suomenlapinkoiran

ruokamäärä??

miten on syökö slkoira vähemmän kuin mitä pussin kyljessä on ruoka annostus. olen jo pitemmän aikaa huomioinut että koirani syö noin 2/3 mitä suositus on. tietysti asia on toisaaltaan ihan hyvä koska olen kuullut että kyseinen rotu on altis lihomiselle. koirani on pian 4kk.

2

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scarlet.

      No kuten itsekin mainitsit, pussin kyljessä oleva ruoka määrä on vain suositus ja koira kuten ihminenkin on yksilö ja ei siis tarvitse huolestua jos koira ei syö suositeltua annosta.

      Usein myös osan ruuasta syömättä jättäminen on merkki siitä, että ruokailukertoja täytyy vähentää. Meidän napero rupesi kanssa tuossa 4kk ikäisenä jättämään ruokaa tähteelle ja kun vähennettiin ruokailukertoja niin hyvin maistui taas pöperö

    • Kavy

      Meidän suomenlapinkoira-poitsu on 7v ja aina on hänellä ollut kuivaruokaa astiassa. Ei ole syönyt liikaa vaikka saa syödä miten paljon haluaa. 20 kiloa painaa. Toisaalta ei ole myöskään sohvaperuna vaan käy juoksulenkeilläkin mukana. Mutta siis kiteytettynä meidän poika ei ainakaan ahmi itseään lihavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe