päättötyö--->haastateltavaksi

Kerran kauan sitten rakastuin erääseen nuoreen naiseen työpaikallani. Siitä tarinasta ei seurannut vielä mitään konkreettista, mutta vähän tämän tapauksen jälkeen, olin erään vanhemman miehen kanssa diskossa ja kehuin erästä naista kauniiksi. Mies sanoi heti, että olen lesbo. Tämä mies esitteli minut eräälle lesbonaiselle ja siitä se sitten alkoi.. Monen vuoden parisuhde yhdessä asumisineen..

Ei mitään mielenmyllerryksiä, ei kysymyksiä. Totesin vaan mielessäni, että jaaha, tämä on sitten tätä.

Se tietoisuus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja on pysynyt muuttumattomana.

Lyhyestä virsi kaunis:

Olin 14 vuotta, kun tämän asian itsessäni tajusin. Koulussa olin kahdeksannella luokalla.
Mutta jo sitä aikaisemmin olen "ihastunut" tyttöihin, mutta en tiennyt/tajunnut/ajatellut sen olevan lesboutta. Ala-asteella jo ajattelin jonkin verran tyttöjä, mutta en nyt varsinkaan silloin kuvitellut olevani lesbo, enkä miettinyt, että miksi joskus ajattelen tyttöjä.

Olisin voinut kertoa pidemmänkin tarinan, mutta päätin jättää sittenkin pois joitakin "arkoja" asioita.

Saako udella missä oikein opiskelet?

Englannissa kielikurssilla lukion tokan ja kolmannen välisenä kesänä. Siellä kiinnitin huomioni erääseen tyttöön jolla oli mielestäni maailman ihanimmat silmät. Olin myyty ja löysin itseni tuijottamasta häntä usein. Kun hän jutteli minulle ja katsoi niillä silmillään, menin punaiseksi ja päädyin aina sanomaan jotain typerää. Silloin tajusin.

Tiesin heti, että kunhan pääsen takaisin Suomeen, kerron kavereille. Meidän kaveriporukassa oli lesboja, homoja ja bissejä, joten en jännittänyt paljoakaan enkä yrittänyt kieltää asiaa. Useimmat kamut sanoivat vaan että "tervetuloa joukkoon".

Vaikeinta oli mummin kanssa... hän on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä. Aluksi ajattelin, etten ikinä voi kertoa, mutta oli pakko selittää miksi en tule jouluna tädille (olin tyttöystävän luona). Mummi suhtautui todella hyvin, ja oli hieman loukkaantunut siitä etten ollut kertonut aiemmin.

Eipä siis mitään suurempia myllerryksiä ole ollut.

Jo kouluaikoina ihastusta tyttöihin. Ihmettelin, kun muut punastelivat tiettyjen poikien edessä, minusta pojat olivat mukavia kavereita, mutta mitään jännitettä en tuntenut silloin, enkä myöhemminkään. Y-asteella ihastuin kaukorakkauksiin -pariin tyttöön, joita mietin illat... Lukiossa rakastuin syvästi, ja hänkin taisi tuntea samoin. 17-18 vuotiaana vasta aloin tajuamaan, että tämänlaiselle tuntemiselle taitaa olla olemassa nimistyskin. Mutta edelleen haluan vain oikeuden tuntea vapaasti, en ilmoittaa tiukkaa lokeroa, johon kuulun ja mikä olen (vaikka sen tiedänkin:)

näin vähällä taustatiedolla, en kyllä kerro minkäänlaista tarinaa. Taitaa olla vedätystä koko "lopputyö", oikeinkirjoituskin tekee opiskelijalla tiukkaa, puhumattakaan oikeasta pilkuttamisesta. En halua päätyä illitteraatin lopputyöhön!

Oon aina ollut sellanen urheilullinen poikatyttö ja kasvanut isoveljien tiukassa otteessa...Ala-asteella aloin ekan kerran miettii et oonko erilaine,ku discois ja kotibileis ku tanssittii poikien kaa ja joskus taidettii jopa pussatakin ni ei se tuntunu mitenkää ihmeelliselt...Mut en sit sen enempää sillo tajunnu mist oli kyse...Sitten yläasteel huomasin joskus kattelevani tyttöjä ja sillo tuli itelle semmone vaivautunu olo ku en halunnu hyväksyy sitä...asiaa ei vie helpottanu ku haukuttii lesboks (ja muilla...), mut se lesboks haukkumine satutti sillon kyl eniten... Lukio aikoina tuli jokusen kertaa sekoiltua jätkien kaa,ku oltiin bilettääs...sillon tuntu et halusin näyttää itelle ja kavereille sen etten oo se mikä kuitenki jotenkin tiesin olevani...ku päinvastoin tajusin ettei jätkät herätä mitää tunteita muut ku ehkä kaverillisia...Pian sen jälkeen huomasin ihastuneeni yhteen tyttöön ja vuosia kestänyt myllerrys lakkas,kun pääsin sinuiks iteni kaa... Joku vuosi myöhemmin tapasin uuden tytön,jonka kaa sain jakaa ekan "kunnon" suudelman...En vaa tajuu sitä,ku välil se käyttäytyy sillei niinku me oltais enemmä ku ystävii,mut silti sil on vähä välii jotai ihme virityksii eri jätkien kaa...Go figure...! Toivottavasti ette kylästyny mun tarinaa...!

Aivan tahallaan väärin kirjoitettuna... Se oli nimittäin kuin keittämätön riisi. Se kaihersi hampaankolossa... pitkään.
Olen aina ollut kookas. Aiemmin harrastin vakavissani raudanvääntöä, mutta opiskelun ja töiden yhteissumma pakotti vähentämään harrastustani. Vanhat tavat kuitenkin kuolevat vitkaan ja olen säilyttänyt maskuliinisen olemukseni.
Tapasin aina ihastua vanhempiin miehiin. Minulla oli jopa suhde lapsuudenystäväni isään. (Sattuu olemaan ainoa mies, joka on koskaan saanut minut 'syttymään'.) Ikäeroa meillä on hieman yli 20 vuotta. Olin ihan lääpälläni kaikkiin vähänkin charmantteihin miesopettajiin, historian proffaani olin vähällä kosia.
No, menin sitten lääkäriin ja se tohtori mulle sanoi niin: sulla on kriisi. No, eipä kertonut mitään uutta, kriisi on kriisi. Jonkin aikaa istunnoissa vatvottiin miesasiaa ja miksi ehkä pelkäsin ikäisiäni ja vain hieman vanhempia miehiä. Syykin löytyi (raiskaus), mutta miksi sitten luotin niin sokeasti kaikkiin 'tosi' vanhoihin. Päätohtori ehdotteli, että kyse olisi siitä, että yhdistin heidät isääni. Täysin mahdollista. Ajoittaisia hillitsemättömiä raivokohtauksia lukuunottamatta isäni on mahtava tyyppi. Kuitenkaan viisas päätohtori ei ollut tyytyväinen. Hän kyseli kaikenlaista ja pakotti minut itsenikin ajattelemaan -kaikenlaista. Vasta 14 kuukauden 2 viikon ja 3 päivän terapian jälkeen uskalsin tunnustaa, että pakenin vanhempiin miehiin, koska tosiasiassa olin hulluna naisiin (lesbous on asia, jonka vahempani olivat usein tuominneet osaamatta kuvitella, että saattaisivat pakottaa minut kieltämään oman seksuaaliidentiteettini)

Niin että näin syntyi pikku lepakkotyttö.

jos haluat kysyä lisää:
[email protected]