Surkiaa on meillä, köyhyyttä ja kurjuutta. Velkaa on kriisikunnalla vaikka muille jakaa. Asukasluku on laskenut viimeisen vuoden aikana 63 henkeä. Taajaman rajoilla kehittyvä Oulainen- kyltit. Hävettää!
Päättäjät, ei ole muuta konstia, kuin liittyä Ylivieskaan, siellä on tekemisen meininki, sinne tulee Citimarketit ja Prismat!
Päättäjät, ei ole muuta konstia, kuin liittyä Ylivieskaan, siellä on tekemisen meininki, sinne tulee Citimarketit ja Prismat!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä hätä teillä siellä. Vaihtakaa päättäjioä, kun eivät osaa hoitaa kaupungin taloutta. Onhan Teillä Oulaskankaan suuri sairaala, taukokangas ym. hoito-oppilaitoksia, onko talouskoulut ym:t. Hyvin Teillä siellä on, kunhan panette asianne kuntoon. Täällä muualla pitää pärjätä tosi paljon pienimmin panoksin. Terveisin pyhäkäs.
menisi. Flextronicksin loppuminen oli Oulaisille suhteessa pahempi juttu kuin sellutehtaan loppuminen Kemijärvelle. Eivät nämä maan hiljaiset osanneet pitää meteliä asiasta! Kaupunki olisi pitänyt saada valtion erityistuen piiriin.
Jotain niin surullista Oulaisissa on ja uskoin, että sielä olisi ollut hyvä asua, mutta jokin kummastuttaa hengessä , mikä sielä on.
itsesuggestion ja -tsemppaamisen meininki. Taajaman rajoilla kehittyvä-Oulainen- kyltit, voi mikä vitsi!
Pyhäjokiseutu on keskittynyt positiivisten asioiden etsimiseen kylästä; ainahan jotain löytyy, kun oikein paljon vaivaa näkee ja sitten vielä kertoo oman näkemyksensä! Tosiaioita ei uskalleta tunnustaa, lehti ei vielä ole muistanut kertoa, että Oulainen on kriisikunta. Naapureiden vaikeuksilla kyllä ilakoidaan.
Oulaisisa on hyvä asua, kun pysyttelee sisätiloissa, laittaa verhot kiinni ja lukee Pyhäjokiseutua!