Jonnekin täytyi tämäkin vuodatus laittaa, kun en olisi kestänyt sen paisuttelua viittä vaille murheen murtamassa pääkopassani. Lukekaa ja kommentoikaa, jos jaksatte.
Vaikka juuri eilen minulle varmistui paikka aikuislukiosta rehtorin luvalla ja pääsen aloittamaan toisen asteen opinnot, olen hetken helpotuksen jälkeen taas alakuloinen. Hetkisen ehdin jopa muodostaa mielikuvan mahdollisesta ammatistani, mutta sitten ikään kuin palasin taas samaan tilaan, missä olen ollut siitä asti kun päätin peruskoulun. Kuitenkin koen opiskelun mielekkääksi, enkä minä siten lukion valitsemista murehdi.
Mutta vaikka uskon että kaikki tämä kävisi minulta sinänsä helposti, ja että voisin pyrkiä jatkossa psykologiksi, muusikoksi tai vaikka kirjailijaksi, tuntuu olo melkoisen tyhjältä.
Sekin että juuri tänä syksynä samaan aikuislukioon on menossa monia oman ikäluokkani edustajia, ei juuri tunnu miltään. Olen arka tutustumaan uusiin ihmisiin, enkä ihmisryhmissäkään osaa juuri pitää keskustelua yllä, vaikka olenkin viime aikoina yrittänyt rohkaista itseäni.
Yksinäinen lukioura ja työelämä voi siis olla tiedossa, mutta ajatus sellaisesta masentaa niin paljon, etten voi jättää käyttämättä kaikkia mahdollisia keinoja tilanteen helpottamiseksi. Minulla ei peruskoulunkaan aikana ole muodostunut juuri minkäänlaista kaveriverkostoa, ja elämisen tyhjyys vain syvenee ellen tee jotain. Yksinäisyys on kyllä vaivannut minua jo ala-asteen keskivaiheilla, muttei yhtään niin kovasti kuin ihan viimeisimpien vuosien saatossa.
Vaikka juuri eilen minulle varmistui paikka aikuislukiosta rehtorin luvalla ja pääsen aloittamaan toisen asteen opinnot, olen hetken helpotuksen jälkeen taas alakuloinen. Hetkisen ehdin jopa muodostaa mielikuvan mahdollisesta ammatistani, mutta sitten ikään kuin palasin taas samaan tilaan, missä olen ollut siitä asti kun päätin peruskoulun. Kuitenkin koen opiskelun mielekkääksi, enkä minä siten lukion valitsemista murehdi.
Mutta vaikka uskon että kaikki tämä kävisi minulta sinänsä helposti, ja että voisin pyrkiä jatkossa psykologiksi, muusikoksi tai vaikka kirjailijaksi, tuntuu olo melkoisen tyhjältä.
Sekin että juuri tänä syksynä samaan aikuislukioon on menossa monia oman ikäluokkani edustajia, ei juuri tunnu miltään. Olen arka tutustumaan uusiin ihmisiin, enkä ihmisryhmissäkään osaa juuri pitää keskustelua yllä, vaikka olenkin viime aikoina yrittänyt rohkaista itseäni.
Yksinäinen lukioura ja työelämä voi siis olla tiedossa, mutta ajatus sellaisesta masentaa niin paljon, etten voi jättää käyttämättä kaikkia mahdollisia keinoja tilanteen helpottamiseksi. Minulla ei peruskoulunkaan aikana ole muodostunut juuri minkäänlaista kaveriverkostoa, ja elämisen tyhjyys vain syvenee ellen tee jotain. Yksinäisyys on kyllä vaivannut minua jo ala-asteen keskivaiheilla, muttei yhtään niin kovasti kuin ihan viimeisimpien vuosien saatossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No juuri nyt on hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Eli ei kannatta siellä lukiossa vetäytyä jo alussa syrjään vaan täysillä vaan mukaan, muutkin kun todennäköisesti on toisilleen aika tuntemattomia. Tosin onhan se hieman erilaista kuin normaalissa päivälukiossa, kun on vähän varttuneenpaa väkeä.
3 vuotta lukiossa on kyllä tosi tylsä aika viettää yksin. Ei paljon motivaatiota opiskeluun siinä tilanteessa varmasti ole, joten älä päästä siihen tilanteeseen.
Yksinäisyys on semmonen juttu, joka on vaikee aluks murtaa mut vauhtiin kun on päästy niin kyl se onnistuu.
Tääl on klassisia vinkkejä voittaa yksinäisyys ja saada ystäviä.
Itsekin olen niistä laittanut muutaman.
On kyl vaikeeta lähtee toteuttaa niitä vinkkejä vaik ihan toimivia ne kyl voi olla.
Ihmisten luo meneminen on aluks hyvä alku.
Kun tapaa uusia ihmisiä moikkaa välillä ja hitaasti mut varmasti luo pohjaa ja perustuksia kaverisuhteelle niin sit se lähtee siit vauhtiin.
Mun yks kaveri opiskelee aikuislukiossa et on siellä ihan sunkin ikäsiä.
Juttelet ihan itse opiskelusta ja sitten muista arkisista jutuista.
Vapaa-ajalle voi sitten järjestää tapaamisia.
Nää asiat voi ottaa vähän aikaan tai sit yhes päiväs saa ystävän.
Hitaasti mut varmasti on mun yks motto.
Tsempiä :)