Olen analysoinut, että minulla masentumiseen vaikutti se, että olin pitkään hyvin yksinäinen. Puolisoni matkatyön vuoksi viikot meni yksin melkein pari vuotta ja joskus jopa viikonloputkin.
En sitä heti huomannut, mutta pikkuhiljaa aloin masentumaan ja kärsimään yksinäisyydestä. Siitä, että herää yksin, lähtee yksin töihin, menee ruokakauppaan yksin, on illan yksin ja menee yksin nukkumaan. Minulla ei ole lähettyvillä ystäväverkostoa tai sukulaisia, vain töissä työkaverit.
Tilanne kärjistyi, kun alkukesästä jäin työttömäksi ja ainutkin sosiaalisuuden lähde elämässäni eli työ loppui ja tuli ero työkavereistakin.
Yksinollessa saatan olla täysin apaattinen esim. istua koko illan nojatuolissa ja tuijottaa ikkunasta ulos tai maata sängyssä kattoon tuijottaen. Ruokahalu katoaa täysin en pysty syömään mitään tai laiminlyön syömisen vaikka vatsa kurnisi kuinka pahasti. Kevään ja kesän aikana olen laihtunut varmaan 15kg tuosta syystä. Saattaa olla etten myöskään "jaksa" käydä suihkussa tai tehdä mitään kotitöitä eli tiskata tai viedä roskia, imuroida jne. Päässä pyörii vain masentuneita ajatuksia, ahdistaa ja itkettää, kaikki pelottaa. Yksinkertaisesti se yksinäisyys ja hiljaisuus vaan saa minut jotenkin tolaltani.
Heti kun puoliso on kotona olo on parempi. Ruoka maistuu jonkin verran, olo on rauhallisempi ja "normaalimpi" ei itketä ja nukuttaa paremmin. Ja kivempi on lähteä yhdessä ulos ihmistenilmoille, kuin yksin "harhailemaan", joka sekin masentaa.
Ilmeisesti olen läheisriippuvainen tai jotenkin häiriintynyt 30 henkilö, kun en kestä yksinolemista yhtään pitempiä jaksoja, 1-2 päivää menee jotenkin, mutta nyt masentuneena sekin tuntuu ongelmalliselle.
Miten muut koette yksinäisyyden? Tuleeko siitä oireita?
En sitä heti huomannut, mutta pikkuhiljaa aloin masentumaan ja kärsimään yksinäisyydestä. Siitä, että herää yksin, lähtee yksin töihin, menee ruokakauppaan yksin, on illan yksin ja menee yksin nukkumaan. Minulla ei ole lähettyvillä ystäväverkostoa tai sukulaisia, vain töissä työkaverit.
Tilanne kärjistyi, kun alkukesästä jäin työttömäksi ja ainutkin sosiaalisuuden lähde elämässäni eli työ loppui ja tuli ero työkavereistakin.
Yksinollessa saatan olla täysin apaattinen esim. istua koko illan nojatuolissa ja tuijottaa ikkunasta ulos tai maata sängyssä kattoon tuijottaen. Ruokahalu katoaa täysin en pysty syömään mitään tai laiminlyön syömisen vaikka vatsa kurnisi kuinka pahasti. Kevään ja kesän aikana olen laihtunut varmaan 15kg tuosta syystä. Saattaa olla etten myöskään "jaksa" käydä suihkussa tai tehdä mitään kotitöitä eli tiskata tai viedä roskia, imuroida jne. Päässä pyörii vain masentuneita ajatuksia, ahdistaa ja itkettää, kaikki pelottaa. Yksinkertaisesti se yksinäisyys ja hiljaisuus vaan saa minut jotenkin tolaltani.
Heti kun puoliso on kotona olo on parempi. Ruoka maistuu jonkin verran, olo on rauhallisempi ja "normaalimpi" ei itketä ja nukuttaa paremmin. Ja kivempi on lähteä yhdessä ulos ihmistenilmoille, kuin yksin "harhailemaan", joka sekin masentaa.
Ilmeisesti olen läheisriippuvainen tai jotenkin häiriintynyt 30 henkilö, kun en kestä yksinolemista yhtään pitempiä jaksoja, 1-2 päivää menee jotenkin, mutta nyt masentuneena sekin tuntuu ongelmalliselle.
Miten muut koette yksinäisyyden? Tuleeko siitä oireita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
juupa juu, täällä on kans ihan sama homma=/ mulla lähti mies just yöksi töihin ja tuntu et mä repesin ihan saman tien ku se lähti, en itekkään ymmärrä miks tämä yksin oleminen on niin hankalaa..
on se ollu sitä jo ennen kun mulla todettiin huhtikuussa keskiasteinen masennus mut tuntuu että juuri sen jälkeen tää yksin olemisen pelko on vaan korostunu.. mulla oli aiemmin helpompi olla kun asuin kaupungissa ja elämää oli koko ajan ympärillä mut kun muutettiin nyt kauemmas keskustasta vähän tämmöiselle syrjäisemmälle alueelle niin tuntuu että ahdistus on vaan lisääntyny.. mulla on myös sinänsä hankala tilanne että mullakaan ei asu ainuttakaan kaveria tällä alueella missä nyt asustellaan ja ku olen normaalisti todella sosiaalinen ihminen niin ei tämä ole tilannetta ainakaan helpottanu..
mulla oli kans todella rajua painon laskua tossa keväällä, vähässä ajassa paino laski noin 10kg mut oon onneksi saanu sen muutaman ekstrakilonkin kanssa takaisin. oon nyt huomannu että olo on kutakuinkin kohenemaan päin pikkuhiljaa ku pystyy syömään normaalisti, liikkumaan ja on saanut masennuslääkityksen joka auttoi sitten sen pahimman yli. sit taas on näitä päiviä kuten esim. tänään ku tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja just tää yksinäisyys on niin v-mäistä..
eipä se auta ku jaksaa kohti parempaa huomista ja toivoa että jonain päivänä huomaisi että tästäkin selvisi voittajana=) voimia kaikille!
Sama juttu, mies töissä ja mä yksin koneella.. paljon olis ollut kotitöitäkin, mitä olis voinut tehdä aikansa kuluksi.. ei ole vaan saanut tartuttua tuumasta toimeen..:/
Itse oon jäänyt myös hiljattain työttömäksi "sosiaalisesta työstä", joten kontrasti yksinoloon on suuri.. epätietoisuus tulevasta kait myös ahdistaa :/
Sosiaalinen ihminen minäkin, kaverit tosi tärkeitä.. hekin vain hajonneet ympäri Suomea eri paikkakunnille eli ei aina ole mahdollisuutta nähdä..
Tosi kiva ois mailailla samassa tilanteessa olevien kans.. vertaistuki vois olla paikallaan:)
Täällä kans yksin..Kattelen ulos pimeään iltaan ja mietin et voi ku tätä päivää ei olis tullu et mä masennuin..Kaikki ilo elämästä kadonnu..Kasvot kalpeena kyyneleet silmissä mä mietin näenkö ens kesää..Masennus vieny voimia ja tuntuu etten vaan selviä..Viikon päästä psykologin luokse taas ja oon tässä miettiny et jos kerta lääkkeet auttaa masennukseen niin eikö niitä voi sitten kokeilla..En aio luovuttaa..Elämä edessä..
Jos yrittäisit hakea ystäviä vaikka vaan netin kautta. Musta tuntuu et kaikki me ollaan "läheisriippuvaisia" kun kerran totutaan olemaan jonkun kainalossa melkein joka päivä, niin kyllä sitä kaipaa kun tulee pidempi erossaolo. Moni sun ikänen näyttää kaipaavan ystävää, ainakin sen perusteella mitä täällä oon lukenu.
Onko pakko lyöttäytyä yhteen miehen kanssa, joka on viikot pois? Kuka sellaista "suhdetta" haluaa? Itse sitä on oman onnensa seppä. Valitse itselles mies jolla on kahdeksasta neljään työ, niin saat nähdä sitä jätkää kyllästymiseen asti.
Mua tympii noiden parisuhteissa elävien marmatukset yksinäisyydestä. Mulla ei ole koskaan ollu miestä eikä ole vieläkään ja olen jo 32 v nainen. Ei ole ystäviäkään joiden kanssa viettää aikaa. Että paska kohtalo mulla jos kellä!
Miten ois harrastusten hankkiminen?
Pääsis tapaa uusia ihmisiä ja samalla kuntokin voi kasvaa jos harrastus on liikunnallinen.
Kohtalos ei oo selvä.
Se voi olla hyvä.
Kaikki järjestyy kyllä :)
Moi! Masennuksesta kärsivät ovat usein yksinäisiä. Todellinen masennus on sisäsyntyistä eikä ulkoisten tekijöiden aiheuttamaa. Ikävä on tietysti vaikeaa, mutta sitä ei hoideta masennuksena. Masennus on päällä, vaikka kaikki asiat ovat kunnossa, mutta mikään ei tuota mielihyvää. Elämän tilanne on meillä kaikilla silloin tällöin tylsää, johon ei auta terapiat eikä lääkkeet. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mieti, että joskushan tämän on korjaannuttava.
siis Sinä, 'härkä'. Tuostakin repliikistäsi sain myös mä. Tyyntä iltaa Kaikille Lukijoille.
Moi! Olin vähän aikaa lukematta palstaa, koska yleensä alkaa toistaa samaa. Minulla on halu jakaa omia kokemuksia ja jos edes yksi saisi hieman helpotusta kirjoituksistani, niin olisin hyvilläni. Pyrin antamaan jotain ohjeita vaikeuksissa oleville ihmisille, mutta tiedän sen ärsyttävän joitain. En ole mikään toisten neuvoja, mutta yritän kokemuksella saada edes parempi olo ihmisille, jotka kärsivät mielenterveys ongelmista. Toivon, etten loukkaa kirjoituksilla ketään, vaan haluan antaa toivoa. Minusta se on jo paljon, jos ihminen kykenee hakemaan apua, sillä psyyke asiat ovat vieläkin kovin arka aihe. Helpompi mennä valittamaan somaattista sairautta. Meillä elää vielä ajatus, että kun hakee apua meilenterveysongelmiin on "hullu", jota kannattaa pelätä. Meillä jokaisella lääkäristä hoitajaan on ihan samanlaisia ongelmia, niin kuin muilla. Tiedän sen vaikeuden hakea apua, mutta ensimmäisestä kerrasta päästyään tulee mieleen, miksi en hakenut aikaisemmin apua, ei se niin kauheaa ollutkaan. Ja me olemme ammatti ihmisiä, ja emme naura vaikeuksissa olevia, sillä psyyke ongelmat ovat hengenvaarallisia. SITTEN SE TÄRKEÄ, MEITÄ KOSKEE VAITIOLOVELVOLLISUUS! SE ON VIELÄ SELLAINEN, ETTÄ SEN RIKOTTUA, TULEE POTKUT! Toivon kaikille hyvää alku syksyä ja toivottavasti pystyn antamaan kirjoituksilla jotain. En kirjoittele omaa egoani parantaakseni. Pidän omaa palstaa ihan yksityisesti, mutta en pysty vetämään, kuin pientä ryhmää kotona ja netin kautta kirjoittelua.