Kun lapset olivat pieniä, asuimme maaseudun rauhassa, syrjässä ihan kaikesta. Kylä oli niin syrjässä, että siellä asui vain eläkeläisiä ja kylän keskustassa oli vain yksi pieni kyläkauppa.
Voi miten kaipasinkaan ihmiskontakteja, muiden äitien seuraa, puhekaveria, aikuistukea...
Kauppaan oli pitkä matka ja suunnittelin aina viikon ostokset niin, että sain ne tuotua rattailla.
Mies piti autoa kuin aarretta, aina jos tarvitsin sitä, tuli palautetta miten etupenkkien selkämyksessä oli lasten kengän jälkiä, miten jalkatilaan oli tullut aavistus hiekkaa. Hänen mukaansa minun olisi aivan hyvin pitänyt jaksaa käydä kauppa-asiat lasten kanssa rattailla, käydä vaikka sitten useammin jos tuotavaa oli paljon.
Mies ei ollut halukas koskaan kutsumaan vieraita luoksemme, ei hyväksynyt että mekään perheinemme vierailisimme missään. Hän koki raskaana työn sekä harrastusmenonsa, halusi että kotiin palattuaan kotona olisimme vain me ja kotirauha.
Hän osasi kyllä olla henkisesti dominoiva, vetosi siihen että koska minä olin ensin äitiyslomalla ja päivärahalla ja sittemmin työttömänä, en saanut valittaa mistään koska hän raatoi perheelle elannon.
Omasta tahdostani en ollut työtön, vaan siksi että "pätkä"työpaikat olisivat olleet kaupungissa - kalliin bussimatkan päässä ja lasten hoitokustannukset olisivat olleet melkein yhtä suuret kuin palkkani. Tästä mies jakoi jauhaa, että muijan työssäkäynti romahduttaisi talouden.
Kerran kun olimme menossa koko perhe autolla jonnekin, huomasin miten tien reunassa miten joku ehkä ikäiseni äiti pukkasi lastaan vaunuissa.
Voi miten innostuin, ajattelin että tuohon ihmiseen pitää tutustua !!!
Sanoin miehellenikin, että onhan täällä kylällä elämää ja nuoriakin ihmisiä. Nyt lapset voisivat saada kaveriseuraa ja minä ystävän.
Mies tuhahti että "Näyttää jollekin rupsahtaneelle yksinhuoltajalle, että katsoakkin että tuo ämmä ei koskaan ole vain meillä kahvipöydässä kun hän palaa töistä".
Monen sattuman kautta kävi ilmi että juuri tuo "rupsahtanut yksinhuoltaja" olikin mieheni salainen rakastajatar. Monet miehen omat tärkeät harrastusmenot, ylimääräiset hulppeat rahanmenot, "työmatkat", auton käytön kieltäminen minulta ja lapsilta selittyivät myöhemmin kuumilla salaisilla tapaamisilla ja lemmenlomilla, nämä veivät perheemme perikatoon -eroon ja erilleen.
Tästä kaikesta toipuminen on ollut pitkällinen prosessi, mutta eheyttävä.
Nykyisin minulla on ystäviä, lapsilla paljon kavereita ja harrastuksia, emme asu enään korvessa.
Tienaan jopa paljon enemmän kuin exäni :)
Voi miten kaipasinkaan ihmiskontakteja, muiden äitien seuraa, puhekaveria, aikuistukea...
Kauppaan oli pitkä matka ja suunnittelin aina viikon ostokset niin, että sain ne tuotua rattailla.
Mies piti autoa kuin aarretta, aina jos tarvitsin sitä, tuli palautetta miten etupenkkien selkämyksessä oli lasten kengän jälkiä, miten jalkatilaan oli tullut aavistus hiekkaa. Hänen mukaansa minun olisi aivan hyvin pitänyt jaksaa käydä kauppa-asiat lasten kanssa rattailla, käydä vaikka sitten useammin jos tuotavaa oli paljon.
Mies ei ollut halukas koskaan kutsumaan vieraita luoksemme, ei hyväksynyt että mekään perheinemme vierailisimme missään. Hän koki raskaana työn sekä harrastusmenonsa, halusi että kotiin palattuaan kotona olisimme vain me ja kotirauha.
Hän osasi kyllä olla henkisesti dominoiva, vetosi siihen että koska minä olin ensin äitiyslomalla ja päivärahalla ja sittemmin työttömänä, en saanut valittaa mistään koska hän raatoi perheelle elannon.
Omasta tahdostani en ollut työtön, vaan siksi että "pätkä"työpaikat olisivat olleet kaupungissa - kalliin bussimatkan päässä ja lasten hoitokustannukset olisivat olleet melkein yhtä suuret kuin palkkani. Tästä mies jakoi jauhaa, että muijan työssäkäynti romahduttaisi talouden.
Kerran kun olimme menossa koko perhe autolla jonnekin, huomasin miten tien reunassa miten joku ehkä ikäiseni äiti pukkasi lastaan vaunuissa.
Voi miten innostuin, ajattelin että tuohon ihmiseen pitää tutustua !!!
Sanoin miehellenikin, että onhan täällä kylällä elämää ja nuoriakin ihmisiä. Nyt lapset voisivat saada kaveriseuraa ja minä ystävän.
Mies tuhahti että "Näyttää jollekin rupsahtaneelle yksinhuoltajalle, että katsoakkin että tuo ämmä ei koskaan ole vain meillä kahvipöydässä kun hän palaa töistä".
Monen sattuman kautta kävi ilmi että juuri tuo "rupsahtanut yksinhuoltaja" olikin mieheni salainen rakastajatar. Monet miehen omat tärkeät harrastusmenot, ylimääräiset hulppeat rahanmenot, "työmatkat", auton käytön kieltäminen minulta ja lapsilta selittyivät myöhemmin kuumilla salaisilla tapaamisilla ja lemmenlomilla, nämä veivät perheemme perikatoon -eroon ja erilleen.
Tästä kaikesta toipuminen on ollut pitkällinen prosessi, mutta eheyttävä.
Nykyisin minulla on ystäviä, lapsilla paljon kavereita ja harrastuksia, emme asu enään korvessa.
Tienaan jopa paljon enemmän kuin exäni :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.