Koulukiusaamisen ennalta ehkäisy ja vaikuttava selvitys
Ote työryhmän mietinnöstä:
"Työryhmä ei ole niinkään lähtenyt pohtimaan kiusaamiseen johtaneita syitä sen enempää uhrin kuin kiusaajankaan näkökulmasta. Olemme ennemminkin miettineet, minkälainen struktuuri koulun sisällä helpottaisi ja selkiinnyttäisi kiusaamistapausten vaikuttavaa selvittämistä. Yleisellä tasolla olemme kuitenkin todenneet, että koululaiset ovat ikään kuin koko kasvatuskulttuurin ja aikuisten elämäntavan ilmiasuja ja että 2000 –luvulla tämä ilmiasu heijastaa katoavaa vanhemmuutta, liian väljiä rajoja suosivaa kasvatuskulttuuria ja sellaista aikuisten itsekeskeisyyttä, jossa lapsen ja nuoren tunne-elämän tarpeet on vakavalla tavalla mitätöity. Mitätöidystä lapsesta kasvaa epäempaattinen nuori, jolla ei ole keinoja asettua koulutoverinsa asemaan tai ylipäätään toisen ihmisen asemaan ymmärtääkseen, miltä oma käytös voi toisesta ihmisestä tuntua. Kiusaaminen on silloin oman turvattomuuden, omien syvien pettymysten purkautumista tai leikkiä/peliä, joka ei ole oikeaa elämää vaan ikään kuin ulkoapäin katsottua elokuvaa, jota ei voi itsekään kokea totena. Tähän liittyy työryhmän mielestä vakavana ilmiönä kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys kokea syyllisyyttä omista teoistaan. Positiivinen ajattelu on toivoa ja voimia antavasta puolestaan huolimatta piilottanut joitain keskeisiä ihmisen kasvua tukevia asioita; vastuu omista teoista, oikean ja väärän erottaminen ja sellaisen syyllisyyden tunteminen, joka johtaa omien tekojen korjaamiseen eli vastuunottoon, sovinnontekoon ja oman käytöksen parantamiseen. Työryhmä on sitä mieltä, että 2000 –luvun moderni ihminen ei ole siinä mielessä entistä kummempi, että emme tekisi ihmisinä toinen toisiamme kohtaan myös pahoja ja epäoikeudenmukaisia tekoja. Tämä puoli saisi olla aivan selkeästi ja rehellisesti esillä kaikessa lasten ja nuorten kasvatuksessa tavoitteena mahdollisuus kasvaa vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi."
Tästä on tunnistettavissa myös tietynlainen aikuistyyppi. Mutta onko tässä syy, miksi tällaisia aikuisia syntyy? Kasvavatko he itse itsekseen tuollaisiksi, vai onko vanhemmilla osuutta asiaan?
Työryhmän mietintö oli selvä.
Ote työryhmän mietinnöstä:
"Työryhmä ei ole niinkään lähtenyt pohtimaan kiusaamiseen johtaneita syitä sen enempää uhrin kuin kiusaajankaan näkökulmasta. Olemme ennemminkin miettineet, minkälainen struktuuri koulun sisällä helpottaisi ja selkiinnyttäisi kiusaamistapausten vaikuttavaa selvittämistä. Yleisellä tasolla olemme kuitenkin todenneet, että koululaiset ovat ikään kuin koko kasvatuskulttuurin ja aikuisten elämäntavan ilmiasuja ja että 2000 –luvulla tämä ilmiasu heijastaa katoavaa vanhemmuutta, liian väljiä rajoja suosivaa kasvatuskulttuuria ja sellaista aikuisten itsekeskeisyyttä, jossa lapsen ja nuoren tunne-elämän tarpeet on vakavalla tavalla mitätöity. Mitätöidystä lapsesta kasvaa epäempaattinen nuori, jolla ei ole keinoja asettua koulutoverinsa asemaan tai ylipäätään toisen ihmisen asemaan ymmärtääkseen, miltä oma käytös voi toisesta ihmisestä tuntua. Kiusaaminen on silloin oman turvattomuuden, omien syvien pettymysten purkautumista tai leikkiä/peliä, joka ei ole oikeaa elämää vaan ikään kuin ulkoapäin katsottua elokuvaa, jota ei voi itsekään kokea totena. Tähän liittyy työryhmän mielestä vakavana ilmiönä kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys kokea syyllisyyttä omista teoistaan. Positiivinen ajattelu on toivoa ja voimia antavasta puolestaan huolimatta piilottanut joitain keskeisiä ihmisen kasvua tukevia asioita; vastuu omista teoista, oikean ja väärän erottaminen ja sellaisen syyllisyyden tunteminen, joka johtaa omien tekojen korjaamiseen eli vastuunottoon, sovinnontekoon ja oman käytöksen parantamiseen. Työryhmä on sitä mieltä, että 2000 –luvun moderni ihminen ei ole siinä mielessä entistä kummempi, että emme tekisi ihmisinä toinen toisiamme kohtaan myös pahoja ja epäoikeudenmukaisia tekoja. Tämä puoli saisi olla aivan selkeästi ja rehellisesti esillä kaikessa lasten ja nuorten kasvatuksessa tavoitteena mahdollisuus kasvaa vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi."
Tästä on tunnistettavissa myös tietynlainen aikuistyyppi. Mutta onko tässä syy, miksi tällaisia aikuisia syntyy? Kasvavatko he itse itsekseen tuollaisiksi, vai onko vanhemmilla osuutta asiaan?
Työryhmän mietintö oli selvä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on ollut aina ja yleisen mielipiteen mukaan heikomman kiusaaminen ja sortaminen oli luonnonlakeihin (vahvempi voittaa) vedoten sallittua.
Vielä 80-luvulla päiväkodin tädit "pesivät kätensä" ja sanoivat, että lapsi löytää itse paikkansa ryhmässä = asettuu ryhmässä ylimpään tai alimpaan kastiin, jos se on hänen "luonnonmukainen" osansa.
Toivottavasti asenteet nyt ovat lopullisesti muuttumassa.
Työpaikallani alettiin vasta vuosi sitten oivaltaa, että työtoveria ei ehkä saisikaan kiusata ja häiritä.
Ne kiusaajat siellä eivät sitä kuitenkaan vieläkään ole oivaltaneet.
Nyt on kuitenkin uusi työturvallisuuslaki, joka kieltää työpaikkakiusaamisen ja häirinnän. Siihen vetoamme heti kun kiusaamista ilmenee.
Viidakon laki siis oli vallalla.
Voiko työpaikkakiusaaja-aikuisen asenteilla ja henkisillä/epäempaattisilla kyvyillä kasvattaa lapsestaan jotain muuta, kuin uuden kiusaajan ja sortajan?
Voiko aina (pihalla, koulussa, työpaikalla ehkä perheessäkin) kiusatuksi tullut kasvattaa lapsestaan muuta kuin uuden kiusatun, uuden muille (vahvemmalle, vallanhimoisemmalle, röyhkeämmälle ja ilkeämmälle) periksiantajan?
Mielestäni jokaisen lapsen, joka on viety laitoshoitoon = päiväkotiin alle nelivuotiaana, tunne-elämän tarpeet on vakavalla tavalla mitätöity (jokainen äiti, joka rehellisesti kuuntelee sydäntään, tietää sen jättäessään lapsensa vieraiden hoitoon, sen havaitseminen ei vaan nykyään ole luvallista).
Lähes kaikki lapset ovat siis nykyisin näitä mitätöityjä lapsia.
He ovat joutuneet katsomaan omaa ulkoapäin ohjattua lapsuuttaan kuin elokuvaa, heidän lapsuutensa ei siis ole ollut oikeaa elämää. Lisäksi laitoshoidossa eli päiväkodissa vieraan aikuisen (ja ehkä lastenkin) hyväksymäksi tuleminen on edellyttänyt omien aitojen tunteiden turruttamista ja unohtamista.
Kun ei itse saa kokea omia tunteitaan, miten voisi oppia muidenkaan tunteita ymmärtämään, havaitsemaan ja arvostamaan.
Tiedän nyt kirjoittaneeni tämän päivän maailmanmenoon niin sopimattoman mielipiteen, että saattaapi nousta kova poru.
hyvä puheenvuoro. Kiitos ja hatunnosto siitä.
oli tosiaan hyvä ja ajatuksia herättävä, olematta ollenkaan provosoiva.
Kiusaaminen "perinteisesti" kohdistuu heikompaan, tai siihen jota kiusaaja haluaa pitää itseään heikompana. Mutta sitä esiintyy myös sellaisissa tilanteissa, joissa kiusattavan on seistävä paikoillaan kiusattavana.
Monet asiakspalvelussa olevat saavat aivan tarpeetonta kuraa niskaansa, koska toisilla on käsitys, että he eivät voi sanoa, mitä ajattelevat. Eivätkä voikaan ja silloin voi haukkua. Tuollainen kohde on ikään kuin "helppo" kiusattava, jos vaikka muita ei ole lähistöllä.
Varmasti on niin, että tällaiseen toimintaan sortuva kiusaa muitakin kuin asiakaspalvelijoita. Ja onhan niitä muitakin tahoja, joihin voi pahan olonsa purkaa. Samalla tavalla suojattomia. Asiakkaiden riepoteltavissa olevia. Kuuntelemaan pakotettuja.
puolesta enkä vastaan pikemminkin päinvastoin !