olenkohan ainoa

En ole ikinä pelännyt tai kammonnut sairaalaassa käymistä eikä se ole tehnyt mitenkään pahaa. Nyt kun synnytys lähestyy olen todella ahdistunut siitä että joudun olemaan sairaalassa muutaman yön ja päivän. Jotenkin ajatus jaetusta huoneesta muiden synnyttäneiden naisten kanssa ahdistaa hirveästi. En ole ikinä viihtynyt yökylässä mutta tämä synnytysosaston pelko on todella kalvava.

Minulle on monet jo synnyttäneet naiset kertoneet itse pitäneensä siitä että on saanut vaihtaa ajatuksia näiden muiden naisten kanssa siellä osalstolla mutta itse minua tuo tieto ei lohduta. Olen nyt raskaana ollessani tullut jotenkin erityisen herkäksi ihmisten jatkuvalle voinnin kyselemiselle ja vatsan taputtelulle enkä muutenkaan ole halunnut vaihtaa ajatuksia kuin parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Ahdistaa valmiiksi jo ajatus siitä että ensin synnytän ja annan kaikkeni siinä tilanteessa ja sitten minut viedään vieraitten ihmisten keskelle.

Tiedän että moni teistä pitää minua nyt outona, niin pitää ystävänikin enkä oikeastaan ole pahemmin tästä asiasta puhunutkaan juuri siitä syystä. Ennen kuvittelin että pelkäisin nimenomaan synnytystä mutta nyt olen todellakin alkanut panikoitumaan tästä osastolla viipymisestä.
171012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ymmärrän ihan miltä susta tuntuu! Itse harkitsen yksityishuoneen varaamista (isommissa sairaaloissa)..
Itse olen tosi sosiaalinen tyyppi ja mulla on paljon kavereita; kun synnytin esikoiseni, huomasin itsessäni "pimeän" puolen; lapsivuodeaika sairaalassa, vauvan tuhistessa vieressä, oli jotenkin niin intiimiä ja herkkää, että olisin halunnut olla vierailuaikojen ulkopuolella vain yksin vauvan kanssa pötköttämässä! Olin "vain" 2 hengen huoneessa, mutta viereeni sattui nainen, joka ei millään ymmärtänyt rauhan kaipuutani; vaikka vedin verhot kiinni sänkyni ympärille, niin silti se huuteli asioitaan ja välillä jopa kurkisteli verhon takaa!!! Mun piti viettää sairaalassa leväten useampi päivä, mutta pakkasin kimpsuni heti 2 päivän jälkeen ja lähdin kotiin huilaamaan. Nyt odotan toista, ja aion jo hyvissä ajoin mainita asiasta sairaalaan. ja ainakin tiedustella mitä yksityishuoneet maksaa...

Äänestä
  • Mitenhän ihmeessä sitä kehtaa sanoa tulevalle huonekaverille, että sori, haluan olla rauhassa? Tuntuu tosiaan, että kaikki tuttuni tulevat suurinpiirtein sydänystäviksi tai vähintään kirjekavereiksi omien huonekavereidensa kanssa!

    Äänestä

Ei sun oo pakko siellä jutella kenenkään kans jos siltä tuntuu, ja Oulussa ainakin oli sänkyjen välillä näköestettä. Mä keskityin synnytyksen jälkeen ihan vauvaan ja lepäilyyn, en juuri edes kiinnittänyt huomiota siihen toiseen synnyttäneeseen joka huoneessa oli.

Jutella saa jos haluaa, ja yleisemmistä tiloista varmaan jutteluseuraa löytyneekin, mut tuskin kukaan olettaa että sä sieltä sängynpohjalta oot vapaaehtoinen rupattelemaan joutavanpäivysiä.

Onnea synnytykseen!

Äänestä

kyllähän tuo ahdistaa vähän , mutta se voi toisaalta joillekin sattua niin hyvin, että sattuu "sieluntoveri" viereiseen sänkyyn, kuten siskollani. he ovat ystäviä olleet siitä asti. samoilla tunneilla lapset syntyivät ja heillä oli niin paljon yhteistä ja keskusteltavaa. :)

Äänestä

Itse olen myös miettinyt tuota asiaa. Mitä nukkumisesta (siitä vähäisestäkään) voi tulla kun huoneessa on useampi nainen vaavoineen? Jos itse et keskustele mutta ne muutama muu höpöttävät taukoamatta niin miten siinä voi levätä edes silloin kuin imettämiseltä ym ehtii. Itse nimittäin olen erittäin herkkä uninen enkä koskaan nuku niin sikeästi etteikö pieninkin ääni herättäisi minua, saati sitten että nukahtaisin jos joku puhuu samassa huoneessa. Toivottavasti sieltä sairaalasta pääsee nopeasti kotiin.

Äänestä

Minä olen oikeasti melko ulospäin suuntautunut ihminen ja silti minuakin harmittaa se että sairaalassa mihin menen synnyttämään, on suuret huoneet eli yhdessä huoneessa voi olla monta naista.

En ihan noin vakavasti ota asiaa mutta voin kuvitella että joillakin ottaa koville tuo tilanne. Juuri herkkä unisille ja yksityisyyttään korostaville ihmisille se voi olla erittäin raskas tilanne siellä huoneessa, varsinkin jos paikalle sattuu "hölösuita" useampikin.

Äänestä
  • Me miehen kanssa ajateltiin että jos edes yhdeksi yöksi sattuisi sen saamaan.
    Minua kanssa hirvittää se osastolla olo,olen niin herkkäuninen etten kotonakaan saa koskaan nukuttua niin etten heräisi useita kertoja yössä. Saa nähdä miten väsynyt sitä sitten on kun pääsee kotiin.

    Äänestä

  • perhehuonetta? kirjoitti:

    Me miehen kanssa ajateltiin että jos edes yhdeksi yöksi sattuisi sen saamaan.
    Minua kanssa hirvittää se osastolla olo,olen niin herkkäuninen etten kotonakaan saa koskaan nukuttua niin etten heräisi useita kertoja yössä. Saa nähdä miten väsynyt sitä sitten on kun pääsee kotiin.

    Oikaiskaa muut, jos olen väärässä; jostain luin, että jos ottaa perhehuoneen, niin siellä ei sitten saa palvelua. Eli mm. vauva on "pakko" pitää yökin samassa huoneessa. Kun en ole enää ensikertalainen, niin kokemuksesta tiedän, että paremmin saa levättyä, kun vauvan antaa olla vauvalassa yön hoitajien hoivissa.

    Äänestä

  • perhehuoneessa? kirjoitti:

    suositellaan ihan kaikissa huoneissa vierihoitoa, eikä vauvaa noin vaan oteta yöksi yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • kyllä... kirjoitti:

    suositellaan ihan kaikissa huoneissa vierihoitoa, eikä vauvaa noin vaan oteta yöksi yhtään mihinkään.

    täällä etelä savossa sanottiin että mielummin lapsi sinne vauvalaan yöksi että äiti saa levättyä ja jaksaa sitten kotona olla vauvan kanssa.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    täällä etelä savossa sanottiin että mielummin lapsi sinne vauvalaan yöksi että äiti saa levättyä ja jaksaa sitten kotona olla vauvan kanssa.

    Eli täällä Espoossa annettiin neuvolasta lappunen tuosta sairaala ajasta ja siihen on kirjoitettu tuosta vierihoidosta että alusta asti suositaan että lapsi on äidin huoneessa. Ilmeisesti erikseen pitää pyytää jos haluaa lapsen sinne vaavien huoneesee ja sieltäkin tuovat parin tunnin välein imetettäväksi. Minua asia tuskin haittaa, ihanaahan se on saada se oma vaavi heti lähelle.

    Äänestä

  • espoossa siis kirjoitti:

    Ensisynnyttäjälle on tietysti hienoa pitää vauva heti vieressä =)
    Itse kun on jo yhden synnyttänyt, niin tietää, että sairaalassa vietetyt yöt ovat viimeiset yöt puoleentoistavuoteen, kun saa nukkua ilman huolta, kun vauva on ammattihoitajien hoivissa.
    Itselläni lähti esikoisen synnytyksen jälkeisenä päivänä taju kankaalle, kun en ollut nukkunut yöllä kunnolla ja tuijottelin vain vauvaa, vaikkei maitokaan vielä tuolloin laskeudu =)
    Nyt sitten kun menen toista synnyttämään, niin pyydän, että pitävät vauvan yön vauvalassa, että saan kunnolla levättyä.

    Äänestä

  • ensisynnyttäjälle! kirjoitti:

    Meille on jaettu lappusia juuri tuosta että miten siellä sairaalassa sitten menee synnytyksen jälkeen ja kaikissa niissä on kerrottu että nykyisin suositaan sitä että lapsi pidetään äidin vierellä, kunhan kunto sallii. Myös synnyttäneet ystäväni kertoivat että vaikka vauva oli viety vauvalaan ja äidin annettu nukkua niin silti toivat vaavin parin tunnin välein imetettäväksi. Monilla naisilla maito nousee jo ennen synnytystä rintoihin.

    Itse kyllä toivon perhehuonetta, onhan se vähän kalliimpaa mutta siinä saisi olla rauhassa ja totutella vaavin hoitoon, kuitenkin turvallisessa ympäristössä. Silti toivon myös että sairaalassa ei menisi paria yötä kauempaa synnytyksen jälkeen. En ole mikään innokas ihminen olemaan yöitä pois kotoa ja jos kaikki vain sujuu niin kotiin haluan ja äkkiä.

    http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,546,570,646,807,1135,1136

    Äänestä

Jos vauva ja sinä olette synnytyksen jälkeen kunnossa, kotiin pääsee 6h kuluttua synnytyksestä. Ihan hyvä vaihtoehto, jos tosissaan etoo ajatus sairaalassa olosta.

Jos huonetoveriksi sattuu joku pulinapata, voi kohteliaasti sanoa, että olet lepäämässä ja keräämässä voimia vauva-arkea varten. Jos tästä loukkaantuu, oma on häpeänsä. Ja mykkäkouluhan kyllä hiljentäisi huoneen ;)

Äänestä

tahdon kotiin niin pian kuin mahdollista!! tosin täällä ainakin pidetään sairaalassa pakosta 24h ja sittenkin takas muutaman päivän päästä tarkastukseen.. esikoisen kanssa suoraan sanoen pakotettiin olemaan 4pvä vaikka molemmilla oli kaikki kunnossa, kyselin jo aiemmin kotiinpääsyä mutta ei lastenlääkäri suostunut tarkastamaan ennenkun neljäntenä päivänä!!! onneksi olin yksin koko ajan neljän hengen huoneessa mutta silti vihaan sairaaloita ja itkin joka ilta et pääsisisin vaan kotiin.. :(

Äänestä

LYSY, lyhytjälkihoitoinen synnytys
Tarjoamme mahdollisuuden lyhytjälkihoitoiseen synnytykseen
sekä ensi- että uudelleensynnyttäjille

Kätilö on yhteydessä perheisiin kotikäynnein ja puhelimitse.

Perheet voivat ottaa yhteyttä kätilöön ympäri vuorokauden.
Puhelinnnumero on 03-311 67603.

Jos äiti ja vauva voivat hyvin, he voivat halutessaan kotiutua jopa jo
kuuden tunnin kuluttua synnytyksestä

Lastenlääkäri tarkastaa vauvan aina ennen kotiutumista.

Äänestä

Itse olimme esikoisen kanssa, vain mies, minä ja vauva, isä haki meidän ruuat.

Tosen vauvan kanssa, taas yksityinen huone, mutta jouduin lähtemään kotia pian synnytyksen jälkeen huolehtimaan esikosta, vauva jäi laitokselle.

Kuopuksen kanssa olin vain minä, vauva hoitajilla.

Osatolla oli myös yksi äiti, joka ei voinut vauvansa kanssa olla omassa huoneessaan, koska naapurin vauva huusi yhtäsoittoa kokoajan, hän oli siis vavansa kanssa yhteisessä oleskelutilassamme.

Tämä itkuinen Vauva ei vain yksinekertaisesti saanut tarpeeksi imettyä maitoa, ja hoitajat sitten ruokkivat hänet välillä muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

synnytysosasto ahdistaa kirjoitti:

En ole ikinä pelännyt tai kammonnut sairaalaassa käymistä eikä se ole tehnyt mitenkään pahaa. Nyt kun synnytys lähestyy olen todella ahdistunut siitä että joudun olemaan sairaalassa muutaman yön ja päivän. Jotenkin ajatus jaetusta huoneesta muiden synnyttäneiden naisten kanssa ahdistaa hirveästi. En ole ikinä viihtynyt yökylässä mutta tämä synnytysosaston pelko on todella kalvava.

Minulle on monet jo synnyttäneet naiset kertoneet itse pitäneensä siitä että on saanut vaihtaa ajatuksia näiden muiden naisten kanssa siellä osalstolla mutta itse minua tuo tieto ei lohduta. Olen nyt raskaana ollessani tullut jotenkin erityisen herkäksi ihmisten jatkuvalle voinnin kyselemiselle ja vatsan taputtelulle enkä muutenkaan ole halunnut vaihtaa ajatuksia kuin parin erittäin hyvän ystäväni kanssa. Ahdistaa valmiiksi jo ajatus siitä että ensin synnytän ja annan kaikkeni siinä tilanteessa ja sitten minut viedään vieraitten ihmisten keskelle.

Tiedän että moni teistä pitää minua nyt outona, niin pitää ystävänikin enkä oikeastaan ole pahemmin tästä asiasta puhunutkaan juuri siitä syystä. Ennen kuvittelin että pelkäisin nimenomaan synnytystä mutta nyt olen todellakin alkanut panikoitumaan tästä osastolla viipymisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu