laita silmät kii,
    ja suutele mua.

    Vaikka olisin halunnut itkeä sut luotani
    sä jäit kuin jokin pyytäisi.
    Hengitin huuliltasi elämää.
    Mikset luvannut että olet siinä,
    kunnes nukahdan.

    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä
    Hiuksiini sulaa mun kyyneleitä
    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä.
    Mikset sanonut laita silmät kii,
    ja suutele mua.

    Äänestä

  • kuitenkaan lue näitä kirjoitti:

    Oltiin vain hiljaa eikä kuiskattu
    Vain hellästi lupasit et lähde pois luotani
    Olin niin hiljaa kuin uskalsin.
    Mikset sanonut vasten ihoasi
    on niin kylmä olla.

    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä
    Hiuksiini sulaa mun kyyneleitä.
    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä.
    Mikset sanonut laita silmät kii,
    ja suutele mua.

    Vaikka olisin halunnut itkeä sut luotani
    sä jäit kuin jokin pyytäisi.
    Hengitin huuliltasi elämää.
    Mikset luvannut että olet siinä,
    kunnes nukahdan.

    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä
    Hiuksiini sulaa mun kyyneleitä
    Ulkona satoi lunta ja enkeleitä.
    Mikset sanonut laita silmät kii,
    ja suutele mua.

    kun en ole hän.

    Päivästä näen toiseen kaipuuni matkanneen
    Takkini kaulukseen se tarttuu uudelleen
    Painautuu rintaani vasten, sen kiinni sydämeen
    Huomaan kasvaneen

    Kuinka paljon siivet maksaa
    Ei niitä rahalla voi ostaa
    haavoilla kai ne ansaitaan
    Kun uskoo melkein mahdottomaan
    Niin korkeaan

    Baarien savuisten, puisten pöytien
    Äärellä haaveilen, yli yksinäisyyden
    Sinusta laulua teen, siivet sydämeen
    Huomaan kasvaneen

    Kuinka paljon siivet maksaa
    Ei niitä rahalla voi ostaa
    Haavoilla kai ne ansaitaan
    Kun uskoo melkein mahdottomaan
    Niin rakkaus siipensä saa
    Lentääkseen lentoon korkeaan
    Lentääkseen melkein mahdottomaan
    Korkeammalle kuin kukaan
    Niin korkeaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on niin kirjoitti:

pahaa, että pitää aina olla niin tyly? Hyvä on, olemme monessa mielessä erilaisia- ja myönnän että olen joskus sellainen taivaanrannanmaalari ja haaveilija, en välttämättä niin käytännönläheinen, mutta tällaisena olen kaikista onnellisin.

Ja olen sen myöntänyt itselleni, ettei meistä koskaan tule mitään. En enää edes haluaisikaan, vaikka susta tosi paljon pidänkin edelleen.

Mutta käytöstäsi mua kohtaan en tule koskaan ymmärtämään. Osaan säheltää, mutta en koskaan ilkeyttäni, lähinnä ujouttani ja tiedät sen myös. Ehkä me elämme eri planeetoilla, mutta tarkoittaako se sitten sitä, että mua pitää inhota? Siihen kun saisi vastauksen.

Miehelle menee, tuskin käy täällä palstalla. Kunhan nyt kirjoittelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu