Mikähän mahtaa akvaariota vaivata? N 7 vuotta vanha akvaario, 100l ja viime aikoina ollut enään vähän kaloja, pohjalla 1 albiinomonni ja 1 imumonni, niiden lisäksi oli enää jäljellä 3 keltabarbia, vuosia vanhoja nekin. Sitten yhdelle keltabarbeista tuli paksu maha, ihan kuin olisi ison kiven nielaissut. Vointi oli hyvä ja uinti normaalia, söi ja liikkui tavallisesti.Iho oli moitteeton. Tätä kesti viikkotolkulla, sitten lopetin varmuudeksi kalat ja ostin uusia.
Uudet kalat ovat miljoonakaloja (8kpl) ja seeprakaloja (8kpl, mutta nyt 4 viikon jälkeen yhdellä seeprakalalla on taas samanlainen paksu maha! Samana päivänä huomasin myös, että akvaarion seinissä ja sisäsuodattimessa on pieniä valkoisia munia ruhmässä, seepran tuleva perheenlisäys vai jotain loisia????
PH:sta en tiedä kun liikkeessä aina sanovat, ettei sitä tarvitse seurata, mutta sen tiedän, että tällä alueella vesi on pehmeää ja olenkin siksi suosinut aina barbikaloja, jotka ovat kyllä tähän asti menestyneetkin jollain lailla.
Vettä vaihdan n 2 viikon välein 1/3.Samalala putsaan suodattimen kunnolla ja pohjan myös.
Voisko joku neuvoa mikä ihme nyt akvista riivaa?? Kiitos etukäteen =)
Outo tauti, en löydä tälläisiä oireita kirjasta??
6
673
Vastaukset
- ..............................
vilkaiseppa googlesta ensikerralla kun kaloja hankit! 100l on AIVAN LIIAN PIENI keltabarbeille ja aika monelle muullekkin. ole hyvä ja ota selvää kalojen vaatimuksista ennenkuin niitä hankit. Ei ole iso urakka kirjoittaa kalan nimi googleen ja löytää tila ja vesi vaatimukset.
- Sissi
Olen aina kaloja ostaessani pyytänyt eläinliikkeen henkilökunnalta suosituksia millaisia kaloja minun on hyvä hankkia ja muutenkin neuvoja ja ohjeita akvaarion hoitoon. Mikäli minulla on ollut "vääränlaisia" kaloja se johtuu sitten eläinkaupan asiantuntemattomuudesta. Tahallani en todellakaan ole väärin hoitanut. Täytynee vaihtaa akvaaroliikettä.
Kuvittelin, että täältä saisi asiallisia neuvoja, mutta olin vääräässä :( - minäpä minä.
Sissi kirjoitti:
Olen aina kaloja ostaessani pyytänyt eläinliikkeen henkilökunnalta suosituksia millaisia kaloja minun on hyvä hankkia ja muutenkin neuvoja ja ohjeita akvaarion hoitoon. Mikäli minulla on ollut "vääränlaisia" kaloja se johtuu sitten eläinkaupan asiantuntemattomuudesta. Tahallani en todellakaan ole väärin hoitanut. Täytynee vaihtaa akvaaroliikettä.
Kuvittelin, että täältä saisi asiallisia neuvoja, mutta olin vääräässä :(Olen samaa mieltä, kannattaa tosiaan etsiä googlesta aina eikä todellakaan luottaa myyjiin, he eivät aina tiedä kaloista sitä oikeaa tietoa. Esim keltabarbi tarvitsee vähintään sen 300litraa ja enemmänkin, etenkin kun on parvikala. Kysy vaikka tältä palstalta jos et jotain tiedä, apua aloittelevalle akvaristille, siellä vastataan mutta vastaajista luotan vain fish king, rihma ja rrr nimimerkkeihin.
- Mneijonen
Ja keltsit menee Markun mukaan 85 litraseen.
- fish KING
Mneijonen kirjoitti:
Ja keltsit menee Markun mukaan 85 litraseen.
.. eikä ko. Akvaariokalat kirjaa saa tulkita raamatun tavoin, kirjan akvaario tilavuus suositukset ovat ja tarkoittavat että kunkin kalan yksittäis minimi parvikoko sekä akvaarion minimitilavuus ovat keskenään sopivia vain tälle määrälle kaloja, akvaariossa ei saisi olla muita kaloja lainkaan.
Tässä tapauksessa keltabarbeja eli nykyään messinkibarbi, voi pitää ainoana lajina n. 90l akvaariossa.
Kun kuitenkin tiedetään että keltabarbit ovat erittäin parvisidonnaisia ja nopeita uimareita sekä keskikoko akvaariokalaa suuremmaksi kasvava laji (jopa yli 7cm) ei niiden paikka todellakaan ole noin pienessä akvaariossa pienessä parvessa.
Puolitoistametriä taittuu todella nopeasti täysmittaisilta keltseiltä ja on silmin nähtävää kuinka yli parinkymmenen pään parvi nauttii olostaan suuremmissa akvaarioissa, käytännössä sama asia on kaikkien parviaktiivisten pikkukalojen kanssa mutta ihminen kun valmistaa pieniä akvarioita niin niitä myydään ja ovat suosittuja kun mahtuvat kodin pieniin nurkkiin ja kalat joutuvat tähän pakostakin tottumaan. Siksi yleensä vaikeuksia tuleekin...
Mun mielestäni alle metristä akvaariota ei seura akvaarioksi kannattaisi valitakaan mutta mikä auktoriteetti minä kenellekkään olen ja voisin muka valtavirtaan mitään vaikuttaa, se on turhaa olettelua, mutta aina saa toivoa että joku päivä ihmiset inhimillisyydsssään tajuaisivat miten ja missä trooppisia kaloja tulee hoitaa.
- on ollut samoja oireita
taistelukaloilla. Vatsa oli ihan sairaan suuri,ihan kun räjähdyspisteessä. Kalat kuitenkin uivat,söivät ja muutenkin käyttäytyivät normaalisti kunnes ykskaks kuolivat. Minulle ei ole selvinnyt mikä niitä vaivasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on979043- 928806
- 167840
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1756213Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585298En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234325Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54230- 384153
- 373929
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..803823