Et halunnut / välittänyt vastata eilen.
Ei sanaakaan mistään mitä kirjoitin.
Ehkä on aika päästää irti sinusta, antaa olla.
Hiljalleen katoaa luottamus ja se tunne mitä on ollut. Ei se säily näin,ymmärrät itsekin.
Olet kiusannut loppuun.
Edes muutaman sanan sanominen on sinulle ylivoimaista ja mahdotonta, siis minulle. Viime perjantai oli sinulle jokin mielenhäiriö, annoit
heti perään iskun avokämmenellä suoraan kasvoihin.Se ei ole aikuisen miehen käytöstä.
Olen kertonut sata kertaa miltä käytöksesi tuntuu
mutta sillä ei ole ollut sulle mitään merkitystä.
Meidän aikataulut ei edes sovi yksiin, minulla ei
ole mahdollisuutta olla täällä illalla aikaisen
aamun vuoksi.Ja se on taas sinun aikaasi täällä.
Vaikka olisithan silloinkin voinut viestiini vastata.
En tiedä olitko se sinä noissa joissakin,mutta jos olit,et puhunut minulle vaan jollekin muulle.
Niinkuin koko ajan.
Tää ei ole enää mun juttu, mä halusin olla yhteydessä sun kanssa, sä haluat sitä kaikkien
muiden kanssa kun mun.
Koko viimeisen kuluneen vuoden.
En mä koskaan sua unohda mutta en myöskään unohda miten pahasti kohtelit.
Hyvää loppukesää sulle ja siitä eteenkinpäin.

Vastaukset 22
Vanhimmat
tarpeeksi tunnisteita, ei se sitä tarkoita, ettei välittäisi, ei täällä ole tosiaan aikaa olla aina.
tunne tuleekin jostain ihan muusta kuin siitä onko aikaa aina olla. Ei kellään ole.
Siitä kuinka huomioi silloin kun on sitä aikaa,
mitä sanoo toiselle.
Ja - tärkein kaikista - sanoo sen ihmiselle itselleen.
ihan tosissasi...?
Vuosi puhumatta, nipottaen, vaieten.
Jos et ole ehtinyt sinä aikana puhumaan, voi olla vaikka sulle.
Sydän tietää.
palstahaihattelusta ja ottaisit ko henkilöön suoraan yhteyttä? jos kerta tunnette oikeasti ja tunteenne on molemminpuoliset, niin miksi vingut täällä yksinäsi, kun vaihtoehtokin on olla suoraan yhteydessä. saisit asiat selviksi ja kenties jopa pääsi, ulkopuolisesta kuullostat suoraan sanottuna vainoharhaiselta, jos täällä kuvittelet jonkun kanssa juttelevasi. sähköposti esimerkiksi on erittäin hyvä yhteydenpitoväline, jos kerta on jotain sanottavaa jollekin todelliselle ihmiselle.
heti aamusta vittuilla? saitko hyvän mielen?
Niin "hyviä" neuvoja....olisit antanut olla.
Kun et tiedä kenenkään tilanteesta mitään.
Jokainen tietää kyllä ilman sinunkin sanomisia
sähköpostit ynnä muut.
On se ihmeellinen vimma joillain aina iskeä ihmisiä kipeään kohtaan.
ei puhu ei vastaa, mitätöi.
muille on paljonkin sanottavaa.
ehkä hän vuoden päästä huomaa että olen kadonnut.
jaksamista meille molemmille. aika poistua.
ja tunteet-palstalla niin ota tyttö järki käteesi.
voit ajatella tuolla tavalla. Olethan sinä aivan uskomaton.
mistäs sinä sen voit tietää millainen ap on?
Vai oletko sä toi vuoden tuppisuuna ollut?
sanoisin, olen ollut aina semmonen.
Ehkä sä annoit hänelle aiheen ajatella tuolla tavalla?
vuosi, odottaa toisen puhuvan.
ettei ole sulle mitään puhumista.
Sehän oli vain kommentti aloitukseen. Ja sä meet
hölmöileen.
Ehkä kerjäläiset on noin hölmöjä.
Sulle oli hauska puhella tai flirttailla. Tuli vaan semmonen olo et ei enää.
täällä tunnepalstoilla pyöri, enkä vastaile niiden perusteella mitään. enkä myöskään vastaile tuntematomien numeroihin.
Et pyöri täällä palstoilla,
et vastaile näiden perusteella,
et vastaa tuntemattomien numeroihin.
Kuitenkin ....
Pyörit täällä palstoilla,
vastasit näiden perusteella.
Puhuit liki 100% paskaa.
sitten kirjoitti.....haamukirjoittaja?
onnistu ihmiseltä joka välittää.
puhut