Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi elää?

...

Tuntuu että olen epäonnistunut elämässäni, kaikilla saroilla. Ja voin syyttää vain itseäni. Miten voisin kuolla niin, että se olisi mahdollisimman pieni shokki läheisilleni? Olen kyllä puhunut kuolemisesta, mutta eivät ota vakavasti.

46

8225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åååå111

      Et mitenkään voi kuolla niin, että se on pieni shokki läheisillesi!
      Masentuneena ja kun on kohdannut vastoinkäymisiä tuntuu siltä, että on epäonnistunut elämässään ja syyttää itseään.
      Olen kuitenkin ihan varma, että on myös olemassa asioita, joissa olet onnistunut.

      Itse masentuneena mietin usein myös tuota kysymystä, miksi elää. Toisaalta pelkään kuolemaa hirveästi.

      Tarkoitan tuolla sitä, että masentuneena on kyllä elämän tarkoitus hukassa.

      Paljon voimia sinulle!

      • voi käydä

      • ...me vaan eletään

        Joten miksi heittää hukkaan sitä mahdollisuutta? Mulla no myös masennus, ollut jo jonkin aikaa. Mutta en silti aio luovuttaa. Koko elämähän tässä on vielä edessä, enkä pysty ajattelemaan sitä tuskaa minkä aiheuttaisin läheisilleni, jos nyt kuolisin.


      • Anonyymi

        Aika harvaa oikeasti kiinnosta edes läheistensä kuolema.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvaa oikeasti kiinnosta edes läheistensä kuolema.

        Ai mitennii? Sun mutsias ainaki kiinnostais


      • Anonyymi

        Äitini kuoli juuri ja pisti niinsanotusti pakan sekaisin. Monen elämä on nyt mylleryksessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äitini kuoli juuri ja pisti niinsanotusti pakan sekaisin. Monen elämä on nyt mylleryksessä.

        Pahoittelut äitisi vuoksi.
        Kuitenkin kaikesta voi selvitä, oli pakka kuinka sekaisin tahansa.
        Voimia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvaa oikeasti kiinnosta edes läheistensä kuolema.

        Kertoisitko tarkemmin, miksi ei kiinnostaisi? Kysy äidiltäsi, isältäsi, sisaruksiltasi, mummilta, papalta, kavereilta....

        Miksi olet(te) masentuneita? Minkälaiset kotiolot?

        Voisin kirjottaa vaikka romaanin omasta elämästäni, uskallan väittää, että sinun/teidän (koska tänne näyttää kirjoittavan moni masentunut), on ollut huomattavasti vaikeampaa ja pahaa.
        Eikö ole enää minunlaisia "pänkkä"päitä, jotka ei luovuta. Olenko jotain katoavaa kansanperinnettä?? Minun mottoni oli "paistaa se päivä vielä risukasaankin". Helppoa ei ole ollut eikä helppoa ole edelleenkään, mutta itsaria en ikinä ole ajatellut, en kiusallanikaan. En luovuta, en perkele!


    • Virtasen

      sanoin täällä on pirun kivaa, mutta aika käy vähiin.

    • yksvaann

      aina löytyy syitä.
      Tää on usein kysytty kysymys ja aina mä oon huomannu et syitä elää on paljon.

      Kun kaikki epäonnistuu välillä ja vastoinkäymisii tulee kaikille.

      Jos sul on masennus niin tappele sitä vastaan.
      Älä anna sen voittaa.

      Hae apua, puhu läheisilles, näytä vaik tää viesti jos sanoja ei tule heti ulos ja silleen.

      Masennuksen hoito on nykyään hyvää.

      Moni vetää varmaan herneen nenään kun mä kirjotan et rukoilukin auttaa.

      Puhu läheisilles.
      Älä pullota tunteita sisälles vaan puhu niistä.

      Tässä on sytä ja niitä kyllä löytyy.

      Tääl monia, jotka on kysyneet ton saman kysymyksen ja kymmenien viestien jälkeen he ovat löytäneet vastauksen ja jatkaneet elämäänsä :)

      http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000036788023

      http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000036741345

      He elävät.
      Tee sinä samoin :)

    • äskeinen kommentoija

      Voi, kun löytäisit sen suunnitelman, joka Luojallasi on justiinsa sinun suhteesi. Et sinä ole täällä turhan takia, etkä sinä ole sattuma.

      Mitä menneisiin tulee, niin ovat taatusti monien asioiden summe, älä syytä itseäsi äläkä ketään erityisesti. Jos vain voit, älä kattele taakse, sen tuntuu kamalalta ja lamauttavalta, tiedän itse. Mitään voimaa ei eteenpäinelämiseen saa, kun mennyttä kelaa ja kattelee ja jos luulee, että sen varassa pitäisi jaksaa. Ei tartte.

      Ala alusta, sama neuvo, kuin langenneelle alkoholistille: nyt on tämä päivä ja kaikki on mahdollista. Sinun on mahdollista alkaa ihan uudin miettein, toivein ja yrityksin nyt tänään ja huomisesta arkiviikosta. Entinen on mennyt, emmekä tiedä tulevasta. Sinulla voi hyvinkin olla mielenkiintoinen ja jännittävä tulevaisuus. Yritä asennoitua hampaat irvissa ja nyrkit pystyssä, että täältä tullaan ja esteitä voitetaan. Haastat kaikki asiat ja etsit iloa ja mielekkyyttä semmoisista asioista, joita vain keksit ja löydät. Älä luovuta. Ala ajattele kuolemaasi ja hyvä kun puhut siitä, mutta mene puhumaan jollekin muulle, älä enää niille, jotka eivät jaksa sinuun paneutua. ? Kyllähän sinulle jokin tuki nyt olisi hyväksi, vähintään hyvä ystävä, jonka kanssa ideoitte sinulle tulevaisuuden yrittämisen aiheita. Sinä olet arvokas ja rakastettaa, olen siitä varma, vaikken tiedäkään kuka olet. Tämän huudan sinulle siksi, että itse uskon Jumalaan ja Raamattuun ja sen tiedon pohjalta näin väitän. Etsi, niin löydät. Ei tämä ole helppoa, ei itsellänikään, mutta mua auttaa, etten ole sattuma, vaan minulla on paikkani ja yritän päivittäin sitä etsiä. En ulkonaisista asioista välitäkään, tykkään fundeerata sisäisiä.

      Kaikkea hyvää jatkopohdintoihisi ja vastaahan vielä meille....

      • menneisyys..

        kyllä ennustaa tulevaa jonkin verran.


      • Anonyymi

        Jännä että vielä vuonna 2020 joku uskoo satuhahmoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jännä että vielä vuonna 2020 joku uskoo satuhahmoon.

        Tai satusetiin? Aikasi täällä on onneksi poissa sieltä minne sinua ei haluta. HAHAHAHAHA!


    • yritettävä

      parantua masennuksestasi. Ehkä tarvitset siihen psykologin apua.
      Minulla on myös vaikea masennus ja vaikka välillä onnistunkin asioissa, kuten töissä puhuttiin jo vastuullisesta asemasta, niin silti sitä on vaan niin väsynyt ettei jaksa.

      • Anonyymi

        Juna tulee jo


    • emkh

      olen myös täysin epäonnistunut.. mutta mikä sitten on onnistumista? täydellinen työ? perhe? mikä? olen ajatellut että olen "onnistunut erilailla kuin muut.. harva onnistuu elämässään kun oikein ajattelee!

      • ap.

        Kai jokainen määrittelee sen itselleen, mikä on epäonnistumista.

        Onnistuneena olisin tarttunut tilaisuuksiin, tehnyt töitä ja hankkinut kumppanin silloin, kun se olisi ollut vielä helppoa.

        Ei kai kukaan muuten 18-vuotiaana ole vielä epäonnistunut? Ellet sitten ole vankilassa tms.


      • Anonyymi

        Kysyt, mikä on onnistumista?
        Se ei ole 10k/kk-palkka, ei hieno asunto, ei kesämökki jne. Se on sitä, että teet omasta elämästäsi sellaisen, missä viihdyt. Töitä, omia juttuja, oma tai vuokrakoti, ystäviä, kaikkea sellaista. Mutta se ei toteudu tekemättä mitään, sinä olet asioissasi pääosassa.


    • ........

      Minäkin olen epäonnistunut elämässäni mutta en voi edes syyttää itseäni kun vika on kaikissa muissa.

    • jhj

      Itsekkin olen epäonnistunut ja aina osaan pilata kaiken. Enkä pysty ees puhumaan kuolemasta vanhemmilleni tai kellekkään. Ei oo mitään syytä elää ,mut sit ku oon tekemässä sitä jänistän. Oon pelkuri ja vihaan itteäni .

      • .....

        Oletko puhunut tunteistasi vanhemmillesi?
        Älä pullota asioita sisällesi vaan jaa ne muiden kanssa.

        Kerro mikä masentaa tai edes se et sua masentaa.
        Voi olla et vanhempasikin ovat kokeneet jotain samankaltaista.

        Puhuminen auttaa


      • Anonyymi
        ..... kirjoitti:

        Oletko puhunut tunteistasi vanhemmillesi?
        Älä pullota asioita sisällesi vaan jaa ne muiden kanssa.

        Kerro mikä masentaa tai edes se et sua masentaa.
        Voi olla et vanhempasikin ovat kokeneet jotain samankaltaista.

        Puhuminen auttaa

        Leikkasin kurkkuni auki


    • 23v vaikea depressio...

      Itse painin monesti kanssa tämän kysymyksen kanssa... Mietin jos kuolisin...mutta sitten muistan että perhe välittää minusta. Ja vaikka kuin yrittäs aatella että se ois pienempi shokki läheisille ku tekisin sen näin tai näin...ni se on itsensä huijaamista. Se tulee olemaan kova paikka läheisille...sillä itsekin viel tässä olen. En halua sitä tuskaa heille joista välitän...vaikka toivon usein olevani kuollut. Ja ehkä joskus viel pääsen näistä itsetuhoisita ajatuksista lopullisesti...ja elämä hymyilis minulle...toivon että sinulle kävisi samoin.

      • luimuke

        että itsensä tappamista ei ikinä pääse katumaan.

        Se vika siinä touhussa on. Ja ihmiset kun niin perin usein tekee asioita, mitkä tuntuu SILLÄ HETKELLÄ oikealta, ja myöhemmin täysin väärältä.

        Jotta silleen.


      • morfiinisiivet
        luimuke kirjoitti:

        että itsensä tappamista ei ikinä pääse katumaan.

        Se vika siinä touhussa on. Ja ihmiset kun niin perin usein tekee asioita, mitkä tuntuu SILLÄ HETKELLÄ oikealta, ja myöhemmin täysin väärältä.

        Jotta silleen.

        Miten itsemurha voi tuntua myöhemmin väärältä kun on kuollut?


      • Anonyymi
        morfiinisiivet kirjoitti:

        Miten itsemurha voi tuntua myöhemmin väärältä kun on kuollut?

        Niinpä.. tai no hei, eipä sitä oo kukaan tullu kertomaan


    • Eräs joka 8:00 heräs

      Itekkin ajattelen välissä että haenko köyden. Mietin vedet silmissä hetken ja jostain vielä löytyy se hetken positiivinen ajatus. Elämäähän se vain on. Monenlaiset asiat kokematta. Akka lähti, talo meni, sairaus tuli, YH-aika alkoi ja taloustiukkeni.
      On niin väärin jos ei ole maistellut lääkereiden laillisia mömmöjä. Saatikka käynyt hullujen huoneella väittelemässä psykologin kans. Minä olen tehnyt niin. Jos ei ole kokeillu niin ei voi tietää.
      Laiton kerran eräälle isäni hyvälle ystävälle viestin että tämmöstä paskaahan se on mutta pitää jotenkin jaksaa. Vastaus tuli jouluaattona.
      ON KANSANTALOUDEN VÄÄRINKÄYTTÖÄ JOS EI ENNEN SITÄ HOMMAA HIRVIÄÄ LAINAA. Eli rivien välistä osattiin lukea sielläkin. Aattelin hoitaa asian niin jos tulen uudelleen niihin ajatuksiin.
      Minulla on kaksi pientä poikaa. On jäätävä puolustamaan niitä. Tiedän naisen jonka isä kuoli tapaturmaisesti ja kertoi minulle: "Miksi se ei jäänyt minua puolustamaan..." Mitäs siihen sanomaan...
      Kyllä se sullekki tarkoitus löytyy.

      • Sumppi pk-seudulta

        Elämä voi todellakin olla kuin seisoisi seinää vasten, josta ei pääse lävitsekään. "Pakko" kääntyä oikealle tai vasemmalle, eli yrittää löytää uusia arvoja elämälleen. Oletan, että lähes kaikilla ihmisillä on joskus tilanne, että miettii, miksi yleensä elän. Kuitenkin elämän nälkää on jäljellä, tahto kokea, mitä sillä on minulle annettavaa. Paljon se antaa myös hyvää, kun sen tunnistaa ja siten arvostaa.

        Sinulla on lapset, kuten itsellänikin. Lapset tarvitsevat vanhempiaan, vaikka eläisivät jo omaa aikuista elämäänsä. Heille vanhempien olemassa olo on jonkinlainen tuki ja turva, vaikka se ei olisi edes taloudellista tietoa, että hädän tullen vanhemmat tulee apuun. Aivan oikein kirjoitit, lapset tarvitsevat vanhemmat myös siksi, että he puolustavat, ajattelevat ja ajavat lastensa parasta. Elämällä on tarkoitus, vaikka sitä ei materialistisessa ja ulkoistetussa yhteiskunnassamme aina jaksa ymmärtää. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme, olemme toisillemme rikkaus, joskin joskus sitä on vaikea miksikään rikkaudeksi määritella, kokemus ainakin.

        Hyvää loppuvuotta ja parempaa alkavaa uutta vuotta! Jos asiat nyt on huonosti, suunta pohjalta voi olla ainoastaan parempaan, vaikka vain pienin askelin.


    • masentunut........

      eläminen on perseestä ainakin jos on käynyt kuin minulla jään luokalle ei ole kavereita ja kaikki kussee niskaan sama vaan tappaa ittensä jos siltä tuntuu

      • : )

        Ei se luokalle jäänti niin paha ole,oppiipa kunnolla asiat ja saa paremman torkan,ei yks vuosi mitään meinaa,Kehitteleppä joku harrastus ,alkaa tuleen kavereita : ),ja kesäki on tulossa..alkaa aurinko paistamaan : )


    • Never Give up

      Siksi elää että näkisi mikä oli homman nimi ennen kuolemaansa - ja siksi että sinulla on jotain annettavaa elämälle mitä ei ole kenelläkään muulla. Vaikka et sitä vielä tiedä. Älä hötkyile ennenaikojaan - jos mikä on epäonnistuminen niin itsari. Olet ainutlaatuinen niinkuin jokainen meistä. Elä ihan piruuttaaskin - nii miekii. Niinkin voi käydä että jos sairastuu vakavasti, elämänhalut palaavat kummasti - ja niinkun näillä palstoilla huomaa, ei me olla yksin. Vaan yksin yhdessä, meitä on monta ja onnex on tällainen mahdollisuus kommunikoida toisten samojen asioiden painivien kanssa -

    • kukkakeppukka

      tää nyt taitaa olla täysin vääränlainen käsitys asiasta,mutta mä ainakin omalla kohdallani olen miettinyt sit,et josko mä nyt tappaisin itseni,kyl muut sen huomaisivat..eivät ne huomaa että mä yritän sätkiä täällä alle vuoden ikäisen tyttäreni kanssa ilman minkäänlaista tukiverkkoa..mä olen hukassa..mut josko mä kuokisin nyt,nii kuka mun lapsestani huolehtisi?kuka se olisi jota hän sanoisi äidiksi?mä en voisi kuvitella et se olis joku muu kuin minä..lapseni on ainut asia mistä enää välitän kun itsestäni en osaa,mut mitä jos en kophta lapsestanikaan osaa välittää??hirveen ristiriitaiset ajatukset pyörii toki päässä kaikilla joilla se masennus on,mut ihan tosi,roikkukaa vielä hetki,kattokaa mitä elämä tarjoaa ja jos ei mitään hyvää tule vastaan,nii roikkukaa lisää!irti ei kannata päästää!jos päästää irti,on se heikompi osapuoli joka itsesäälistä ja itsekkyydestä tappaa itsensä!

    • THIS IS MY LIFE

      Minä kyllä mietin samaa kysymystä...
      Yleensä en edes pystyisi elämään koska se tuska läheisilleni ja parhaalle kavereilleni oisi tuskallinen...
      Jos ei muuta keksi niin etsii jonkun jonka takia pystyisi elämään ja kuolemaan!!!(ei väliä vaikka olisi Matti Sammallinen Kirkkonummelta)XD
      Se auttoi minua kerran ja siksi tässä vielä hengissä olen.

      • THIS IS MY LIFE

        JATKOA=
        Se henkilö täytyy olla jokin jonka kanssa voi keskustella jakaa huolensa ja muuta
        minun kyseinen kenkilöni pohtii juuri samaa asiaa "miksi elää?"
        Hän soitti minulle eräs ilta ja oli ihan sekaisin itse olin puoli unessa :P
        viimein hän kysyi=
        "- Kuolisisitko sinä jos minä tekisin Itsemurhan?"
        Mietin hetken aikaa ja vastasin että kyllä hän joka oli elänyt minun tuskani hävittämisen tähden oli minun elämäni...


    • niiskuneiti mn

      Tuollaisiin itsetuhoisiin ajatuksiin voi ajatella, että luonto hoitaa sitten sen asian aikanaan...
      vielä on paljon aikaa tehdä kaikkea muuta mahdollista, mitä ei ole ehtinyt tehdä.:0) Ajattele mitä kaikkea olet vielä jättänyt kokematta!!

      Jos on masentunut, niin kannattaa katsella vähän ympäristöä, miten saisi mielialan kohenemaan. Jos se on jotain hivenaineiden puutosta? Et syö ehkä kaikkea tarpeeksi.. Ehkä uusi elämänalue valaisisi esim. uusi harrastus, jonka kautta tapaa uusia ihmisiä.
      Paljon on vielä kokeilematta kaikenlaista ennen kuin loppupäivien aika koittaa.
      Toisinaan masennus voi olla ihan hapen ja valonkin puutetta. Mene valoisaan aikaan ulos lenkille, niin huomaat pian että olotila paranee.

      • niiskuneiti mn

        ***kertausta***

        Ajatelkaa mitä kaikkea olette jättäneet kokematta!!!

        Ihan pöljää luovuttaa


      • Anonyymi

        Valoisaan aikaan kannattaa kyllä mennä ulos, se on iso juttu 😊🥰🌞


    • jusumias

      jos löydät aseen voit ampua sillä päähäsi se on nopea kuolema tapa kiittele helvetissä :)

    • Anonyymi

      Todellisuus:
      Joka ainoa kerta kun herään oli sitten kello mitä tahansa olen vihainen itselleni miksi en poistanut "itseäni" ennen kun uni vei..painajaisiin ja yhä useammin elämään kuolleiden keskelle. Aivankun he kutsuisivat minua jäämään sinne en olisi silloin koskaan yksin. He ymmärtävät kyllä ja rakkaus minuun on siellä todellisuutta ei vain sanojen harhaa. Tiedän että minulta puuttuu rohkeutta tai ehkä Jumalani on ajatellut asian erilailla kuin itse olen. En kuitenkaan ole toivoton silloin kun niin on en palaa tähän maailmaan milloinkaan. Eikä minun tarvitse miettiä mistä saan voimaa tähänkin päivään.m

    • Anonyymi

      Puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta, miten pitäisi hyväksyä eri kulttuureista tulevat ihmiset, seksuaalisesti eri tavoilla suuntautuneet ihmiset ym. Mutta tässä talousmaailmassa hyväksytään vain ulospäin suuntautuneita, sosiaalisia ja menestyviä ihmisiä. Herkät ja henkisesti heikommat eivät mahdu oikein mihinkään.
      Kuka määritteleekään, millainen elämä on onnistunut? Joku on keksinyt erilaisia mittareita, joilla sitä mitataan, kuten vaikka rahan tai kavereiden määrä. Mitäpä jos voisi itse määritellä omat mittarit? Voisi valita ne, joissa itse on hyvä, vaikka muut määrittelisivät ne huonoiksi. Minun mittarini voisi olla läheisyydenkaipuu. Se vaikuttaa toistaiseksi äärettömältä.

    • Anonyymi

      Mitä jos tekisit jotain positiivista läheisillesi sen sijaan että jätät heidät yksin suremaan. Toisten auttaminen kaikilla tavoilla auttaa itseä, myös karmallisesti. Nykyisin voi auttaa niin monin tavoin, netissä, vanhuksia, eläimiä, jne. Jos nyt poistut vanhenpiesi, tuttaviesi, elämästä niin he eivät myöskään pysty käymään läpi omaa karmaansa, joka oli tarkoitus käydä läpi yhdessä. Vielä on sekin otettava huomioon, että jos sinusta olisi pitänyt tulla vaikka akupunktio hoitaja, niin tulevat potilaasi joutuvat kärsimään ilman sinua.

      Kuolema on pelottava asia usein, voisit ottaa selvää meedioiden, kirjoitusten, videoiden yms avulla mistä kuolemassa on kysymys, ja auttaa sitten läheisiäsikin ymmärtämään, että kuolemaa ei oikeastaan olekaan, vaan elämä jatkuu ja jos on elänyt elämänsä loppuun asti niin voi olla varma, että helpompaa siellä toisella puolen on kuin täällä.

    • Anonyymi

      Itseäni ei kiinnosta kuolenko hyvin pian tai en. En ole koskaan ollut kenellekkään tärkeä ja tuskin omille vanhemmilleni. Se on vaan pelkkää kulissia että minusta välitetään. Korona, vie mun henki!! Toivottavasti itse olet pärjäillyt (toivottavasti). En tietenkään toivo kenellekkään muulle pahaa mutta minua tuskin kuunnellaan, ei kysytä vointiani tai juttele.

    • Anonyymi

      Miks vitus elää. Ketään ei kiinnosta miltä musta tuntuu. Toiset vaan halveksii mua. Äiti ragee... Min tekee mieli ottaa keittiöveitsi ja alkaa leikata omaa kurkkua eihän se sitä omista. Kirjottaa lappuun "sori että sotkun veitsen ja toivon polttoa helvetin liekeissä, ne ei tunnu missään, vähän kutittaa" ;DD hahaha tuntuu siltä etkaikki pitää mua sairaana. Miks olla mitään muuta? Mulla ei oo enää mitään, ei mitään todistettavaa...

      • Anonyymi

        Perus. Häivy jos ketään ei kiinnosta.


    • Anonyymi

      Vittuako niistä välittää. Jos kantti riittää niin itsari hommiin vaan. Itselläni ei kantti siihen riitä. Muutoin olisin jo itsarin tehnytkin. Ajat sitten.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe