Eli, kyseessä hiukan reilu 5kk ikäinen uros.
on muutoin sisäsiisti ja pystyy pidättämään tosi pitkään, mutta...
Työpäivän aikana on tehty yleensä 3 isoa lammikkoa pisin lattioita. ja niistä näkee, että osa tehty jo heti pois lähdettyäni, kun ovat osin kuivuneet.
Ja mielenosoittaminen jatkuu, kun ollaan oltu justiinsa ulkona ja menen vaikka päiväunille, niin lähes samantien lammikko lattialle.
ja toinen, mikä kiristää rodella hermoja on seinillä roikkuminen ja tapettien repiminen ja ulvominen yksinollessaan.
Koiralla on rajattu tila yksinollessaan, josta kaikki, IHAN KAIKKI tavarat poissa, kun repii alas ja tuhoaa muuten. Ei auta, vaikka olisi lattia täynnä leleuja, luita, kongi, aktivointipallo jne. niihin ei oikeastaan kosketakkaan päivällä.
Alkaa tosissaan sieppaamaan, kun joka ikinen päivä menee töistä tullessa ensimmäinen puolituntia siivotessa ja lattioita pestessä.
Olen jo tosissani alkanut miettiä häkkiä koiralle(koska vihani ja inhoni sitä kohtaan vaan kasvaa päivä päivältä kusen ja tuhojen määrän takia), mutta ongelmaksi tulee ulvominen...
Se ei ota loppuakseen, vaikka kuinka harjoiteltaisiin yksinoloa. On kokeiltu dapit ja luontaistuoterauhoittavat...
Tuttuni sanoi, että ei voi pitää työpäivää häkissä (9tuntia), vai voiko?
Kaikki aktivointi, lenkit ja aivojumpat hoidossa, mutta mikään ei auta.
Itken välillä, koska olen aivan loppu tuon otuksen kanssa ja vielä töissäkin rankkaa.
Mitä tehdä? Häkki? Mitä tehdä ulvomiselle?
on muutoin sisäsiisti ja pystyy pidättämään tosi pitkään, mutta...
Työpäivän aikana on tehty yleensä 3 isoa lammikkoa pisin lattioita. ja niistä näkee, että osa tehty jo heti pois lähdettyäni, kun ovat osin kuivuneet.
Ja mielenosoittaminen jatkuu, kun ollaan oltu justiinsa ulkona ja menen vaikka päiväunille, niin lähes samantien lammikko lattialle.
ja toinen, mikä kiristää rodella hermoja on seinillä roikkuminen ja tapettien repiminen ja ulvominen yksinollessaan.
Koiralla on rajattu tila yksinollessaan, josta kaikki, IHAN KAIKKI tavarat poissa, kun repii alas ja tuhoaa muuten. Ei auta, vaikka olisi lattia täynnä leleuja, luita, kongi, aktivointipallo jne. niihin ei oikeastaan kosketakkaan päivällä.
Alkaa tosissaan sieppaamaan, kun joka ikinen päivä menee töistä tullessa ensimmäinen puolituntia siivotessa ja lattioita pestessä.
Olen jo tosissani alkanut miettiä häkkiä koiralle(koska vihani ja inhoni sitä kohtaan vaan kasvaa päivä päivältä kusen ja tuhojen määrän takia), mutta ongelmaksi tulee ulvominen...
Se ei ota loppuakseen, vaikka kuinka harjoiteltaisiin yksinoloa. On kokeiltu dapit ja luontaistuoterauhoittavat...
Tuttuni sanoi, että ei voi pitää työpäivää häkissä (9tuntia), vai voiko?
Kaikki aktivointi, lenkit ja aivojumpat hoidossa, mutta mikään ei auta.
Itken välillä, koska olen aivan loppu tuon otuksen kanssa ja vielä töissäkin rankkaa.
Mitä tehdä? Häkki? Mitä tehdä ulvomiselle?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei häkkiä.
5 kuukautinen koira on sisäsiisti, muttei olekaan. Eli ei ole sisäsiisti, älä tuudittaudu mihinkään valheelliseen uskotteluusi, että on sisäsiisti. Näyttää käytöksellään sinulle, ettei todellakaan ola. Eli siisteys harjoittelua kovasti.
Voisit myös sanoa, että koira osaa olla nätisti yksinollessa. osaa olla ulvomatta. Osaa olla tuhoamatta tavaroita. Muttei vain ole mielenosoituksesksi... Se ei osaa. Eli sinun on opetettava kyseiset asiat sille. Ainakin se ulvomatta oleminen. Tavaroiden tuhoaminen loppuu yleensä kuin seinään itsestään jossain vaiheessa kun kouira vain hokasee, että näin ei voi tehdä.
Miklä sinua motivoi jättämään koirasi uyksin työpäivän ajaksi? Aivan! Palkka. Onko vaikea siitä päätellä, mikä saattaisi motivoida koirasi tekemään jotain mikä ei ehkä täysin mielesitä ole? Aivan! Palkka. Opeta koirasi motivoimalla oikein. Ja työpäivän ajan yksinoloahan ei lähdetä muuten harjoittelemaan jättämällä koira yksin työpäivän ajaksi, vaan se lähtee sekunneista yksin, niiden ensimmäisten sekunttienkin pitää olla koiralle mielekkäitä ja palkitsevia...
Eipä tohon sun viestiin voi muuta kuin haukotella ja nauraa, HAHHAH
Ole hyvä nauruista, vaihtelu teki varmaan hyvää.
Onneksi ne nauraa makeimmin jotka viimeksi nauravat, eli ne joilla ei kaltaisiasi ongelmia ole, itse myönsit enimmäkseen itkeskeleväsi...
Terv: koulutetuujen koirien omistaja, jonka koirat eivät kuseskelleet 5 kuukautisina sisään ja jotka osasivat olla ulvomatta ja tuhoamatta yksin sen ikäsiinä työpäivien ajan.
taidat olla kännissä tuon kirjoittanut. kannattaa itse kokeilla työssäkäyntiä joskus.se on oman mielenterveyden kannalta palkitsevaa.lopeta muiden koulutus jo.
Voih! Ei kannata kysyä apua, jos ei kestä neuvomista!
Luepa vastaus ihan intoamatta. Ihan normaali vastaus ihan normaaliin asiaan.
Voit kertoa nyt että osaat tottakai automaattisesti lukea vastauksia ihan perusperspektiivistä, kuten koirasi oli sisäsiisti. Mutta kuka tahansa normaalilla järjellä varustettu ihminen näkee vastauksistasi, että reakoit yli tavallisiin vastauksiin ja koirasi ei ole sisäsiisti, sillä se pissaa sisälle... Mitään et voi muuttaa käytöksessäsi tai koirasi käytöksessä, mikäli kiellät käytöksen laadun.
Jos olen kännissä töissä, se on työnantajani asia ja sille et mitään voi.
Koira pois,tai myy se.
Helpottaa elämää,ei tarvi siivota niin usein ja hermokaan ei pala.
P.S. Lasta ei kannata hankkin,ne kusee housuu monta vuotta.
voi kyllä harjotiella pois vaikkapa jättämällä koira hetkeksi yksin ja tulet melkein samantien takaisin ja palkitset,kun ei ulvo ja aina pidentää aikaa...voithan kokeilla...tuo tuhoaminen...varmaan harvassa sellaiset pennut ,jotka eivät jossain vaiheessa tuhoisi kaikkea mikä liikkuu ja varsinkin ei liiku.Meillä aikanaan lähti suuri osa seinää,ovenkarmit kaluttiin sun muuta,mutta se lähti sitten aikanaan pois ettei repinyt.Tuo pissaaminen,niin koirasi on kuitenkin vielä pieni ja toisilla kestää kauemmin ennenkuin pystyy pidättämään ja tuohan riehuu siellä ja tietysti tulee kuuma ja vettä juo paljon,jolloin pissattaahan siinä ja nyt on lämpimät ilmatkin,että tulee enemmän juotua.
Vie kunnalliseen päivähoitoon.
kannata eikä uskalla kysellä mitään mistään.
olen koko ikäni ollut ns ongelmakoiri4en kanssa.mulla oli tavallaan sellanen sijaiskoti pitovaikeuskoirille. aina kaikki oppivat olemaan siististi,.tavalla tai toisella.mutta nyt kun keskityn vain kahteen omaan koiraan,(sakemanni ja valkonenpk) niin olenkin korvia myöten nesteessä. saku on ihana.ei oo koskaan tehnyt mitään tuhojaan .ei ikinä.pentuajasta poikkeevaa siis. mutta tää valkkari.. hain sen kasvattajalta vimppona pentueesta.mukamas ujo....huh. se on ollut meillä 8.2 lähtien..ja vieläkään ei anna kii kuin minulle.muita pelkää niin ettei mitään rajaa.asuin aiemmin kerrostalossa,ja työpv aikana meille tuli vesimittarin tark. mieheni otti koiraa kii n.15 min.jonka aikana paskoi koko kämpän..tiietkö millasta on hätä'paska...kusta paskaa siis..ja juos itte ympyrää niissä.uskotko että on vesimiehet miettiny hieman..ja uskotko et mun miehel on ollu pikkasen kiree fiilis.. meillä syötiin kaikki sähköjohdot.kaikki mitä vaan löyti.ja aina joka aamu paskaa kusta sisällä.ei ees tajua vieläkään miksei sisään tehä. asutaan nyt ok talossa maalla,ja tietty joskus joudun ottamaan sisään heit vaikka nyt eteiseen..ei helevetti..aina kuset..aina paskat..en tiie mitä teen.en todellakaan raaski hänt pöllyttää,mutta kohta otettava järeemmät aseet.kyllä täs ajassa on olotava joko tottunu meiän menoon tai sitten tosiaankin lopetus.kieroon en häntä anna . on tarpeeksi arka nyt jo. hän on puolt pienempi ku ikäsesä..huh.säälin tosi paljo tätä tyttöä.. jos viel luet tätä,kerro minkä rotunen sun koira on ..??asut ilmeisesti kerrostalossa?? kyllä se valitettava totuus on ettei kovinkaan helppoa ole tuon ikästä kitkeä.pitäs jotenkin huijata sitä ja jäädä kyttäämään miten nopiaan alkaa tuhoja tekemään. ootko koklan sitruuna pantaa??se on satavarma ulvonnan poistaja. sitä monet vuokraakin..koitahan.
t.anne ja karvapäät
Onneksi edes joku selväpäinenkin osaa tänne kirjoittaa :)
Olen koko ikäni ollut tekemisissä koirien kanssa, eikä ole koskaan, ikinä tällaista tapausta sattunut vastaan.
Rodut vaikuttavat kovaan luonteeseen; snautseri ja afgaani. Ja kyllä tiesin roduista ennen kuin otin koirani. haastavan koiran halusin, mutta en tällaista täystuho-ulvojaa joka pitää tosiaankin koko kerrostalon virkeänä.
Ei ole kiva tulla kotiin, kun kuulee naapurilta, että siellä se TAAS ulvoi monta kertaa päivän aikana... Ja kun avaan oven, leikki kaukana. Kusta, kusta ja kusta koko eteinen täynnä ja revitty tapetteja, luisteltu kusilammikossa ja sitten hypitty seinät märäksi.
Kyllä, kauko-ohjattava sitruunapanta oli käytössä(lainassa kaverilta ja koira rikkoi senkin), kaukosäädin oli naapurilla, joka päivät kotona, ja hän painoi nappia aina, kun alkoi ääntelehtiä. 3 viikossa ei tapahtunut mitään, ja sama peli jatkuu nyt, kun panta ei toimi.
En ole uskaltanut ostaa haukkupantaa, kun ovat kalliita. Minkä merkkinen toimii myös ulvontaan?
Ja edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että osoittaa mieltään, kun ei pääse mukaani ja siksi pissaa ja tuhoaa paikkoja, vaikka leluja ym, kaikkea on tarjolla päivän aikana.
Se vielä edistää ulvonnan kuulumista muihin asuntoihin, kun mitään ei ole seinillä, eikä lattialla niin kaikuuhan se joka paikkaan.
Älä inhimillistä eläintä. Sinulla on kotona pieni koiranpentu, ei mikään mieltään osoittava ihmismurkku. Suhtaudu siihen niin kuin koiranpentuun. 5-kuukauden ikäiset ovat harvoin sisäsiistejä. Harvat koirat oppivat olemaan yksi itsestään. Ne täytyy opettaa siihen juuri siten kun moni onkin jo sinua neuvonut. Yksinolemisen harjoittelu alkaa sekunneista.Käy vaikka kirjastosta hakemassa Tuire Kaimion kirja Pennun kasvatus. Sieltä löytyy paljon ohjeita pennun kanssa pärjäämiseen.
Meillä tällä hetkellä 10kk koiranpentu, joka ei ole täysin sisäsiisti vieläkään. Toisilla siihen menee enemmän aikaa, toisilla vähemmän. Itse olen myös huomannu eri rotuisten koirien tajuavan tämän(kin) asian eri aikaan.
Tuo naapureiden kiusaaminen on tuttua myös, muutettiin n.puoli vuotta sitten rivarista kerrostaloon, ja hieman sen jälkeen alkoi meidän herra kertoa naapureille mitä mielenkiintoisimpia tarinoita, mitä mielenkiintoisimpiin aikoihin. Itse olen vuorotyössä, eikä tosiaan ollu kiva kuulla naapureilta, että siellä se teidän koira taas haukkua louskutti kymmenen aikaan illalla, tai vaihtoehtoisesti kuuden aikaan aamulla.. Ei siis jääny ulvomaan tms. vaan ihan haukkumalla haukkui. Koitettiin ihan ja vaikka mitä, mutta sitten aloin tekemään niin että komensin koiran häkkiin (jossa siis viettää ajat kun kukaan ei ole kotona), ja annoin herkun kun koira kävi "nukkumaan", käsky joka siis opetettu jo ihan pienenä. Tämän tein aina n. puoli tuntia ennen lähtöä, ja kun koira oli syönyt herkun, se malttoi käydä ihan rauhassa nukkumaan. Ei siis minkäänlaista muuta huomiota enää koiralle. Sitten kun lähdin annoin vielä pikkumakupalan tms. ja kun koira sitten keskittyi siihen, lähdin. Eikä mitään. Joskus jäin jopa vielä kuuntelemaan, eikä minkäänlaista ääntä kuulunut. Välistä menin sitten ihan pikku ulkoilulle, esim. tulin jo puolen tunnin päästä takaisin, koira nukkua rötkötti joka kerta ihan kaikessa rauhassa, ja selvästi oikein hämmästy että mitäs hemmettiä sä nyt jo tuut häntä häiriköimään. Opetettiin jo alusta asti että häkkiin mennä rauhottumaan, häkissä ollessaan ei saa muuta huomiota, kuin nuo makupalat. Nykyään riittää kun koiran laittaa häkkiin vähän ennen lähtöä ja tyrkkää lähtiessään herkkutikun tms. vielä häkkiin. Leluja, luita tms. ei passaa jättää, heittelee ne ulos aina häkin raoista, ja sitten hermostuu kun ei saakaan niitä takas eli alkaa huuto. Tämän takia myöskin olkkari siivotaan aina ko. esineistä ennen lähtöä, ettei koira päivän aikana huomaa, että ahaa tuolla nurkassa onkin mun lempilelu, minäpä haluan sen tänne. Mutta näin meillä, en voi taata että toimii kaikilla, itse olen suunnattoman helpottunut kuitenkin että näinkin yksinkertaisesti on ongelma ratkennut.
Suosittelen kuitenkin kokeilemaan että otat kaikki lelut ym. pois, ja opetat koiran rauhottumaan ennenkuin lähdet. Ja tosiaan kannattaa alottaa pienillä harjoituksilla kerrallaan, eipähän kerkeä ainakaan kovin pahaa tuhoa ekoilla kerroilla saamaan aikaseks :D
yksinoloa aivan hurjan ihanan, lähes pentumme kokoisen, maistuvan ja lihaisan naudan reisiluun (kuivattu/keitetty) kanssa. Aina kun pentu jää yksin, annamme luun sille ja kun tulemme takaisin, otamme luun pois (=vaihdetaan toiseen, päivittäiseen namiin). Sitä ei siis MILLOINKAAN syödä silloin kun joku on pienokaisen kanssa kotona -luu on palkkiona sille että koira jää yksin kotiin. Hyvin äkkiä pentumme sisäisti idean!
Kun luun ostaa, kannattaa antaa koiran ihan ensin sisäistää maku ja ihanuus ensimmäisen 5-10min siten että olet kotona. Sitten otat luun kaappiin piiloon ja annat kun lähdet esimerkiksi käymään oven takana muutaman minuutin ja tulet sitten sisään ottaen luun pois. Veikkaan että kun herkku osuu oikeaan ja on sellainen erikoisuus, minkä pentusi tietää olevan tarjolla vain tiettyinä hetkinä, alkaa yksinolokin helpottaa.
Pissiä ja kakkaa löytyy meiltäkin lattioilta, mutta se sallitaan pennulta silloin kun ei olla paikalla/ vahinko sattuu yön aikana. Ei pyyhkiminen niin suuri juttu ole -asenteesta sekin on kiinni. Luulen että teillä on kyse ns. "hätäpissasta" mikä karkaa samalla sekunnilla kun paniikki iskee. Ei koirasi sitä ilkeyttään tai pahuuttaan varmasti tee.
Toinen vaihtoehto jota suosittelen viimeisenä keinona, on ihan tavallinen, perinteinen sitruunapanta (ilman kauko-ohjainta). Ne ovat kalliita, mutta takuulla hintansa väärti. Voit varmasti vuokrata sellaisen koekäyttöön myös lähimmästä eläinkaupasta? Yksi aiemmista koiristani oli aivan toivoton yksin jäädessään. Ei auttanut mikään kun hätä oli niin suuri ja koira ulvoi, haukkui ja vinkui vaikka 8tuntia putkeen taukoamatta. Silloin vuokrasin pannan koiralle ja se opetti jo ensimmäisten kokeilujen jälkeen tulosta. Ensin rauhottui ulvominen/haukkuminen kun enää ei kannattanut. Sen jälkeen kun koira "pakotettiin" olemaan hiljaa yksinollessaan, huomasi se, että myös ilman kutsuhuutoja tulen jossain välissä kotiin. Lopulta herra oli yksin jäädessään ihan rento, sitruunan tuoksu ei leijaillut vastaan ovella, vaan poika alkoi heräillä uniltaan. Panta sai olla tyhjillään kaulassa, eikä ongelmia ollut ja pian koko panta jäi kaapin päälle. Aikuisen koiran kanssa toimi erittäin tehokkaasti.
Pennun kanssa kokeilisin ehdottomasti ensin yllä mainitsemaani, pehmeämpää keinoa. Tsemppiä opetteluun!