kissan epilepsia

epätoivoinen

kissani on saanut kaksi kohtausta ja soitin eläinlääkärille ja se totesi että se voi olla epilepsiaa....pelottaa.nyt odotamme uutta kohtausta ja sitten alkaa tutkimukset.kertokaa ihmiset joiden kissa sairastaa tätä kyseistä tautia että millaisia ovat olleet teidän kissanne kohtaukset.

8

927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamma

      Olen nähnyt yhden kissan kohtauksen - kissa alkoi vapista hillittömästi ja ei pysynyt "tolpillaan", siis kohtaus oli jotakuinkin samanlainen kuin ihmisillä.

      Epilepsiaan on kissoille olemassa lääkitys. Kokemuksia lääkkeen tehosta ei minulla ole (ed. mainittu kissa jouduttiin nukuttamaan koska sillä todettiin myös pitkälle kehittynyt kaihi silmissän ja se oli täysin sokea). Todennäköinen syy näihin oli synnytyksessä hapenpuutteesta saatu aivovaurio (hätäsektio-pentu).

      • epätoivoinen

        kissani on ollut pennusta asti myös lähes sokea,katsokaa kirjoitukseni melkein sokea kissa.hieman pelottaa että jos kohtaus vielä tulee ja lääkitä sitä sen jälkeen täytyy,lääkkeet ovat kuitenkin niin voimakkaita (ainakin koirilla)että ne lyhentävät eläimen elinikää.mutta en raaskisi kissaa lopettaakkaan tietysti jos se alkaa siitä kovin kärsiä on se ikävä kyllä nukutettava "ikiuneen",vaikeaa se tulee olemaan koska kissani on TÄYDELLINEN vaikka sitä ehkä on kissasta vaikea uskoa. LÄMMIN KIITOS TEILLE VASTANNEILLE!!


      • epilepsian kanssa tulee toimee
        epätoivoinen kirjoitti:

        kissani on ollut pennusta asti myös lähes sokea,katsokaa kirjoitukseni melkein sokea kissa.hieman pelottaa että jos kohtaus vielä tulee ja lääkitä sitä sen jälkeen täytyy,lääkkeet ovat kuitenkin niin voimakkaita (ainakin koirilla)että ne lyhentävät eläimen elinikää.mutta en raaskisi kissaa lopettaakkaan tietysti jos se alkaa siitä kovin kärsiä on se ikävä kyllä nukutettava "ikiuneen",vaikeaa se tulee olemaan koska kissani on TÄYDELLINEN vaikka sitä ehkä on kissasta vaikea uskoa. LÄMMIN KIITOS TEILLE VASTANNEILLE!!

        Hei ! Äidilläni on kissa, jolla on ollut epilepsia melko pienestä pitäen.
        Nöpö täyttää tänä vuonna jo 12 v. Nöpöllä on sairauteen lääkitys, ja kohtaukset ovat iän myötä vähentyneet
        huomattavasti. Voi mennä jopa useita kuukausia ettei saa kohtausta. Lääke
        täytyy antaa aamulla ja illalla.


    • Minnaliisa

      Meidän kissamme sai alle yksivuotiaana yhden ainoan kohtauksen ja täyttää nyt pian kymmenen vuotta eikä uusia kohtauksia ole tullut, koskaan ei kissallamme ole ollut tähän lääkitystä. Vuosia myöhemmin sain eläinlääkäriltäni kuulla että alle yksivuotiailla voi olla näitä kohtauksia ilman varsinaista epilepsiaa.
      Jokin ärsyke voi aiheuttaa kissalle epilepsia tyyppisen kohtauksen esim. veden pinnan välke auringossa, välkkyvät valot jne…Usein myös kissojen huiskaleluissa on kiiltäviä liuskoja, jotka heiluttaessa välkehtivä valossa ja ne voivat laukaista kohtauksen, näin kävi meidän kissallemme silloin pentuna, mutta vanhempana huiskat eivät ole aiheuttaneet mitään oireita.
      Jos kissasi on vielä nuori, niin mieti missä tilanteessa kohtaukset tulivat, voisiko kyse olla ehkä samasta asiasta kuin meidän kissallemme oli.

      • miumau

        Olipas mielenkiintoista kuulla, että tuommoista voi todella sattua. Se selittääkin mitä omalle kissallemme taannoin sattui. Se oli noin puolivuotias kun satuimme ottamaan esille cd-levyn, joka siis heijastaa tietysti valoa. Ajattelimme leikittää kissaa hetken sillä valolla, ja vilkuttelimme cd-levyä kissaa kohti, jotta se näki siitä välkkyvän valon, mutta kissa alkoikin odottamatta käyttäytyä pelottavasti, alkoi ääntelemään oudosti, pyöriskeli yhtäkkiä ympäriinsä aivan päättömästi, oli jotenkin sekavan oloinen. Pelästyimme sen reaktiota ja lopetimme samantien, ja "kohtaus" tai mikä lie meni onneksi ohi. Sen jälkeen emme ole sitä millään välkkyvillä leikittäneet.


    • Sipi

      Minulla on 2,5 vuotias leikattu tyttökissa, joka alkoi saada epilepsiakohtauksia noi 7 kk sitten.
      Kohtaukset ovat tulleet 3-4 viikon välein, tulevat lähinnä yöllä ja kestävät pari minuuttia. Kissani tutkittiin hyvin, eikä mitään elimellistä sairautta todettu. Lääkitystä en ole vielä aloittanut, koska kohtaukset ovat olleet niin lieviä. B-vitamiinia annan joka päivä. Kissa on muuten iloinen ja pirteä. Kohtauksen aikana kissa ääntelee, jalat kramppa, kissa kuolaa sekä virtsaa. Kohtauksen jälkeen kissa on tunnin ajan levoton, syö paljon, käy astialla, vaeltelee.
      Aluksi olin todella poissa tolaltani kohtauksien tulessa, mutta kaikkeen tottuu. Täytynee vain toivoa, että kohtaukset eivät ala tihetä.

      • epätoivoinen

        kuvauksesi kohtauksista ovat juuri samanlaiset kuin omalla kissallani ja tähän astaset kohtaukset ovat tulleet yöllä.


    • epätoivoinen

      nyt se sitten tuli kolmas kohtaus,nyt pitää vain toivoa että se ei ole mitään vakavampaa ja että on mahdollista lääkitä jos vain maksa arvot ovat sen verran hyvät että kestävät lääkettä joka on aika vahva....kohtaus tuli ihan yllättäen kun kissa oli nukkumassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      21
      3670
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      177
      3324
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      228
      2865
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2457
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      311
      1762
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    7. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    8. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1291
    9. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1062
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      931
    Aihe