Tunnen monenlaisia veeälliä. Ihmisinä he todella ovat erilaisia.
Joillekin lukijoille on ilmeisesti väännettävä rautalangasta se asia, että ihmisten haukkuminen ja vl-opin arvostelu ovat aivan eri asioita. Minä en halua heitä ihmisinä mollata tai heidän yksittäisiä heikkoksiaan revitellä. Jumala minua siitä varjelkoon!
Mutta se opetus, joka lähtee "vain me"-opin perustalta myrkyttää ihmissuhteitakin. Monta kertaa tälläkin palstalla he ovat sanoneet:"Ei ME (=ihmisinä) teitä haluaisi tuomita, mutta kun Jumalan Sana niin sanoo..." eli taustalla oleva Raamatun tulkinta pakottaa "oman sielun autuuden takia" sanomaan toisille tuomionsanoja tai loukkauksia.
Minunkin kaulaani joku vl on itkien tullut ja pyytänyt:"Tee parannus!" tai "Tule takaisin,kun Sinulta on Jumalan valtakunta joutunut hukkaan!" Voiko sellaisesta mollata, kun ihminen sisäisen pakkonsa vaatimana noin ilmoittaa, jopa tulee vartavasten kylään tuota sanomaan. Kyllä siinä itkettää kumpaakin! Mutta kun kuulija (eli minä) ei usko, että tuo muut-pois-sulkeva seurakuntaoppi olisi oikea.
Käytännössä tuon opin vaikutus näkyi esim. seurapuheessa, jossa saarnaaja ITKI ja suri heikkouttaan ja paljasti, että "tahtoo INHIMILLISYYS voittaa noissa lapsisäännöstelyasioissa". Hänkin olisi lähimmäistään tahtonut auttaa ja kuormaa keventää, mutta oikea oppi ei antanut lupaa.
Koska tuota tulkintaa ei ole vielä muutettu eikä paljon lievennettykään, niin en halua takaisin. On kornintuntuista, kun jotkut vl:t yrittävät keksiä ratkaisulleni selitystä salasynneistä, likaisesta omastatunnosta, synninluvallisuudesta yms. Pääsyy on kohdallani tuo seurakuntaoppi ja mitä sen pohjalta opetukseen johdetaan.
Anteeksi, etten osaa tuota selvemmin ilmaista!
Joillekin lukijoille on ilmeisesti väännettävä rautalangasta se asia, että ihmisten haukkuminen ja vl-opin arvostelu ovat aivan eri asioita. Minä en halua heitä ihmisinä mollata tai heidän yksittäisiä heikkoksiaan revitellä. Jumala minua siitä varjelkoon!
Mutta se opetus, joka lähtee "vain me"-opin perustalta myrkyttää ihmissuhteitakin. Monta kertaa tälläkin palstalla he ovat sanoneet:"Ei ME (=ihmisinä) teitä haluaisi tuomita, mutta kun Jumalan Sana niin sanoo..." eli taustalla oleva Raamatun tulkinta pakottaa "oman sielun autuuden takia" sanomaan toisille tuomionsanoja tai loukkauksia.
Minunkin kaulaani joku vl on itkien tullut ja pyytänyt:"Tee parannus!" tai "Tule takaisin,kun Sinulta on Jumalan valtakunta joutunut hukkaan!" Voiko sellaisesta mollata, kun ihminen sisäisen pakkonsa vaatimana noin ilmoittaa, jopa tulee vartavasten kylään tuota sanomaan. Kyllä siinä itkettää kumpaakin! Mutta kun kuulija (eli minä) ei usko, että tuo muut-pois-sulkeva seurakuntaoppi olisi oikea.
Käytännössä tuon opin vaikutus näkyi esim. seurapuheessa, jossa saarnaaja ITKI ja suri heikkouttaan ja paljasti, että "tahtoo INHIMILLISYYS voittaa noissa lapsisäännöstelyasioissa". Hänkin olisi lähimmäistään tahtonut auttaa ja kuormaa keventää, mutta oikea oppi ei antanut lupaa.
Koska tuota tulkintaa ei ole vielä muutettu eikä paljon lievennettykään, niin en halua takaisin. On kornintuntuista, kun jotkut vl:t yrittävät keksiä ratkaisulleni selitystä salasynneistä, likaisesta omastatunnosta, synninluvallisuudesta yms. Pääsyy on kohdallani tuo seurakuntaoppi ja mitä sen pohjalta opetukseen johdetaan.
Anteeksi, etten osaa tuota selvemmin ilmaista!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vanhoilliset ovat kotikasvatuksensa ja väärän opetuksen vankeja. Jossain vaiheessa käärme on luikerrellut opettamaan "vain me" oppia vanhoillislestadiolaisuuden piiriin. Perkeleestähän kyseinen oppi on kotoisin. Mm. LLL ei opettanut niin.
sääliä noita "vain me" opilla höplästä vedettyjä ihmisiä.
Sehän on tietysti tärkeintä, jos henkilö on sydämen uskossa, mutta voi vain kuvitella, kuinka paljon tuosta väärästä opista aiheutuu kärsimystä sukulaisten ym. muiden ihmisten välillä. Kuten tämä avauskin osoittaa.
Mutta eihän sielunvihollinen ole tullutkaan tekemään mitään muuta kuin rikkomaan ihmisten välejä, irrottamaan ihmisiä elävästä uskosta jne. On vain ihme, että tuo sarvipää on vallannut kokonaisen herätysliikkeen kyseisellä seurakuntaopilla.
Kasvoin vanhoillislestaadiolaisessa perheessä ei-tyypillisellä lestaadiolaisuusalueella. Isäni isoisä oli ollut lestaadiolaissaarnaaja, "jylkky ukko jota lapset pelkäsivät". Isäni oli puhuja 70-luvulla, mutta häneltä ei oikein sujunut ja kososlaisuuden taisteluissa hän jäi pois puhujan tehtävistä.
Kotonamme meitä ei sen kummemmin kasvatettu. Äitimme ei sanonut edes, että ei pidä kiroilla, lapset opettivat sen toisilleen. Iltarukouksen tavoin vanhempamme saarnasivat meille lapsille synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja huusimmekin vanhempia vuoteen ääreen siunaamaan, vaikka emme ylen määrin syntisiksi itseämme tunteneetkaan. Pyhäkoulu, jossa vanha Perä-Pohjolasta tullut mummo meitä aurinkoisesti opetti, oli kaunis kokemus, ja isämme otti sinne joskus naapurin lapsenkin mukaan. Varhaisessa aikuisuudessani ajattelin, että tekeekö minusta lestaadiolaisen se, että käyn viikoittain rauhanyhdistyksellä. Mutta näiden suomi24.fi-keskustelujen myötä vasta olen mieltänyt, että ihmisen on vain kiltisti otettava se nimitys vastaan, missä porukoissa hän liikkuu, vaikka kuinka kiukuttaisi liikkeen enemmistön meille antama maine.
Olen lukenut sen verran historiaa, että tiedän tuon seurakuntaopin olleen veeällillä jo noin sata vuotta. Sen ympärillä on riidelty ja eriseuroja synnytetty. Opin seuraukset eli hedelmät ovat kaikkea muuta kuin hyvät.
Sen opin pohjalta voidaan perustella mitä tahansa. "Olemme valittu joukko, joka on totuuden patsas ja perusta" tai "Jumalan valtakunta ei voi erehtyä". Virheitä ei myönnetä, virheistä ei ole kukaan vastuussa. Oikeata oppia puolustettaessa ei roiskeista välitetä. Anteeksi ei pyydetä, vaikka jossain vaiheessa huomattaisiin, että överiksi meni. "Jerikon tien ryövättyä kulkijaa" ei auteta, vaikka uskonveli olisi hänet maahan kaatanut ja vielä pilkataan niitä, jotka avuksi tulevat. Voiko tuollainen olla lähimmäisen rakkautta? Miten on veeällät?
Koska oppi ainoasta oikeasta seurakunnasta pitää sisällään täydellisen KUULIAISUUDEN, niin miten hyvä työkenttä se onkaan sielunviholliselle, kun tämä sielujenmurhaaja saa kaverikseen jonkun häiriytyneet ja vallanhaluisen johtajan. Se on kammottava yhdistelmä. Kuuliaiset jäsenet eivät uskalla vastustaa, koska he eivät usko, että sellainen voisi olla edes mahdollista. Lisäksi miten hyvä ympäristö tuollainen on omavanhurskauden kasvulle. Mutta kun ei edes tiedetä, mitä omavanhurskaus on? Senkin uskotaan olevan muissa kristityissä, mutta ei itsessä eikä omassa porukassa.
Ne ovat pieniä ongelman ratkaisuja, jos annetaan vaivihkaa lupa tehdä, haistaa, maistaa, kuunnella, koskea jotakin, minkä kielto on turhaksi osoittautunut. Suurin ongelma on tuo "vain me"-oppi ja siitä juontuvat opin tulkinnat.
Jos johtajien valta ei tällä hetkellä tunnu ongelmalta, niin muistutan, että entisiä vääryyksiä ei ole vielä korjattu. Ja porukka pitää sisällään paljon ihmisiä, jotka jostain syystä eivät halua irroittautua siitä, mutta ovat kaikkea muuta kuin sydämenuskossa. Näin pelkään! Tutkittua tietoa minulla ei valitettavsti ole. Näyttöä pikkiriikkisen!