Siskon apuna

toivottu

Kuten otsikosta voi päätellä, ei aihealue kiinnosta kaikkia. Mutta ihan mielenkiinnosta toinenkin toivetarina, jatkossa sitten taas jotain muuta genreä.

- - -

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja muutin monen muun tapaan opiskelujen perässä isompaan kaupunkiin. Kotona kävin kuukauden tai parin välein, vähän sen mukaan miten opiskelulta ja töiltäni pääsin. Siskoni asui edelleen kotona ja meillä olikin useamman vuoden ikäero, sillä vanhemmat eivät jostain syystä tehneet lapsia ihan peräkkäin. Olin menossa tänäkin viikonloppuna kotiin, vaikka vanhempani ovatkin kertoneet menevänsä tuttavapariskunnan kanssa kylpyläviikonloppua viettämään. Siskoni ei päässyt lähtemään mukaan, koska oli saanut kämmeneensä hieman isomman palohaavan, jota ei saanut vielä muutamaan päivään kastella.

Olin kotosalla perjantai illasta ja seuraava päivä menikin sitten kavereita nähden. Baareihin en jaksanut illaksi lähteä, koska tarkoitus oli lukea vielä ensiviikon tenttiäkin varten, joten ajattelin viettää ihan vain rauhallisen koti-illan. Siskoni ei myöskään lähtenyt baareihin, koska poikakaveri oli tämän viikonlopun kiinni intissä ja kättäkin piti kuulemma varoa. Vaikken sitä ääneen sanonut, niin olin kyllä sitä mieltä, että siskoni oli vähän liian hyvin passattu, joten hän varoi tuotakin haavaa nyt aivan turhanpäiten. Äidin oli kuulemma pitänyt auttaa suihkussakin, koska sisko pelkäsi haavan kastuvan, vaikka sen suojasikin muovilla.

Laitoin saunan lämpiämään ja istahdin olkkariin katsomaan mitä roskaa telkkarissa tänä iltana on tarjolla. Siskolla oli ollut joku kaveri iltapäivän kylässä, mutta lähti nyt kotiin, joten sisko tuli kaveriksi olkkariin. Juttelimme siinä niitä näitä, kunnes tuli puheeksi suihkuvuorot. Sovimme, että minä käyn ensin saunassa ja suihkussa, sisko sen jälkeen suihkussa. Siskoa tuntui jännittävän haavan kastuminen ja hän keksi aivan uskomattomia skenaarioita siitä mitä kaikkea suihkussa voikaan tapahtua. Tarinat tuppasivat hieman hymyilyttämään ja sisko töni minua hieman, että leikin nyt vakavalla asialla. Sovimme sitten lopulta, että jos nyt aivan mahdottomaksi suihkussa käynti menee, niin hän voisi huutaa minua apuun.

Siinä telkkaria katsellessa tulin sitten ajatelleeksi, ettemme ole siskon kanssa toisiamme kovin vähissä vaatteissa aikoihin nähneetkään, olisiko hän ollut alle kymmenen kun kävi viimeksi samaan aikaan suihkussakaan. Nyt hän oli seitsemäntoista ikäinen ja selvästi naisellisia muotoja saanut nuori nainen, joten uteliaisuuteni hieman heräsi. Päätinkin hieman leikilläni ehdottaa, josko mentäis suihkuun samaan aikaan, niin minun ei tarvitse moneen kertaan kastua. Sisko ei oikein lämmennyt ajatukselle, kuin korkeintaan siten, että laittaisin uikkarit jalkaan ja hän bikinit. Sanoin vaatteet päällä peseytymisen olevan kyllä yhtä tyhjän kanssa, joten käydään mielummin sitten erikseen.

Saunan lämmettyä, kävin hakemassa itselleni pyyhkeen ja kävin riisuutumassa omassa huoneessani. Kietaisin pyyhkeen lantiolle ja lähdin kohti kylppäriä, kun sisko huuteli huoneensa ovelta käymään. Hänkin oli ehtinyt riisuutua ja oli pelkkä pyyhe ympärillään, pyytäen paketoimaan hänen kätensä muoviin, ettei se kastuisi suihkussa. Siinä paketoidessani ehdotin vielä, että jos hän peseytyy kun olen itse suihkussa ja yllättäen tämä kuulostikin sopivan. Paketoinnin tultua valmiiksi lähdin saunaan ja pyysin siskoa tulemaan perässä. Ehdin heitellä saunassa jo hyvät löylyt, ennen kuin kuulin siskon tulevan kylppärin puolelle, joten kysyin alkoiko häntä ujostuttamaan. Vastaus oli kieltävä, mutta eipä hän syytäkään venymiseensä sanonut.

Kuuntelin kuinka hän käväisi suihkussa ja alkoi sitten kaivella pesuaineita. Purkin avaaminen tuntui kestävän ja päätinkin saunomiseni jo riittävän ja astelin kylppärin puolelle. Sisko oli kääntyneenä suihkun suuntaan ja yritti yhdellä kädellä aukoa shampoopurkkia, mikä oli ilmeisesti hieman tiukemmassa. Kysyin tarviiko hän apua siinä ja vastaus oli myöntävä, joten menin hänen taakseen ja kiersin käteni hänen ympäriltä purkille ja avasin sen. Kysyin pitäisikö minun levittää shampoo hiuksiin, mutta hän tuntui hieman ujostelevan ja sanoi yrittävän ensin itse. Kaadoin shampoon hänen käsiin ja laitoin purkin pois, jonka jälkeen hän siirtyi hieromaan shampoota hieman etäämmälle.

Suihkuttelin itseni siinä samalla kun katsoin hänen shampoon levitystä. Eihän siitä tietenkään yhdellä kädellä pitkiin hiuksiin tahtonut mitään tulla, sillä toinen puoli oli lähes ilman shampoota. Sammutin suihkun ja otin shampoota käsiini, sanoen auttavani levityksessä. Sisko nousi seisomaan suoremmaksi ja kiitteli avusta, pitäen silmiään kiinni, jottei shampoota mene silmiin. Siinä hän seisoi sitten kädet sivulla minuun päin, kun hieroin shampoota hänen hiuksiinsa ja enhän minä malttanut olla luomatta katseita hänen naisellisille muodoilleen. Jouduin menemään vähän lähemmäs levittääkseni shampoota hänen takahiuksiinsa ja huomasin kuinka viehättävästi hän alkoi samalla punastua.

Saatuani shampoon levitettyä, otin suihkun käteeni ja pyysin siskoa lähemmäs suihkua. Vaikka sanoin, ettei shampoota ollut lähelläkään silmiä, piti hän yhä silmänsä kiinni ja hapuili toisella kädellään eteenpäin, ottaen lopulta minusta hieman tukea. Aloin suihkutella shampoota pois ensin etuhiuksista, tuntien samalla kuinka jalkovälissäni alkoi tuntua selviä kasvun merkkejä. Sisko huuhteli toista kättään suihkun alla ja pyyhki kasvojaan, jonka jälkeen hän avasi silmänsä ja säpsähti hieman kun olin niin lähellä. Kiersin hänen taakseen, huuhdellakseni takahiukset ja pitääkseni seisokin pois hänen silmistään. Lopuksi kastelin hieman hänen vartaloaan ja pyysin sammuttamaan suihkun, jonka jälkeen ojensin suihkun hänen käteensä.

Otin siskon käyttämän suihkusaippuan ja levitin sitä käsiini, jolloin sisko ehti hätäillä pystyvänsä kyllä itsekin saippuoimaan itsensä. Laskin käteni hänen vyötärölleen ja sanoin ehtineeni saippuoida käteni, joten voin kyllä pestä hänet loppuunkin. Huomasin kuinka hänellä alkoi jälleen puna nousta ja samalla hän yritti peitellä kyynärpäillä rintojaan. Hän piti yhä suihkukapulaa toisessa kädessään ja sanoi riittävän jos saippuoin vain selän. Aloin kuitenkin levittää vaahtoa hänen kylkiinsä ja vatsan seudulle, sanoen minun jo nähneeni hänen rintansa, joten samahan nekin on pestä. Hän ei sanonut tuohon mitään, mutta teki käsilleni tilaa kun nostin käteni saippuoimaan myös hänen rintansa.

Rintojen saippuoinnin tein ehkä aavistuksen huolellisemmin kuin olisi ollut tarpeen, jonka jälkeen saippuoin paketoidun käden hieman varovaisemmin ja toisen käden sitten normaalisti, kuten myös selän ja pakarat. Siinä sivussa sanoin hänen piilottelevan pukeutumisellaan aivan turhaan kauniita muotojaan, sillä hänessähän olisi monelle miehelle silmaniloa. Yritin ehdotella rohkeampaa pukeutumista arkisinkin, mutta sisko totesi herättävänsä ihan tarpeeksi miesten huomiota nykyiselläkin pukeutumistyylillään. Myönsin hänen olevan varmasti osittain oikeassa ja pyysin levittämään hieman jalkoja, jotta saisin pestyä vielä jalatkin.

Jalkojen jälkeen nousin ylös ja kiedoin jälleen kädet vatsan puolelle ja sieltä alas karvoitukselle, pesten myös alapään. Sisko veti syvään henkeä ja jännitti vartaloaan, käväisten hetken jopa varpaillaan ja horjahtaen sitten kevyesti kiinni minuun. Hän tunsi tietenkin seisokkini ja päästi pienen kiljahduksen, kysyen heti perään seisooko mulla. Sanoin miehessä olevan kyllä pahasti jotain vialla, jos tuollaisen kropan koskettelu ei seisomaan saa, ottaen häneltä suihkun kädestä ja laittaen suihkun päälle. Aloin huuhdella häneltä vaahtoa ja sanoin hänenkin kyllä punastelleen jo siihen malliin, että tuskin hänenkään ajatukset ihan kilttejä ovat olleet. Sisko ei myöntänyt tätä, vaikka punasteli nytkin.

Huuhtelun päätteeksi sanoin neidin olevan hyvä ja aloin pestä omia hiuksiani. Sisko kiitteli ja meni kuivaamaan itseään kylppärin oven luo. Oma peseytymiseni ei kovin kauaa kestänyt ja huomasin sivusilmälläni, miten sisko vilkuili seisovaa elintäni, jota en alkanut edes peittelemään. Saatuani itseni pestyä, sisko kuivatteli vielä itseään ja kysyin tarviiko hän apua myös siinä. Hiukset olivat kuulemma vähän ongelmalliset, joten kuivateltuani ensin itseni, autoin kuivaamaan hänen hiuksensa. Lopuksi autoin hänelle vielä kylpytakin päälle, kietaisten itselleni vain pyyhkeen lantiolle.

Autoin myös poistamaan pesua varten laittamani suojan siskon kämmenestä, jonka jälkeen siskolla oli vielä yksi pyyntö. Hiusvaahdon laittaminen ei kuulemma onnistu yhdellä kädellä, joten hän pyysi auttamaan vielä sen kanssa. Menimme vessaan, jossa sisko pystyi katsomaan peilistä ja jossa nuo purkit ja purnukatkin olivat. Sisko ojensi oikean purkin ja kyselin miten paljon sitä vaahtoa pitäisi sitten ottaa ja mihin sitä levitetään. Itse kun en tuollaisia tököttejä käytä, niin en ole perehtynyt niiden oikeaoppiseen käyttöön tai levitykseenkään. Siinä kampaajaa leikkiessä painauduin välillä kevyesti häntä vasten, mutta siskoa ei seisokkini tuntunut häiritsevän.

Hän vain naureskeli yrityksilleni levittää vaahtoa hiuksiin kuten hän tahtoisi. Saatuamme lopulta hiukset kuntoon, pesin käteni hänen pysyen yhä minun ja altaan välissä. Kuivasin käteni hänen kylpytakkiinsa ja katsoin häntä silmiin peilin kautta. Hymyilimme toisillemme hetken, kunnes kysyin millaisesta palkkiosta me oikein sovimmekaan avustani. Sisko naureskeli, ettei mitään sovittu, mutta iltateen hän voisi tästä hyvästä keittää. Sen sanoin hoituvan kyllä minultakin, joten ajattelin jotain jolla hän tämän aiheuttamansa turvotuksen (tönäisten samalla lantiollani) saisi laskemaan. Siskon ilme vakavoitui hieman ja hän kysyi "ei kai me voida", jolloin naureskelin sanoneeni sen vain leikillään.

Siirryin sitten olohuoneen puolelle ja sisko meni keittämään teetä, kysellen jonkun ajan päästä mitä teetä ottaisin. Keittiöön mennessäni oli sisko jo kaatanut veden mukeihin ja valikoi itselleen teepussia. Päätin kiusotella häntä vielä hieman, joten kiedoin käteni hänen ympäriltä teepussikippoon ja aloin katsella teepussia hänen olkansa yli. Sisko laittoi oman pussinsa mukiin ja varmisteli oliko tuo äskeinen ehdotukseni ihan vain leikillään tehty. Myönsin sen olevan osittain sitäkin, mutta kyllähän hän onnistui saamaan halunikin hyrrääämään.

Laitoin teepussin mukiin ja menin takaisin olkkariin. Lähtiessä totesin, että tätä menoa joudun kyllä purkamaan paineita vähemmälle, joten yksikin auttava käsi voisi olla tarpeenkin. Sisko jäi juomaan teetään keittiöön, joten katselin telkkaria tovin aikaa, kunnes siskokin tuli vierelleni sohvalle. Hän oli käynyt vaihtamassa yöpaidan päälleen ja liekö tarkoitus kiusoitella tahallaan, sillä alla ei selvästikään ollut mitään. Laitoin teemukin pöydälle ja otin samalla kaukosäätimen käteeni, vilkaisten ohjelmaluettelosta mikä urheilukanavan tarjonta tälle iltaa olisi.

Sisko ehti kuitenkin huomata csi:n alkavan pian, joten hän haluaisi katsoa sitä. Ehdotin katseluajan jakamista, mutta tämä ei siskolle käynyt, vaan hän vaati kaukosäädintä itselleen sillä perusteella, että asui täällä enemmän kuin minä. Tiesin hänellä olevan telkkarin omassakin huoneessa, joten en antanut periksi, vaan vein kaukosäätimen kauemmas hänestä. Sisko kurkotteli kaukosäädintä kädestäni ja koska hän varoi toista kättään, niin ei tietenkään tuottanut ongelmaa pitää kaukosäädintä pois hänen kätensä ulottuvilta.

Hetken aikaa kaukosäädintä pyöriteltyäni, laskin sen ja käteni sohvalle viereeni, jolloin sisko sai kaukosäätimen käteensä. Hän jäi kuitenkin makaamaan syliini kyljelleen ja alkoi selailla kanavia. Laskin toisen käteni hänen lantiolleen ja katsoin kuinka hento yöasu peitti hädin tuskin puolireittä. Pyyhkeeni alla jo hieman laantunut seisokki alkoi ottaa uutta tuulta alleen, mutten antanut sen häiritä, sillä tarkoituksellahan sisko tuntui syliin tulleen vaikka arvasi varmasti reaktion. Käteni vaelsi hänen vartalollaan, ottaen lopulta toisen rinnan hyväiltäväksi. Sisko jatkoi hymyillen telkkarin katsomista, eikä ollut välittävinään kosketuksistani.

Pian hänen nänninsä alkoivat kovettua ja hengitys muuttua raskaammaksi, jonka jälkeen hän kääntyi enemmän selälleen. Hänen yöasunsa helma nousi reilusti ylemmäs, kun hän nosti toisen jalkansa koukkuun sohvalle. Toinen käteni hakeutui rinnoille, toisen siirtyen hyväilemään hänen vartaloaan. Vartalon kielestä alkoi nähdä selvästi mihin toisen käteni pitäisi suunnata, joten vein sen kohti hänen karvoitustaan ja sieltähän löytyi hyvinkin kosteaksi käynyt pillu. Kostutin ensin hieman sormiani ja aloin sitten hyväillä hänen klitoristaan, jonka seurauksena hän alkoikin kiihottua hyvin nopeasti.

Hän laskeutui hieman paremmin selälleen, minun jatkaessa hieromista, kunnes hän huokaili siihen malliin, että olisi jo tullut. Annoin hänen rauhoittua hetken, kunnes hän avasi silmänsä ja katsoi minua hymyillen, kysyen saisiko hän ratsastaa minulla. Toki annoin hänelle siihen luvan, joten hänen noustessa ylös, vetäisin pyyhkeeni auki ja paljasten kaluni hänelle. Sisko asettui päälleni ja upotti minut sisäänsä, todeten samalla miten minulla voikin olla näin iso. Hetken aikaa hän vain hyväili itseään minua vasten, kunnes pysähtyi ja kysyi alkaisiko tämä olla sellaista jota ajattelin.

Sanoin tämän olevan paljon parempaakin, mutta toki hän saa jatkaa, mitä sitten onkin suunnitellut. Sisko sanoi pitäneensä minua miesihanteena jo vuosia, mutta eihän hän osannut edes kuvitella miten isoa veljeä minulta löytyisikään. Perään hän tosin puolusteli poikakaverinsakin kyllä hänen tyydytyksensä hoitavan, mutta nyt kun kerran aloin ehdotella, niin kyllähän hän halusi kokeilla vähän isompaakin kalua. Jatkoimme toistemme hyväilyä ja naintia hetken sohvalla, kunnes ehdotin siirtymistä hänen sänkyynsä. Hän nousi päältäni ja veti minut perässään leveään sänkyynsä.

Sisko laskeutui sängylle kyljelleen, joten menin hänen taakseen ja painauduin takaisin hänen kosteaan pilluunsa. Työntelin hetken, kunnes pyöräytin meidät selälleni. Nostin jalkani koukkuun, hänen jalkansa jääden omieni väliin ja aloin hyväillä molemmin käsin hänen rintojaan, tehden samalla lantiollani liikettä. Sisko voihki tämän tekevän ihanaa ja alkoi huohottaa yhä reilummin. Sanoin hänen tuntuvan ihanan tiukalta, joten toivottavasti kestän edes hetken aikaa hänen ihanan pillunsa puristusta. Hän kertoi käyttävänsä ehkäisyä, joten saisin antaa tulla hänen sisäänsä.

Työntelin hetken reippain työnnöin, kunnes siskon orgasmi alkoi tuntua lähenevän. Hidastin tahtiani ja keskityin lähinnä rintojen hyväilyyn, mutta sisko pyysi kovempaa kyytiä. Pyöräytin meidät mahalleen ja nousin hajareisin polvi istuntaan, alkaen työnnellä yhä kiihtyvään tahtiin. Tarkoitus oli hidastaa jälleen kun jompi kumpi alkaa lähestyä omaa tulemistaan, mutta tämä teki siskolle niin gutaa, että hän alkoi voihkia siihen malliin, että tiesin sen olevan nyt menoa. Työntelin yhä nopeammin, kunnes sisko voihki jo ihan tosissaan ja tunsin hänen alkavat supistelunsa kaluni ympärillä.

Montaa työntöä ei sitten tuohon sykkivään pilluun tarvittukaan, kun tunsin kaiken pidättelyn olevan turhaa ja antauduin myös omalle orgasmilleni. Jäimme makaamaan päällekkäin raukeina, kunnes sain sanottua, että voin kyllä pestä hänet uudestaankin jos palkkio on tätä luokkaa. Sisko sanoi sen kyllä sopivan ja tuumasi vielä hetken päästä, että hän voisi varmaan tulla joskus katsomaan kaupungin asuntoani, jos alkaa tehdä mieli taas hieman isompaa.

24

46174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairasta!

      tää OLIS ollu hyvä juttu, oikein kivasti kirjotettu jos noi asetelmat olis ollu vaikka naapurin simo ja varattu naapurin seija tai jotain muuta kun sisko ja veli!!!

      • ..tuokin on..

        ..ja jossain maassa taas ei kumpikaan ole syntiä.. mutta mikä v**** pakko oli lukea kun otsikko jo kertoi mitä on tulossa.

        LOISTAVA TARINA!!!


      • se oli ja

        munkin sisko on eriiittääin kiva.


    • hyväää

      lisää! oliko ed kommetoijan pakko lukea??

    • tarina!

      Vähän oli kerronnassa ongelmia ja esimerkiksi aktia ei oltu kuvailtu ollenkaan. Jäi vähän jonkun raportin maku kuin seksinovellin maku.

      Mutta mahtava tarina kuitenkin.

      • ..eriävän mielipiteeni.

        Aktia kuvaava filmi/tarina on pornoa.

        Tarina/filmi joka antaa ymmärtää (muttei välttämättä antaa) on romanttisempi ja ainakin itselleni mieluisampi. Jättää enemmän mielikuvitukselle tilaa.

        Mutta makuja on monia ja se on hyvä.


      • mä vaa
        ..eriävän mielipiteeni. kirjoitti:

        Aktia kuvaava filmi/tarina on pornoa.

        Tarina/filmi joka antaa ymmärtää (muttei välttämättä antaa) on romanttisempi ja ainakin itselleni mieluisampi. Jättää enemmän mielikuvitukselle tilaa.

        Mutta makuja on monia ja se on hyvä.

        eikös se ole tutkittu juttu että naisessakin täysi alastomuus ei kiihota nii paljon ku vähäpukeisuus ??
        eli jos tarinassakin jätetään kuvittelun varaa ni kiihottasko sekin enemmän,kuin että kerrotaan kaikki seikkaperäisesti ??? hmmmm


      • Anonyymi
        ..eriävän mielipiteeni. kirjoitti:

        Aktia kuvaava filmi/tarina on pornoa.

        Tarina/filmi joka antaa ymmärtää (muttei välttämättä antaa) on romanttisempi ja ainakin itselleni mieluisampi. Jättää enemmän mielikuvitukselle tilaa.

        Mutta makuja on monia ja se on hyvä.

        Olen lukenut jostain että täysi alastomuus ei kiihota miestä niin paljon kuin vähäpukeisuus mihin jätettu miekikuvitukselle sopivasti varaa.


    • Yiorma

      "Siskoni ei myöskään lähtenyt baareihin"

      "Nyt hän oli seitsemäntoista ikäinen"

      Ei varmaan tarvitse selittää...

      • ..pienen paikkakunnan menoa.

        Ei täällä pienellä paikkakunnalla kysellä papereita baareihin, toista se on siellä stadissa :)


      • nosto
        ..pienen paikkakunnan menoa. kirjoitti:

        Ei täällä pienellä paikkakunnalla kysellä papereita baareihin, toista se on siellä stadissa :)

        nosto


    • Kiintoisaa

      Hieno roolileikki, ihan aitona taas hyvin kaukana hienosta. Vahingossa löysin ja luin ja pakko kommentoida hyvää tarinaa.

    • melkoista

      Sairaan hyvää tekstiä, vaikkakaan en insestiä halua koskaan harrastaa!! Ottaen huomioon senkin että olen ollut veljeni kanssa saunassa useasti vielä 18 vuotiaana. Ei vain kiihota! Kyllä sen vieras mies pitää olla, jonka kans seksiä harrastaa :P

    • Velikin

      Tosi hyvä....

      • eini2

        oikein ihana,kiihoittava,mahtava,tallaisia ja poika ,äiti tarinoita lukisi vaikka kuinka paljon.Tässäkin olisi tarinan toinen olla vaikka äiti,kirjoittakaa !


    • Pesukinnas

      30:nen vuoden takaa serkku tytön kanssa vastaava kokemus, naitiin vaan jo ekan kerran pesuhuoneessa. Kiitos tästä nosti muistot tuosta tapahtumasta taas mieleen, pitäisikö serkku kutsua saunomaan....

      • Anonyymi

        Kutsu sen serkkutytön tytär saunomaan ;-)


    • Anonyymi

      Nussin siskon pillua paljaalla takaapäin hotellissa.

    • Anonyymi

      Nussin siskon pillua paljaalla.

    • Anonyymi

      Nussin Metta siskon pillua paljaalla.

    • Anonyymi

      Nussin Metta siskon pillua paljaalla takaapäin estottomasti. Me olimme kuten aviopari, emme häpeilleet mitään. Rakastan Mettaa.

    • Anonyymi

      Nussin siskon pillua paljaalla estottomasti.

    • Anonyymi
    • Hyvin kirjoitettu nautinnollinen tarina.
      Tuo viime kesän mieleen. Mä olen kolmikon nuorin. Sisko ja veli ovat paljon vanhempia. Saunottiin ja uitiin alasti mökillä. Ne nussi joka välissä. Mä pääsin liukkaille. Se ei ehkä ollut niiden fantasia. Pikemminkin varmistettiin etten kerro varhemmille.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe