Mikä on kun kaikki on hyvin, on työ, talo, mies, lapsi mutta silti jotain puuttuu?
Taustaa: olen 37 vuotias nainen,meillä 10 vuotias poika. Olen tyypillisessä naisten työssä. Miehellä kovapalkkainen homma, reissaa paljon. Itse olen kokenut 4 vuotta sitten loppuunpalamisen työssä josta olen toipunut hitaasti ja hyvin. Nyt tunne , että olen entistä paremmassa kunnossa. Yksi syrjähyppykin ollut juuri siihen loppuunpalamisen aikoihin..
Nyt on seesteistä ja tasaista ja HYVÄ NIIN! Mutta kun entistä vahvemmin tunne että en ole tyytyväinen. Olen pohtinut : haluaisinko vielä lapsen? Pojan kanssa vauva ajan koin tosi rankkana, hän valvotti paljon ja muutaman vuoden ajan. Ajatus taas kaiken alusta aloittamisesta tuntuu aika rankalta..mies on sen tyylinen että "kaikki käy". Hän ei varmaan ymmärrä mikä homma lapsen saaminen naiselle on. Jos näin kävisi , tiedän , että tarvitsisin tosi paljon hänenkin apua silloin. Siihen en kuitenkaan 100% voi luottaa...
Entäs työ sitten: toistaalta kaipaisin taas vähän enemmän haasteita, toisaalta pelottaa entäs jos taas tapahtuisi joitain. Uskoisin kyllä , että voisin taas ottaa vastuullisemmankin työn.
Parisuhde: "ihan hyvä" jos sitä nyt pitää jotenkin kuvailla. Mies on sen tyylinen , että "kaikki käy". Toivoisin häneltä enemmän kannanottoa kaikkeen meidän elämään liittyen. Hän on kamalan tasainen. Rakastan häntä. Mutta kuten varmaan kaikki muutkin:jotain säpinää sitä kaipaisi.
Jokin minussa huutaa , että jotain pitää muuttua. Tuossa ajattelemani vaihtoehdot , kumpa vaan tietäisi mikä niistä on oikea. Positiivisella mielellä olen, en siis marise ja valita. Ymmärrän kyllä sen, että minulla on kaikki hienosti ja olen siitä onnellinen, olenhan aika helvetinkin kokenut muutama vuosi sitten loppuunpalamisessa.
Tällaista täällä.....Kiva kun kuuntelitte.
Taustaa: olen 37 vuotias nainen,meillä 10 vuotias poika. Olen tyypillisessä naisten työssä. Miehellä kovapalkkainen homma, reissaa paljon. Itse olen kokenut 4 vuotta sitten loppuunpalamisen työssä josta olen toipunut hitaasti ja hyvin. Nyt tunne , että olen entistä paremmassa kunnossa. Yksi syrjähyppykin ollut juuri siihen loppuunpalamisen aikoihin..
Nyt on seesteistä ja tasaista ja HYVÄ NIIN! Mutta kun entistä vahvemmin tunne että en ole tyytyväinen. Olen pohtinut : haluaisinko vielä lapsen? Pojan kanssa vauva ajan koin tosi rankkana, hän valvotti paljon ja muutaman vuoden ajan. Ajatus taas kaiken alusta aloittamisesta tuntuu aika rankalta..mies on sen tyylinen että "kaikki käy". Hän ei varmaan ymmärrä mikä homma lapsen saaminen naiselle on. Jos näin kävisi , tiedän , että tarvitsisin tosi paljon hänenkin apua silloin. Siihen en kuitenkaan 100% voi luottaa...
Entäs työ sitten: toistaalta kaipaisin taas vähän enemmän haasteita, toisaalta pelottaa entäs jos taas tapahtuisi joitain. Uskoisin kyllä , että voisin taas ottaa vastuullisemmankin työn.
Parisuhde: "ihan hyvä" jos sitä nyt pitää jotenkin kuvailla. Mies on sen tyylinen , että "kaikki käy". Toivoisin häneltä enemmän kannanottoa kaikkeen meidän elämään liittyen. Hän on kamalan tasainen. Rakastan häntä. Mutta kuten varmaan kaikki muutkin:jotain säpinää sitä kaipaisi.
Jokin minussa huutaa , että jotain pitää muuttua. Tuossa ajattelemani vaihtoehdot , kumpa vaan tietäisi mikä niistä on oikea. Positiivisella mielellä olen, en siis marise ja valita. Ymmärrän kyllä sen, että minulla on kaikki hienosti ja olen siitä onnellinen, olenhan aika helvetinkin kokenut muutama vuosi sitten loppuunpalamisessa.
Tällaista täällä.....Kiva kun kuuntelitte.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kun miehet ei huomaa edes että meitä naisia joku vaivaa. Lapsi on jotain mikä tuo tietysti sisältöä elämään mutta vain jos jaksat. Olen 38 vee ja syksyllä nuorin täyttää 3, teinit tein nuorena. Eipäs vaan nuorempana =) Olenhan vieläkin nuori =)
En "iltatähteä" ole koskaan katunut, olen ottanut paljon kevyemmin kun nuorena. Reilu parikymppisenä kun yritti olla niin loistava äiti, piika, vaimo ja kodinhoitaja. Nyt teen sen minkä jaksan, nautin nuoren kohelluksesta enkä stressaa vaikka tyhjentää itse potan ja mä siivoan siivoan jäljet =)
Joku harrastuskin voisi antaa ojelmaa ja sisältöä, mulla on käsityöt.
Voimia sinulle ja mieti rauhassa, on noita tyytymättömyyden oloja ollut ja tasaantuu kyllä =)
Minusta tuo täyttää tunnusmerkit lähestyvästä 40 ikäpaalusta. Usko tai älä sekä miehet että naiset ajattelevat samoja asioita samassa vaiheessa, ainakin suurin osa. Itse ratkaisin perustyyliin, eli erosin ja aloitin uudestaan, hieman eri tavalla. Lapsi ei varmaankaan ole ratkaisu tuohon tunteeseen, mutta ehkä johonkin muuhun asiaan mitä kaipaat.
Vaikka me miehet ei puhuta, olemme ajattelevia yksilöitä, ei eletä tunneskaalaa niin kuin naiset, mutta samalla tavalla koskee tai samalla tavalla olemme onnettomia tai onnellisia, ehkä vain vähän tasaisemmin. Tällaista tämä elämä on. Jokainen meistä haluaisi elää ja olla jotain, ainakin itselleen, tuntea elänneensä ja saanut siitä tunnustusta.
Olisi hienoa että olisi guru vuorella, jolta voisi käydä kysymässä vastauksia. Jokaisen vain täytyy löytää ne itse, toivottavasti sinulla on ystäviä, joiden kanssa voit puhua, aviomiehestä siihen ei ole, ei tällaisessa asiassa.
Kokeilisit löytää haastavampaa työtä, uusi harrastus. Ei liikaa toimintaa mutta jotain pientä.
Vaihda tyyliä,uusi kampaus, repäise. Ei muutosten tarvitse välttämättä olla isoja, kunhan ne hiukan piristää. Piristä teitä molempia, yllätä "kaikki käy" miehesi ja hanki leikkikaluja makuuhuoneeseen. Vaihtoehtoja on vaikka mitä. Tartu niihin.
Ole rohkea ja anna miehesi lukea kirjoituksesi ja kaikki vastaukset. Katso mitä tapahtuu.
Heips
Omasta kokemuksestani sanoisin, että elät nyt aikaa, jonka myöhemmin koet hyvin palkitsevaksi. Voi siitä ehkä puhua myös nimellä kriisi, mutta koet eräänlaisen uudelleensyntymisen. Tärkeintä on nyt, että kuuntelet itseäsi hyvin tarkkaan, sillä opit tuntemaan itsesi aivan uudella tavalla. Älä tee mitään ratkaisuja, ennen kuin olet aivan varma, mitä haluat. Asian sulattelu voi viedä aikaa, mutta anna itsellesi se aika. Se on tavallaan ihanaa, varsinkin sitten, kun se on ohi. Silloin ymmärrät tämän murrosvaiheen tarkoituksen.
Tätä on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut, mutta juuri about sinun iässäsi se naisille tulee. Minusta se oli valtavan ihastuttava kokemus - siis varsinkin, kun se oli ohi - mutta myös sen aikana koin jotain lähes ylimaallista.
Löydät itsestäsi uusia puolia, itsetuntemuksesi vahvistuu ja saat sisäistä voimaa, joka tuntuu aivan mahtavalta.
Älä edes mieti uutta lasta, jos nuo ovat aatoksesi. Minusta luonto on tarkoittanut meidät lisääntymään nuorena eikä lähes nelikymppisinä. Nuorena jaksaa ihan eri tavalla, ei nelikymppisen kuulukaan jaksaa - silloin on tarkoitus keskittyä ihan muihin juttuihin.
Vastuullisempi työ voisi olla sinun juttusi, jos kerrann tunnet jaksavasi. Go for it!
Eikä ole huono neuvo sekään, että kokeilet jotain uutta ja sähäkkää parisuhteessasi.
Ihan hyvä suhde ei tarpeeksi. Säpinää hae ensin kavereiden kanssa juoksemalla maailmalla, jos mahdollisuus. Koe uutta, kokeile uusia juttuja, pukeudu eri tavalla, väännä tukkasi eri tavalla, koe muutoksia ja ole rohkea pähkäilemättä. Miehet on poissa silloin, kun niitä tarvitaan. Seksi menee pikkupuuhailuksi peiton alla duunista molemmat väsyneinä- rakastaa tai ei. Kuuntele itseäsi ja hyväksy fantasiat päässäsi, muutokset ja mielihalut. Kymmenen vuotta pitkä aika. Silloin erotaan tai ei. Tyhjään oloon ei kannata tyytyä. Ei se niin ylivpoimasta ole yksin lasten kanssa jatkaa, tiedän. Ihminen on. Joskus sitä huomaa olevansa ihan muuta, haluavansa ihan muuta. Kuuntele itseäsi ja koe onnea sitten joskus...Niin ja lisälapset pitkittää tätä prosessia vain. Suun aukaisu hyvä.
oki