eka

Mitä ekalla neuvolakerralla tehdään? Ilmeisesti punnitaan, vai? Pitääkö riisua alusvaatteille? Otetaanko verikokeita, mitä? Mitä muuta?
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kestää yleensä n. tunnin verran, riippuu kunnasta ja neuvolasta. Verikokeita otetaan kahteen putkeen. Joissain kunnissa voi olla, että tämä tehdään labrassa eikä varsinaisella neuvolakäynnillä. Punnitaan, mutta vaatteita ei tarvitse riisua. Käydään läpi äidin ja isän sairaudet, allergiat ym, myös lähisuvun tärkeimmät sairaudet. Terveydenhoitaja kertoo, mitä neuvolassa raskauden aikana tapahtuu. Luultavasti käytte läpi raskauden aikaista ruokavaliota, saatte esitteitä ym. Voitte myös kysyä mitä mieleen tulee.

Siinäpä ne tärkeimmät.Käynnin yhteydessä usein myös varataan aika alkuraskauden lääkärille (vaihtelee kunnittain, yleensä kolme lääkärikäyntiä raskauden aikana) tai seuraavalle neuvolakäynnille.

Joka kerta neuvolassa otetaan hemoglobiini sormenpäästä, pissanäyte, paino sekä kuunnellaan sydänäänet, tosin ei vielä ihan alussa. Noin viikolta 20 aletaan myös mittaamaan sf-käyrää, eli kohdunpohjankorkeutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvola kirjoitti:

Mitä ekalla neuvolakerralla tehdään? Ilmeisesti punnitaan, vai? Pitääkö riisua alusvaatteille? Otetaanko verikokeita, mitä? Mitä muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu