Miten olette suhtautuneet kissaanne, kun olette saaneet tietää olevanne raskaana? Omani haluaisi tulla koko ajan syliin ja vaikka olen kieltänyt sitä tulemasta sänkyyn, menee se silti sinne nukkumaan jatkuvasti, vaikka ennen meni omalle paikalleen. Sain tietää ettei minulla ole ollut toksoplasmoosia ja sen vaara pelottaa, koska tietysti vauva on paljon tärkeämpi kuin kissa, mutta kissakin on perheenjäsen omalla tavallaan enkä aio luopua siitä. Hiekan kanssa en ole tekemisissä, koska kissani käy asioillaan ulkona. Onko kellään mitään hyviä kasvatusmenetelmiä tai muita menetelmiä kissan kanssa elämiseen raskauden aikana?
kissan
omistajat
11788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on. mies vaihtaa hiekat kunhan tarpeeksi patistsan. kissa ei onneksi ole syliin tulevaa tyyppiä eikä juurikaan meidän sänkyynkään tuki. olen koittanut silitellä kissaa vähemmän ja pestä kädet aina sen jälkeen. Kasvatus tai opetus neuvoja en osaa antaa mutta eikös kissa oo muutenkin aika vaikea opettaa. onnea kuitenkin yritykseen ja odotukseen.
kun tähänkin asti. Miksi nyt juuri saisit tartunnan kun olet raskaana kun et sitä ole tähänkään mennessä saanut.
Sun PITÄÄ saada sitä kisun kakkaa suuhusi enne kun tartunta on edes mahdollinen.
Kun esim. hiekka-astian tyhjää, riittää käsienpesu ihan hyvin tartunnan ehkäisemiseksi.
Relaat ja nautit raskaudestasi ja älä syrji kisuasi, sehän ei ole syypää mihinkään.
Miten mahdollinen tartunta ilmenee? Itse silittelen ja pussailen kissaani kovastikin. Missä ja miten se tutkitaan?
verikokeessa. Siitä sen näkee. Jos sulla on ollut se, niin olet immuuni ja voit ihan rauhassa pussailla kissaasi, mutta jos sinulla ei sitä ole ollut on vauva vaarassa, jos sen saisit raskauden aikana. Tod. näk. keskenmeno tai vammanen lapsi. Jätä sen kissan pussailut siiheksi, kun saat tietää. Mäkin toivoin että mulla olisi se ollut, kun olen ihan huoletta syonyt mitä vaan ja todellakin pussaillut ja halitellut kissaani vaikka millä mitalla, mutta ei kun ei. Nyt tuntuu pahalta "syrjiä" kissaani, joka etsii hellyyttä minulta.
Neuvolassa sanottiin, ettei tota saa tutkittua onko ollut ja että mitä luultavammin jos kissan omistanutt useamman vuoden, on tuon jo sairastanut, tulee uha-kuumeena tai flunssana, jota ei voi edes välttämättä erottaa normaalista flunssasta...
Kissojen käsittelyä/ silittelyä ym ei käsketty itenkään vähentää, vain hiekan vaihtoa. Tuo kuulemma ERITTÄIN epätod. näk. saada vaikkei olisikaan sairastanut.....
Itseltä tutukitiin raskauden alussa tokso-vasta-aineet ja todettiin etten ole sitä sairastanut, vaikka koko ikäni olen kissojen kanssa ollut tekemisissä. Raskausaikana mies hoiti kissojen vessat, mutta muuten meillä elettiin ihan normaalisti eli kissat sai nukkua sängyssä, silittelin ja pidin normaalisti sylissä (enkä rynnännyt aina käsipesulle koskettuani kissaan). Kissan itsensä on ensin pitänyt saada toksoplasmoosi tartunta ennen kuin se voi sitä levittää eteenpäin eli ei ole edes varmaa että teidän kissallanne on tätä tartuntaa (jos asia kovasti huolestuttaa eläinlääkäri voi tutukia kissan tartunnan varalta). Nauti raskaudestasi äläkä turhaan stressaa!
Lisäyksenä edellisen postaajan faktoihin: sen lisäksi että kissasi olisi sattunut saamaan toksoplasmoosin, voi se yleensä tartuttaa sitä omasta tartunnastaan lähtien ulosteessaan vain noin 2 viikon ajan, ja silloinkin ulosteen pitää olla vuorokauden vanhaa...
Huonosti kypsennetty liha on todennäköisempi tapa saada tokso itselleen, ellei tosiaan harrasta kissan jätösten maistelua :)
tullut mitään.
Hoivaile ja rapsuttele kissaasi niin kuin aikaisemmin. Rakkautta sekin haluaa.
Jos kissa ei ole aikaisemmin sängyssä nukkunut, tuskin kannattaa nyt opettaa. Käy lemmikkieläin kaupassa. Sieltä pitäis löytyä sellaista luontaistuotetta (jotain kasvia se muistaakseni oli)joka miellyttää kissoja kamalasti. Sitä laitetaan niiden peti paikalle ja ne tykkää!!!
Nauti raskaudestasi ja kissastasi!
Miksi kissa ei saisi tulla syliin enää kuten ennen? Ei se toksoplasmoosi sentään silittämällä tartu, ja kuten edellä on sanottu on riski saada tartunta joka tapauksessa pieni. "Helpommin" saisit ulkokissalta jotain ihan muita pöpöjä..
Meillä kissa nukkui ennen raskautta joko omalla paikallaan tai meidän sängyssä ja niin se teki raskausaikanakin. Eipä tullut edes mieleen kieltää sitä tulemasta.. Myös nyt kun vauva on jo syntynyt ja nukkuu välillä meidän kanssa, saa kissa tulla edelleen sänkyyn. Se käy aina ensin puskemassa ja haistelemassa poikaa ja hakee sitten oman paikkansa :) Vauvan sänkyyn kissalla ei ole mitään asiaa, tosin eipä se ole sinne yrittänytkään.
P.s. mies ei ole ennenkään vaihtanut kissanhiekkoja (meilläkin kissa päivät ulkona, mutta hieno herra kun on niin tulee sisälle asioilleen:) eikä se kyllä aloittanut sitä raskausaikanakaan ;) Harva kai kuitenkaan koskee jätöksiin käsin, ja eikös kädet pestä muutenkin vessakäynnin jälkeen..
Eniten itseä huolettaa jatkossa vauvan ollessa enemmän lattialla/lähtiessä liikkeelle kissan metsästys, kun se tahtoisi aina tuoda osan saaliistaan myös kotiväelle. Ja mielellään tietysti sisälle asti.. :D Talvella tätä ongelmaa ei tietysti ole, mutta nyt kesällä kun pitää ulko-ovea auki niin aina välillä se ehtii kantaa hiirulaisen tai linnunraadon sisälle..
Jos kissa on ollut koko ikänsä sisällä, eikä ole syönyt villieläimiä, se ei tartuta toksoa.
Todennäköisimmin tokson saa huonosti pestyistä vihanneksista omasta puutarhasta, jossa naapurin katti on käynyt tarpeillaan. Kypsentämätön tai huonosti kypsennetty liha on toinen leviämistie.
Ovat olleet raskauden ajan sylissä kuten aina ennenkin. Ja nukkuneet sängyssä. Yksi käy varsinaisesti ulkona, muut silloin tällöin. Hiekat meillä siivoaa mieheni (nyt raskauden ajan).