nojaan sinuun
märät reidet kosteat hiukset
tahriintuneet silmät
irti kaikesta muusta ympäröivästä
isoja valkoisia totuuksia
kauniita sellaisia -
niitä simpukoita sataisi
Satyyrini suusta
ja minä piiskaisin sen valheen
joka viimeisenä
syntyisi uuteen päivään
märät reidet kosteat hiukset
tahriintuneet silmät
irti kaikesta muusta ympäröivästä
isoja valkoisia totuuksia
kauniita sellaisia -
niitä simpukoita sataisi
Satyyrini suusta
ja minä piiskaisin sen valheen
joka viimeisenä
syntyisi uuteen päivään
Vastaukset 2
Vanhimmat
purtavaksi sulla aina, mutta tykkään niistä - viimeinen valhe... piiskaan...
« Orava »
Aikanaan olen tullut höynäytetyksi tuon piskuisen nisäkkään toimesta. Ovela kuin kettu, etten sanois.
Kerrostalossa asuessa oli tapana kuivatella parvekkeella pyykkiä kuivaustelineellä. En tarkkaan muista oliko kevättä, kesää vai jo alkavaa syksyä, mutta eriparisia sukkia alkoi ilmaantua telineelle tämän tästä. Kerran sit yllätin tän hörhön pyörittelemästä alushousujani palloksi [tiedän, tää kuulostaa utopistiselta :D] ja ketterästi se toimitus kävikin. Alushousupallon kanssa se hävisi [hampaissaan lie kuskas] ja mä annoin armon käydä oikeudesta. Kai jollain onnellisella karvakorvalla oli mun sukista ja alkkareista kehitelty tekstiilimaja *nauraa*
mutta itse runoon:
ajatuksena oli luoda kuva
läpirakastelleesta naisesta
ja rakastelun jälkeisestä ajasta, jolloin mies lausuu kaikkea kaunista maan ja taivaan väliltä - « totuuksia »
mitä nainen haluaakin kuulla, luontaisesti...
viimeisenä huipentumana mies oletettavasti lausuu puolihuolimattomasti tärppiä ennen puoltayötä rakastavansa tuota naista - viimeinen valhe...en enempää selitä :D.
Tämä ei ole ainoa oikea ajatus, mitä ko. runo pitää sisällään, lukija voi muodostaa omansa.
ei kovin kinkyä *hyMy*
kiitos sinulle ja lukijalle Hyv*Yöt