Tiedän olevani jotenkin kieroon kasvanut.
Ainakin lääkärit ja läheiseni tietävät.
Minkä minä voin sille etten osaa "tunteilla" kovinkaan hyvin.
Läheisiä kohtaan olen hyvin suojeleva joka on kai hyvä.
Minulla on hyvin vähän ystäviä. Johtunee varmaan minun tunnevammaisuudestani. He sanovat minua kylmäksi tai pelottavaksi vaikka olisin valmis antamaan henkeni heidän puolestaan.
Minun ei annneta osallistua perhetilaisuuksiin, häät tai hautajaiset. Minulle saatetaan ilmoittaa ohimennen, ai niin siskosi on kuollut.
He luulevat että tieto olisi minulle täysin turha???
Omaa mielentilaani arvioisin näin.
Aivoni toimivat jotenkin väärinpäin. Kun pitäisi juosta karkuun niin minä juoksen kohti.
Sanomattakin selvää että tämä on johtanut useihin kontakteihin viranomaisten kanssa.
Myönnän olevani impulsiivinen ja ehkä vähän arvaamatonkin.
On rikosrekisteri ja puolivuotta vielä ehdollista jäljellä.
En vain käsitä.
Lapsuuteni oli aika onnellinen. Keskitasoa parempi oppilas ja matematiikka sujui erittäin hyvin. Nykyään en tiedä onko 2 2=4 vai 5.
En vain osannut lapsuudessakaan rajoittaa tekojani.
Osallistuin harrastuksiin ja olin hyvä juoksija.
Karatesta tuli lähtö koska löin kasvokontaktin kun matsi oli jo päättynyt.
Miten oppisin ajattelemaan ennenkuin teen mitään?
Tiedän kaiken paskanjauhannan henkisestä kasvusta mutta miksei se käynnisty minulla?
En ole koskaan seurustellut vakavasti ja miten se minulta onnistuisikaan. Edellinen tyttöystävä hylkäsi vaikka puolustin häntä. Eräs tyyppi häiriköi häntä ja korjasin tilanteen.
Hän ei soita eikä vastaa minulle.
Armeijakaan ei minua huolinut.
Tai huolihan se kahdeksi päiväksi. Hakkasin alikessun aika perusteellisesti.
Se oli sitä simputusaikaa ja se jätkä kyllä ansaitsi joka iskun.
Olen ns. erikoisvalvonnassa joka virastossa. Lääkärissä, apteekissa, (joku helvetin vartija kyttää minua koko ajan ja luultavasti minulta palaa pinna tulevaisuudessa) ja sosiaalitoimistossa. Niin ja unohtamatta itse poliiseja jotka pitävät minua niin saatanan vaarallisena että itsekin jo pelästyn. Helvetti mitä paskaa.
Tässä kysymys teille nerot:
Miten opin ajattelemaan ennenkuin teen mitään?
Ainakin lääkärit ja läheiseni tietävät.
Minkä minä voin sille etten osaa "tunteilla" kovinkaan hyvin.
Läheisiä kohtaan olen hyvin suojeleva joka on kai hyvä.
Minulla on hyvin vähän ystäviä. Johtunee varmaan minun tunnevammaisuudestani. He sanovat minua kylmäksi tai pelottavaksi vaikka olisin valmis antamaan henkeni heidän puolestaan.
Minun ei annneta osallistua perhetilaisuuksiin, häät tai hautajaiset. Minulle saatetaan ilmoittaa ohimennen, ai niin siskosi on kuollut.
He luulevat että tieto olisi minulle täysin turha???
Omaa mielentilaani arvioisin näin.
Aivoni toimivat jotenkin väärinpäin. Kun pitäisi juosta karkuun niin minä juoksen kohti.
Sanomattakin selvää että tämä on johtanut useihin kontakteihin viranomaisten kanssa.
Myönnän olevani impulsiivinen ja ehkä vähän arvaamatonkin.
On rikosrekisteri ja puolivuotta vielä ehdollista jäljellä.
En vain käsitä.
Lapsuuteni oli aika onnellinen. Keskitasoa parempi oppilas ja matematiikka sujui erittäin hyvin. Nykyään en tiedä onko 2 2=4 vai 5.
En vain osannut lapsuudessakaan rajoittaa tekojani.
Osallistuin harrastuksiin ja olin hyvä juoksija.
Karatesta tuli lähtö koska löin kasvokontaktin kun matsi oli jo päättynyt.
Miten oppisin ajattelemaan ennenkuin teen mitään?
Tiedän kaiken paskanjauhannan henkisestä kasvusta mutta miksei se käynnisty minulla?
En ole koskaan seurustellut vakavasti ja miten se minulta onnistuisikaan. Edellinen tyttöystävä hylkäsi vaikka puolustin häntä. Eräs tyyppi häiriköi häntä ja korjasin tilanteen.
Hän ei soita eikä vastaa minulle.
Armeijakaan ei minua huolinut.
Tai huolihan se kahdeksi päiväksi. Hakkasin alikessun aika perusteellisesti.
Se oli sitä simputusaikaa ja se jätkä kyllä ansaitsi joka iskun.
Olen ns. erikoisvalvonnassa joka virastossa. Lääkärissä, apteekissa, (joku helvetin vartija kyttää minua koko ajan ja luultavasti minulta palaa pinna tulevaisuudessa) ja sosiaalitoimistossa. Niin ja unohtamatta itse poliiseja jotka pitävät minua niin saatanan vaarallisena että itsekin jo pelästyn. Helvetti mitä paskaa.
Tässä kysymys teille nerot:
Miten opin ajattelemaan ennenkuin teen mitään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
hyvä kysymys.... Itse olen terapeutin mukaan sosiopaatti ja olen samaa mieltä kanssasi. Mitä tälläisille asioille kuin tunteiden puuttuminen tai tunnevammaisuus voi? Juuri tuollaisen kohtelun mahdollisuuden takia en itse ole puhunut tästä kenellekään, ellei lukuun lasketa erästä "ystävää" jonka olen tuntenut lapsuudesta lähtien. Tyyppi ilmoitti uutisen jälkeen,etä ei halua olla tälläisen ihmisen kanssa tekemisissä ja lähti. Että semmosta. Loppujen lopuksi tälläisille jutille ei voi itse todellakaan mitän, mutta paskaa vain sataa niskaan.
Jos sun mielees heräis kysymys et "mitä tämän jälkeen?" niin ehk auttais vähän.
Tehdään niin et sä pyrit tekee hyviä asioita ja tekoja.
Osoita muille et oot ihan hyvä tyyppi.
Vaik oisit "tunnevammainen" niin se ei meinaa ettet pystyisi tekemään hyvää.
No meitikin taitaa olla jotenkin "tunnevammainen" kai ??? Koska oon seurustellu monta kertaa mutta aina kun oon seurustellut jonku aikaa sen kanssa ja tykkään siitä pystyn päättään siitä tykkäänkö siitä vai en sen fyysisen ulkonäön perusteella aika outoa ja sit vielä ku mun yks ex sano että tykkää musta vielä niin meikäki alko tykkään siitä ihmeellisesti mut ku me seurusteltiin niin taas jostain syystä päätin että en tykkää siitä ja se tykkäs musta silti ja sano että minkäs ihminen tunteilleen mahtaa niin se sananparsi alko mua ihmetyttää tosi paljon elikkä oonks tunnevammanen ku pystyn päättään tunteistani ihan miten vain haluan niitten olevan ???
Tiedän erään henkilön, joka on väittänyt itseään "tunnevammaiseksi" ja ulkopuolisille hän näyttäytyykin etäisenä, kylmäkiskoisena, välinpitämättömänä, epäsosiaalisena eikä hänellä ole juurikaan ystäviä, viihtyy mainiosti yksin.
Kävikin ilmi, että se mitä hän itsessään kutsuu tunnevammaisuudeksi onkin itse asiassa tunneherkkyyttä. Hän ajaa pois ihmiset, jotka herättävät hänessä tunteita. Hän vähättelee itseään ja siksi vetää puoleensa ihmisiä, jotka eivät arvosta häntä. Hän itkee herkästi, siksi teeskentelee kovaa. Ei halua sellaisiin tilanteisiin, mitkä herättäisivät tunteita. Hän suojelee siis itseään kovan kuoren ja kontrollin alle eikä helposti luota kehenkään. On mielummin tyly kuin kohtelias suojellakseen itseään.
Noh, tällaisiakin "tunnevammaisia" voi olla.
Olet oikeassa. Hän suojaa tunteensa ja esittää kovaa ja samalla "syventää" ns. tunnevammaisuuttaan. Kun hän tekee tätä piilottaaksen herkään puolensa, hän antaa itsestään kovan ja hyvin tunnevammaisen kuvan. Hän "ruokkii" tunnevammaista ulkokuortaan, eikä pyri rikkomaan sitä. Kannattaisi relata ja olla oma itsensä.
Kannattaa miettiä, ennen kuin tekee jotakin. Eikä tee jotakin, ja sitten vasta miettii.
Impulssikontrollin häiriö. Kognitiivisella psykoterapialla opit.Edellyttäen että et tinttaa terapeuttia heti kärkeen? Jokin lääkitys voisi tasoittaa sopivasti mieltäsi. Onko sinulla (diagnosoimaton) ADHD? Neurologi tutkii pyynnöstäsi sen asian.
Tiesitkö muuten, että noin puolella vankilakundeista on ADHD jossakin muodossaan?
"Miten opin ajattelemaan ennenkuin teen mitään?"
Hyvä kysymys...Ei kai tuohon auta, kuin hyvät lääkkeet (rauhoittavat?), jos nekään.
Vanha viesti, mutta vastasinpa kuitenkin.
"Lyöminen ei ikinä auta mitään". Olen kuulut sen pienestä pitäen ja se jotenkin tuli heti ylös kun luin tekstisi. En ole itse tunne vammainen mutta poikaystäväni on. en tuomitse häntä koska hän on se mikä on.
Haluaisin vain sanoa että älä lyö. ensimäinen reaktio ei saa olla väki valta. vasta kun toinen henkilö lyö sinua saat lyödä. =silmä silmästä.
toinen asia on että ehkä sinun pitäisi myös katsoa agresivisuus häiriö oireita, että sopisivatko ne yhteen. koska en ole mikään nero mutta tuo lyöminen kyllä korostuu jo sillä että läheiset pelkäävät sinua.
ja teko hymy on aina hyvä oppia.
hyvää loppu elämää & haleja sinulle
Impulssikontrollin kasvattaminen ja sinua rassaavien tilanteiden välttäminen on se asia joka sinut voi pitää poissa vankilasta. Tuskin haluat lusia?
Itse olen joutunut käytännössä elämään osittain eristyksissä muista ihmisistä etten ajautuisi vastaaviin hankaluuksiin.
Ihmiset on vähän tyhmänrohkeita sen suhteen, kenelle aukovat päätään tai ketä alkavat tietoisesti ärsyttää. Yhtä ukkoa vedin viime talvena nenään keksellä kirkasta talvipäivää, keskellä kaupunkia. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Propsit teikäläiselle et sait koko tarinas yhellä kerralla. Toi "Nykyään en tiedä onko 2 2=4 vai 5." iski silmään aika hyvin, koska olen itsekin matemaattisten aineiden hallitsija. En tiedä minkä luokan lortto lopulta olet, mutta sain vaikutuksen siitä että ajattelumaailmasi junnaa turhautuneisuudessa. Itsekin olen vellonut siinä jo monet vuodet ja tehnyt sen takia mitä arvaamattomimpia juttuja.
Vastaus kysymykseesi: muuta itsesi täysin. Yritän itse vieläkin muuttua vaikka monta vitun vuotta on mennytkin. Lopeta ylimääräinen äpäröinti jolla ajaudut kyseisiin tilanteisiin ja anna sisäisen itsesi puhu enemmän sisälläsi. Kun joku urpo yrittää vittuilla/ryöstää, katso äijää silmiin ja pidä kaikki ajatukset pääsi sisällä -> älä tee mitään. Jos menetät hermosi ja päädyit itse ryöstämään lopulta vittuilevan urpon voit miettiä mikä meni vikaan, ja ensi kerralla uusiksi -> lopulta hiffaat koko kuvion.