Kannnattaa miettiä tarkkaan mistä ostaa lukiokirjansa, sillä itse ostin suomalaisesta kirjakaupasta vanhan painoksen historiankirjasta, vaikka uusi oli ilmestynyt jo vuosi sitten. Yrittäessäni vaihtaa kirjaa he sanoivat etteivät myy "uutta" siis vuoden vanhaaa painosta ennen kuin vanhat painokset on myyty loppuun. Lopulta sain ainoastaan onnettoman parin kymmenen prosentin alennuslapun, koska olin ehtinyt päällystää kirjan, enhän olisi voinut kuvitellakaan että Suomalaisesta kirjakaupasta saa vanhoja lukiokirjaoja!Lähtiessäni kaupasta vanhat painokset edelleen kummittelivat hyllyssä.
lukiokirjoista ja huonosta palvelusta
Mieti mistä ostat kirjasi
3319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla sama juttu mutta vaan kemian kirjan kans. Sitäpaitsi suomalainen on älyttömän kallis kirjakauppa. Meinaan näin opiskelijalle vuodessa kirjojen hinnaksi tulee aikas paljon
Itellä taas oli yhteiskuntaopin kirja vanha painos, mutta onneksi sain rahat takaisin !
Tilasin Suomalaisesta netin kautta kasan kirjoja ennen koulun alkua, toimitusaika 2-5 työpäivää.
Osa tuli ajallaan, osa ei ole tullut vieläkään (MAOL, kaksi englanninkirjaa ja yksi ruotsinkirja)
Mitään ei ole kuulunut. Laitoin sinne viikko sitten sähköpostia, eikä mitään vastausta ole kuulunut. Kuukausi on kulunut eikä mitään ole kuulunut! Onneksi tilasin tärkeimmät kirjat Jameralta. MAOLia olisin tarvinnut jo yli kuukauden, toista englannin kirjaa ensi viikosta alkaen. Muita en onneksi vielä.
Sen verran ottaa päähän tuo palvelu, että suomalaisesta en tilaa tai osta enää ikinä mitään, loput lukiokirjat Jameralta ja vaikka hätätapauksessa siitä niiiin kalliista Lukiolaisten kirjakaupasta. Tämä on niiin väärin.