Onkohan nyt

Olenkohan rakastanut itseni näännyksiin?
Olen ollut isänä ja äitinä, siskona ja veljenä
ystävänä, uskottuna, palvelijana ja piikana.
Olen yrittänyt olla kaikkea kaikille,
oudot ihmiset takertuvat helmoihini.
Takki on tyhjä, sanoisinko näin.
Minua kysellään silloin kun apua tarvitaan ja kuvitellaan, että olen ainailoinen ja ainapalveluksessa.
Jos itse tarvitsen jotakin, ketään ei näy missään, kaikilla on kiire tai " jotain muuta ".
Olen tullut kyyniseksi ja tunnen kuinka sisälläni on vihaa, vihaa, vihaa!!!
Olen siis väsynyt ja vihainen, kaikille ja kaikelle. Ihmetellään, kuinka sinä nyt olet "tuollainen"? syy on tässä!
Olen vain ihminen, samallalaila heikko ja vajavainen kuin muutkin ja tarvitsen joskus itsekin apua. Tänään päätin lopettaa
kaikenlaisen ylenmääräisen jeesaamisen ja hyysäämisen, juoksin vihani pois raikkaassa metsässä ja päätin tulla itsekkääksi, joten ihmiset, sen tämä viha sai aikaan ja minusta alkaa kehkeytyä ihan mukiinmenevä, nykyaikainen
hälläväliätyyppi. Joten ystävät ja kaikenkarvaiset toverit. Sanotaan että " kaveria ei jätetä" mutta minä aion jättää.
Heippa kaikille, hion tässä kyynärpäitäni huomisen varalle!
3492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä toi sun vihas, luuserit saa mennä menojaan.
Hio kyynärpääs oikein teräviks, tapu tapu!!!

Äänestä

ihan oikein.mä kanssa joskus tein saman päätöksen,kun ei vastapalveluksia tullut niiltä joita jelppasin.itsekkyys on tässä tilanteessa ihan oikeutettua.

Äänestä

?????????????????????????????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- vihan aika - kirjoitti:

Olenkohan rakastanut itseni näännyksiin?
Olen ollut isänä ja äitinä, siskona ja veljenä
ystävänä, uskottuna, palvelijana ja piikana.
Olen yrittänyt olla kaikkea kaikille,
oudot ihmiset takertuvat helmoihini.
Takki on tyhjä, sanoisinko näin.
Minua kysellään silloin kun apua tarvitaan ja kuvitellaan, että olen ainailoinen ja ainapalveluksessa.
Jos itse tarvitsen jotakin, ketään ei näy missään, kaikilla on kiire tai " jotain muuta ".
Olen tullut kyyniseksi ja tunnen kuinka sisälläni on vihaa, vihaa, vihaa!!!
Olen siis väsynyt ja vihainen, kaikille ja kaikelle. Ihmetellään, kuinka sinä nyt olet "tuollainen"? syy on tässä!
Olen vain ihminen, samallalaila heikko ja vajavainen kuin muutkin ja tarvitsen joskus itsekin apua. Tänään päätin lopettaa
kaikenlaisen ylenmääräisen jeesaamisen ja hyysäämisen, juoksin vihani pois raikkaassa metsässä ja päätin tulla itsekkääksi, joten ihmiset, sen tämä viha sai aikaan ja minusta alkaa kehkeytyä ihan mukiinmenevä, nykyaikainen
hälläväliätyyppi. Joten ystävät ja kaikenkarvaiset toverit. Sanotaan että " kaveria ei jätetä" mutta minä aion jättää.
Heippa kaikille, hion tässä kyynärpäitäni huomisen varalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu