Tämä se on

ensin meille altistuneille tulee krooninen bronkiitti ja sitten keuhkoahtauma, jossa diffuusiokapasiteetti laskee erotuksena astmasta. Astmakin on vielä mahdollista saada kroonisen bronkiitin seurauksena.

http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Krooninen_keuhkoputkitulehdus_ja_keuhkoahtaumatauti

Veikkaanpa että tämänlainen taudin kulku on aika yleinen homeista altistuneille.
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

NYKYhomesairailla näyttää olevan tieto hanskassa.
Ja mikäpä on ollessa, koska sitä tietoa nykyisin on muiden sairastuneiden ja netin tuottamana saatavissa yllin kyllin.
Omaan käyttöön voi ostaa myös Piko-mittarin.
Toisin oli 1990-luvulla.

Tuossa äskettäinkin eräskin homesairas (Kela-astma todettu) soitteli kertoillen FEV1:s arvonsa laskeneen muutaman viikon työssäolon jälkeen lomanaikaisnoususta 2,7:stä ollen nyt jo 2,4. Odottelee vielä lisälaskua ennenkuin menee tt-lääkärille.
Ihopolin diagnosoima psorikin hävisi VIELÄ loman aikana, jonka häviämisen hän todennutti tt-lääkärillään heti työhonpaluunsa aamuna.
Työhönpalattua sekin on alkanut kukkimaan nyt vasta säärissä, mutta senkin pahenemista käsivarsiin odottelee ennen tt-lääkärille hakeutumista.
Nivelsärytkin palasivat. Hänellä reumapolin diagnosoima reumakin. Pysyvää reumalääkituystä ei vielä ole tarvinnut käyttää.
Toinen astmalääkekin piti ottaa jälleen käyttöön työhönpalattua.
Diffusiokapasiteetti on hänelläkin vielä normaali, joka tarkoittaa sitä, että keuhkorakkula-alueella ei ole vielä emfyseemaa.
Hengenahdistustakaan ei VIELÄ esiinny.

Hänenkaltaisiaan homesairaita on maassamme muitakin, jotka ovat huomanneet LÄÄKETIETEELLISEN todistustaakan sairauksistaan olevan heillä itsellään koskien heidän tulevaa oikeusturvaansa, ja eihän siinä muuta kuin tt-lääkäri kirjaamaan niitä asianmukaisesti epikriisiin, joten faktanäyttöä vakuutusyhtiölle riittää siinä vaiheessa kun työkyky totaalisesti pettää kosteusvaurioaltistuksen aiheuttaman sairauden/sairauksien takia, joka voi olla muukin kuin astma.

Saattaa olla tai sitten ei, että III:s kerroksen majviklaiset yltävät vastaaviin suorituksiin.
Hehän ihmettelevät tänä päivänä sitä kuinka kosteusvauriorakennuksen aiheuttaman sairaudeb/sairauksien välinen syy-yhteys pystyttäisiin lääketieteellisesti toteamaan.

Kokeellisesti, kokeellisesti tietävät NYKYhomesairaat. Työpaikka-altistus päälle ja pois ja jälleen päälle ja pois ja lekuri kirjaamaan faktatieto epikriisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keuhkoahtauma kirjoitti:

ensin meille altistuneille tulee krooninen bronkiitti ja sitten keuhkoahtauma, jossa diffuusiokapasiteetti laskee erotuksena astmasta. Astmakin on vielä mahdollista saada kroonisen bronkiitin seurauksena.

http://www.therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Krooninen_keuhkoputkitulehdus_ja_keuhkoahtaumatauti

Veikkaanpa että tämänlainen taudin kulku on aika yleinen homeista altistuneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu