Osaisitteko te äidit kuvitella elämäänne ilman perhettä? Itse käsitän perheen niin, että siihen kuuluu lapsi/lapsia 1-2 vanhempaa/vanhemman roolissa olevaa.
Eli en itse pidä kahta aikuista vielä perheenä.
He ovat "vain" pariskunta.
Itse olen aina haaveillut perheestä. Olen itse perheestä, jossa on neljä lasta. Olen vanhin ja huolehtinut 7, 9 ja 12 vuotta nuoremmista sisaruksistani nuoresta pitäen. Olen aina kunnioittanut vanhempiani, sillä he ovat olleet valmiita tekemään mitä vain meidän eteemme. Isä jopa uhrasi hyvän työtarjouksen meidän vuoksemme, ettemme olisi joutuneet vaihtaa kouluja ja muuttaa oudolle paikkakunnalle. Äiti oli pitkään kotona hoitamassa nuorempia sisaruksiani.
Nyt olen 20 ja 30 ikävuosien puolivälissä. Olemme avomieheni kanssa kihloissa, tosin kihlasormukset on vielä ostamatta ja asia "julkistamatta" sillä se on niin tuore asia. Ja se vasta onkin se ongelma. Olemme olleet yhdessä siitä saakka, kun olin 19-vuotias ja hän pari vuotta vanhempi. Eli mielestäni aika nuoresta saakka. Ja eihän näitä vuosia vielä ole kertynyt kuin 6.
Kun aloimme seurustelemaan, kerroin avomiehelleni, että haluan joskus perheen. Että se on minulle tärkeä asia. Olen muutenkin perheeni kanssa paljon tekemisissä ja olen kovin lapsirakas. Mieheni siis tietää tämän. Olen jo aiemmin sanonut, että hänen täytyy sitten olla varma, että voi itsekin perustaa perheen, sitoutua ym. jos haluaa olla kanssani myös tulevaisuudessa.
Nyt olemme opiskelleet, mies jo valmistui ja sai töitä, itse olen juuri pian valmistumassa. Olemme ostaneet juuri rivitaloasunnon ja muutenkin meillä menee hyvin. Kesän alussa luulin olevani raskaana, sillä kuukautiset olivat aika paljon myöhässä. Kerroin huolestani avomiehelleni ja hän alkoi heti panikoida. Sanoi, ettei haluaisi lasta vielä. Itse järkytyin tästä kommentista. En voisi ikinä kuvitella tekeväni aborttia! En tässä tilanteessa, kun suhdettamme on jo näin paljon takana. Ja koska seksiä harrastetaan, on se riski aina olemassa ja se on tiedostettu.
Asiasta keskusteltiin tasan kaksi päivää, kunnes kuukautiset alkoivat. Mies sanoi, että yrittäisi kyllä parhaansa, mutta ei tiedä, haluaako lasta tai perhettä vielä. Ehkä 5 vuoden päästä, oli vastaus kysymykseeni koska sitten. Nyt hän haluaa vielä nauttia kahdestaan olosta.
Loukkaannuin tuosta todella paljon. Mietin, olisiko mieheni todellakin suostutellut minua abortin tekemiseen, jos olisinkin ollut raskaana. Onko hänestä koskaan isäksi?!
Asiasta ei ole sen koomin juteltu. Itse en pystyisi asiasta keskustella tarpeeksi rauhallisesti ja miehellä ei ole haluja jutella.
Nyt on lähes kaksi kuukautta kulunut tapahtuneesta. Me elämme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Menee hyvin, meillä on hauskaa ja mukavaa yhdessä ja kaikki on muuten oikein hyvin. Nyt pari päivää sitten mieheni vei minut ravintolaan syömään. Oli oikein mukavaa. Siellä hän sanoi lauseen, joka jäi mieleeni: "on niin mukava olla vain kahdestaan, sä ja mä."
Sitten myöhemmin illalla hän kosi minua. Kuulemma on varma, että haluaa olla kanssani aina ja ennen niin sitoutumiskammoiselta tuntunut mies haluaakin naimisiin ensi kesänä. Hääpäivänkin oli jo katsonut kalenterista. Sanoin, että haluan minäkin naimisiin mutta tarvitsen pari päivää miettimisaikaa, onko ensi kesä hyvä aika mennä naimisiin.
Todellisuudessa mielessäni pyörii vain se, mitä jos en ikinä saa perhettä tämän miehen kanssa. Sanon vielä sen, että todellakin rakastan häntä, haluan olla hänen kanssaan ja todellakin haluan perheen hänen kanssaan. Mutta entä jos hän ei haluakaan...
Varmasti moni muukin tätä samaa miettii. Mutta en halua myöhemmin katua sitä, etten saanutkaan lasta. Haluan niin kovasti äidiksi. Olen jo n. 12-vuotiaasta saakka halunnut joskus äidiksi. En kuitenkaan halua vaihtaa miestäkään vain sen takia, jos muuten menee hyvin. Miten tästä asiasta kannattaisi miehen kanssa jutella?
Eli en itse pidä kahta aikuista vielä perheenä.
He ovat "vain" pariskunta.
Itse olen aina haaveillut perheestä. Olen itse perheestä, jossa on neljä lasta. Olen vanhin ja huolehtinut 7, 9 ja 12 vuotta nuoremmista sisaruksistani nuoresta pitäen. Olen aina kunnioittanut vanhempiani, sillä he ovat olleet valmiita tekemään mitä vain meidän eteemme. Isä jopa uhrasi hyvän työtarjouksen meidän vuoksemme, ettemme olisi joutuneet vaihtaa kouluja ja muuttaa oudolle paikkakunnalle. Äiti oli pitkään kotona hoitamassa nuorempia sisaruksiani.
Nyt olen 20 ja 30 ikävuosien puolivälissä. Olemme avomieheni kanssa kihloissa, tosin kihlasormukset on vielä ostamatta ja asia "julkistamatta" sillä se on niin tuore asia. Ja se vasta onkin se ongelma. Olemme olleet yhdessä siitä saakka, kun olin 19-vuotias ja hän pari vuotta vanhempi. Eli mielestäni aika nuoresta saakka. Ja eihän näitä vuosia vielä ole kertynyt kuin 6.
Kun aloimme seurustelemaan, kerroin avomiehelleni, että haluan joskus perheen. Että se on minulle tärkeä asia. Olen muutenkin perheeni kanssa paljon tekemisissä ja olen kovin lapsirakas. Mieheni siis tietää tämän. Olen jo aiemmin sanonut, että hänen täytyy sitten olla varma, että voi itsekin perustaa perheen, sitoutua ym. jos haluaa olla kanssani myös tulevaisuudessa.
Nyt olemme opiskelleet, mies jo valmistui ja sai töitä, itse olen juuri pian valmistumassa. Olemme ostaneet juuri rivitaloasunnon ja muutenkin meillä menee hyvin. Kesän alussa luulin olevani raskaana, sillä kuukautiset olivat aika paljon myöhässä. Kerroin huolestani avomiehelleni ja hän alkoi heti panikoida. Sanoi, ettei haluaisi lasta vielä. Itse järkytyin tästä kommentista. En voisi ikinä kuvitella tekeväni aborttia! En tässä tilanteessa, kun suhdettamme on jo näin paljon takana. Ja koska seksiä harrastetaan, on se riski aina olemassa ja se on tiedostettu.
Asiasta keskusteltiin tasan kaksi päivää, kunnes kuukautiset alkoivat. Mies sanoi, että yrittäisi kyllä parhaansa, mutta ei tiedä, haluaako lasta tai perhettä vielä. Ehkä 5 vuoden päästä, oli vastaus kysymykseeni koska sitten. Nyt hän haluaa vielä nauttia kahdestaan olosta.
Loukkaannuin tuosta todella paljon. Mietin, olisiko mieheni todellakin suostutellut minua abortin tekemiseen, jos olisinkin ollut raskaana. Onko hänestä koskaan isäksi?!
Asiasta ei ole sen koomin juteltu. Itse en pystyisi asiasta keskustella tarpeeksi rauhallisesti ja miehellä ei ole haluja jutella.
Nyt on lähes kaksi kuukautta kulunut tapahtuneesta. Me elämme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Menee hyvin, meillä on hauskaa ja mukavaa yhdessä ja kaikki on muuten oikein hyvin. Nyt pari päivää sitten mieheni vei minut ravintolaan syömään. Oli oikein mukavaa. Siellä hän sanoi lauseen, joka jäi mieleeni: "on niin mukava olla vain kahdestaan, sä ja mä."
Sitten myöhemmin illalla hän kosi minua. Kuulemma on varma, että haluaa olla kanssani aina ja ennen niin sitoutumiskammoiselta tuntunut mies haluaakin naimisiin ensi kesänä. Hääpäivänkin oli jo katsonut kalenterista. Sanoin, että haluan minäkin naimisiin mutta tarvitsen pari päivää miettimisaikaa, onko ensi kesä hyvä aika mennä naimisiin.
Todellisuudessa mielessäni pyörii vain se, mitä jos en ikinä saa perhettä tämän miehen kanssa. Sanon vielä sen, että todellakin rakastan häntä, haluan olla hänen kanssaan ja todellakin haluan perheen hänen kanssaan. Mutta entä jos hän ei haluakaan...
Varmasti moni muukin tätä samaa miettii. Mutta en halua myöhemmin katua sitä, etten saanutkaan lasta. Haluan niin kovasti äidiksi. Olen jo n. 12-vuotiaasta saakka halunnut joskus äidiksi. En kuitenkaan halua vaihtaa miestäkään vain sen takia, jos muuten menee hyvin. Miten tästä asiasta kannattaisi miehen kanssa jutella?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei!
Sun täytyy selvittää asia miehen kanssa ennen kuin teet päätöksen avioitumisen kannalta. Jos on niin, ettei mies koskaan halua lasta, niin asia pitäisi olla sillä selvä. Tuskin tahdot menettää mahdollisuutta tulla äidiksi miehen takia! Silti en säikähtäisi liiaksi miehesi "paniikkikohtausta" raskausepäilyn kuultuaan. Tulihan se miehelle täytenä yllätyksenä. Meillä oli hieman samanlainen tilanne ennen esikoista. Raskaana en ollutkaan, ja asia "unohdettiin". Eikä mennyt kuin kuukausi niin mies itse ehdotti, että yritettäisiin lasta. Mieheni oli silloin 25v. Nyt meillä on kolme lasta ja mies on monesti sanonut, että miehet tuskin koskaan on täysin valmiita isyyteen. Eiköhän sitä perhettä teillekin tuu, jos kerta miehesi sanoi haluavansa sitä joskus. ehkä sitten viiden vuoden päästä -tai jo aiemmin. Eihän koskaan voi tietää varmasti!:)
Mahdatkohan sinä olla vähän murehtimiseen taipuvainen ihminen. Tekstistäsi kuultaa minusta ihan selvästi läpi, että miehesi haluaa kyllä lapsia, MUTTA EI VIELÄ. Ja se on ihan ymmärrettävää - olettehan vielä kovin nuoria. Minusta on ihan selvä, että opintojen jälkeen haluaa vähän aikaa elellä "itsekästä" elämää, ennen kuin haluaa omistautua univelalle, sekasotkulle, kakkavaipoille, mökkiytymiselle jne...
Ja virheelliseen vauvauutiseesikin hän suhtautui mielestäni kuitenkin positiivisesti ilmoittamalla, että haluaisi kuitenkin lapsesta huolehtia. Paniikki on tuossa tilanteessa ihan ymmärrettävää - ja hänhän sanoi haluavansa lapsia joskus.
Älä jää murehtimaan tuollaista hetkellistä, paniikinomaista tilannetta. Et voi tietää, millaiseksi tilanne olisi kehkeytynyt, jos olisitkin ollut raskaana.
Ja kunnioita miestäsi sen verran, että luotat siihen, ettei hän olisi kosinut sinua, jos ei haluaisi JOSKUS lapsia - miehesi on varmaan reaktioistasi ja aiemmista keskusteluistanne jo ymmärtänyt, että haluat perheen!
Uusi tilanne aiheutti paniikin sehän on ihan normaalia! Vaikka itsellesi on perheen perustaminen ihan selviö ja miehelle jollain tasolla varmaan myös niin silti kun se tulee noin nopsaan niin paniikkihan siitä tulee..
Olisikohan mies miettinyt asiaa lisää ja siksi tuo kosintakin? Se ei siis tarkoita että lapsia heti perään, mutta kertonee, että yhdessä on halu jatkaa ja seuraava etappi on odottamassa. Samalla mies saa aikaa lapsien suhteen ainakin tuon vuoden odottamisen.
Kyllä asiasta kannattaa keskustella ihan suoraan ja asiallisesti. Jos siihen ette pysty niin mitäs kun tulee kunnon ongelmia eteen? Taito se on keskustelukin ja nyt varmaan hyvä aika harjoitella kun olette vielä suht vapaita olemaan ilman isompia sitoumuksia lapsiin tai toisiinne. Eli jos menee ihan ristiin tai ratkaisua ei löydy niin ei tarvitse isosti asioita muutella ja katsella muuta kuin uutta osoitetta tai luopua haaveistaan..
Niin ja nyt kun asiaa pohdit niin varmaan kaikki sanat ja lauseet ottaa korvaan helpommin kuin tavallisesti. Tuokin laus evoi olla joko sellainen merkityksellinen asia jonka mies on tarkoituksella sanonut tai sitten vain lausahdus ilman isompaa ajatusta, toteamus tästä hetkestä. Kysysmällä sekin selviää..
On aina hankala akun toiveet ja ajatukset menee ristiin, mutta kun kumpikin joustaa niin sopu yleensä löytyy. Toisaalta monihan siirtää epämiellyttäviä asioita eteenpäin ja joskus tulee seinä vastaan. Ja varsinkin jos asioiden nykytila on mukava ja haluttu niin miksi lopettaa suhdetta töksäyttämällä että haluaa lapsia ehkä, mutta vasta joskus keski-iässä. Samalla voi toivoa, että eihän se toinen siitä enää sitten mihinkään lähde kun on oltu niin pitkään yhdessä jne.
Ymmärrän senkin että kun valmistuu ja opiskelujen aikainen elämä on takana juuri niin tahtoo vähän aikaa olla vapaammin ja nauttia niin talouden tilastaan kuin vapaasta olostaankin. Lapset kun kuitenkin taas ovat vaatimus lisää elämässä.
Yrittäkää nyt jutella asia selväksi ja kuntoon. Ainakaan vihille ei kannata mennä jos noin perustavaa laatua oleva asia on keskeneräisenä odottamassa taustalla.