Luulenpa että minua on vuosikausia tökkinyt jo sananakin "magia", koska siitä on aina tullut mieleen ihmisten kiusaaminen ja kusettaminen. Ekstrovertti toiminta siis! (Onhan sitä tietysti hyvääkin ulkomaailmaan suhtautuvaa toimintaa... kai... vai?) Vasta keskusteltuani näillä foorumeilla olen fundeerannut että voihan sitä magian käsittää spirituaaliseksi itseensä kohdistuvaksi ponnisteluksikin!
Ja se on se ainoa, mikä minua kiinnostaa. Se että saisin jonkun ihmisen pokkuroimaan ja pomppimaan minun tahtoni mukaan, olisi pidemmän päälle tylsää ja tyhjää. Miten se vaikuttaisi minuun? Antaisiko se minulle MIELENRAUHAN, kokisinko saaneeni tietää jotain siitä suuresta Mysteeristä mitä kaikki olemassaolo on, olisiko elämäni täyttä ja mielekästä? Paskinmarjat.
(Uskonnoista en enää jaksa kauheasti etsiä mielenrauhaa, sillä sellainen rauha perustuu näemmä itsepetokseen ja harhoihin. Oma rauhani löytynee aktiivisesta liikkeestä, jossa pyrin toteuttamaan itseäni niin paljon kuin mahdollista ja vastaanottamaan elämän nautinnolla.)
***
Mitä olen tänä vuonna löytänyt tai tutkinut oivallettuani vihdoin sisäänpäin kohdistuvan magian olemassaolon?
Olen vihdoin löytänyt meditaation - aiemmin minulla oli siitä väärä käsitys. Olen kokenut energia"juttuja" joita ei voi pukea sanoiksi, ja jotka siten osoittavat minulle miten rajallinen kieli on ihmisen ilmaisuvälineenä. Näin puheliaalle tyypille kuin minä se on suuri asia.
Olen tutkinut entistäkin vakavammin mahdollisuutta todella irrottautua omista tunnemyrskyistään ja egonsa pönkittämisestä. SE on maailman vaikeimpia, ellei vaikein, asia. Uskon vakaasti että egosta etääntymisessä auttaa huumori ja se ettei yksinkertaisesti enää jaksa ottaa itseään, tai asioita, vakavasti. Tämä parhaimmillaan johtaa tietynlaiseen keveyteen ja räjäyttää irti mielettömästi energiaa jolla pölläyttää itsensä aivo-orgasmin huipulle...
Olen tutkinut tunteitani ja huomannut että vuosikausia olen pelännyt niitä ja itseäni. Ehkä on syytäkin. Pelko on kuitenkin saanut aikaan tavan elää koko ajan puolittaisessa valheessa, jossa pelot projisoidaan ulkomaailmaan ja sen edustajiin. Tämä johtaa sitten taas vihaan. Ja sellaista tunnettahan itseään pelkäävä ihminen ei kestä pätkän vertaa ilman että hulluus vaanii nurkan takana! - Tunteita voi kuitenkin tarvittaessa tarkastella kuin rumia rotan roikaleita edessään hännästä roikottaen. Siinä auttaa rehellisyys omaa itseään kohtaan: on tajuttava että tässä samalla kun etäännytän itseni tästä tunteesta, se kuitenkin ON osa minua, SE OLEN MINÄ! Muuten kyseessä on hedelmätön aivojumppa, joka johtaa väärään itseluottamukseen.
Olen hetkittäin oivaltanut TÄMÄN HETKEN suunnattoman autuuden, ja tajunnut että mistä tahansa voi saada rajatonta nautintoa... Voin päässäni tarkastella vaikka upeaa jalokiveä, eikä maksa senttiäkään. Ja jos nautinto irtoaa jostakin ihan konkreettisesta asiasta (ruoka, seksi, esineet, taide) niin mikäpäs siinä. En pihtaa itseltäni nautintoa, enkä myöskään ryve siinä niin että jäljellä on vain kuvotus ja kyllästyminen...
Kaikkein syvimmältä löytyy se piste missä ELÄMÄN (ja miksei kuolemankin) suunnaton ilo yhdistyy siihen pohjattomaan suruun mikä tulee siitä että kaikki on katoavaista. Sillä tunteella saa jo kaalinsa siihen kuntoon että johan on piru jos ei koe elämän olevan maagista... Hui.
:) =D ;D
Ja se on se ainoa, mikä minua kiinnostaa. Se että saisin jonkun ihmisen pokkuroimaan ja pomppimaan minun tahtoni mukaan, olisi pidemmän päälle tylsää ja tyhjää. Miten se vaikuttaisi minuun? Antaisiko se minulle MIELENRAUHAN, kokisinko saaneeni tietää jotain siitä suuresta Mysteeristä mitä kaikki olemassaolo on, olisiko elämäni täyttä ja mielekästä? Paskinmarjat.
(Uskonnoista en enää jaksa kauheasti etsiä mielenrauhaa, sillä sellainen rauha perustuu näemmä itsepetokseen ja harhoihin. Oma rauhani löytynee aktiivisesta liikkeestä, jossa pyrin toteuttamaan itseäni niin paljon kuin mahdollista ja vastaanottamaan elämän nautinnolla.)
***
Mitä olen tänä vuonna löytänyt tai tutkinut oivallettuani vihdoin sisäänpäin kohdistuvan magian olemassaolon?
Olen vihdoin löytänyt meditaation - aiemmin minulla oli siitä väärä käsitys. Olen kokenut energia"juttuja" joita ei voi pukea sanoiksi, ja jotka siten osoittavat minulle miten rajallinen kieli on ihmisen ilmaisuvälineenä. Näin puheliaalle tyypille kuin minä se on suuri asia.
Olen tutkinut entistäkin vakavammin mahdollisuutta todella irrottautua omista tunnemyrskyistään ja egonsa pönkittämisestä. SE on maailman vaikeimpia, ellei vaikein, asia. Uskon vakaasti että egosta etääntymisessä auttaa huumori ja se ettei yksinkertaisesti enää jaksa ottaa itseään, tai asioita, vakavasti. Tämä parhaimmillaan johtaa tietynlaiseen keveyteen ja räjäyttää irti mielettömästi energiaa jolla pölläyttää itsensä aivo-orgasmin huipulle...
Olen tutkinut tunteitani ja huomannut että vuosikausia olen pelännyt niitä ja itseäni. Ehkä on syytäkin. Pelko on kuitenkin saanut aikaan tavan elää koko ajan puolittaisessa valheessa, jossa pelot projisoidaan ulkomaailmaan ja sen edustajiin. Tämä johtaa sitten taas vihaan. Ja sellaista tunnettahan itseään pelkäävä ihminen ei kestä pätkän vertaa ilman että hulluus vaanii nurkan takana! - Tunteita voi kuitenkin tarvittaessa tarkastella kuin rumia rotan roikaleita edessään hännästä roikottaen. Siinä auttaa rehellisyys omaa itseään kohtaan: on tajuttava että tässä samalla kun etäännytän itseni tästä tunteesta, se kuitenkin ON osa minua, SE OLEN MINÄ! Muuten kyseessä on hedelmätön aivojumppa, joka johtaa väärään itseluottamukseen.
Olen hetkittäin oivaltanut TÄMÄN HETKEN suunnattoman autuuden, ja tajunnut että mistä tahansa voi saada rajatonta nautintoa... Voin päässäni tarkastella vaikka upeaa jalokiveä, eikä maksa senttiäkään. Ja jos nautinto irtoaa jostakin ihan konkreettisesta asiasta (ruoka, seksi, esineet, taide) niin mikäpäs siinä. En pihtaa itseltäni nautintoa, enkä myöskään ryve siinä niin että jäljellä on vain kuvotus ja kyllästyminen...
Kaikkein syvimmältä löytyy se piste missä ELÄMÄN (ja miksei kuolemankin) suunnaton ilo yhdistyy siihen pohjattomaan suruun mikä tulee siitä että kaikki on katoavaista. Sillä tunteella saa jo kaalinsa siihen kuntoon että johan on piru jos ei koe elämän olevan maagista... Hui.
:) =D ;D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hello!!:):)
Olet oivaltanut jotain TODELLA HIENOA monessakin suhteessa ja en voi tehdä muuta kuin allekirjoittaa paljonkin sanomaasi...se keveys ja aivo-orgasmi...toisaalta voimiaan voi käyttää myös paljon väärään ja negatiiviseen...että vapaus valita.