Sori

Katselimpa tuossa eilen illalla töistä tultuani kun naapurin isäntä vietti 85. merkkipäiväänsä. Oli oikein vetänyt lipun salkoon. Kävin jo aikaisemmin onnittelemassa oikein kädestä pitäen ja vein lahjaksi pullon kirkasta. On sitten joskus taas mukava kuunnella juttuja menneiltä vuosilta. Hyvä kun jaksaa vielä vaikka lotta-vaimosta jo aika jätti. Kodinhoitaja käy nykyään kerran viikossa.

Esikoispoikani astelee koulutielle ensi viikolla! Ilmoitti kirkkain silmin että haluaa oppia lukemaan ja kirjoittamaan Suomea. Sanoin että aluksi Suomea ja sitten myöhemmin muitakin kieliä.

Muuten siis ihan mukava elokuun alku, mutta verottaja muisti lisäveroilla. "Taidan maksaa pois että että tulee naapurin kodinhoito kuitattua"-mietin ja naputtelin laskun verkkopankkiin.

Miettikääpä sitä! Minkä maan lippu, kieli, valuutta ja elintaso täällä vallitsisi jos olisi olut näitä lain suomia "vaihtoehtoja" 30- ja 40-luvuilla. Itse en tietenkää noita vuosikymmeniä ole kokenut, mutta tietynlainen kunniavelka siitä on siirtynyt. Ihmettelen suuresti miten ollaan valmiita kuittaamaan yhteiskunnan suomia etuja, jotka isät ja isoisät ovat verellään maksaneet (äiteja ja isoäitejä tietenkään unohtamatta), ilman että ollaan itse kykenemättömiä uhraamaan elämästään min 6kk armeijassa ja puolustamaan tarvittaessa saavutettuja etuja.
Sen verran olen noita vanhojen miesten ja naisten kertomuksia kuunnelut ja historiaa lukenut, että kaikkein vähiten toivon minkään tason "maaottelua" osallemme nyt tai tulevaisuudessa. Historia kuitenkin opettaa: Si vis pacem, para bellum.


Si vis pacem, para bellum = Jos tahdot rauhaa, hankkiudu sotaan
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tulisi rajoittaa tuntuvasti, eikö esm.Laajakosken sairaalasta ollut mukamas suomalaiset sijoittajat valmiita maksamaan ? Olisi mielummin ollut yksityinen suomalainen kuntoutusyksikkö kuin naapurimaan havittelema ökyrikkaille tarkoitettu kylpylä. Venäläiset ostaa palveluja venäläisille ja suomalaiset kuntoutusta tarvitsevat mielenterveysasiakkaat jäävät taas kerran heitteille.

No iltalehdet sitten ilmoittavat lööpeillään tuloksista, kuinka suomalaisista pidetään hyvää huolta.

Äänestä

siis suomihan on verottajien maa, sen tiedän yks.yrittäjänä.
Ja se että sitä saa, mitä tilaa. Pitää myös paikkansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Si vis pacem, para bellum kirjoitti:

Katselimpa tuossa eilen illalla töistä tultuani kun naapurin isäntä vietti 85. merkkipäiväänsä. Oli oikein vetänyt lipun salkoon. Kävin jo aikaisemmin onnittelemassa oikein kädestä pitäen ja vein lahjaksi pullon kirkasta. On sitten joskus taas mukava kuunnella juttuja menneiltä vuosilta. Hyvä kun jaksaa vielä vaikka lotta-vaimosta jo aika jätti. Kodinhoitaja käy nykyään kerran viikossa.

Esikoispoikani astelee koulutielle ensi viikolla! Ilmoitti kirkkain silmin että haluaa oppia lukemaan ja kirjoittamaan Suomea. Sanoin että aluksi Suomea ja sitten myöhemmin muitakin kieliä.

Muuten siis ihan mukava elokuun alku, mutta verottaja muisti lisäveroilla. "Taidan maksaa pois että että tulee naapurin kodinhoito kuitattua"-mietin ja naputtelin laskun verkkopankkiin.

Miettikääpä sitä! Minkä maan lippu, kieli, valuutta ja elintaso täällä vallitsisi jos olisi olut näitä lain suomia "vaihtoehtoja" 30- ja 40-luvuilla. Itse en tietenkää noita vuosikymmeniä ole kokenut, mutta tietynlainen kunniavelka siitä on siirtynyt. Ihmettelen suuresti miten ollaan valmiita kuittaamaan yhteiskunnan suomia etuja, jotka isät ja isoisät ovat verellään maksaneet (äiteja ja isoäitejä tietenkään unohtamatta), ilman että ollaan itse kykenemättömiä uhraamaan elämästään min 6kk armeijassa ja puolustamaan tarvittaessa saavutettuja etuja.
Sen verran olen noita vanhojen miesten ja naisten kertomuksia kuunnelut ja historiaa lukenut, että kaikkein vähiten toivon minkään tason "maaottelua" osallemme nyt tai tulevaisuudessa. Historia kuitenkin opettaa: Si vis pacem, para bellum.


Si vis pacem, para bellum = Jos tahdot rauhaa, hankkiudu sotaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu