Onko 45v sitten tehty ae voimassa iankaikkisesti?
A-ehtopaperi allekirjoitettiin kirkon sakastissa eteeni juuri ennen vihkimistä. Sen mukaan minulla ei ole oikeutta vaimoni tuleviin perintöihin.
Tapauksessani olen ollut omaisuutemme kartuttaja ainoana työssäolleena. Vaimoni on taas ikänsä ollut kotirouvana. Meillä on yhteinen asunto ja kesähuvila.
Vaimo on saanut joku vuosi sitten suuren perinnön vanhemmiltaan. Hän muutti heti perintöosakkeeseensa pois luotani.Emme ole eronneet mutta asumme erillään. Käytännössä kylläkin olemme omilla teillämme.
Myimme suuren YHTEISEN asuntomme, annoin siitä myyntihinnasta vaimolle PUOLET ja ostin omalla puoliosuudellani itselleni OMIIN nimiini pienen omistusasunnon.
Omistamme vielä kesähuvilan, jossa käymme vuorottelusysteemillä eri aikoina. Sen jaosta emme pääse yksimielisyyteen koska kumpikaan ei halua siitä luopua!
En pysty maksamaan (eli huvilan myyntihinnasta puolet hänelle) häntä ulos huvilastamme mutta hän pystyy maksamaan minut siitä ulos. Ja se merkitsisi avioeroa.
Joudunko avioerotapauksessa puolittamaan koko nyt minulla olevan omaisuuteni arvon, josta toinen puoli menisi hänelle?
Joudunko vielä maksamaan OMASTA omistusasunnostani PUOLET vaimolle, vaikka se on rahoitettu sillä aikoja sitten myydyn isomman, yhteisen asuntomme puoliosuudella? Siitä kaupastahan vaimoni sai jo oman puoliskonsa silkkana rahana.
NIIN. Miten on. Onko tämä ae-paperi iankaikkisesti voimassa? Voiko vaimo käyttää tätä perintöään pelkästään omiin tarkoituksiinsa?
Avioehto 45vee sitten
2
627
Vastaukset
- Laki on Laki
Onko teidän yhteisen asunnon myynnistä dokumenttia?
Onko vaimollesi maksamastasi puoliosuudesta dokumenttia?
Todennäköisesti näin iso tapahtuma on käyty pankin tiskillä. Jos dokumenttia ei kotoa löydy, pankin arkistoista ne on saatavilla.
Niillä Sinun pitäisi pystyä todistamaan, että vaimosi on jo saanut kaupasta osuutensa. Täten hänellä ei ole oikeutta nykyiseen asuntoosi. Voidaan myös katsoa, että senaikainen puoliosuuden arvo otetaan jollain muulla tapaa huomioon. Muuhun omaisuuteesi hänen osuutensa on tasan puolet. Sinulle todennäköisesti jää kokonaan oma omistusasuntosi ja muusta omaisuudestasi vaimosi saa puolet.
Vaimosi ei-perittyyn omaisuuteen sinulla on puolioikeus. Jos hän ei pysty osoittamaan jotakin osiota perityksi vanhemmiltaan niin sellaiseen sinulla on oikeus.
Kaikki yhteinen omaisuus pankkitileineen kaikkineen lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella.
Avioehdon alaisiin ei sinulla ole oikeutta. Avioehto on voimassa eliniän.
Jos vaimosi maksaa sinut "ulos" huvilastanne, mikä tarkoittaa sitä, että saat rahana puolet sen tämänhetkisestä arvosta. Silloin se siirtyy kokonaan vaimosi omistukseen. - Ammattilainen tietää...
Mitäs allekirjoitit! En minä ainakaan enään siinä tilanteessa olisi. Hieman tuntuu oudolta jos ei asiaa oltu otettu aikaisemmin esille.
Olisi oik.mukaista jos vaimosi huomaisi sinuakin käyttäessään perintöään. Olethan sentään ollut hänen elättäjänsä ja omaisuutenne kartuttaja. Vain onko vaimosi ollut `tossun` alla ja ehkä pikkurahoissa, jota hän nyt kostaa.
Surkeata asiassa on myös se, että yhden huvilan takia roikutaan `yhdessä` eikä osata erota. Vuorottelusysteemi on hieman kyseenalainen ja stressaa mieltä.
Luulisin näin maalaisjärjellä ajatellen, että saat pitää asuntosi, eikä vaimollasi ole siihen oikeutta kajota. Suosittelisin kuitenkin ottamaan yhteyttä asiassa avioeroihin erikoistuneeseen lakimieheen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2853538Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221958Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441616- 841461
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.821151- 1431149
- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.93957Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210821Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61757