En oikein tiedä mihin tän kirjoittaisin, mutta ainakin toivon saavani vastauksia :)
No pari viikkoa sitten kävin lääkärissä, pikkusormet olivat puutuneen tuntuiset(?), oikea korvani tinnitti välillä ja oli lievää "päänsärkyä". Lääkäri totesi, että niskani on täysin jumissa ja passitti mut hierojalle ja että oon masentunut, joten laitto lähetteen nuoriso psykologille. No oon käyny nyt hieronnassa pariin kertaan ja kipeetä se tekee kieltämättä, mutta paljon rennompi olo on ja käsien puutumiset, "päänsäryt" ja oikean korvan satunnainen tinnitys on poissa.
Mutta oon jo jonkin aikaa kärsiny jonkinlaisista paniikkikohtauksista. Jos mussa sattuu olemaan jokin paikka vähänkin puuduksissa taikka jotain muuta oiretta olevinaan, se saa sykkeen ihan taivaisiin, kädet alkaa hikoileen, vaikee hengittää, tulee aivan sairaalloinen kuolemanpelko ja alan vapiseen. En oo ollu viimeaikoima yhtään rento, paskajäykkänä koko ajan. Oon kuitenkin vasta 16v poika ja haluan elää, elää ilman näitä vaivoja. Nää kohtaukset on tullu paljon pahempina iltaisin/öisin (juuri ennen kirjoittamistani oli juuri tuollainen kohtaus), päivisin olo on "ihan ok". Nukahtaminen on vaikeeta ja siks syönkin unilääkkeitä. Vanhemmat eivät tänä iltana antaneet pilleriä joten en tiiä koska pystyn nukahtaan. Muutenkin on väsynyt läpi päivän. Olo on totta viä ahdistunut, en pysty nauttiin mistään kun elämä on sangen paskaa just nu.
No nää vaivat saattaa olla ihan vaan mun vikani. Syön TODELLA ykstoikkosesti, esim. en oo koko kesänä syönä aamupalaa (heräänkin vasta iltapäivällä) ja iltapalaks oon syönä vaan nuudeleita. En syö mitään kasviksia tai hedelmiä, enkä mitään monivitamiini valmisteita, magnesiumia kyllä. En liiku tai saati rasita itteeni millään tavalla, en muista koska olisin ollu hiessä tai saati hengästynyt. Ylipainoinen oon (en mikään LÄSKI), kavereita ei oo vapaa-ajalla ja oon yksinäinen. Ei oo kellekkään kelle puhua, onneks pääsen sentään psykologille jotain sanomaan.
Oon kirjottanu tänne ennenkin mutta kirjotimpa uudelleen...
Antakaa anteeks kirjotus virheet.
No pari viikkoa sitten kävin lääkärissä, pikkusormet olivat puutuneen tuntuiset(?), oikea korvani tinnitti välillä ja oli lievää "päänsärkyä". Lääkäri totesi, että niskani on täysin jumissa ja passitti mut hierojalle ja että oon masentunut, joten laitto lähetteen nuoriso psykologille. No oon käyny nyt hieronnassa pariin kertaan ja kipeetä se tekee kieltämättä, mutta paljon rennompi olo on ja käsien puutumiset, "päänsäryt" ja oikean korvan satunnainen tinnitys on poissa.
Mutta oon jo jonkin aikaa kärsiny jonkinlaisista paniikkikohtauksista. Jos mussa sattuu olemaan jokin paikka vähänkin puuduksissa taikka jotain muuta oiretta olevinaan, se saa sykkeen ihan taivaisiin, kädet alkaa hikoileen, vaikee hengittää, tulee aivan sairaalloinen kuolemanpelko ja alan vapiseen. En oo ollu viimeaikoima yhtään rento, paskajäykkänä koko ajan. Oon kuitenkin vasta 16v poika ja haluan elää, elää ilman näitä vaivoja. Nää kohtaukset on tullu paljon pahempina iltaisin/öisin (juuri ennen kirjoittamistani oli juuri tuollainen kohtaus), päivisin olo on "ihan ok". Nukahtaminen on vaikeeta ja siks syönkin unilääkkeitä. Vanhemmat eivät tänä iltana antaneet pilleriä joten en tiiä koska pystyn nukahtaan. Muutenkin on väsynyt läpi päivän. Olo on totta viä ahdistunut, en pysty nauttiin mistään kun elämä on sangen paskaa just nu.
No nää vaivat saattaa olla ihan vaan mun vikani. Syön TODELLA ykstoikkosesti, esim. en oo koko kesänä syönä aamupalaa (heräänkin vasta iltapäivällä) ja iltapalaks oon syönä vaan nuudeleita. En syö mitään kasviksia tai hedelmiä, enkä mitään monivitamiini valmisteita, magnesiumia kyllä. En liiku tai saati rasita itteeni millään tavalla, en muista koska olisin ollu hiessä tai saati hengästynyt. Ylipainoinen oon (en mikään LÄSKI), kavereita ei oo vapaa-ajalla ja oon yksinäinen. Ei oo kellekkään kelle puhua, onneks pääsen sentään psykologille jotain sanomaan.
Oon kirjottanu tänne ennenkin mutta kirjotimpa uudelleen...
Antakaa anteeks kirjotus virheet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsellä paniikki kohtaukset loppuivat lähes kokonaan kun aloitin säännölisen liikunnan.Muuten kärsin niistä melkein koko elämäni (olen 40v)kaverini joka kärsi samoista asioista sanoi alottaneensa maraton harjoittelun ja kohtaukset jäivät.en uskonut, mutta kun kun alin 2krt viikossa lätkimään sulkapalloa niin sama juttu jonkin ajan päästä.säännöllinen ruokailu auttaa myös.hoida itseäsi ja liiku rivakasti pari kertaa viikossa ja katso kuinka käy.lääkkeillä pärjäilee mutta jos voi olla ilman niin parempi niin.eli lenkille sieltä.
Jopas on sulla harmillinen tilanne! Itsellä on lapsia ja toivon aina ettei heidän tarviis koskaan kokea samaa kun minä, eli paniikkikohtauksia.
Käy siellä psykologilla, se on tosi jees! Varmasti saat noihin paniikkikohtauksiin parhaiten avun sieltä.
Minä "vanhana ja viisaana" suosittelen hieman monipuolisempaa ruokavaliota, nuudeleissa ei oikeesti ole mitään ravintoa - miten luulet että elimistö jaksaa toimia jos ei ole rakennusaineita?? Ala vaikka tyyliin omena päivässä ja siivu juustoa syömään terveellisemmin :)
Ja liikunta, itsekään en mikään himohilluja ole mutta tuonkin voi alkaa varmaan hissuksiin hiippailemalla ensin korttelin ympäri, sitten vähän kauemmas.
Kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti vaivasi on vain ohimenevää :)
Mä oon 14-vee nuori tyttö ja kärsin samoista ongelmista. Mulla tätä ei oo kestänyt pitkään, enkä oo kertonut kenellekkään. Oon aatellut vaan et kuvittelen kaiken. Mulla viimeisin paniikkikohatus sattui eilen illalla. Ja se tunne on kauhee. Mä meen ihan paniikkiin ja pelkään koko ajan. Sit mä yritän saada hengityksen tasaantumaan ja se auttaa, että koittaa hengittää ihan rauhassa ja ajatella,ettei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin. Sitä ei kannata pelätä,se tulee jos on tullakseen. Mä ajattelin myös et alan liikkumaan enemmän ja syömään paremmin,että tää jo loppuisi. Mä kirjoitan myös päiväkirjaa mun tuntemuksista,mutta tuntuu hyvältä puhua niistä myös täällä. Mulla se alkoi kai siitä kun mun todella rakas mummoni kuoli. Ja menin siitä aina vain huonommaksi. Kuvittelin pärjääväni hyvin, kunnes iski ensimmäinen paniikkikohtaus. Pelästyin sitä ja aloin pelätä seuraavaa kohtausta. Kohtauksia tuli,mutta ne oli lievempiä,kun nykyään. Mä en uskalla kertoo tästä mun vanhemmillekkaan, vaikka mun isällä todettiin masennus. Kai mä kärsin siitä kaikesta jotenkin siinä sivussa. Mulla oli myös luulotautisia oireita,mutta ne hävisi kun tajusin,mikä todella on vialla. Nyt aion keskittyä tarvittavaan lepoon,oikein syömiseen ja liikuntaan. Toivottavasti säkin saat itsesi kuntoon ! :)
Tärkeintä että pääset psykologille ja puhut sille kaikki oirees ja haluat noista kohtauksista eroon.Ei niistä tarvia kärsiä jos ei halua.Tarvitaan vaan aikaa ja motivaatiota tehdä oma osuus itsensä hoidossa.Esim.noudattaa lääkärin/psykologin ohjeita ja pitää huoli itsestään.Paniikkihäiriöön kun ei mitään "pirkkaniksiä" ole.Mutta mitä aiemmin otat asian puheeksi ammatti-ihmisen kanssa ja motivatiota löytyy helpomman elämän saamiseksi,sen parempi ja mahdollisuus toipua,ennenkuin paniikkihäiriö muuttuu vakavatasoisemmaksi.Itse en uskaltanut puhua kohtauksistani vuosiin kenellekkään koska luulin,että minua pidetään hulluna.Viimein oli pakko puhua ja minulla todettiin vakavatasoinen paniikkihäiriö johon ei enää auttaneet kuin vahvat rauhoittavat lääkkeet(ei kylläkään mikään hyvä ratkaisu).Nyt oon viimevuosien aikana saanut vähennettyä lääkitystä hiukan ja edessä olisi kokonaan vieroitus lääkkeistä.Lääkärin ohjeiden mukaan ja oon motivoitunut siihen.Ei kannata lannistua,apu löytyy kun sitä pyytää.Onnea ja parempaa elämää sulle!
Noh siis ensinnäkin kannattaa kokeilla josko liikunta auttaisi?
Itse oon ollut tosi masentunut pitkän aikaa jo..tiedän sen vaikkei oo todettu. Kuitenki mua ainakin helpotti se että päätin tehdä tietyt rutiinit joka päivä..niin ettei tule sellasia jäykkiä olotiloja yms. Ja se ettet syö aamupalaa saatta vaikuttaa ihan valtavasti noihin oloihin.
DUDE its the päivän tärkein ateria! Ja muutenkaan ei toi elämän tyylisi kuulosta erityisen hyvältä..ajatteleppas jos tuo kaikki johtuukin vaan siitä ettet liiku hyvin ja syö kunnolla?
Tietkö että kaikki vaikuttaa kaikkeen, ihminen on " psykofyysissosiaalinen kokonaisuus" ;) u know.
Sinuna koettaisin saada elämäni raiteilleen ensin kokeilemalla elämäntapojen uudistusta. Ja se voi olla vaikeeta aluksi, mutta kaikissa meissä asuu pieni tsemppari. Anna sen auttaa sua!
Jos ei muutaman kuukauden päästä auta ( koska nää on pitkiä prosesseja) nii silloin kannattaa ruveta etsimään syytä jostain muualta. take care:)