"Miehenä" eläessäni en kokenut eläväni täyttä miehen elämää. En pitänyt pojille tyypillisestä jatkuvasta keskinäisestä kilpailusta ja tappelusta. Urheilu ei kiinnostanut, ei autot, ei moottoripyörät. Ei poikaporukat.
Tästä seurasi että olin aika yksin.
Miehen esittäminen söi voimia aivan tavattomasti.
En voi parhaalla tahdollanikaan sanoa olleeni mies. Korkeintaan teeskennelleeni miestä.
Tästä seurasi että olin aika yksin.
Miehen esittäminen söi voimia aivan tavattomasti.
En voi parhaalla tahdollanikaan sanoa olleeni mies. Korkeintaan teeskennelleeni miestä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ulkoisestihan minulla meni hienosti, olen akateeminen ja vakituisessa työssä, oli auto ja koti suhteellisen arvostetulla alueella, puoliso ja pieni lapsi. Elämä, joka varmasti on unelma jokaiselle. Osa miehen jutuista meni ihan heittämällä mutta tunsin että elän vain osittain. Aika isoja alueita minussa oli jotain muuta enkä oikein osannut edes sitä hahmottaa hyvin. Se oli naiseutta tai sen kaipausta, toisinaan kateutta ja suoranaista naisvihaa siitä että joillekin se oli mahdollista.
Lähdin prosessiin aika lailla pakon sanelemana, tämä miehen elämä alkoi tuntua vaikealta niillä asetuksilla. Olinkin oikein kivasti putkessa mutta sitten Suomen laki sanoikin ettet sinä mikään nainen ole vaikka olisit kuinka naisenkaltainen. En halunnut riuhtaista itseäni irti tuosta elämästä täysin ja jättää lastani isättömäksi, päädyimme jatkamaan avioliittoamme.
Tunnen tällä hetkellä lievää dysforiaa koska se asia etten koskaan voi olla juridisesti nainen kalvaa minua. Koen että minulta on suljettu luvalliset keinot olla oma itseni. Voin sitä olla varkain. No ulkonäönkin suhteen olen pelkkä mutantti joten paskaakos väliä tässä. Elämä lipuu muutenkin ohitseni.
No pakon edessä hammasta purren ja pakokeinoja käyttäen suoritin miesroolia. Se oli nimenomaan suorittamista, ei elämää. Ja sellaista pakkoahan ei nykynuorilla enää ole. Nyt voi mennä tutkimuksiin 18-ikäisenä, mikä oli tuon ikäisenä minulle vain villi haave.
Jos olisin 18-ikäisenä paljastunut, olisin ollut suljetulla osastolla sähköshokkihoidossa.
Eiköhän tuo ole juuri kynnyskysymys. Kykeneekö elämään oikeasti miehenä vai ei. Jos pystyy, niin ei kyllä ole transsukupuolinen. Ainakaan ei ole mitään hätää tai kiirettä prosessiin.
Joku on voinut pakon edessä sinnitellä vuosikausia, mutta ne ajat on nyt takanapäin.
Muistan monta kertaa törmänneeni väitteeseen, että suurella osalla transnaisista on suorastaan yli-miehekäs tausta. Ammatti on usein hyvin miesvaltaiselta alalta, harrastukset samoin "miehekkäitä", naimisiin on menty ja perhe perustettu, kuten kunnon miehen kuuluu. En tiedä onko tässä perää.
Itse olen tällaista miehen roolia vetänyt koko ikäni. Välillä se on mennyt ihan luonnostaan ja välillä se on tuntunut pelkältä esittämiseltä. En ole lapsenakaan leikkinyt nukeilla enkä pyörinyt tyttöporukassa, joten kyllä kai voi sanoa, että olen elänyt täysin miehen elämää. Minulla halu (tai tarve) naiseuteen on vaihdellut vuosien varrella. Välillä olen vakavasti lähdössä prosessiin ja sitten taas luovun siitä ja jatkan elämistä haaveissa. Ehkä minä olen vain wanna-be transnainen.
Pitää muuten osittain paikkansa. Monet transnaiset ovat ehkä tiedostamattaan pyrkineet näennäiseen miehisyyteen, ehkä ihan hämäyksenä. Ettei kukaan vain pääsisi salaisuudesta jyvälle.
Itse muistan pelänneeni, että pikku hiprakassa paljastan salaisuuteni ja siksi jättäydyin pois monesta pippalosta.
Tyypillisiä transnaisen ammatteja, ainakin Amerikoissa, on armeijan kapiainen, palomies ja rekkakuski.
Jouduin naimisiin ja tappeluun, siinä ansioni miehenä. Armeijan onnistuin välttämään.
Ei maistunut viina.
Teknisissä asioissa olin/olen ihan tumpelo ja sainkin käsitöissä vitosen.
Vahva ruumis toi minulle jonkin verran meriittiä urheilussa, mutta en pärjännyt joukkueurheilussa vaan harrastin yksilölajeja. Erähommat sujuivat.
Jossain olen lukenut sellaistakin hypoteesiä, että useimmat transnaiset - osittain ehkä tietoisesti, osittain tiedostamattaan - poimivat lapsuudestaan muistikuvia, jotka tukevat omaa transseksuaalisuutta.
Jokaisella miehellä varmasti on lapsuudessaan kokemuksia, jotka voisi tulkita jonkinlaisiksi osoituksiksi trans-taipumuksista. Ehkä on leikitty tyttöjen kanssa, ehkä pukeuduttu johonkin leikkiin, ehkä poika on kadehtinut tyttöjen kauniita vaatteita, ehkä poika on tuntenut enemmän yhteenkuuluvuutta äitiin kuin isään, ehkä poika on tuntenut olevansa vähemmän rohkea ja raju muiden poikien joukossa. Useimmat miehet unohtavat tällaiset kokemukset sinne sekalaisten lapsuusmuistojen joukkoon, mutta transseksuaalisuudesta kiinnostuva mies alkaa jälkikäteen kaivella näitä muistoja tueksi omalle trans-identiteetilleen. Näiden muistojen avulla voi muodostaa sellaisen kuvan, että minähän olen pienestä pitäen aina ollut enemmän tyttö kuin poika.
Itse ainakin olen vuosien varrella kaivellut muististani lukemattomia tapauksia, joissa olen osoittanut trans-taipumuksia. Jo pienenä poikana sovittelin salaa äidin vaatteita, erilaisissa naamiaisissa yms. pukeuduin usein tytöksi, koulun käsitöissäkin vaihdoin poikien käsitöistä tyttöjen käsitöihin eli minä kudoin villasukkia, kun muut pojat opettelivat hitsaamaan. Ovatko nämä sitten osoituksia naiseudestani vai olenko vain kerännyt nämä muistot tukemaan oletettua transseksuaalisuuttani?
Joo. Näin varmaan on. Ero on siinä onko lapsena TIEDOSTANUT tilanteensa. Minä ainakin muistan saaneeni ahaa-elämyksen biologiankirjasta, jossa estrogeeniä saanut kukko oli kehittynyt kanan kaltaiseksi. Ajattelin että tuossahan olisi ratkaisu minulle. Ja aika harva poika todella pistää joka ilta iltarukoukseensa että "anna mun herätä tyttönä". Luulisin.
Tällainen on ihmisen mieli, valikoiva. Toisaalta ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia eikä mitään objektiivista tulosta henkilön sukupuolesta voi päätellä muistikuvia haastattelemalla.
Sen sijaan voi muistella oliko lapsena koskaan dysforiatilanteita, eli tunsitko lapsena vahvaa sukupuolen ristiriitaa silloin kun sukupuolittuminen oli esillä. Uskon nimittäin että mikäli koulussakin elettiin sekaluokissa tytöt ja pojat sekaisin tuo sukupuolen ristiriidan kokemus oli pienempi kuin että sukupuoliroolit otettiin esiin veiston ja käsitöiden tai liikuntatuntien sukupuoliryhmien muodossa. Itselleni juuri liikuntatunneilla tuli pahimmat dysforiat. Veisto sinällään oli jopa hauskaa. Itse asiassa myöhemmillä veistotunneilla opettaja oli nainen. :)
Muistan lapsuudesta tuon saman sisällä särähtävän tunteen, kaipauksen. Itse asiassa nuo oireet lapsuudessa näkyy siinä että löytyy historiaa, jolla tämän vaivan on yrittänyt peittää yrittäessään sopeutua pojan rooliin, johon minua kasvatettiin.
Varmasti näin on, että jos lapsi kokee jo pienenä vahvaa ja jatkuvaa vastenmielisyyttä geneettistä sukupuolirooliaan kohtaan, niin diagnoosi on aika selvä. Kuinka monella sitten näin mahtaa olla? Oman rajallisen kokemuspiirini perusteella kuvittelen sen olevan todella harvinaista... siis että pieni poika esim. haluaisi aivan väkisin pukeutua tytöksi päivästä toiseen ja vuodesta toiseen vanhempien vastustuksesta ja ikätoverien pilkasta huolimatta.
Eiköhän jokaisella lapsella ole joitain hetkittäisiä mielihaluja, jotka siten voivat aiheuttaa ristiriitaa, kun vanhemmat, sisarukset tai ikätoverit palauttavat ruotuun. Kuvittelisin että sukupuolen suhteen voi tällaisia ristiriitatilanteita tulla erityisen helposti, jos kasvaa siskojen keskellä. Siskoille puetaan kauniit juhlamekot ja laitetaan vaaleanpunaiset rusetit päähän ja jos poika haluaa samanlaiset, häntä moititaan ja tehdään selväksi, ettet sinä saa pukeutua vaaleanpunaisiin röyhelöihin. Jatkuuko se sitten kuitenkaan läpi vuosien ja aiheuttaako se jatkuvaa dysforiaa. Siinäpä pulma! Itsekin olen joskus 6-7-vuotiaana halunnut olla koira, liikuin pari viikkoa kotona vain konttaamalla ja halusin ruokani koirankupista, mutta se ei jatkunut lapsuuden ja nuoruuden läpi, enkä tästä muistikuvasta huolimatta usko, että minä olen syntynyt väärän lajin ruumiiseen. Jostain syystä kuitenkin haave naisena elämisestä on säilynyt jo vuosikymmenien ajan.
Ehkä se sitten on harvinaista, en minä tiedä. En minä yrittänyt pukeutua päivästä toiseen tytöksi. Yksi selkäsauna opetti minulle, että asia on tabu eikä siitä voi puhua kuin korkeintaan jumalalle. Mutta joka ikinen päivä tiedostin olevani oikeasti tyttö. Enkä edes loukkaantunut siitä kun minua haukuttiin tytöksi. Ajattelin vaan, että niinhän mä olenkin.
Se vaan pysyi suurena salaisuutena lähetteen hakemiseen asti.
Kadehdin sinua. Sinä olet lapsesta asti tiennyt mikä olet. Minä en vielä neljääkymppiä lähestyessänikään ole varma. Minäkin tiedän mitä haluaisin olla, mutta kun en koe todella pakottavaa tarvetta, niin valitsen helpomman tien ja jään haaveilemaan. Uskon sinun olevan onnellisempi kuin mitä minä olen.
Ehkäpä. Nyt "myrskyn jälkeen" on poutasää, ainakin laulun mukaan. Ja siltä se tuntuu oikeassa elämässäkin. Paha olo on poissa, tuntuu seesteiseltä ja hyvältä. Ja OIKEALTA. Tämä on oikein, aivan ehdottomasti.
Kuitenkin voin kuvitella hyvin sellaisenkin tilanteen, että heiluu kahden vaiheilla. Ja se todella syö ihmistä ja voimia. Suurin osa prosessiin lähteneistä onkin "selkä seinää vasten"-tilanteesta lähteneitä, joilla ei ole ollut vaihtoehtoja. Ei tätä rumbaa kukaan kepein perustein käynnistä.
olisi syntynyt ihmisen ruumiiseen,se määriteltäisiin älyllisesti kehitysvammaiseksi. Se ei oppisi puhumaan ym.
Ymmärrän, ettet ollut tosissasi, mutta tällaisia kommentteja saa joskus oikeasti kuulla. Siis että kyllä minäkin olen oikeasti koira, miksei yhteiskunta maksa mulle korjausta koiraks, jos sukupuolikin korjataan.
Juu, yleinen rinnastus. Miksei mua korjata napoleoniksi tai hitleriksi?
Siksi, koska kyseessä on mielisairaus. Piste. Transsukupuolinen EI ole mielisairas.
jonka motiiveja prosessiin lähdölle koko ajan epäillään.
Olen kuitenkin saanut seesteisen olon koskien perhe-elämääni. Oikeasti mietin sitä tarjotaanko transsukupuolisille vain yhden kaavan hoitoa, johon kaikkien olisi sopeuduttava. Minusta on olemassa monenlaisia tasoja, joissa ihminen voi saavuttaa tasapainon itsensä ja ympäristönsä kanssa.
Minulle perhe-elämässäni tämä korjaus riittää. On jännää että asiat koplataan niin että avioliitto on prosessin tärkein asia eikä suinkaan henkilön oma identiteetti ja sen tukeminen. Perheeni on jo nyt ihan tarpeeksi muutoksessa, joten onko minun korjaamisekseni korjattava myös puolison ja lapseni juridinen asema?
Hyvä että olet tehnyt päätöksesi. Nyt voitkin sitten jo lopettaa sen samasta asiasta jankuttamisen.
translatiivi (-ksi) tässä tapauksessa antaa väärän kuvan. Ei kukaan muutu naiseksi. Kyllä siinä naista hoidetaan jotta hän saisi mahdollisuuden ilmaista itseään naisena. Se tosiseikka että mies hoidetaan naiseksi on vain sivutuote prosessissa ja se joka näkyy päälle.
Jos ihminen olisi koira, jota hoidettaisiin niin että hän voisi ilmaista itseään koirana, niin häneltä pitäisi löytyä koiran aivot. Se ei tarkoita suinkaan että ihminen sanoisi vuh vuh vaan että tämän yksilön aivot käyttäytyisivät koiran tavoin ja ihminen elehtisi ja eläisi sosiaalisesti koiran tavoin. Hännän merkitys koiran viestinnässä on melkoinen. Hännätön koira on melkein mykkä.
Transtutkimuksissa pyritään selvittämään ihmisen aivotoimintaa ja miten asioita hahmotetaan. Tämä sillä asiantuntemuksella mitä kyetään sanomaan jollain tasolla sukupuolten eroista, joissa yksilöllisillä ominaisuuksilla on vielä sukupuoltakin merkittävämpi vaikutus.
Siis kyseessä ei ole pelkkä halu vaan siinä pitää löytyä myös jotain enemmän. Siksi transsukupuolisuutta pidetäänkin yhä enenevässä määrin kehityshäiriönä ja kyseessä on siis kehityshäiriön korjaus. Mikäli kyseessä olisi joku puutteellisesti muodostuneen jäsenen korjaus, asia olisi helppo sosiaalisesti. Sukupuoli kuitenkin koetaan yhteiskunnassa hyvin suurena tabuna
Ransulassa jankuttavat muutkin tarinaansa. Kuka on jäänyt kiinni perheeseensä kuka mihinkin addiktioonsa
translatiivi (-ksi) tässä tapauksessa antaa väärän kuvan. Ei kukaan muutu Napoleoniksi. Kyllä siinä Napoleonia hoidetaan jotta hän saisi mahdollisuuden ilmaista itseään Napoleonina. Se tosiseikka että mies hoidetaan Napoleoniksi on vain sivutuote prosessissa ja se joka näkyy päälle.
Mua taas ei kiinnosta mitkään "naisten jutut". Ei meikit, muoti, keikistely, ihmissuhteista pölöttäminen.... Autot, moottoripyörät ja "jätkien huumori" sen sijaan kiinnostaa :D