Moi,
Tässä yrittää vähän purkaa tuntojaan vuosi sitten eronnut 36-vuotias mies. Toivottavasti en ihan kamalasti pompi asiasta toiseen.
Erosin vajaa vuosi sitten 8 vuotta kestäneestä suhteesta, josta kolme vuotta olimme naimisissa. Nuoruudessa olin ns. playeri, eli naista riitti ja sitä myös oli. Olen kärsinyt mustasukkaisuudesta jo teinistä asti ja itse koen, että juuri tällä pelimiehen roolilla olen yrittänyt kasvattaa itsetuntoani...väärällä tavalla.
Minulla ei missään vaiheessa ollut mustasukkaisuutta edellisessä suhteessani, mutta nyt kun olen ollut uuden aivan ihanan naisen kanssa vajaa 10 kk, niin alkaa tuo peikko taas nostamaan päätään. Tunne on tullut aivan puskasta, koska sitä ei oikeastaan ole esiintynyt kymmeneen vuoteen ja luulinkin, että olisin siitä päässyt eroon. Nyt olen kuitenkin aivan helisemässä tuon "taudin" kanssa.
Olen mietiskellyt, että mistä moinen voisi johtua ja päätynyt siihen, etten tuon aikaisemman suhteen aikana ole oikeasti edes rakastanut kumppaniani. Hän painii ulkonäöllisesti täysin eri sarjassa kuin nykyinen naiseni. Siksi suhdetta olikin varmasti helppo hoitaa ns. vasemmalla kädellä, kun sairaasti ajatteli, ettei hän kuitenkaan mistään minua parempaa saa. Nyt vasta huomaan oman heikkouteni uudessa suhteessani.
Mustasukkaisuus tulee esiin lähes aivan kaikissa tilanteissa. Mietin päässäni jatkuvasti, ettei naiseni enää pidä minusta tarpeeksi tai etten ole hänelle riittävä. Uusi suhteeni on kuin vastakohta edellisestä. Seksiä on riittävästi ja se on laadultaan aivan huippuluokkaa. Uusi kumppanini on seksuaalisesti todella aktiivinen, sosiaalinen ja miesten kielessä kissa isolla Koolla. Tämä onkin se asia, joka saa mustasukkaisuuteni heräämään...ja se on todella häiritsevää. En ole kuitenkaan mikään kännykän tutkija tms, mutta valehtelisin jos sanoisin ettei hänen saamansa viestit ja puhelut aina kiinnostaisi. Olen kuitenkin nykyään pyrkinyt siihen, etten edes kysy kuka soitti tai lähetti viestin. Olen myös selittänyt hänelle omasta "vammastani"
Itse löydän ainakin yhden syyn käyttäytymiseeni. Ollessani 16-vuotias, seurustelin ensimmäisen SUUREN rakkauden kanssa. Hänen kanssaan koin kaiken seksuaalisen ekaa kertaa ja olin todella rakastunut...tai sitten ripustautunut. Sitten yhtenä kesäiltana näin tämän tytön kaupungilla toisen pojan moottoripyörän kyydissä. Olin aivan paskana. Sydän itki verta ja niin taisin minäkin. Uskon, että tämä tapahtuma on jättänyt aikamoiset haavat ja traumat itselleni, sillä tämä on AINOA kerta, kun nainen on minua pettänyt....tai ainakaan en moisista tempuista ole tietoinen. Olen siis elänyt aika pumpulissa tuon asian suhteen.
Uskon myös, että tuon illan tapahtumat saavat minussa aikaan myös sen, että joka kevät minulle tulee jonkinlainen ahdistus, kun tiedän että kesä on tulossa. Kuulostaa varmaan tosi kaukaa haetulta, mutta itse en keksi mitään muutakaan järkevään syytä moiseen. Varsinkin, jos seurustelen kesäisin, niin olen aivan varma, että naiseni menee ja nai kaikkea mikä liikkuu....tervettä!
Sain äidiltäni jokin aikaa sitten kuulla, että isäni on ollut aivan samanlainen äitiä kohtaan....tosin vähän suuremmassa mittaluokassa. Asuin lapsuuteni perheessä, jossa olin vanhin lapsi kolmesta pojasta ja isä oli yrittäjä. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei isällä (eikä myöskään äidillä) ollut kauheesti aikaa minulle. Uskon, että kärsin (monen muun lailla) hylätyksi tulemisen pelosta, joka minut kuvittelemaan aivan ufoja.
Suurin huoleni tässä on, että kusen tämän mahtavan suhteeni omalla tärinälläni.
Tässä yrittää vähän purkaa tuntojaan vuosi sitten eronnut 36-vuotias mies. Toivottavasti en ihan kamalasti pompi asiasta toiseen.
Erosin vajaa vuosi sitten 8 vuotta kestäneestä suhteesta, josta kolme vuotta olimme naimisissa. Nuoruudessa olin ns. playeri, eli naista riitti ja sitä myös oli. Olen kärsinyt mustasukkaisuudesta jo teinistä asti ja itse koen, että juuri tällä pelimiehen roolilla olen yrittänyt kasvattaa itsetuntoani...väärällä tavalla.
Minulla ei missään vaiheessa ollut mustasukkaisuutta edellisessä suhteessani, mutta nyt kun olen ollut uuden aivan ihanan naisen kanssa vajaa 10 kk, niin alkaa tuo peikko taas nostamaan päätään. Tunne on tullut aivan puskasta, koska sitä ei oikeastaan ole esiintynyt kymmeneen vuoteen ja luulinkin, että olisin siitä päässyt eroon. Nyt olen kuitenkin aivan helisemässä tuon "taudin" kanssa.
Olen mietiskellyt, että mistä moinen voisi johtua ja päätynyt siihen, etten tuon aikaisemman suhteen aikana ole oikeasti edes rakastanut kumppaniani. Hän painii ulkonäöllisesti täysin eri sarjassa kuin nykyinen naiseni. Siksi suhdetta olikin varmasti helppo hoitaa ns. vasemmalla kädellä, kun sairaasti ajatteli, ettei hän kuitenkaan mistään minua parempaa saa. Nyt vasta huomaan oman heikkouteni uudessa suhteessani.
Mustasukkaisuus tulee esiin lähes aivan kaikissa tilanteissa. Mietin päässäni jatkuvasti, ettei naiseni enää pidä minusta tarpeeksi tai etten ole hänelle riittävä. Uusi suhteeni on kuin vastakohta edellisestä. Seksiä on riittävästi ja se on laadultaan aivan huippuluokkaa. Uusi kumppanini on seksuaalisesti todella aktiivinen, sosiaalinen ja miesten kielessä kissa isolla Koolla. Tämä onkin se asia, joka saa mustasukkaisuuteni heräämään...ja se on todella häiritsevää. En ole kuitenkaan mikään kännykän tutkija tms, mutta valehtelisin jos sanoisin ettei hänen saamansa viestit ja puhelut aina kiinnostaisi. Olen kuitenkin nykyään pyrkinyt siihen, etten edes kysy kuka soitti tai lähetti viestin. Olen myös selittänyt hänelle omasta "vammastani"
Itse löydän ainakin yhden syyn käyttäytymiseeni. Ollessani 16-vuotias, seurustelin ensimmäisen SUUREN rakkauden kanssa. Hänen kanssaan koin kaiken seksuaalisen ekaa kertaa ja olin todella rakastunut...tai sitten ripustautunut. Sitten yhtenä kesäiltana näin tämän tytön kaupungilla toisen pojan moottoripyörän kyydissä. Olin aivan paskana. Sydän itki verta ja niin taisin minäkin. Uskon, että tämä tapahtuma on jättänyt aikamoiset haavat ja traumat itselleni, sillä tämä on AINOA kerta, kun nainen on minua pettänyt....tai ainakaan en moisista tempuista ole tietoinen. Olen siis elänyt aika pumpulissa tuon asian suhteen.
Uskon myös, että tuon illan tapahtumat saavat minussa aikaan myös sen, että joka kevät minulle tulee jonkinlainen ahdistus, kun tiedän että kesä on tulossa. Kuulostaa varmaan tosi kaukaa haetulta, mutta itse en keksi mitään muutakaan järkevään syytä moiseen. Varsinkin, jos seurustelen kesäisin, niin olen aivan varma, että naiseni menee ja nai kaikkea mikä liikkuu....tervettä!
Sain äidiltäni jokin aikaa sitten kuulla, että isäni on ollut aivan samanlainen äitiä kohtaan....tosin vähän suuremmassa mittaluokassa. Asuin lapsuuteni perheessä, jossa olin vanhin lapsi kolmesta pojasta ja isä oli yrittäjä. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei isällä (eikä myöskään äidillä) ollut kauheesti aikaa minulle. Uskon, että kärsin (monen muun lailla) hylätyksi tulemisen pelosta, joka minut kuvittelemaan aivan ufoja.
Suurin huoleni tässä on, että kusen tämän mahtavan suhteeni omalla tärinälläni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Positiivista jutussasi on se, että olet alkanut ajatella asiaa. Ainut tie ulos kaiken tuhoavalta taudilta on se, että hyväksyy tosiasiat ja alkaa tarvittavissa määrin korjaamaan sitä.
Allekirjoittanut on tuhonnut kolme hyvää suhdetta kyseisellä taudilla ja ehkä sen lomassa elämäni. Kyllä se osaa masentaa, ahdistaa ja hävettää. Anteeksipyynnöt ei oikein pure tässä taudissa.
Nyt kuitenkin olen ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimiin ammattilaisen avustuksella ja toivon etten koskaan enää ole niin typerän mustis ja loukkaa toista sanomisillani. Olen toiveikas tässä ehkä pitkässäkin prosessissa ja toivon sitä, että vielä (ehkä) saadessani nauttia rakkaudesta osaisin oikeasti rakastaa.
Minä aion parantua - ei ole vaihtoehtoja.
Tilanteesi kuulostaa lähes samanlaiselta kuin minunkin, mutta olen kokenut tuon petetyksi tulemisen jo kolme kertaa. Elän nyt mitä ihanimmassa suhteessa, mies rakastaa, osaa kohdella minua kuin kukkaa kämmenellä, puhuu, kuuntelee, on hellä, kunnioittava, rakastelu on aivan sairaan hyvää ja hän on muutenkin kaikkea mitä nainen vain voi miehestään toivoa. Sitten astuu esiin tää mun synkkä "tauti" mustasukkaisuus, joka siis on minulla! Tuntuu, että se ottaa vallaan päässä ja saa mitä ihmeellisimpiä ajatuksia liikkumaan omassa pikku mielessäni. Olen yrittänyt sitä, että en ajattelisi asioita liikaa, alkaisin miettimään kaikkia ihania tekoja, joita mieheni on minulle tehnyt, kauniita sanoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Mietin sitäkin, että, jos hän pettää niin so what! Lähden taas menemään ja jätän miehen. Mietin etten ole tarpeeksi kaunis, en riitä miehelleni, se kuitenkin pettää ja löytää toisen naisen niinhän minulle on aina käynyt, varmaan viestittelee eri naisille, onkohan nyt siellä missä pitäisikin olla, jos lähtee baariin niin mietin, että varmaan joku tulee iskemään..Siis aivan sairaita ajatuksia, joille itse en voi mitään! Vähän menneisyydestäni.. Pitkä suhteeni, lähes kymmenen vuotta, kariutui siihen, että entinen mieheni löysi toisen naisen ja lähti..toinen suhteeni kariutui siihen, että mies palasi entisen naisystävänsä luo ja kolmas lyhyt suhde kariutui siihen, että miehellä oli liian monta rautaa tulessa suhdekuvioissaan. Luotto miehiin oli siis lähes nolla, kun tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa ollaan taivallettu jo reilu vuosi. Tää mustasukkaisuus osaa kyllä olla todella turhauttavaa. Ei toisesta osapuolesta tunnu kivalta, kun kokoajan epäillään toisen tekemisiä ja sanomisia. Asiasta on puhuttu ja mieheni tietää historiani. Luulenpa, että hän olisi jättänyt minut jo aikaa sitten, jos ei tietäisi ongelmastani. Nyt olen saanut itseäni niskasta kiinni ja yritän karkoittaa nämä ajatukset sillä, että aina sellaisen tullessa kohdalle, alan miettimään kaikkia mukavia asioita ja se tuntuu toimivan. Vaatii kyllä melkoista itsehillintää…mutta onko siitä mitään hyötyä?! Olisiko parempi mennä puhumaan jollekin ammattilaiselle ja aukaista se varsinainen syy tähän mustasukkaisuuteen niin en tappaisi tätä ihanaa suhdetta! Mahtavaa kuitenkin, että on muitakin, jotka painivat tämän saman ongelman kanssa!