Vastausta kaipailisin teiltä iskät seuraavaavaan pohdintaan..
Missä vaiheessa teillä on syntynyt kontakti lapseenne? Rakkaus nyt varmaan syntyy jo laitoksella, vai? Mutta koska olette kokeneet olleenne ensimmäisen kerran kunnon kontaktissa lapseenne, siis kuinka vanha lapsi tuolloin oli?
Missä vaiheessa teillä on syntynyt kontakti lapseenne? Rakkaus nyt varmaan syntyy jo laitoksella, vai? Mutta koska olette kokeneet olleenne ensimmäisen kerran kunnon kontaktissa lapseenne, siis kuinka vanha lapsi tuolloin oli?
Vastaukset 6
Vanhimmat
siinä se nyt on. Sitten kun syntyy vauvalla katsekontakti ja hymyilemään alkaa niin siinä se on... Silloin elämä kukoistaa ;)
mä sain ensikontaktin poikaani, kun hän oli äitinsä vatsassa. Siitä se ajatus sitten lähti :)
Suhde kehittyy vähitellen. En ole huomannut mitään Suurta Hetkeä, missä "kunnon kontakti lapseen" olisi muodostunut ja siitä eteenpäin suhde olisi yhtä onnellista perhe-autuutta hamaan ruusuiseen tulevaisuuteen asti.
Rakkaus lapseen ei syntynyt vielä laitoksella, eikä minään tiettynä hetkenä sen jälkeenkään. Sitä vaan jossain vaiheessa tajusin, että lapset on maailman tärkein asia. Varmaan siinä ensimmäisen vuoden jälkeen muistan ajatelleeni, että minulle ei mikään maailmassa ikinä voi olla ihania lapsiani tärkeämpää.
Olihan toki jo odotusaika herttaista ja se vastasyntynyt mutristelija on sinällään ihan söpö. Mutta rehellisesti sanottuna ei se suuria tunteita herättänyt.
Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä monipuolisemmin pystyy kommunikoimaan heidän kanssaan ja sitä mielekkäämmäksi lasten kanssa oleminen tulee. Ensimmäiset ilmeet ja vauvan kanssa leikkimiset oli mukavia askelia eteenpäin vuorovaikutuksessa. Seuraava hyppäys oli liikkumaan oppiminen, kun pystyi yhdessä puuhaamaan. Sitten puhuminen toi taas paljon uusia mahdollisuuksia "keskustella".
Minulla on vajaan 4kk ikäinen poika. Kyllä minä koin, että sain kontaktin hänen kanssaan jo heti laitoksella. Vaikea tietysti erotella sitä valtavaa rakkauden määrää todellisesta kontaktista.
Meidän vauva oli heti laitoksella jo ihmeellisen paljon hereillä ja katseli lähelle tulevia naamoja silmät suurina. Kätilötkin ihmettelivät, kun oli niin tarkasti seuraava vastasyntyneeksi. Siinäkin mielessä hänen kanssaan katseet kohtasivat jo ihan alusta saakka.
Nyt poika jo leikkii, nauraa ääneen, "juttelee" takaisin kun hänelle puhuu jne, joten sosiaalinen kommunikointi on kasvanut.
Erityisen upeita hetkiä alkoi olla ehkä sen suhteen silloin, kun lapsi reilun vajaan 3kk ikäisenä alkoi hekottamaan ääneen, kun häntä huvitti se, miten huidoin hassusti käsilläni, tai kutitin häntä vatsasta nenälläni. Oman vauvan raikuva nauru on upein asia maailmassa.
Kyllä se viimeistään napanuoran leikkauksessa oli. Sen hetken varmaan moni isä muistaa. Tietysti laitokselta lähtiessä oli sanoinkuvaamaton ns. "outo olo", eli onko kaikki tottakaan. Omaa esikoista ensimmäistä kertaa kylvettäessä kyllä tuntui että pituutta kasvoi vähintään 10 senttiä. Kyllä oli niin ylpeä olo. =)
Ei millään pahalla, mutta tuo "kätilötkin ihmettelivät" on niin miljoona kertaa kuultu ilmaus, että ei voi olla huvittumatta.
Meidän vauvalla oli niin pitkä ja musta tukka, että "kätilötkin ihmettelivät..." Ja meidän vauva taas kääntyi jo vastasyntyneenä kyljelleen niin että "kätilötkin hmettelivät..." Ja meidän vauva osasi katsoa ihan selvästi kelloakin seinällä, "kätilötkin ihmettelivät..." Meidän vauva oli niin kaunis ja sileäihoinen että "kätilötkin ihmettelivät..."
"Kätilöt" ne näkee ihmeitä joka päivä. Tuore vanhempi taas vain sen yhden ihmeen (omansa), joten kätilön pienikin kannustava lausahdus tekee ihmeestä suuren ja poikkeuksellisen.
Kuuntele ihmisten synnytyskokemuksia ja vauvajuttuja, niin aina siellä vilahtaa se, kuinka kätilötkin ihmettelevät.
no, ihan ymmärrettävää....