Kerron teille oman tarinani sen vuoksi, että saan avautua nuoruudestani ja toivon, että tarinani rohkaisee teitä kaikkia, jotka kärsitte kiusaajista.
Aloittaessani peruskoulun, olin aika hiljainen. Ala-asteella neljännelle luokalle asti meni suht hyvin. Sen jälkeen kiusaaminen alkoi. Minua alettiin haukkua lihavaksi/läskiksi, vaikka olin normaalipainoinen. Haukuttiin mitä erikoisemmilla nimityksillä. Heiteltiin kuminpalasilla ja pisteltiin lyijykynillä. Tehtiin kaikkea ilkeetä "pientä", joka sai itsetuntoni täydellisesti alas. Itkin miltein joka päivä koulumatkalla. En uskaltanut kertoa kenellekään, kavereita minulla ei ollut. Kukaan ei halunnut leikkiä eikä olla sellaisen kanssa jota kiusattiin, ettei itse joutunut kiusattavaksi. En ole minkään arvoinen -ajattelin. Ajattelin myös että kiusaajani ovat jotenkin parempia kuin minä! Tätä jatkui koko peruskoulu, myös siis yläaste.
Aloitin yläasteen jälkeen ammattikoulun toisella paikkakunnalla, jossa kiusaamista ei enää esiintynyt. Itsetuntoni oli silti mennyttä. Sain kavereita, mutten uskaltanut kenellekään näyttää herkkää puoltani, koska pelkäsin, että joku pystyy kiusaamaan sitten. Enkä voinut uskoa, että kenestäkään olisi tullut ystäväni, kuka nyt minun ystäväni haluaisi olla? Aina kun joku tahtoi tutustua enemmän ja olla vapaa-ajalla minun kanssa, keksin tekosyitä ja kieltäydyin aina. En pystynyt päästämään ketään lähelleni.
Valmistuin ammattiin ja ajoin ajokortin. Pikku hiljaa aloin tajuamaan, että hei, olen yhtä arvokas kuin muutkin. Ajan autolla; olen samalla tasolla muiden autoilijoiden kanssa yms. Aloin pikku hiljaa ymmärtämään, etten ole yhtään vähäisempi kuin kiusaajani.
Pikku hiljaa aloin vasta n. 22vuotiaana pääsemään irti huonosta omasta tunnosta ja aloin ymmärtämään , kuinka tärkeä ihminen olen ja aloin taas arvostamaan itseäni.
Seuraavan parin vuoden aikana aloin seurustelemaan ihanan miehen kanssa ja myöhemmin tulin raskaaksi ja saimme ihanan tytön. Olemme nyt ihana perhe, asumme omakotitalossa ja minulla on ihana työ.
Ja mitä kiusaajani tekevät tänään? Pahin kiusaajani on narkkari, sai 4-vuotta sitten lapsen, joka otettiin häneltä huostaan. Pari muuta kiusaajaani ovat alkoholisteja ilman asuntoa.. että silleen.
Mitä tästä voi päätellä? KIUSAAJILLA ON ITSELLÄÄN PAHA OLLA JA HE TUOVAT PAHAA OLOAAN ESILLE KIUSAAMALLA HEIKOMPIA.
Ja miksi kerroin tämän? Haluan, että kaikki, joita kiusataan koulussa, puhuvat siitä heti eteenpäin, jotta kiusaamisesta tulee loppu. Minuun kiusaaminen teki suuret tuhot itsetunnolleni ja kesti vuosia päästä siitä (huonosta itsetunnosta) eroon. En pitänyt itseäni edes ihmisenä, vaan jonakin muuna, joka kuuluu jonnekkin alempaan kastiin.
Älkää antako kiusata itseänne. Te olette täydellisiä persoonia omina ittenänne ja teillä on loistava tulevaisuus, jos niin tahdotte!
Aloittaessani peruskoulun, olin aika hiljainen. Ala-asteella neljännelle luokalle asti meni suht hyvin. Sen jälkeen kiusaaminen alkoi. Minua alettiin haukkua lihavaksi/läskiksi, vaikka olin normaalipainoinen. Haukuttiin mitä erikoisemmilla nimityksillä. Heiteltiin kuminpalasilla ja pisteltiin lyijykynillä. Tehtiin kaikkea ilkeetä "pientä", joka sai itsetuntoni täydellisesti alas. Itkin miltein joka päivä koulumatkalla. En uskaltanut kertoa kenellekään, kavereita minulla ei ollut. Kukaan ei halunnut leikkiä eikä olla sellaisen kanssa jota kiusattiin, ettei itse joutunut kiusattavaksi. En ole minkään arvoinen -ajattelin. Ajattelin myös että kiusaajani ovat jotenkin parempia kuin minä! Tätä jatkui koko peruskoulu, myös siis yläaste.
Aloitin yläasteen jälkeen ammattikoulun toisella paikkakunnalla, jossa kiusaamista ei enää esiintynyt. Itsetuntoni oli silti mennyttä. Sain kavereita, mutten uskaltanut kenellekään näyttää herkkää puoltani, koska pelkäsin, että joku pystyy kiusaamaan sitten. Enkä voinut uskoa, että kenestäkään olisi tullut ystäväni, kuka nyt minun ystäväni haluaisi olla? Aina kun joku tahtoi tutustua enemmän ja olla vapaa-ajalla minun kanssa, keksin tekosyitä ja kieltäydyin aina. En pystynyt päästämään ketään lähelleni.
Valmistuin ammattiin ja ajoin ajokortin. Pikku hiljaa aloin tajuamaan, että hei, olen yhtä arvokas kuin muutkin. Ajan autolla; olen samalla tasolla muiden autoilijoiden kanssa yms. Aloin pikku hiljaa ymmärtämään, etten ole yhtään vähäisempi kuin kiusaajani.
Pikku hiljaa aloin vasta n. 22vuotiaana pääsemään irti huonosta omasta tunnosta ja aloin ymmärtämään , kuinka tärkeä ihminen olen ja aloin taas arvostamaan itseäni.
Seuraavan parin vuoden aikana aloin seurustelemaan ihanan miehen kanssa ja myöhemmin tulin raskaaksi ja saimme ihanan tytön. Olemme nyt ihana perhe, asumme omakotitalossa ja minulla on ihana työ.
Ja mitä kiusaajani tekevät tänään? Pahin kiusaajani on narkkari, sai 4-vuotta sitten lapsen, joka otettiin häneltä huostaan. Pari muuta kiusaajaani ovat alkoholisteja ilman asuntoa.. että silleen.
Mitä tästä voi päätellä? KIUSAAJILLA ON ITSELLÄÄN PAHA OLLA JA HE TUOVAT PAHAA OLOAAN ESILLE KIUSAAMALLA HEIKOMPIA.
Ja miksi kerroin tämän? Haluan, että kaikki, joita kiusataan koulussa, puhuvat siitä heti eteenpäin, jotta kiusaamisesta tulee loppu. Minuun kiusaaminen teki suuret tuhot itsetunnolleni ja kesti vuosia päästä siitä (huonosta itsetunnosta) eroon. En pitänyt itseäni edes ihmisenä, vaan jonakin muuna, joka kuuluu jonnekkin alempaan kastiin.
Älkää antako kiusata itseänne. Te olette täydellisiä persoonia omina ittenänne ja teillä on loistava tulevaisuus, jos niin tahdotte!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.