Heip, olen vähän ongelmissa. Tutustuin parhaaseen ystävääni tuossa pari vuotta sitten, ja viimeisen reilun vuoden olemme olleet todella läheisiä. Viihdyn tämän parhaan ystäväni kanssa paljon paremmin kuin kenenkään muun kaverini, ja muutenkin tuntuu, että ystävyytemme on jotain erikoista... en muista koskaan olleeni näin vahvasti kiintynyt kehenkään ja kokenut kenenkään ymmärtävän minua näin hyvin yms. Ystäväni tuntee samoin.
Pari päivää sitten tämä ystäväni sanoi, että hänellä on minulle jotain kerrottavaa, jota hän kuitenkaan uskalla sanoa, koska häntä "pelottaa". Kun yritin taivutella häntä kertomaan asiansa netissä jutellessamme, hän sanoi "tahtovansa kertoa asian kasvotusten sopivalla hetkellä ja sopivassa paikassa, jos uskaltaa ottaa asiaa koskaan puheeksi" ja ettei hän viitsi kirjoittaa asiaansa minulle sähköisesti. Tiedustelin sitten, että tahtoisiko hän tavata ja jutella kanssani mieltään painavasta asiasta, ja hän vastasi, että ei todennäköisesti uskalla puhumaan asiastaan. Kun utelin vielä lisää, hän sanoi, että se "vähän niin kuin" liittyy minuun.
Onkohan ystäväni kiintymys minuun syvennyt muuksikin kuin pelkäksi ystävyydeksi? Ihmetyttää, että häntä "pelottaa" kertoa minulle jotain minkä hän kuitenkin ilmeisesti tahtoisi sanoa minulle. En usko, että pelko johtuu siitä, että hän pelkää minun pilkkaavan häntä tai suhtautuvan häneen alentuvasti, koska puhumme aina henkilökohtaisemmistakin asioistamme ja hän on sanonut monesti, että ymmärrän häntä paremmin kuin kukaan muu ja että minun kanssani juttelu on kaikkein miellyttävintä. Tiedän ystäväni olevan kiinnostunut myös tytöistä, joten onkohan tässä nyt odotettavissa jotain tunnustusta...? Olemme ystäväni kanssa hyvin läheisiä, olemme myöntäneet toisillemme että olemme kumpikin toistemme tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset ja olen ystäväni seurassa hyvin onnellinen, oloni on aina onnellisempi ja hyväksytympi kuin kenenkään muun kaverini seurassa. Ystäväni sanoo samaa minusta. Lisäksi on muitakin pieniä merkkejä, hän esim. vastikään myönsi tulevansa "todella mustasukkaiseksi" sitten jos löydän itselleni jonkun muun seurustelukumppanin ja totesi haluavansa seurustella jonkun tytön kanssa. Tahtoisin saada tietää totuuden tästä hänen "asiastaan" jota hän ei meinaa minulle kertoa, mutta toisaalta pelottaa, koska olen epävarma omista tunteistani... haluaisin kysyä häneltä, mikä minuun liittyvä asia painaa ja että ovatko hänen tunteensa minua kohtaan kenties ylittäneet ystävyyden rajat, mutta toiselta kädeltä en tiedä, mitä vastaan, jos hänen asiansa paljastuukin siksi, mitä epäilen! Olen miettinyt ennen tätä itsekin, että onko oma rakkauteni häntä kohtaan vain kiintymystä hyvään ystävään, vai onko kyse kenties jostain syvemmästä. Olen myös kuvitellut, millaista hänen kanssaan olisi seurustella, mutta en osaa sanoa, mitä laatua oma kiintymykseni on. Ystäväni kanssa on kyllä maailman parasta olla, tulen aina onnelliseksi hänen seurassaan vaikka olisin ollut hetkeä aiemmin stressaantunut, olemme niin täydellisen samalla aaltopituudella ja muut kaverini tuntuvat häneen verrattuna melkeinpä merkityksettömiltä (enkä edes ole kiinnostunut ajatuksesta uusien kaverien tai seurustelukumppanin löytämisestä, kunhan vain minulla on hänet).
Pelkään, että teen/vastaan jotakin väärin, jos paljastuu, että ystäväni on ihastunut minuun. Toisaalta minua häiritsee, että hän hautoo sisällään jotain, jonka tahtoisi sanoa minulle. Pitäisikö vain käydä suoraan asiaan ja kysyä, onko epäilyni oikea (merkit kyllä osoittavat vähän siihen suuntaan, että olen ehkä oikeassa, vai mitä luulette?), vai pitäisikö antaa asian hautua ja mennä ohi, jos ystäväni ei ota sitä puheeksi? En tahdo väliemme pilaantuvan täysin. Vaikka tulisinkin omien tunteideni tunnustelun jälkeen siihen tulokseen, että en tunnekaan ystävääni kohtaan mitään ystävyyttä enempää ja ystäväni olisi ihastunut minuun, tahtoisin pitää hänet luonani... en vain voi kuvitellakaan elämää ilman häntä, itkettää jo ajatellakin, miten murtunut olisin, jos hän hylkäisi minut. En tosiaankaan ole nyt varma omista tunteistani! Pitäisiköhän kysyä, vai antaa olla? Toisaalta jos annan olla, asia jää ehkä painamaan...
Pari päivää sitten tämä ystäväni sanoi, että hänellä on minulle jotain kerrottavaa, jota hän kuitenkaan uskalla sanoa, koska häntä "pelottaa". Kun yritin taivutella häntä kertomaan asiansa netissä jutellessamme, hän sanoi "tahtovansa kertoa asian kasvotusten sopivalla hetkellä ja sopivassa paikassa, jos uskaltaa ottaa asiaa koskaan puheeksi" ja ettei hän viitsi kirjoittaa asiaansa minulle sähköisesti. Tiedustelin sitten, että tahtoisiko hän tavata ja jutella kanssani mieltään painavasta asiasta, ja hän vastasi, että ei todennäköisesti uskalla puhumaan asiastaan. Kun utelin vielä lisää, hän sanoi, että se "vähän niin kuin" liittyy minuun.
Onkohan ystäväni kiintymys minuun syvennyt muuksikin kuin pelkäksi ystävyydeksi? Ihmetyttää, että häntä "pelottaa" kertoa minulle jotain minkä hän kuitenkin ilmeisesti tahtoisi sanoa minulle. En usko, että pelko johtuu siitä, että hän pelkää minun pilkkaavan häntä tai suhtautuvan häneen alentuvasti, koska puhumme aina henkilökohtaisemmistakin asioistamme ja hän on sanonut monesti, että ymmärrän häntä paremmin kuin kukaan muu ja että minun kanssani juttelu on kaikkein miellyttävintä. Tiedän ystäväni olevan kiinnostunut myös tytöistä, joten onkohan tässä nyt odotettavissa jotain tunnustusta...? Olemme ystäväni kanssa hyvin läheisiä, olemme myöntäneet toisillemme että olemme kumpikin toistemme tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset ja olen ystäväni seurassa hyvin onnellinen, oloni on aina onnellisempi ja hyväksytympi kuin kenenkään muun kaverini seurassa. Ystäväni sanoo samaa minusta. Lisäksi on muitakin pieniä merkkejä, hän esim. vastikään myönsi tulevansa "todella mustasukkaiseksi" sitten jos löydän itselleni jonkun muun seurustelukumppanin ja totesi haluavansa seurustella jonkun tytön kanssa. Tahtoisin saada tietää totuuden tästä hänen "asiastaan" jota hän ei meinaa minulle kertoa, mutta toisaalta pelottaa, koska olen epävarma omista tunteistani... haluaisin kysyä häneltä, mikä minuun liittyvä asia painaa ja että ovatko hänen tunteensa minua kohtaan kenties ylittäneet ystävyyden rajat, mutta toiselta kädeltä en tiedä, mitä vastaan, jos hänen asiansa paljastuukin siksi, mitä epäilen! Olen miettinyt ennen tätä itsekin, että onko oma rakkauteni häntä kohtaan vain kiintymystä hyvään ystävään, vai onko kyse kenties jostain syvemmästä. Olen myös kuvitellut, millaista hänen kanssaan olisi seurustella, mutta en osaa sanoa, mitä laatua oma kiintymykseni on. Ystäväni kanssa on kyllä maailman parasta olla, tulen aina onnelliseksi hänen seurassaan vaikka olisin ollut hetkeä aiemmin stressaantunut, olemme niin täydellisen samalla aaltopituudella ja muut kaverini tuntuvat häneen verrattuna melkeinpä merkityksettömiltä (enkä edes ole kiinnostunut ajatuksesta uusien kaverien tai seurustelukumppanin löytämisestä, kunhan vain minulla on hänet).
Pelkään, että teen/vastaan jotakin väärin, jos paljastuu, että ystäväni on ihastunut minuun. Toisaalta minua häiritsee, että hän hautoo sisällään jotain, jonka tahtoisi sanoa minulle. Pitäisikö vain käydä suoraan asiaan ja kysyä, onko epäilyni oikea (merkit kyllä osoittavat vähän siihen suuntaan, että olen ehkä oikeassa, vai mitä luulette?), vai pitäisikö antaa asian hautua ja mennä ohi, jos ystäväni ei ota sitä puheeksi? En tahdo väliemme pilaantuvan täysin. Vaikka tulisinkin omien tunteideni tunnustelun jälkeen siihen tulokseen, että en tunnekaan ystävääni kohtaan mitään ystävyyttä enempää ja ystäväni olisi ihastunut minuun, tahtoisin pitää hänet luonani... en vain voi kuvitellakaan elämää ilman häntä, itkettää jo ajatellakin, miten murtunut olisin, jos hän hylkäisi minut. En tosiaankaan ole nyt varma omista tunteistani! Pitäisiköhän kysyä, vai antaa olla? Toisaalta jos annan olla, asia jää ehkä painamaan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
muute se jää painamaa
omia tunteitasi ennen kuin rohkaiset häntä keskustelemaan. On mahdollista, että hän painiskelee samojen ongelmien kanssa. Mieti rehellisesti itseäsi tilanteessa, jossa hän rakastuisi toiseen naiseen, kuinka ystäväsi sivelisi tämän naisen niskaa sormellaan hellästi, sivelisi nenällään naisen poskea hitaasti ja kevyesti siirtyen lopulta varovasti huulillaan koskettamaan tämän naisen huulia. Tuntuuko ajatus kipeältä vai olisitko iloinen ystäväsi puolesta? Miltä tuntuu ajatus siitä että itse olisit tämän naisen sijalla? Tuntuuko ajatus jollain tasolla vaivaannuttavalta vai herääkö vatsassasi pieni jännityksen kutitus?
Voit hyvinkin vastata hänen tunnustukseensa "väärin" mikäli et ole edes perillä omista tunteistasi. Saatat joko löytää itsesi parisuhteesta ihmisen kanssa, johon et kuitenkaan tunne muuta kuin syvää ystävyyttä. Toisaalta saatat aiheuttaa suurta surua ihmiselle, johon et vain uskalla edes itsellesi myöntää rakastuneesi. Pidä itseksesi pitkä mietiskelyhetki, kenties kylvyssä tai mahdollisesti vaikka hyppäämällä satunnaisen bussin kyytiin ja katselemalla maisemia muutaman tunnin ajan, mikä itsestäsi tuntuu rauhoittavimmalta. Älä mieti järjellä, mieti sydämellä. Vertaile erilaisia tilanteita mielessäsi, missä joko seurustelet ystäväsi kanssa tai elät itse onnellisessa parisuhteessa samoin kuin hän, omalta osaltaan. Koita ajatella tunteitasi näissä tilanteissa, mahdollisimman rehellisesti. Pyri etenkin hylkäämään järki näissä kuvitelmissa, älä pyri kumpaankaan ratkaisuun vain siksi että se tekisi ystäväsi onnelliseksi tai muusta vastaavasta syystä.
Selvästi tunnet syvää kiintymystä tätä ihmistä kohtaan etkä tahdo loukata tätä. Etsi siis ensin omat tunteesi ennen kuin ryhdyt tiedustelemaan hänen omiaan. Mihin ratkaisuun päädytkin, osaat ottaa hänen sanomisensa vastaan oikein sen löydettyäsi. Toivottavasti joka tapauksessa säilytte ystävinä vielä pitkään, eteni suhteenne siitä yhä syvemmäksi tai ei!
Niin, kannattanee miettiä omat tuntemukset asiasta selviksi ennen kuin käy keskustelemaan aiheesta... olen vain niin kärsimätön, että tahtoisin heti selvyyden siitä, koskeeko ystäväni "suuri salaisuus" sitä, että hänellä on mahdollisesti syvempiä tunteita minua kohtaan.
Tuon kuvailemasi tilanteen ajattelu tuntuisi enemmänkin kipeältä. Tulen juuri tästä nimenomaisesta ystävästäni niin helposti mustasukkaiseksi että ihan hävettää, muista kavereistani en niinkään. Ystäväni on sanonut minulle suoraan, että olen hänen perhettään lukuunottamatta hänelle kaikkein rakkain, ja olen sanonut hänelle samaa (tarkoittaen sitä tietenkin). Siitä huolimatta pelkään usein, että menetän "erikoisasemani" hänen silmissään ja en ole enää hänelle se kaikkein tärkein henkilö, ja ajatus siitä, että hänellä olisi joku minua rakkaampi tuntuu lähinnä sydäntä kivistävältä. Toisaalta omat tunteeni juuri hämmentävät, kyselen itseltäni tässäkin tilanteessa aina, että rakastanko häntä kuitenkin vain hyvänä ystävänä (koska olen vielä kuullut, että tyttöjen paras kaveri-suhde saattaa usein muistuttaa rakastumista. Lisäksi en ole koskaan aiemmin seurustellut - eikä ainakaan miehen kanssa seurustelu juuri nyt tunnukaan kiinnostavalta - joten kyseenalaistan itseäni pohtimalla, onko kyseessä vain joku kaipuu seurustelukumppaniin vai mikä). Ongelmani on ja tulee varmaan aina olemaankin vähän se, että mietin ja vatvon kaikkea mielessäni siihen tappiin, etten ole itsekään oikein varma mistään :( Fyysinen läheisyys ystävän kanssa ei vaivaannuta lainkaan, päinvastoin. Hän on kova mm. halailemaan - halailemme ja makoilemme sylikkäin yms. aina kun tapaamme toistemme luona ja se on miellyttävää. Olen myös joskus tuntenut halua suudella häntä, mutta olen pidättäytynyt siinä pelossa, että ystäväni pitää minua kummallisena (ja olen itsekin hämmentynyt yhtäkkistä mielitekoani).
Oikeassa olet, ei pidä tehdä ratkaisua sillä perusteella, että tahdon ilahduttaa ystävääni. En pidä vilpillisyydestä ja mielestäni ystäväni ansaitsee rehellisen vastauksen (mikäli hänen asiansa tosiaan koskee tätä, vaikka epäilen jo niin aika vahvasti) - mutta en voi oikein antaa sitä ennen kuin tiedän selvyydellä mitä itse tunnen, joten pitänee vain lykätä hieman asian ottamista puheeksi, tarkkailla millainen fiilis on kun ystäväni huomenna tapaan ja kaivella sydäntään (tällaisilla hetkillä toivoisin, että olisin enemmän tunne- kuin järki-ihmisiä - kamalaa yrittää yhtäkkiä kuunnella sydämensä ääntä, kun on tottunut ratkaisemaan asiat järjellä ja tämmöisiä ongelmia ei juurikaan ole koskaan tullut vastaan :)). Välitän ystävästäni paljon, hän on parasta mitä minulle on tapahtunut pitkiin aikoihin ja hän on auttanut minua selviämään monesta vaikeasta paikasta olemalla tukenani, joten en missään nimessä tahdo satuttaa häntä tai aiheuttaa hänelle turhaa surua. En myöskään tahtoisi tuhota näin hyvää ystävyyttä alkamalla säheltää tai pahimmassa tapauksessa heittäytyä parisuhteeseen tai torjua häntä olematta aivan varma asiastani (en tahdo seurustella ilman oikeanlaista rakkautta, enkä myöskään tahdo torjua häntä vain koska en itse tajua tuntevani samoin), joten pitänee vielä pohtia asiaa hartaasti ja sillä välin nauttia ystäväni seurasta samaan tapaan kuin aina ennenkin. Paljon kiitoksia perusteellisesta vastauksesta!
ystävyys, olette jakaneet paljon intiimejä asioita toisistanne jutteluissanne ja se lähentää ihmiset enempi kuin jopa seksi. Toiselle avatuminen.
Joten saattaa olla että tunnette juurikin mustasukkaisuutta jne toisistanne ja saatatte tuntea rakkautta ja ajatella että sen täytyy olla Sitä Oikeaa.
Suhteeseen kuuluu kuitenkin fyysinen vetovoima, himo, etten jopa sitä siksi kutsuisi. Jos se puuttuu, on kyseessä ystävyys. Ei sen vaikeampi mittari siis ole omille tunteilleen.
Otat rohkeasti ystäväsi kanssa asian puheeksi ja käytte asian läpi. Ette te tuohon kaadu, ja selviätte aivan varmasti mistä vaan, kun muistatte pitää välinne avoimena ja rehellisinä.
Ystäväsi saattaa olla ihastunut sinuun, mutta vaikka et voi vastata hänen tunteisiinsa, on siitä hyvä puhua ja pääsette asiasta eteenpäin.
Naisia tulee ja menee, hyvät ystävät on kultaakin kalliimpi. Se on totuus ja siitä pidetään kii. Joka asiassa.
Niin, tätä olen itsekin miettinyt - voi olla, että mustasukkaisuuteni ja voimakas kiintymykseni johtuvat siitä, että meillä on parhaan ystäväni kanssa intiimimpi suhde verrattuna muihin kavereihini. En juttele muiden kaverieni kanssa juurikaan henkilökohtaisemmista asioistani, ja tämä paras ystäväni on ensimmäinen ihminen pitkiin aikoihin, jonka koen ymmärtävän itseäni sataprosenttisesti ja joka tuntee minut kaikkein syvimmin. Rakastan kyllä häntä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta rakkauden laadusta vähän hapuilen. Vaikka pidänkin hänen kanssaan halailemisesta ja lähekkäin olemisesta, en kuitenkaan usko tuntevani häntä kohtaan juurikaan mitään seksuaalista, joten luultavasti tässä on tosiaan kyse omalta puoleltani vain syvästä ystävyydestä.
Ystäväni sanoi eilen, että kai hänen täytyy ottaa asia puheeksi, kun hän on siitä jo niin vihjaillut ja salailu painaa minunkin mieltäni. Jos hän alkaa puhua, niin täytyy keskustella juttu selväksi. Surettaa, kun hänellä on niin kova torjutuksi tulemisen pelko, mutta en tietenkään hyppää hänen kanssaan mihinkään tarkoittamatta sitä todella. Toivon hartaasti, että saamme asian selvitettyä ja voimme jatkaa ystävyyttämme, koska en missään nimessä tahdo menettää niin hyvää ystävää... onneksi olemme sentään olleet aina toistemme kanssa avoimia ja osaamme keskustella asioistamme. Ja oikeassa olet, samaa politiikkaa minäkin vähän noudattelen - kyllä niitä seurustelukumppaneita tulee ja menee jos on tullakseen, mutta ystävät ovat tärkeitä (vaikka osa ystävyyssuhteistakin tietenkin loppuu väistämättä ajan kuluessa). Kiitos vastauksesta!
Tarinasi kuulostaa monelta osin täysin samalle kuin omani vuosi sitten. Olimme tunteneet parhaan ystäväni kanssa noin kaksi vuotta ja viimeisen vuoden aikana olimme tulleet toisillemme erittäin läheisiksi ja tärkeiksi. Elämämme oli todella onnellista toistemme ansiosta. Olimme erittäin paljon yhdessä ja kuin varkain lähenimme toisiamme myös fyysisesti. Luulimme olevamme vain erittäin hyviä ystäviä, mutta löysimmekin itsemme tilanteesta, että täytyi ihan vakavasti miettiä olemmeko enemmänkin rakastuneet toisiimme.
Koimme molemmat olevamme heteroja, mutta kerta toisensa jälkeen löysimme itsemme hyväilemästä ja suutelemasta toisiamme. Molemmat olimme ajatelleet miehiin ihastumisen olevan meidän juttu, eikä muut naiset olleet koskaan kiinnostaneet. Toisiimme koimme kuitenkin sellaista vetovoimaa, ettemme olleet ennen kokeneet. Tilanne oli hyvin hämmentävä ja pelottavakin, kun mietittimme, että olemmeko me oikeasti lesboja. Kumpikaan ei ainakaan halunnut olla. Toisistamme emme kuitenkaan halunneet/ pystyneet olla erossa. Toivoimme molemmat, että löytäisimme miehet itsellemme ja sitä myöten pääsisimme yli tuosta tilanteesta. Ystäväni olikin ihastunut erääseen poikaan ja alkoi lopulta seurustelemaan tämän kanssa noin vuosi sitten.
Minun maailmani meni silloin täysin sekaisin, enkä ole vieläkään toipunut siitä kunnolla. Kulunut vuosi on ollut todella rankaa aikaa (meille molemmille). Minä olen kitunut ja tietoisuus siitä on aiheuttanut surua ja ristiriitaisia tunteita ystävälleni. Olemme varmasti molemmat miettineet tuhat kertaa mitä olisi pitänyt tehdä toisin, että tähän ei olisi ajauduttu. Emme olisi kumpikaan olleet valmiita koskaan julkaisemaan suhteemme todellisuutta ihmisille ja pidimme heterosuhdetta ainoana oikeana.
Minä en kuitenkaan kadu suhdettamme. Sain kokea hänen kanssaan sellaista onnea, turvaa ja läheisyyttä mitä en ole ennen enkä jälkeen saanut kokea. Nyt en vaan pysty millään hyväksymään sen kaiken menetystä. Olen todella mustasukkainen kaveristani, enkä pysty olemaan heidän kanssaan juurikaan tekemisissä. Kaipaan häntä aivan mielettömästi ja elämä ilman häntä tuntuu todella merkityksettömälle.
Tahtoisimme pitää ystävyyttämme yllä, mutta se on vaikeaa kaiken kokemamme jälkeen. Hänen tunteensa ja odotuksensa minua kohtaan ovat muuttuneet, mutta minun häntä kohtaan ei ole. Kaipaan hänen läheisyyttä aivan mielettömästi. Hän on yhä erittäin kiintynyt minuun, mutta hänen miehensä täyttää minun entisen roolini monessa asiassa ja tilanteessa ja se sattuuuuuuu!!!!
Miettikää rauhassa mihin olette menossa ja mitä haluatte! Jälkeenpäin saattaa sattua.